Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Yle: 60 vuotta palvelleet siniharmaat pikajunavaunut poistuvat käytöstä  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Mikko Nyman
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1119


« : Marraskuu 25, 2016, 09:58:50 »

60 vuotta palvelleet siniharmaat pikajunavaunut poistuvat käytöstä

Pitkin Suomea liki 60 vuotta puksutelleet siniharmaat pikajunavaunut poistuvat käytöstä joulukuussa. Esimerkiksi pyöreäkulmaiset yksikerroksiset makuuvaunut korvataan kaksikerroksisilla makuuvaunuilla.

1960-luvulla käyttöön otetut siniharmaat matkustajavaunut ovat vuosikymmenten saatossa jääneet kehityksestä jälkeen, vaikka vaunutyyppiä on valmistettu vielä 1980-luvulla.

VR:n vanha makuuvaunukalusto eli siniharmaat pikajunan makuuvaunut ovat olleet viimeiseksi käytössä pohjoisen reitillä. Vielä tänä vuonna niillä on kuljettu Helsingistä Kolariin lisäksi Ouluun ja Kajaaniin.

Pian nykyaika saavuttaa myös Kolariin yöjunalla matkaavat. Uudet VR:n makuuvaunut otetaan ensimmäisen kerran Kolarin yöjunareitillä käyttöön 11.12.

Uuden vaunutyypin myötä pikajunavaunut jäävät historiaan, mutta niitä saatetaan käyttää korvaamaan rikkimenneitä vaunuja, kertoo Mika Heijari VR Groupista.

--

Koko juttu löytyy tuosta: http://yle.fi/uutiset/3-9220945
tallennettu
Veikko Kämäräinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 11


« Vastaus #1 : Marraskuu 26, 2016, 12:39:20 »

Ei taida ihan pitää paikkaansa, ainakin minulla on varattuna paikat vanhaan siniseen makuuvaunun ensi huhtikuussa pikajunassa 263.
tallennettu
Miika Tuomela
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 61


« Vastaus #2 : Marraskuu 26, 2016, 13:24:54 »

Ei taida ihan pitää paikkaansa, ainakin minulla on varattuna paikat vanhaan siniseen makuuvaunun ensi huhtikuussa pikajunassa 263.

No ei pidä paikkansa tosiaankaan. 12.12.2016 alkaa kulkemaan muutama pikajunavuoro, joista ainakin Porin junien (477/478) kokoonpano on Sr1+EFiti+Expt+Expt.
Kyllä varmaan muidenkin kokoonpano on tuo.
tallennettu

Porilaista hulluutta.
Matti Lehtonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 252


« Vastaus #3 : Marraskuu 26, 2016, 16:38:11 »

Millaisella kalustolla ajetaan Joensuu - Pieksämäki väli nyt ja 11.12. alkaen ?  Vastaus mielellään selväkielisenä, noita tyyppikoodeja en ymmärrä enkä välitäkään ymmärtää.
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1081


« Vastaus #4 : Marraskuu 26, 2016, 17:19:10 »

Millaisella kalustolla ajetaan Joensuu - Pieksämäki väli nyt ja 11.12. alkaen ?  Vastaus mielellään selväkielisenä, noita tyyppikoodeja en ymmärrä enkä välitäkään ymmärtää.

Tällä hetkellä Dm12...



Kiskobussi kansankielellä. Tulevaisuudessa tod näk sama.
tallennettu
Matti Lehtonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 252


« Vastaus #5 : Marraskuu 26, 2016, 20:08:09 »

Dm:t ja Sm:t on toki tuttuja, lähinnä tarkoitin noita yksittäisten vaunujen tyyppejä ....
tallennettu
Johannes Erra
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 245


« Vastaus #6 : Joulukuu 01, 2016, 19:29:52 »

Millaisella kalustolla ajetaan Joensuu - Pieksämäki väli nyt ja 11.12. alkaen ?  Vastaus mielellään selväkielisenä, noita tyyppikoodeja en ymmärrä enkä välitäkään ymmärtää.
Pikajunia tulee siis väleille Tampere-Pori, Tampere-Seinäjoki ja Kouvola-Kuopio. Kaikissa EFiti+2xExpt, eli selkokielisesti sininen henkilövaunu matkatavaraosastolla ja invapalveluin sekä kaksi yksikerroksista (entistä ykkösluokan) IC-vaunua. Pieksämäki-Joensuu sen sijaan ajetaan hyvin mahdollisesti kiskobusseilla ensi kaudellakin, aivan kuten Laurikin arveli.
tallennettu
Rainer Silfverberg
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 880


« Vastaus #7 : Joulukuu 01, 2016, 22:58:05 »

Ylen artikkelissa on hieman epätarkkuuksia junien nopeuksista:

VuosiJunien nopeus Suomessa pääradalla
ennen 1960-lukua110 km/h
1960-luku140 km/h suurin nopeus henkilöjunilla
1980-luvun lopulla140km/h yleensä ja intercity 160 km/h
1998 jälkeen200km/h nopeimmillaan
2006 lähtienKerava-Lahti-radalla 220 km/h

Pitäisi olla (vuosiluvut ei ihan tarkkoja)
VuosiJunien nopeus Suomessa pääradalla
ennen 1960-lukua110 km/h
1960-luku120 km/h suurin nopeus henkilöjunilla
1980-luvun alussa130km/h kiskojarrulliset vaunut
1980-luvun puoliväli140km/h express-junat, myöhemmin muutkin joilla kiskojarru
1995 jälkeen160km/h rantaradalla Kirkkonummi-Turku
1998 jälkeen200km/h pendolino
2006 lähtienKerava-Lahti-radalla 220 km/h
Lisäksi 1998-2001? alennettiin muiden kuin pendolinojen osalta suurin nopeus 140 km/h:ksi Jyväskulän onnettomuuden seurauksena
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Yle: 60 vuotta palvelleet siniharmaat pikajunavaunut poistuvat käytöstä  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina