Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Kova talvi sai varotoimiin  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Toni Aitta
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 68


« : Huhtikuu 26, 2010, 14:58:57 »

Juuri kun VR alkoi selvitä junat totaalisesti hyydyttäneestä talvesta, alkoivat routavauriot koetella aikatauluja niin, että nyt vain vajaat 80 prosenttia kaukojunista kulkee ajallaan. Yhtiö puolustautuu, että talvi oli todellakin kovempi kuin koskaan. Kevään routaongelmat johtuvat pääosin vanhasta ja huonokuntoisesta rataverkosta, joka on liikenneviraston vastuulla.
VR ja liikennevirasto tekevät paraikaa selvitystä käymällä läpi viime talven kokemuksia. Tarkoitus on selvittää, miten ne yhdessä voivat varautua tulevien talvien varalle.

"Me keskitymme kaluston kunnossa pitämiseen niin paljon kuin mahdollista. Olemme aloittaneet vaunukaluston uusimisen: Kyselyssä on 40 uutta vaunua. Niiden lisäksi on tarkoitus järjestää tarjouskilpailu 27 vaunulle. Ne korvaavat sinisiä vanhoja vaunuja", VR:n kaukoliikennepäällikkö Ari Vanhanen sanoo.

Veturien, muun muassa Pendolinojen, pakkaskestävyyttä pyritään lisäämään. Laitteiden valmistusmaalla ei ole hänen mukaansa merkitystä. Viime talvena hyytyivät sveitsiläiset veturit ja suomalaiset vaunut sekä sähköjunat italialaisten kanssa yhtä lailla.

"Varmasti tulevasta talvesta selvitään paremmin. Tämä oli opetus meille ja liikennevirastolle siitä, että tällaisiakin talvia Suomessa vielä tulee."

Kaleva: http://www.kaleva.fi/uutiset/kova-talvi-sai-varotoimiin/851178

Mielenkiintoisena maininta tarjouskilpailu 27kpl uudesta "sinisestä" vaunusta.
tallennettu
Riku Outinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 882


« Vastaus #1 : Huhtikuu 26, 2010, 15:19:24 »

Eiköhän artikkelissa mainitut vaunuhankinnat ole kuitenkin jo aikaisemmin esillä olleet 40 kaksikerrosvaunua, 12 kaksikerroksista ohjausvaunua ja 15 kaksikerroksista ravintolavaunua. (12+15=27) Ei kai mitään uusia "sinisiä" ole tulossa.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #2 : Huhtikuu 26, 2010, 15:23:26 »

Lainaus käyttäjältä: Kaleva.fi
Kyselyssä on 40 uutta vaunua. Niiden lisäksi on tarkoitus järjestää tarjouskilpailu 27 vaunulle.
Ei tuossa siis sinisistä mainittu mitään. Todennäköisemmin tuolla tarkoitettiin noiden Rikun mainitsemien vaunujen hankinnasta.

Tuossa jutussa puhuttiin myös vaunujen hyytymisestä, mites vaunut sitten hyytyvät? Kyllä pääasiassa veturit ja moottorivaunut.
tallennettu
Tapani Kunnas
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 287


« Vastaus #3 : Huhtikuu 26, 2010, 17:58:32 »

Onhan tuossa jutussa tällainen kohta:

"Me keskitymme kaluston kunnossa pitämiseen niin paljon kuin mahdollista. Olemme aloittaneet vaunukaluston uusimisen: Kyselyssä on 40 uutta vaunua. Niiden lisäksi on tarkoitus järjestää tarjouskilpailu 27 vaunulle. Ne korvaavat sinisiä vanhoja vaunuja", VR:n kaukoliikennepäällikkö Ari Vanhanen sanoo.
tallennettu
Tuomas Pätäri
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 274


« Vastaus #4 : Huhtikuu 26, 2010, 18:02:57 »

"Me keskitymme kaluston kunnossa pitämiseen niin paljon kuin mahdollista. Olemme aloittaneet vaunukaluston uusimisen: Kyselyssä on 40 uutta vaunua. Niiden lisäksi on tarkoitus järjestää tarjouskilpailu 27 vaunulle. Ne korvaavat sinisiä vanhoja vaunuja", VR:n kaukoliikennepäällikkö Ari Vanhanen sanoo.

Firman uusi johto näyttää sentään olevan eri linjoilla kuin edellinen. Sehän ei halunnut vaunuihin investoida, ja myös erosi kun omistaja kiilasi väliin vaunut tilaamaan. Museoaikainen kalusto on ihan kivaa, muttei välttämättä parasta bisneksen kannalta (tosin kaikki uudetkaan investoinnit eivät ehkä ole olleet omiaan imagoa parantamaan)
tallennettu
Tuomas Pätäri
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 274


« Vastaus #5 : Huhtikuu 26, 2010, 18:06:13 »

Onhan tuossa jutussa tällainen kohta:

"Me keskitymme kaluston kunnossa pitämiseen niin paljon kuin mahdollista. Olemme aloittaneet vaunukaluston uusimisen: Kyselyssä on 40 uutta vaunua. Niiden lisäksi on tarkoitus järjestää tarjouskilpailu 27 vaunulle. Ne korvaavat sinisiä vanhoja vaunuja", VR:n kaukoliikennepäällikkö Ari Vanhanen sanoo.

Minä ainakin tulkitsen tuon niin, että 27 vaunua tilataan korvaamaan sinisiä vanhoja vaunuja. Aivan niin kuin tähänkin mennessä; Liikenteeseen on tullut uusia punavalkoisia vaunuja (tästedes siis vihervalkoisia), ja samaan aikaan vanhoja sinisiä on pistetty romuksi.
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1081


« Vastaus #6 : Huhtikuu 27, 2010, 06:36:12 »

Firman uusi johto näyttää sentään olevan eri linjoilla kuin edellinen. Sehän ei halunnut vaunuihin investoida, ja myös erosi kun omistaja kiilasi väliin vaunut tilaamaan.

Edellinen johto ei halunnut uusia makuuvaunuja. Onko muusta kalustosta tietoa?
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Kova talvi sai varotoimiin  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina