Resiina-keskustelu

Rautatiet ja harrastus => Ulkomaat => Aiheen aloitti: Juha Paulavuo - Tammikuu 29, 2013, 00:35:28



Otsikko: Britannia rakentaa luotijunaradan halki maan
Kirjoitti: Juha Paulavuo - Tammikuu 29, 2013, 00:35:28
Britannian hallitus on päättänyt uusista luotijunayhteyksistä Lontoosta Pohjois-Englantiin. Hallituksen suunnitelmissa ovat enimmillään 360 kilometrin tuntinopeudella kiitäviä junia aiemmin kerrotun Birminghamin lisäksi myös Manchesteriin ja Leedsiin. Uudet radat, jotka ovat Pohjois-Englannin ensimmäiset 120 vuoteen, hyödyttävät sekä taloutta että ympäristöä, hallitus sanoo. Sen mukaan luvassa on kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja kasvua myös muualle Britanniaan kuin vain pääkaupunkiseudulle. 225 kilometrin rataosuus Lontoosta Britannian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Birminghamiin on määrä rakentaa vuosina 2017 - 2026. Kakkosvaiheen suunnitellaan valmistuvan vuoteen 2032 mennessä.

Suunnitelman vastustajien mukaan hanke on liian kallis ja turmelee maaseutua. Hallitus on arvioinut edut aivan liian isoiksi, sanovat arvostelijat, joita on myös konservatiivisen hallituspuolueen riveissä.

yle (http://yle.fi/uutiset/britannia_rakentaa_luotijunaradan_halki_maan/6470372?origin=rss)


Otsikko: Vs: Britannia rakentaa luotijunaradan halki maan
Kirjoitti: Oskari Kvist - Tammikuu 29, 2013, 03:10:06
Tämän projektin nimi on High Speed 2. High Speed 1 oli Kanaalitunneli.

BBC onkin uutistoinut tätä usealla uutisella aiemmin:

http://www.bbc.co.uk/news/uk-england-london-20922859
http://www.bbc.co.uk/news/uk-england-london-19769802
http://www.bbc.co.uk/news/uk-england-london-19920593
http://www.bbc.co.uk/news/uk-england-18968932

Julkinen väittely on aika suurta tuolla tuon projektin suhteen. Ealingissa eritoten purnataan, vilkkaiden ylikulkusiltojen uusimistarpeen takia. Taitaa juuttua melko pitkäksi aikaa lakitupiin tämän projektin eteneminen...

Wikipediassa on ihan tasokas artikkeli projektista: http://en.wikipedia.org/wiki/High_Speed_2

Saa nähdä miten väittelyn käy, kyllähän tuo HS2  toteutuessaan leikkaisi matka-aikoja paljonkin.

EDIT:
Vielä viides uutinen aiheeseen liittyen:

http://www.bbc.co.uk/news/magazine-21231044