Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 02.05. 00:46 Antti Havukainen  
  Kuvassa on havaittavissa myös yksi piakkoin lopullisesti katoava ilmiö eli elohopeahöyrylampuilla valaistut liikennemerkit. Vielä 1990-luvulla oli tavanomaista, että valtaväylillä ajokaistojen yläpuolella ja toisinaan myös ajoradan reunassa olevat liikennemerkit oli valaistu kuvassa näkyvillä valaisimilla. Sittemmin autojen ajovalojen ja liikennemerkkien heijastinkalvojen kehittyessä erillinen liikennemerkkien valaisu ilmeisesti todettiin tarpeettomaksi ja viimeiset elohopealampuilla varustetut liikennemerkit asennettiin 2000-vuosikymmenen alussa. Pikkuhiljaa niitä on sitten ylläpitokustannusten minimoimiseksi ja elohopehöyrylamppujen kieltämisen takia alettu kokonaan poistamaan ja nykyään tällaisia valaistuja liikennemerkkejä näkee enää harvoissa paikoissa ja lähivuosina nekin tulevat katoamaan.
kuva 03.04. 15:57 Antti Havukainen  
  Kuinka monta sähköistettyä laituriraidetta Helsingin asemalla kuvaushetkellä eli aivan Sm1-liikenteen alkuaikoina oli?
kuva 13.02. 14:23 Antti Havukainen  
  Kyllä Vuosaaren ratapihakin on kauttaaltaan aidattu, mutta valvonta ei liene ihan yhtä tiukkaa kuin sataman varsinaisella ISPS-alueella.
kuva 27.01. 19:28 Antti Havukainen  
  Kryptografisen haasteen saa muutettua selkokieliseksi käyttämällä kuvatessa vähintään eli lyhimmillään 1/160 suljinaikaa, jolloin nopeasti vilkkuvat (jota tosin ihmissilmä ei n e ä) ledit ehtivät tallentua kamerankin kennolle.
Kuvasarja:
Oodi S-junalle
 
24.01. 21:44 Antti Havukainen  
  Muistutettakoon tässä yhteydessä myös, että ylihuomenna 26.1.2019 tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta kaupallisen Sm1-liikenteen ja ylipäätään sähköjunaliikenteen alkamisesta. Suurempia aiheeseen liittyviä juhlallisuuksia tuskin kuitenkaan kannattaa odottaa.
kuva 23.01. 23:35 Antti Havukainen  
  Jokseenkin samoilla paikkeilla ollaan tässä vuoden 2018 versiossa: http://vaunut.org/kuva/126806
kuva 15.01. 14:42 Antti Havukainen  
  Lentokorkeutta tässä oli noin sata metriä.
kuva 15.01. 12:49 Antti Havukainen  
  Makuasioitahan nuo värit pitkälti ovat, mutta ainakin omia silmiäni miellyttää eniten juuri tuo 4000 kelvinin värilämpötila, jonka valossa lumikin näyttää puhtaan valkoiselta. Kirkkonummella on käytetty tievalaistuksessa jonkin verran myös selvästi sinertävämpiä noin 6000 kelvinin ledejä, joita kuvassa erottuu heikosti taustalla, mutta niiden tuottama valo on sitten taas jo vähän liiankin "kolkkoa".

Ledithän ovat jo käytännössä korvanneet vihertävät elohopeahöyrylamput ja pikkuhiljaa ne alkavat korvata myös oransseja suurpainenatriumlamppuja, joita allekirjoittaneella ei tule yhtään ikävä. Esimerkiksi Kehä 1:llä on jo useamman kilometrin mittainen neutraalinvalkoisilla ledeillä valaistu osuus, jolla ajaminen tuntuu jopa hieman oudolta, kun on aina tottunut ajamaan natriumlamppujen räikeän oranssissa surkean värintoiston valaistuksessa.
kuva 06.12.2018 20:19 Antti Havukainen  
  Juurikin näin kuten herra Kuusinen ylempänä totesi.
kuva 05.12.2018 21:49 Antti Havukainen  
  Tarkennettakoon kuvauspaikkaa sen verran, että laukaisunappia painanut kuvaaja seisoo Vantaan puolella, jossa junakin kokonaisuudessaan vielä noin sekunnin ajan on. Kopteri, josta kuva on otettu kuitenkin lentelee Helsingin ilmatilassa ja kuvan vasemmassa reunassa näkyvät kohteet myöskin sijoittuvat Helsingin kaupungin alueelle.
kuva 28.09.2018 18:24 Antti Havukainen  
  Karttapaikassa vaikuttaisi tosiaan olevan virhe. Rautatien ylittävää maantiesiltaahan tuossa ei ole koskaan ollut ja tuskin on ihan heti tulossakaan, vaikka kartta niin väittääkin. Laitoin aiheeseen liittyen palautetta Maanmittauslaitokselle, joten saas nähdä tapahtuuko asiassa mitään muutosta lähitulevaisuudessa.
kuva 10.09.2018 22:16 Antti Havukainen  
  Kouvola
kuva 02.07.2018 20:55 Antti Havukainen  
  Oikoradattomuus, punavalkoisuus, konnareiden runsaslukuisuus ja XL-kokoinen lipunmyyntilaitteellisuus aivantäysin. Lähihistoriaa, joka ei kuitenkaan vielä edes tunnu historialta.
kuva 20.06.2018 01:06 Antti Havukainen  
  Tuohon vaihtoyhteyksien toimimattomuusprobleemaan myöhästymistilanteissa on näemmä sittemmin havahduttu myös LSL:n puolelta, kun yllä mainitulle aikataulusivulle on ilmaantunut seuraava informaatiopläjäys: "Huom. Bussi odottaa Hennan asemalla myöhässä olevaa junaa 5 minuuttia, illan viimeinen vuoro max 30 minuuttia. Katso VR:n sivuilta lisätietoja, miten VR korvaa junan myöhästymisestä aiheutuneita kustannuksia."

Jotain kehitystä parempaan päin on siis tapahtunut joulukuun jälkeen ja hyvä niin.
kuva 06.06.2018 22:02 Antti Havukainen  
  Linssi on sen verran laajakulmainen, että tynnyrivääristymää tulee aina. Saman ilmiön voi havaita järkkäreilläkin ns. kalansilmäobjektiiveilla kuvatessa.
kuva 06.06.2018 20:57 Antti Havukainen  
  Dronella on kuvattu, jonka tarkemmat speksit löytyvät allekirjoittaneen käyttäjäsivulta. Tämä Luhdanmäen silta on kyllä kuin luotu ilmakuvausta varten, koska avaruutta riittää joka puolella ja maisemat ovat hienot kaikkina vuodenaikoina.
kuva 02.06.2018 22:30 Antti Havukainen  
  Itsekin olen kiinnittänyt huomiota tuohon jatkuvaan kellertävyyteen Teemun kuvissa jo parin vuoden ajan kuvausvuoden- ja vuorokauden ajasta riippumatta, mikä suomeksi sanottuna tarkoittaa väärää valkotasapainoasetusta. Suosittelisinkin Teemua vertailemaan omia kuviaan useammalla eri näytöllä ja tutkimaan, onko väreissä mitään eroa. Jos on, niin vika on todennäköisimmin kuvia käsittelevän tietokoneen väriprofiileissa tai näytön asetuksissa. Itse käytän Canonin 550D:ssä valkotasapainon automaattiasetusta, joka pääsääntöisesti toimii hyvin, mutta toisinaan haastavammissa valaistusolosuhteissa kuvatessa joutuu jälkikäteen Lightroomissa säätämään värejä reilummin, joka raw-kuvissa onneksi hoituu suhteellisen kivuttomasti.
kuva 20.04.2018 17:14 Antti Havukainen  
  Ja rumaa valoa tuottavia natriumlamppuja, jotka onneksi sittemmin on vaihdettu järkevämmän värilämpötilan versioihin.
kuva 10.03.2018 23:54 Antti Havukainen  
  Hakasalmen huvila on oikealla näkyvä rakennus.
kuva 19.01.2018 21:12 Antti Havukainen  
  Mankissa. Seisake ja Mankinjoki ovat piilossa vasemmalla olevien puskien takana.
kuva 09.01.2018 20:53 Antti Havukainen  
  Niin no, seisake laitureineen kyllä on edelleen fyysisesti olemassa, vaikka sitä ei aikatauluista tai virallisista liikennepaikkaluetteloista enää löydykään.
kuva 02.01.2018 20:19 Antti Havukainen  
  Samaa mieltä yllekirjoittaneen kanssa. Kuvauspaikan koordinaateista kun pystyy yleensä päättelemään junankin sijainnin melko helposti, mutta toisinpäin se on huomattavasti vaikeampaa, koska juna saattaa tietyissä teletötterökuvissa sijaita jopa kilometrin päässä kuvaajasta.
kuva 28.12.2017 19:50 Antti Havukainen  
  Déjà-vu http://vaunut.org/kuva/50487
kuva 16.12.2017 12:12 Antti Havukainen  
  Tällä kertaa juna oli yhdeksän minuuttia myöhässä ja koska vaihtoaikaa junasta bussiin on aikatauluissa vain viisi minuuttia, ehti tuo liityntäbussi jo mennä menojaan ilman ensimmäistäkään matkustajaa. Mikäli junan matkustajista joku olisi siis ollut aikeissa jatkaa matkaa bussilla, olisi edessä ollut lähes tunnin odotus. Vielä karumpi kohtalo olisi ollut, mikäli kyseessä olisi ollut illan viimeinen bussivuoro. Junan ei siis tarvitse olla kuin muutama minuutti myöhässä, niin vaihtoyhteys ei enää toimi.

Koska vuorovälit ovat mitä ovat ja koska kyseessä on ensisijaisesti liityntälinja, voisi näissäkin tapauksissa kenties käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Eli mikäli juna on alle kymmenen minuuttia myöhässä, voisi bussi odottaa sen verran, että onko junasta tulossa ketään kyytiin. Nykyisellä avoimen kulkutietodatan aikakaudella tuon ei pitäisi olla mikään mahdottomuus.
kuva 25.11.2017 14:12 Antti Havukainen  
  Kuvaamattomuus saattaa osittain johtua siitä, että tämä tasoristeys sijaitsee liikkumis- ja oleskelurajoitetulla alueella, jossa asiaton oleskelu on lähtökohtaisesti kiellettyä.

https://www.kilpilahti.fi/turvallisuuden​-varmistaminen/alueturvallisuus/
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/​20131104
Kuvasarja:
Länsimetron avajaispäivä
 
21.11.2017 22:35 Antti Havukainen  
  Tai laiturien mitoittaminen kolmelle vaunuparille...
kuva 06.11.2017 15:27 Antti Havukainen  
  Inkoossa tässä selvästi ollaan ja juurikin yllä mainitussa paikassa. Tuo sähkölinja on hyvä maamerkki vielä tänäkin päivänä.
kuva 01.11.2017 17:09 Antti Havukainen  
  Erittäin hieno värimaailma tässä kuvassa. Asjanmukaista kesäiltatunnelmaa aivantäysin.
kuva 28.08.2017 17:20 Antti Havukainen  
  Konkan vai Kongan? Ainakin tasoristeyksen vierestä löytyy Kongantie.
kuva 15.08.2017 23:50 Antti Havukainen  
  Allekirjoittaneen edellisestä kommentista ei sitten ehtinyt kulua edes kolmea vuotta, kun neliyksikköiset Sm2-rungot olivatkin taas joka-arkipäiväinen näky normaalissa matkustajaliikenteessä. Niin nopeasti ja ennakoimattomasti ne tilanteet vaan muuttuvat.
kuva 03.08.2017 01:54 Antti Havukainen  
  Itsehän en ole mikään erikoiskuljetusten asiantuntija, mutten usko tämän reittivalinnan olleen ihan vaan huvin vuoksi valittu. Juna+rekka-yhdistelmällä Keravan ja Hakkilan kautta mutkitellen kokonaismatka on tosiaan yli neljä kertaa pidempi verrattuna lyhintä reittiä tapahtuvaan rekkakuljetukseen.

Videomateriaalia tästä kuljetuksesta Hakkilan ja Länsisalmen väliseltä osuudelta löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=YbgZZ0ge​BJs
kuva 31.07.2017 22:17 Antti Havukainen  
  Varhaisesta ajankohdasta (lauantaiaamu viiden jälkeen) johtuen kolmea autoa pidempiä jonoja ei päässyt muodostumaan, vaikka tässä tasoristeyksessä puomit olivat alhaalla parikymmentä minuuttia. Matka Tikkurilan asemalta Tikkurilantien sillan kohdalle (2 km) kesti noin puolitoista tuntia, joten keskinopeus ei tosiaan kovin päätähuimaava ollut.
kuva 27.07.2017 02:17 Antti Havukainen  
  Koko kuvasarja on varsin asjallinen, mutta tämä kuva kyllä miellyttää allekirjoittanuttakin kaikkein eniten. Vaikka tältäkin paikalta on jo runsaasti kuvia nähty, niin tämä kuitenkin erottuu edukseen sumun/usvan takia. Junan vaunustokaan ei edusta kaikkein tyypillisintä tylsyyttä ja taustalla näkyvä sumuun verhoutunut Kuusanniemen tehdas lisää kuvan asjanmukaisuutta entisestään.
kuva 30.06.2017 00:27 Antti Havukainen  
  Nämä vaunut saanevat uuden maalipinnan melko nopeasti, kunhan sosiaalitoimiston myöntämillä apurahoilla elelevät kansantaiteilijat hoksaavat näiden olemassaolon.
kuva 24.06.2017 03:05 Antti Havukainen  
  Vertailukuva 50 vuoden takaa: https://www.helsinkikuvia.fi/collection/​21/?rid=365

Kehitystä on tapahtunut melkoisesti, mikä tässä tapauksessa on pelkästään positiivinen asia ainakin kaupunkikuvan ja liikenteen sujuvuuden kannalta.
kuva 18.06.2017 12:31 Antti Havukainen  
  Niin sisältää, ja itse asiassa allekirjoittanutta kiinnostaisi tietää tarkka päivämäärä, milloin Sm1 on ensimmäisen kerran liikkunut omin voimin rantaradalla. 20.8.1968 ainakin on ajettu kutsuvierasjuna, joten koeajojahan on luonnollisesti täytynyt ajaa jo ennen sitä. Videomateriaalia tuosta kutsuvierasjunasta ja oletettavasti myös muista koeajoista löytyy tämän videon loppupuolelta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/09/29​/hoyryvetureista-sahkojuniin
kuva 09.06.2017 12:24 Antti Havukainen  
  19.6. on ensimmäinen kaupallinen matkustajapysähdys.
kuva 26.05.2017 01:56 Antti Havukainen  
  Kinni on käytännössä ainoa vaihtoehto, mikäli tämä todella on Kv-Mi-väliltä. Muilla kyseisen välin kohtauspaikoilla kun ei tuollaisia kallioita ole.
kuva 23.04.2017 21:39 Antti Havukainen  
  Sama maisema vastakkaiseen suuntaan: http://vaunut.org/kuva/89700
kuva 26.03.2017 22:28 Antti Havukainen  
  Vaihdetaan nyt sitten vielä kertaalleen, jos tämä alkuperäinen versio miellyttää yleisöä enemmän. Sivun päivittäminen auttanee, mikäli aiempi kuva näkyy edelleen.
kuva 26.03.2017 13:48 Antti Havukainen  
  Suattaapi olla tai suattaapi olla olematta. Rakennustyöt kuitenkin aloitettiin jo tasan vuosi sitten, joten 14 kuukautta tuntuu kyllä melko pitkältä ajalta ottaen huomioon, ettei kyseessä ole kuin muutaman sadan metrin radanpätkä. Viime keväänä julkaistujen uutistenkin mukaan radan olisi pitänyt valmistua vuoden 2016 loppuun mennessä.
kuva 01.03.2017 00:17 Antti Havukainen  
  -
kuva 27.02.2017 22:21 Antti Havukainen  
  Se katu-uskottavampi rahastusvaihtoehto: https://www.youtube.com/watch?v=0hYNkLR-​uUk
kuva 06.12.2016 22:52 Antti Havukainen  
  Eri lampputyyppien värilämpötilaerot erottuvat kyllä tässä kuvassa harvinaisen loistavasti.
kuva 05.12.2016 23:49 Antti Havukainen  
  Viimeksi mainittu arvaus osui kohdalleen, eli kyseessä on siis Kirkkonummen ja Tolsan välillä sijainnut jo kauan sitten edesmennyt tasoristeys. Ratakaan ei tässä kohdassa mene enää alkuperäisellä paikallaan, vaan nykyinen rata menee hieman alkuperäistä pohjoisempana. Tasoristeys toki on ollut olemassa vielä nykyisenkin radan aikakaudella.

Tuosta on aiemmin tullut mentyä moottoritietä pitkin useita kertoja ja keskellä pusikkoa sijaitseva ajokieltomerkki on joka kerta kiinnittänyt huomioni, mutta vasta nyt sain aikaiseksi käydä tutkimassa paikkaa tarkemmin. Mielenkiintoista sinänsä, ettei kukaan ole huomannut poistaa tuota merkkiä edes moottoritien rakentamisen yhteydessä.
kuva 19.11.2016 21:01 Antti Havukainen  
  Raide on purettu kokonaan vuonna 2013/2014 Vihannin liikennepaikan uudistustöiden yhteydessä.
kuva 19.11.2016 01:43 Antti Havukainen  
  Tähänhän tosiaan olisi saanut nyt Pohjanmaan radan remontissa kätevästi rakennettua kolme kilometriä pitkän kohtausraiteen sn80-vaihteineen. Tosin ehkä tuollaisen tynkäkaksoisraiteen hyöty rakennuskustannuksiin suhteutettuna olisi jäänyt melko minimaaliseksi.
kuva 18.11.2016 23:03 Antti Havukainen  
  Mankin ja Luoman tasoristeysten ohi kulkee normaalina arkipäivänä reilut 130 junaa vuorokaudessa ja molemmista löytyy puomillinen varoituslaitos. Jos otetaan lisäksi mukaan laituripolkujen valo- ja äänivaroituslaitokset, niin Jorvaksen laituripolku pääsee samaan lukemaan edellisten kanssa. Kaunaisten aseman laituripolku pistää kuitenkin vielä paremmaksi yhteensä lähes 200 päivittäisellä junavuorolla.
kuva 11.11.2016 14:51 Antti Havukainen  
  Kyllä tuossa ihan kahdeksaakymppiä saa ajaa, kun on sn80-vaihde kyseessä.
kuva 02.11.2016 23:55 Antti Havukainen  
  Niin määkin, tosin parikymmentä minuuttia myöhemmin: https://www.youtube.com/watch?v=_JJri_Jn​zLo
kuva 28.10.2016 02:28 Antti Havukainen  
  Onko näihin koeajoihin siis saatu jotenkin käsittämättömästi raavittua kasaan jopa kaksi toimivalla (!) kallistusjärjestelmällä varustettua pendoa? Kuinka monessa Sm3-yksikössä kallistussysteemi on nykyään sellaisessa kondiksessa, että sitä pystyy menestyksekkäästi käyttämään?