Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 11.04.2019 23:57 Heikki Piirainen  
  Kyllä vain: ”Käytettyään hallitusmuodon 27 §:n mukaista oikeuttaan hajottaa eduskunta määräsi Tasavallan presidentti 29 päivänä lokakuuta 1971 antamallaan avoimella kirjeellä ja käskyllä toimitettaviksi uudet vaalit. Ennakkoäänestys alkoi joulukuun 13 päivänä ja päättyi joulukuun 29 päivänä 1971. Vaalit toimitettiin kansanedustajain vaaleista 13 päivänä kesäkuuta 1969 annetun lain (391/69) 46 §:n 2 momentin mukaan 2 ja 3 päivänä tammikuuta 1972.”
Ehdokas 52 näyttäisi olleen Kansallisen Kokoomuksen Juha Vikatmaa. Patsastelu ei mennyt hukkaan, sillä hän sai Turun läänin eteläisessä vaalipiirissä 14 115 ääntä ja tuli valituksi eduskuntaan. Kansanedustajuus tosin päättyi itsemurhaan jo 2. joulukuuta 1974.
http://www.doria.fi/bitstream/handle/100​24/104347/xevaa_197200_1973_dig.pdf
https://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Vikat​maa
kuva 19.03.2019 17:12 Heikki Piirainen  
  Tämä vuonna 1887 valmistunut silta onkin kestänyt huomattavasti paremmin kuin edeltäjänsä, joka ehti olla käytössä vain puolitoista vuotta ennen sortumistaan. Noin 75 ihmistä sai surmansa 28.12.1879, kun sillan keskiosa putosi jokeen ja matkustajajuna sen mukana.
Paikoilleen jätetyt alkuperäisen sillan pilareiden tyngät näkyvät hyvin tässäkin kuvassa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tayn_rauta​tiesilta
https://en.wikipedia.org/wiki/Tay_Bridge​_disaster
kuva 03.02.2019 16:22 Heikki Piirainen  
  Kuvassa ei näy ajolankoja, koska sähköistystyöt alkoivat vasta seuraavana vuonna. ☺
https://de.wikipedia.org/wiki/G%C3%B6ltz​schtalbr%C3%BCcke#Aktuelles
kuva 18.01.2019 19:26 Heikki Piirainen  
  Hillitympää on tämän ääntely. Liikkeellelähdön ääniä voi kuunnella esimerkiksi tässä: https://youtu.be/zVpVupI_bc0?t=40
kuva 19.07.2018 15:02 Heikki Piirainen  
  https://xn--d1ad1c.xn--p1ai/%D1%8D%D0%BA​14 kertoo, että Tbilisin sähköveturitehdas valmisti noita kaiken kaikkiaan 391 kappaletta vuosina 1973–2005. Jännite 380 V / 50 Hz, huippunopeus 25 km/h, teho 190 kW, massa 38 t, pituus 8 m.
kuva 19.07.2018 14:53 Heikki Piirainen  
  Sähköveturiksi sen voinee halutessaan luokitella. Näistä kuvista päätellen virta tulee yläpuolella olevasta sivuvirtakiskosta: http://parovoz.com/newgallery/?DESCR=%D0​%AD%D0%9A14
kuva 13.07.2018 10:51 Heikki Piirainen  
  Nyt näkyy kun latasin uudestaan, helle oli varmaan jonkun bitin sulattanut.
kuva 13.07.2018 01:03 Heikki Piirainen  
  Huomasin. Ehkäpä asia selviää, kunhan ylläpito herää yöuniltaan. ☺
kuva 11.07.2018 15:34 Heikki Piirainen  
  Olen aika varma, että laitoin tähän alun perin oikean päivämäärän; kuka tai mikä lie mennyt vaihtamaan? Nyt on kuitenkin korjattu. ☺
kuva 06.04.2018 23:04 Heikki Piirainen  
  Saattaisi olla ”DB-Abnahme 5.78” eli kutakuinkin ”DB:n hyväksyntä”.
kuva 24.12.2017 21:28 Heikki Piirainen  
  Tuntemattomaksi jäänyt lienee TE5: https://fotki.yandex.ru/next/users/ag-ma​/album/174595/view/730027
kuva 22.12.2017 22:21 Heikki Piirainen  
  Makasiinien paikalle on kovaa vauhtia kohoamassa Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Ellin kerrostalo. Kuvassa näkyvästä osasta tulee nelikerroksinen, tästä hieman vasemmalle tulee kuusikerroksinen osa aivan radan viereen.
Kaavaselostuksessa on pari havainnekuvaakin: http://webdynasty.jns.fi/djulkaisu/kokou​s/20171248-3-1.PDF#page=208
kuva 23.09.2017 14:12 Heikki Piirainen  
  Laitoshan näkyy junan ikkunasta nykyäänkin, Pieksämäelle päin mentäessä heti Huutokosken aseman jälkeen vasemmalla.
kuva 02.06.2017 19:17 Heikki Piirainen  
  Laakerivikaa veturissa kuulemma. Matkustajat siirrettiin bussiin, juna seisoo yhä Joensuun aseman raiteella 1.
kuva 11.05.2017 23:18 Heikki Piirainen  
  http://www.junablogi.fi/fi/junablogi/?ar​ticle=testaamalla-kohti-parempaa-tyomatk​akokemusta ei kerro paljon mitään, mutta kuvasta päätellen siellä on ainakin uudet penkit ja pöydät. Pitäähän niiden kulkuominaisuuksia testata.
kuva 31.12.2016 15:07 Heikki Piirainen  
  Todellisen H 723:n lähestyessä automaattikuulutukset kilpailivat toistensa kanssa:
”Taajamajuna Pieksämäeltä on peruttu.”
”Taajamajuna Pieksämäeltä saapuu raiteelle 1.”
”Taajamajuna Pieksämäeltä saapuu raiteelle 1.”
(Junan saapuessa raiteelle 1:) ”Taajamajuna Pieksämäeltä on peruttu.”
kuva 11.07.2016 22:53 Heikki Piirainen  
  Ja nyt se on saatu valmiiksi! http://www.railwaygazette.com/news/urban​/single-view/view/bratislava-trams-cross​-the-danube.html
kuva 08.03.2016 19:54 Heikki Piirainen  
  200 metrin pituinen rajoitusalue, rajoitus alkoi 2.3.: http://www.liikennevirasto.fi/documents/​20473/23410/Liikennevirasto_rataverkon_r​outatilanne_06.03.2016.pdf/90d33da9-56e2​-4cc4-8c29-17defe187cf2
kuva 04.03.2016 19:34 Heikki Piirainen  
  Katselin tuota, kun se seisoskeli Joensuun aseman edustalla, mutta en ehtinyt ottamaan kuvaa, kun se lähtikin liikkeelle sillä välin kun menin hakemaan kameraani läheisestä kahvilasta…
Koodia en muista, mutta kaikissa Vgoboissa (15 kpl) luki ”гидроксид натрия” eli natriumhydroksidi.
kuva 03.03.2016 18:48 Heikki Piirainen  
  Kimmo: Ei poistunut; nykyään yleensä torstaisin osa Pieksämäen taajamajunista ajetaan Dm12:lla, jolloin siis samalla saadaan Nurmeksen (ja välillä myös Savonlinnan?) kiskobussit huollosta ja huoltoon. Tuon tämänpäiväisen kolminaisuuden selittänee ainakin osittain se, että eilinen veturivetoinen H 724 hyytyi Viinijärvelle ja H 725 ajettiin tämän takia poikkeuksellisesti Dm12:lla.

Timo: Pari kertaa olen nähnyt. Ihan hyvää lisäinformaatiota matkustajille, jotka ovat tottuneet siihen, että Pieksämäelle mennään sinisillä.

(Panu ehtikin kertomaan samat asiat minua nopeammin… ☺)
kuva 03.03.2016 16:44 Heikki Piirainen  
  Taisivat olla.
kuva 24.01.2016 00:30 Heikki Piirainen  
  Jouni: ilmeisesti haittasi, kun tuona päivänä myös taajamajunat 761 ja 762 oli peruttu Lieksan ja Nurmeksen väliltä.
kuva 08.12.2015 00:16 Heikki Piirainen  
  Sama ilmiö Joensuussa viitisen vuotta sitten: http://vaunut.org/kuva/68136
kuva 21.07.2015 23:16 Heikki Piirainen  
  Tässä vaiheessa vaunusto ei ole siirtynyt vielä senttiäkään, juna oli siis pysähtynyt tuon ylikulun päälle. Pyörätuolimatkustajat saattajineen joutuivat odottamaan laiturilta pääsyä noin vartin verran.
kuva 16.07.2015 01:24 Heikki Piirainen  
  Lienee sama kaveri(pari) kuin tässä kuvassa: http://vaunut.org/kuva/35281
kuva 11.07.2015 22:08 Heikki Piirainen  
  Toinen puoli on maalattu tummansiniseksi, toinen vielä maalaamatta?
kuva 17.03.2015 19:57 Heikki Piirainen  
  Tuossa oli kourallinen jotain säiliövaunuja ja pari Hkba:ta, veikkaisin kokoonpanon olleen menossa Onttolan polttoainevarastolle.
kuva 15.03.2015 20:21 Heikki Piirainen  
  Saattaisi olla 23266: http://vaunut.org/kuva/99770
kuva 06.03.2015 17:23 Heikki Piirainen  
  Se pulttivikainen taisi jäädä muualle kuin Joensuuhun; kuvassa lienee Joensuussa muutaman päivän yksikseen seisoskellut Ep 23254. http://vaunut.org/keskustelut/index.php/​topic,7975.msg61164.html#msg61164
kuva 26.02.2015 20:20 Heikki Piirainen  
  Liittynee siis tähän: http://vaunut.org/keskustelut/index.php/​topic,5714.msg61127.html#msg61127
kuva 13.02.2015 00:21 Heikki Piirainen  
  Kuvan ulkopuolelta, aseman odotussalin lämmöstä, tuli vielä muutama matkustaja lisää. https://www.facebook.com/VRyhteisellamat​kalla/posts/10153013554776278 sanoo matkustajia olleen 80, mikä vastaa hyvin omaa havaintoani, että jokunen määrä joutui tyytymään seisomapaikkoihin.
kuva 30.01.2015 20:55 Heikki Piirainen  
  VR: ”Joensuun aseman vaaka viettää eläkepäiviä ja on ainoastaan koristekäytössä.” https://twitter.com/VRpalvelu/status/561​158862976196609
kuva 27.07.2014 08:05 Heikki Piirainen  
  Ratapölkkysieni lienee. Tunnetaan englanniksi myös nimellä train wrecker, kertoo https://en.wikipedia.org/wiki/Neolentinu​s_lepideus​.
kuva 16.07.2014 21:43 Heikki Piirainen  
  Hieno kommentti.
kuva 15.07.2014 18:12 Heikki Piirainen  
  Sisäkuvia: http://macos.livejournal.com/927770.html​. Kuvien 29 ja 30 ”luksus”vaunu on vanhempaa sarjaa, kuvatekstin mukaan myös sen tilalle on joskus tulossa uusi Siemensin valmistama vaunu.
kuva 09.05.2014 09:19 Heikki Piirainen  
  Kesäkuussa 2012 kaikki Dm12:t vedettiin liikenteestä (http://vaunut.org/keskustelut/index.php/​topic,4874.0.html​); muille rataosuuksille palasivat melko pian, mutta Joensuun ja Nurmeksen väliä ovat siitä lähtien hoitaneet Dv12:t ja siniset.

Aikatauluihin asti tämä muutos pääsi vasta joulukuussa 2013 (http://vaunut.org/keskustelut/index.php/​topic,6594.msg46678.html#msg46678​).
kuva 26.04.2014 09:24 Heikki Piirainen  
  Korjaus aiempaan: nykyisenä routa-aikataulukautena H 762 tosiaan saapuu ykkösraiteelle ja H 783 kakkoselle. Junien lähtöraiteet ovat kuitenkin ennallaan (ykköseltä Pieksämäelle, kakkoselta Nurmekseen), joten 762:n runko kääntyy nykyään 786:ksi ja 783:n 763:ksi.
kuva 06.04.2014 16:31 Heikki Piirainen  
  Normaalisti 762 saapuu kakkosraiteelle ja kääntyy saman tien 763:ksi. Tässä lienee siis jostain syystä päädytty vaihtamaan runkoa.
kuva 06.04.2014 15:12 Heikki Piirainen  
  Taitaa kuitenkin olla H 783 Pieksämäeltä?
kuva 30.03.2014 00:52 Heikki Piirainen  
  Liekö Move-tekstin maalaajalle irlantilainen mallasjuoma maistunut, kun on tuommoisen kelttifontin valinnut?
kuva 10.02.2014 18:31 Heikki Piirainen  
  Jotain näyttäisi vihdoin olevan tapahtumassa: http://www.globalrailnews.com/2014/02/10​/funds-released-for-reconstruction-of-br​atislavas-old-bridge/
kuva 13.01.2014 18:36 Heikki Piirainen  
  NG LI:n G-kirjainten kärjet on teipattu ikkunoiden päälle, vaikka muuten ikkunoita on osattu varoa…
kuva 31.12.2013 15:11 Heikki Piirainen  
  Kuvassa näkyvät rakennukset kellaria myöten ovat yhä paikoillaan. Uimaharjun aseman ympäristö on muutenkin säilynyt aika hienosti tähän päivään.
kuva 19.12.2013 22:04 Heikki Piirainen  
  ”DU=TTOPLUS”?
kuva 06.12.2013 15:52 Heikki Piirainen  
  ”Ilkka Juhani Uotila (nimimerkki Stig Framåt, 31. maaliskuuta 1937 Muurla – 16. lokakuuta 2002 Helsinki) oli Yleisradion pitkäaikainen musiikkitoimittaja. Uotila aloitti uransa Yleisradiossa 1969, ja ura jatkui 2000-luvulle asti, jolloin hän jäi eläkkeelle ja kuoli pian sen jälkeen”, kertoo https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilkka_Uoti​la​.
kuva 10.11.2013 09:32 Heikki Piirainen  
  Jotain tällaista arvelinkin. Onhan se erittäin loogista, että matkustajat pannaan käyttämään matalaa ja lyhyttä (ja ainakin eilen myös hieman liukasta) puulaituria, vaikka pitkä, korkeampi kivilaituri olisi olemassa (ja vieläpä lähempänä kaupunkia). ☺
kuva 09.11.2013 20:07 Heikki Piirainen  
  Miksi moinen määrä vaunuja, matkustajien määrä ei kuitenkaan liene kauheasti kasvanut?

Ja jos tämä on pysyvä käytäntö, niin miksi ei käytetä etualalla olevaa ”oikealla” laiturilla varustettua raidetta?
kuva 24.10.2013 11:47 Heikki Piirainen  
  Ilmeisesti kyseessä on radan korjaukseen ja tarkastukseen suunniteltu moottorivaunu, jossa on tavanomaista suuremmat tilat sekä henkilökunnalle (48 henkeä) että tarvikkeille: http://www.rempm.ru/production/traveling​cars/avtomotrisyi-motovozyi-i-avtodrezin​yi/as-01.html
kuva 23.10.2013 19:40 Heikki Piirainen  
  Самоходный универсальный путеизмерительно-дефектоскопический комплекс “Север”.
Itsekseen kulkeva yleiskäyttöinen radanmittaus- ja vianpaikannusyhdistelmä ”Pohjola” (tai jotain sinne päin).
kuva 19.10.2013 14:41 Heikki Piirainen  
  Sampo: kiitos vinkistä! http://vaunut.org/kuva/87174
kuva 16.10.2013 16:17 Heikki Piirainen  
  Takavuosina olivat viikonloppuisin yleinen näky Joensuun ja Pieksämäen välillä: http://vaunut.org/kuva/33848