Ajankohtaiset  |  Tapahtumat  |  Aihe: Syyslomaohjelmaa Suomen Rautatiemuseossa 18.-23.10.2016  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Saana Palamaa
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 16


« : Syyskuu 19, 2016, 10:56:28 »

Syyslomaviikolla 18.–23.10.2016 Suomen Rautatiemuseossa on monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille.

Asemapäällikön tehtävät -kierroksella ratkotaan oppaan johdolla asemapäällikön junaoppilas Justukselle jättämiä tehtäviä. Justus haaveilee veturinkuljettajan ammatista, mutta syysloman lähtökiireessä osa annetuista tehtävistä on jäänyt tekemättä. Justus tarvitseekin syyslomalaisten apua, jotta pääsy veturimieskouluun onnistuisi. Syyslomakierrokset on suunnattu erityisesti koululaisille ja perheille. Kierrokset alkavat joka päivä klo 11 museon aulasta. Kierrokselle voi osallistua museon sisäänpääsymaksun hinnalla.

Lomaviikon ensimmäisenä päivänä tiistaina 18.10. on myös mahdollista kokea entisaikojen höyryjunan tunnelmaa, kun Leena-höyryveturi (Vk4 68) kuljettaa halukkaita museon raiteella noin klo 11 – 14. Liput: 2€/hlö, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Ajo on samalla syyskauden viimeinen, sillä seuraavana päivänä Leena huolletaan talvisäilytystä varten.  

Museokahvila palvelee asiakkaita Leenan ajopäivänä vanhalla asemalla museon puistossa. Keskiviikosta perjantaihin kahvila toimii Perinnejuna Valtterin 1950-luvun kahvilavaunussa. Tarjolla on virvokkeiden lisäksi pientä suolaista ja makeaa syötävää.

Lisäksi lomaviikolla voi kokeilla rautatieaiheisten lautapelien pelaamista sekä palapelien rakentelua.

Huom! Museo on avoinna syyslomaviikolla 18.10.–23.10. ti–pe klo 10–15 ja la–su klo 10–17.

//päivämäärät korjattu
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 14, 2016, 18:48:53 kirjoittanut Olli Keski-Rahkonen » tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Tapahtumat  |  Aihe: Syyslomaohjelmaa Suomen Rautatiemuseossa 18.-23.10.2016  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina