Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Junamatka Pietariin pysähtyi Luumäelle – 250 matkustajaa istui 4 tuntia sähköttö  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Reijo Kankkunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2941


« : Helmikuu 03, 2019, 23:18:45 »

Allegron matka Helsingistä Pietariin hyytyi sähkövikaan.
HELSINGISTÄ kello15.00 Pietariin lähtenyt Allegro-juna joutui vaikeuksiin sunnuntaina. Kallistuvarunkoisen suurnopeusjunan hyvin alkanut matka hyytyi Luumäellä Etelä-Karjalan maakunnassa.

– Juna pysähtyi Luumäellä kello 17.30, virroittimen vian takia. Tämä on todella valitettavaa, VR:n viestintäpäällikkö Mira Linnamaa kertoo Ilta-Sanomille.

Virroitin välittää sähkövirran sähköveturin laitteille.

Linnamaan mukaan ensin kaavailtiin, että matkustajat olisivat päässeet Pendolinon avulla Kouvolaan.

– Tämä ei onnistunut, koska myös Pendolino joutui samanlaisiin vaikeuksiin. Matkustajille tilanne oli tosi hankala, sillä vian takia Allegron vessat eivät toimineet, Linnamaa sanoo.

Sähköttämässä junassa istuneet matkustajat värjöttlivät pimeässä ja kylmenevässä junassa.

Linnamaa kertoo, että Pasilasta lähti toinen Allegron runko, johon matkustajat pääsivät.

– He pääsivät jatkamaan matkaa vasta kello 20.00 kohti Pietaria. Junan aikataulun mukainen saapumisaika Pietariin oli kello 19.27, mutta juna jää siis noin neljä tuntia myöhään, hän pahoittelee.

Paljonko junassa on arviosi mukaan matkustajia?

– Matkustajia junassa on noin 250, hän kertoo.
Petri Turunen ilta sanomat
tallennettu
Mikko Herpman
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 255


« Vastaus #1 : Helmikuu 03, 2019, 23:43:50 »

Erikoisen oloinen uutinen. Mitä lue käynyt, Allegrossahan on neljä virroitinta, kaksi molemmille sähkökärjestelmille. Mikseiköhän ole voitu ajaa "väärällä" virroittimella ja miten on Pendoon iskenyt sama vika. Tuli siellä langat alas vaiko sähkökatko. ?
tallennettu
Olli Aalto
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 253


« Vastaus #2 : Helmikuu 04, 2019, 11:21:48 »

Erikoisen oloinen uutinen. Mitä lue käynyt, Allegrossahan on neljä virroitinta, kaksi molemmille sähkökärjestelmille. Mikseiköhän ole voitu ajaa "väärällä" virroittimella ja miten on Pendoon iskenyt sama vika. Tuli siellä langat alas vaiko sähkökatko. ?
Ei taida olla kovinkaan sähköturvallista lähteä matkaan ehjälläkään virroittimella, jos rikkinäistä ei luotettavasti saada täysin alas. Erotusjaksossa voi käydä kohtalokkaasti, jos käyttämätön rikkinäinen on liian lähellä ajolankaa.
tallennettu
Arto Lopia
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 383


« Vastaus #3 : Helmikuu 05, 2019, 03:24:39 »

Erikoisen oloinen uutinen. Mitä lue käynyt, Allegrossahan on neljä virroitinta, kaksi molemmille sähkökärjestelmille. Mikseiköhän ole voitu ajaa "väärällä" virroittimella ja miten on Pendoon iskenyt sama vika. Tuli siellä langat alas vaiko sähkökatko. ?
Ei taida olla kovinkaan sähköturvallista lähteä matkaan ehjälläkään virroittimella, jos rikkinäistä ei luotettavasti saada täysin alas. Erotusjaksossa voi käydä kohtalokkaasti, jos käyttämätön rikkinäinen on liian lähellä ajolankaa.

No jos nyt ei olisi liikkeelle lähdettykkään, niin sillä toisella virroittimella olisi saatu kaikki keskiverto junamatkustjalle olennaiset laitteistot toimintaan. Lämmitys, vessat, kaffimasiina ja kaljahanat.

Sellanen vanhanmallinen junahan olisi jäätynyt rataan kiinni, jengi olis kiskonut kaljaa ja kuseskellut vessassa sellaisen keltaisen jääpatsaan junan ja radan väliin ettei se olisi ennen kevättä siitä mihinkään liikkunut.
tallennettu

Oikeus allekirjoitukseen poistettu. Valpo 45-....
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2567


« Vastaus #4 : Helmikuu 05, 2019, 05:34:22 »

Ei taida olla kovinkaan sähköturvallista lähteä matkaan ehjälläkään virroittimella, jos rikkinäistä ei luotettavasti saada täysin alas. Erotusjaksossa voi käydä kohtalokkaasti, jos käyttämätön rikkinäinen on liian lähellä ajolankaa.

Vetureista poiketen Allegron (ja Pendolinossa) virroittimet eivät ole "samaa rautaa", vaan molemmilla on omat pääkatkaisijat. Näin ollen erotusjakso ei vaikuta asiaan, poikkeustilanteessa voidaan ajaa molemmatkin virroittimet ylhäällä.

Tästä huolimatta, ei kannata matkalle lähteä, ellei ole varmuutta käyttämättömän virroittimen pysymisestä riittävän alhaalla.

Tässä Allegron tapauksessa kumpaakaan virroitinta ei saatu nostettua ylös ongelmien ilmaannuttua.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Junamatka Pietariin pysähtyi Luumäelle – 250 matkustajaa istui 4 tuntia sähköttö  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2019 Resiina