Muut aiheet  |  Sivuraide  |  Aihe: Aprillipila ?  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Erkki Nuutio
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 697


« : Huhtikuu 01, 2023, 18:06:44 »

Päivän Aamulehdessä oli kokosivun kirjoitus koskien 76-vuotiaan rouvaspotilaan kotiutusta Tampereen Hatanpään sairaalasta. Tämä oli jo sairaalasängyssä ollut tajuton, ja pysyi tajuttomana saapuessaan ambulanssista kannettuna omaisensa luo kotiin.
Ja pysyi tajuttomana myös palautettaessa sairaalaan.

Onneksi rouva ei kuollut reissulla. Asiaan sekaantunut lääkäri ja osastonhoitaja ja ambulanssimiehistö olisi saanut syytteen kuolemantuottamuksesta.
Saako lääkäri ja osastonhotaja nyt syytettä edes heitteillejätöstä.
Tavanomaiseen tapaan vastuullisilta ja hyvinvointialueen lähisairaaloiden vastuualuejohtajalta pyydetyt vastineet olivat juuri sellaista selittelyä mihin olemme saaneet tottua - eikä muutosta voi odottaa.

Miksi otsikko aprillipila? Siksi koska luulin sitä ylirankaksi aprillipilaksi, kunnes totesin että aprillipila oli vasta pari sivua myöhemmin: Ratinan suvannon päälle tulisi sen mukaan kelluva parkkialue.

Meidän seniorien arvostuksesta (onneksi vielä Kiurun toimikaudella, muuten olisi varmasti mennyt säästöjen ja Purran piikkiin tämäkin) vielä kirjoitus eilispäivältä: "Lääkäri kieltäytyi lisätutkimuksista" Vanhempi rouva kertoi siinä lääkärien (Pihlajalinna ja myös Lempäälän terveyskeskus) toimista. Pihlajalinnan ortopedi :
"Tässä iässä on rikki joka puolelta. Fysioterapeutti ei määrää, mitä täällä tehdään; koska ei ole [siis näy röntgenkuvassa], hän voi runnoa nilkkaa vapaasti. Maksusitoumuksen voitte käyttää muuhun tarkoitukseen. Arvioidaan tilanne kolmen kuukauden kuluttua uudelleen, muun muassa magneettikuvauksen tarve."

Pihlajalinnan ylilääkärin vastine oli häpeällistä liirumlaarumia. Vähän vain pahoitteli, että Pihlajalinna oli "epäonnistunut erinomaisen asiakaskokemuksen tarjoamisessa." !!!!!!!!!!

Käsitys nykyisten johtajanulikoiden ajattelumaailmasta on tullut selväksi. Huolehtikaa jokainen seniori, että nulikat eivät juhli Teidän toimintakykynne varjelun kustannuksella.
tallennettu
Timo Salo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 64


« Vastaus #1 : Huhtikuu 03, 2023, 09:56:04 »

Tuo Erkin juttu on se vakavin esimerkki mihin "ikääntynyt entinen ihminen" saattaa joutua. Pienimuotoisempaan "vittuiluun" törmää lähes joka päivä. Juuri äsken maksoin kahdesta kiinteistöstä kolme sähkölaskua helmikuulta ja kun ihmettelin mitä tämä on, niin huomasin yhden kolmesta laskusta menneen kaksi kertaa. Yritin soittaa Vattenfallille ja Danske bankkiin, molemmissa jonotus yli puolituntia! (todellisuus lienee lähempänä kaksi tuntia) Oikaise nämä virheelliset laskutukset nyt sitten! Edes sähköpostia ei voi lähettää, tai voi, mutta automaatti vastaa ettei ko. viestiä käsitellä! Mihinkään et saa yhteyttä ja verkon kautta "valmiilla muuta tietoa-kaavakkeella" tehdyt oikaisuyritykset vain sekottaa tilannetta lisää... Tämä on sitä surutonta IT-aikaa!!!
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 03, 2023, 10:56:00 kirjoittanut Timo Salo » tallennettu
Timo Humalisto
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 26


« Vastaus #2 : Huhtikuu 03, 2023, 16:24:30 »

Jokusen kerran on käynyt nettipankissa maksaessa vastaavasti. Kaikki ovat muistaakseni tulleet takaisin esim. "etukäteismaksuna", joka on vähennetty seuraavasta (kuukausi)maksusta. Kyseessä siis säännöllisesti toistuvat maksut; yksittäistä maksua yksityishenkilölle en ole maksanut tuplasti, muistaakseni ...
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Muut aiheet  |  Sivuraide  |  Aihe: Aprillipila ?  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina