Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto.  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Esa Väätäinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 175


« : Syyskuu 18, 2017, 08:14:33 »

Talous-sanomat 18.9.2017
VR-yhtymän taseita järjestellään jo täyttä häkää uusiksi yhtiön suunnitellun pilkkomisen varalle. Myös rautateiden kilpailun avaamista valmistelevien työryhmien johdosta siivottiin pois toisinajattelijat.
 piti elokuun loppupuolella ei-julkisen ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa se päätti yhtiön pääomien vapauttamisesta tulevaa käyttöä varten.
Yhtiökokous, eli valtio-omistaja, päätti purkaa yhtiön vararahaston ja siirtää sen 524,8 miljoonaa euroa sidottua pääomaa niin kutsuttuun sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Kyse on sinänsä teknisluonteisesta päätöksestä siirtää tase-erä toiseen. Takana on kuitenkin liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) ajama päätös VR:n purkamisesta ja henkilöraideliikenteen avaamisesta kilpailulle.
Vanha valtionyhtiö jaetaan neljään osaan: kalustoyhtiöön, kiinteistöyhtiöön, kunnossapitoyhtiöön sekä varsinaista liiketoimintaan tekevään yhtiöön. Hallitus päätti asiasta elokuussa, alustavasti jo talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa huhtikuussa.
http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005369769.html
tallennettu
Heikki Vilhunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 174


« Vastaus #1 : Syyskuu 27, 2017, 11:58:07 »

Toisaalta oppositio tekee välikysymystä VR:n pilkkomisesta.
"Hallitus ei ratkaise yhtäkään VR:n ongelmaa"
http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/%E2%80%9Dhallitus-ei-ratkaise-yht%C3%A4k%C3%A4%C3%A4n-vrn-ongelmaa%E2%80%9D-%E2%80%93-koko-oppositiolta-tiukka-kysymyspatteri-anne-bernerille/ar-AAsw4yR?li=AA520v&ocid=spartandhp
tallennettu
Mikko Nyman
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1109


« Vastaus #2 : Syyskuu 27, 2017, 12:19:43 »

"Hallitus ei ratkaise yhtäkään VR:n ongelmaa"

Esitän käänteisen kysymyksen: kuinka monta ongelmaa nykyinen monopoli-VR on ratkaissut?
tallennettu
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2336


« Vastaus #3 : Syyskuu 27, 2017, 12:38:39 »

"Hallitus ei ratkaise yhtäkään VR:n ongelmaa"

Minusta on ihan hyvä, että hallitus ei keskity VR:n ongelmiin. Välikysymyksen tekeminen asiasta on vähintäänkin kummallista.
tallennettu
Heikki Vilhunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 174


« Vastaus #4 : Syyskuu 28, 2017, 07:54:45 »

"Hallitus ei ratkaise yhtäkään VR:n ongelmaa"

Esitän käänteisen kysymyksen: kuinka monta ongelmaa nykyinen monopoli-VR on ratkaissut?
En ole varma, oliko kysymyksesi minulle tarkoitettu. Laittamani linkin mukana ollut lainausmerkkien välinen teksti on kopsu uutisen otsikosta, ei minun mielipide, joten en viitsi keksiä vastausta siihen.

Toisaalta kun nyt aloitettiin kyselemään, niin esitän itsekin kysymyksen: Montako kuningatarideaansa meidän nykyinen liikenneministeri on saanut tähän mennessä toteutettua?  Huh
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto.  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina