Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Tasoristeysonnettomuus Joroisissa  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Esa Väätäinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 175


« : Tammikuu 27, 2021, 18:01:31 »

Yle-uutiset 27.1.2021
Maavedellä Joroisissa tapahtui keskiviikkona kello kahden jälkeen tasoristeysonnettomuus. Henkilöauto ajautui päin tavarajunanvaunua, kun auto ei pysähtynytkään risteyksessä. Tapahtumapaikalla oli huono ajokeli.
– Tie on todella liukas, kun suvilumi on tamppaantunut liukkaaksi. Osaltaan keli varmasti vaikutti tapahtuneeseen, Varkauden päivystävä palomestari Harri Paunonen kertoi tapahtumapaikalta kolmen jälkeen.
Paunonen sanoo, että henkilöauton kuljettaja sai kuitenkin autonsa linjattua fiksusti, sillä se osui junanvaunuun perä edellä. Auto meni täysin ruttuun ja kimposi ojan pohjalle. Autossa oli kaksi ihmistä.
– Onneksi vakavilta vahingoilta vältyttiin. Ilmeisesti vain kuljettaja loukkasi hieman jalkaansa.

Raideliikenne on tällä hetkellä pysähdyksissä tapahtumapaikalla, sillä rautatien ja junan kunto täytyy tarkastaa onnettomuuden jäljiltä. Osuman saanut tavarajuna seisoo Siikamäessä.

https://yle.fi/uutiset/3-11758945
tallennettu
Heikki Piirainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 456


« Vastaus #1 : Tammikuu 27, 2021, 22:48:07 »

VR:n liikennetiedotteesta päätellen jotain (muutakin kuin auto) meni rikki:

27.01.2021 klo 22.30
Muutoksia junaliikenteessä Varkauden ja Pieksämäen välillä

Korvaamme toistaiseksi taajamajunat Varkauden ja Pieksämen välillä linja-autolla tasoristeysonnettomuuden aiheuttamien vaurioiden vuoksi.

Fintrafficin antaman arvion mukaan korjaus kestää useita päiviä.

Varkaudessa sekä Pieksämäellä junaa korvaava linja-auto lähtee rautatieaseman edestä.
tallennettu
Jorma Toivonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1410


« Vastaus #2 : Tammikuu 29, 2021, 22:37:06 »

Kuinka pahoja vaurioita sai henkilöauto aikaiseksi Joroisilla?
tallennettu
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2336


« Vastaus #3 : Tammikuu 29, 2021, 23:07:37 »

Kuinka pahoja vaurioita sai henkilöauto aikaiseksi Joroisilla?

Ainakin siellä on kuusi kilometriä rataa tarkastettavana.
tallennettu
Heikki Piirainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 456


« Vastaus #4 : Tammikuu 30, 2021, 11:52:35 »

VR:n liikennetiedotteesta: Fintrafficin antaman arvion mukaan korjaustyöt saadaan päätökseen lauantain 30.1. aikana ja sunnuntaiaamusta 31.1. alkaen kiskobussit voivat liikennöidä normaalisti Pieksämäen ja Joensuun välillä.
tallennettu
Juho Heiskanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 10


« Vastaus #5 : Tammikuu 30, 2021, 12:19:03 »

Eilisiltana vaihtotyönjohtajalta saamani tiedon mukaan korjaustöiden olisi määrä valmistua viimestään tiistaina tai maanantai-iltana. Kuulemma rata oli vaurioitunut melko pahasti useamman kilometrin matkalta, sillä paikalla on hänen kertomansa mukaan kymmeniä miehiä korjaamassa rataa kellon ympäri. Ilmeisesti työt saadaan nopeammin päätökseen, hyvä niin.
tallennettu
Jorma Toivonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1410


« Vastaus #6 : Tammikuu 30, 2021, 22:41:52 »

Kiitokset vastauksista - vaunu pudonnut ilmeisesti kiskoilta?
tallennettu
Juho Heiskanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 10


« Vastaus #7 : Helmikuu 01, 2021, 07:28:51 »

Kiitokset vastauksista - vaunu pudonnut ilmeisesti kiskoilta?
Tyhjä raakapuuvaunu siellä on puoliksi tippunut kiskoilta perjantaina saamani tiedon mukaan. Nyt vaurioituneella osuudella on sn50 ja tasoristeyksen kohdalla sn30, rata on avattu sunnuntaina liikenteelle.
tallennettu
Pasi Utriainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 332


« Vastaus #8 : Helmikuu 06, 2021, 13:00:42 »

Katajamäki-Maavesi tasoristeyksen varoituslaitos on todennäköisesti pitkään pois käytöstä ja junilla Sn30, sillä junan kylkeen osunut auto rikkoi ojaan pyörähtäessään laitetilan. Auto oli vielä perjantaina ojan pohjalla. Seudun varoituslaitokset ovat kokeneet viime aikoina kovia. Olihan läheinen Kolma as. pois käytöstä lähes kaksi vuotta kaapelien sulamisen vuoksi, kun sähkölinja tippui alas Rantasalmen radalla.


* maavesi.JPG (416.02 kilotavua, 900x599 - tarkasteltu 179 kertaa.)
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Tasoristeysonnettomuus Joroisissa  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina