Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Ratatyökone nurin Valtimolla  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Teemu Saukkonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 700


« : Helmikuu 11, 2016, 21:50:38 »

" Radankunnostustyötä tekevä kaivinkone kaatui Valtimon Petrivaaran ylikäytävän lähellä torstaina kello 14.30 aikaan. Radalla kulkeva kone oli sulattamassa jäätyneitä ratarumpuja, kun se jostain syystä kaatui katolleen. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Noin 20 tonnia painavan kaivinkoneen nostotyötä on hankaloittanut se, että nosturiautoille on pitänyt raivata ja pohjustaa tietä, jotta ne pääsevät kaatuneen koneen lähelle. Pelastuslaitokselta arvioitiin kello 17:n aikaan, että nostamiseen päästään vasta myöhään illalla.

Pelastuslaitos esti kaivinkoneen öljyjen valumisen maastoon.

Onnettomuuspaikka on noin kolme kilometriä Valtimolta Nurmekseen päin.

Junaliikenne on ollut poikki Nurmeksesta pohjoiseen. Rataosuudella kulkee vain tavarajunia, joista osa jäänyt odottamaan lähimmälle asemalle."

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/97579-suuri-ratatyokone-kaatui-radalta-valtimolla

Mitähän junia on jäänyt odottamaan, aavejuniako? Hymyilee
http://junat.dy.fi/liikenne/asema/VLM/2016-02-11

Paikka siis tämä http://www.tasoristeys.fi/risteyshaku?crossingId=2204
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Ratatyökone nurin Valtimolla  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina