Resiina-keskustelu

Rautatiet ja harrastus => Radat ja laitteet => Aiheen aloitti: Lauri Rantala - Lokakuu 11, 2021, 08:23:32

Otsikko: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 11, 2021, 08:23:32

Hallituksen esitys valtion budjetista sisältää taas miljoonia tukea lukuisille kaupunkiraidehankkeille:

"Liikenne- ja viestintävirasto saa tehdä sopimuksia hankkeeseen Länsi-Helsingin raitioteiden suunnittelu (ml. Vihdintien pikaraitiotie) liittyen siten, että avustuserien yhteismäärä saa olla enintään 4 260 000 euroa. Valtuuden määrä on kuitenkin enintään 30 prosenttia suunnittelukustannuksista.

Väylävirasto ja Liikenne- ja viestintävirasto oikeutetaan tekemään aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuuksia ei ole käytetty.

Selvitysosa:Länsimetron jatkohankkeessa metron rakentamista jatketaan Espoon Matinkylästä Kivenlahteen asti. Avustus maksetaan Espoon kaupungille jälkikäteen edellisenä vuonna toteutuneiden kustannusten perusteella kuitenkin siten, että ensimmäisen kerran valtionavustus on maksettu vuonna 2017 vuosina 2014—2016 toteutuneista avustuskelpoisista menoista. Avustuksen enimmäismäärä vuoden 2013 marraskuun MAKU-indeksin (136,72 pistettä 2005=100) kustannustasossa on 240 milj. euroa.

Raide-Jokeri on pikaraitiotienä toteutettava seudullinen kehämäinen joukkoliikenneyhteys Itäkeskuksesta Pitäjänmäen ja Leppävaaran kautta Keilaniemeen. Avustusta maksetaan Helsingin ja Espoon kaupungeille jälkikäteen edellisenä vuonna toteutuneiden kustannusten perusteella kuitenkin siten, että ensimmäisen kerran valtionavustus on maksettu vuonna 2018 vuosina 2016—2017 toteutuneista avustuskelpoisista menoista. Avustuksen enimmäismäärä on 84,0 milj. euroa.

Tampereen raitiotie -hankkeen ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin raitiotie Hervanta—keskusta—Tays sekä Hatanpään haara ja toisessa vaiheessa rakennetaan raitiotie keskusta—Lentävänniemi. Lisäksi toteutetaan Tampereen seuturaitiotien laajentamisen seudullinen yleissuunnittelu. Avustusta maksetaan Tampereen kaupungille jälkikäteen edellisenä vuotena toteutuneiden kustannusten perusteella kuitenkin siten, että ensimmäisen kerran valtionavustus on maksettu vuonna 2018 vuosina 2016—2017 toteutuneista avustuskelpoisista menoista. Avustuksen enimmäismäärä on 84,957 milj. euroa siten, että 1. vaiheen osuus on enintään 60,497 milj. euroa ja 2. vaiheen osuus on enintään 24,0 milj. euroa. Seuturaitiotien laajentamisen seudullinen yleissuunnittelu on enintään 0,46 milj. euroa. Tampereen kaupunki päätti vuonna 2019 sisällyttää 1. vaiheeseen myös Hatanpään haaran, mikä ei alun perin sisältynyt 1. vaiheeseen ja vuonna 2017 myönnettyyn valtuuteen. Uuteen MAL-sopimukseen sisältyy myös valtionavustus Tampereen seuturaitiotien laajentamisen seudullisen yleissuunnitelman kokonaiskustannuksiin.

Vantaan pikaraitiotie on raitiotieyhteys, joka yhdistää Hakunilan ja Länsimäen seudun raideverkkoon ja luo suoran yhteyden Tikkurilaan, Aviapolikseen ja lentoasemalle. Raitiotiestä on valmistunut yleissuunnitelma v. 2019. Sen valmistuttua Vantaan kaupunginvaltuusto päätti käynnistää raitiotien yksityiskohtaisen suunnittelun yleissuunnitelman pohjalta. Jatkosuunnittelussa tehdään katusuunnittelua sekä operointi-, varikko-, sähkötekniikka-, tunnelisuunnittelua jne. ja myös raitiotiehankkeeseen liittyvää kaupunkisuunnittelua kuten kaavarunkoja ja lukuisia asemakaavoja, mm. koko raitiotien mittainen tekninen asemakaava. Koko raitiotien reitille laaditaan katusuunnitelmat ja sen jälkeen rakentamissuunnitelmat. Kunnat luovat edellytyksiä kestävälle liikkumiselle.

Turun raitiotiellä on Turun kaupungille ja kaupunkiseudulle suuri strateginen merkitys. Raitiotie määrittää kaupunkiseudun kehitystä vuosikymmenien päähän. Se yhdistyy kaupungille tärkeisiin strategisiin tavoitteisiin ja hankkeisiin kuten Tiedepuistoon, keskustan kehittämiseen ja Tunnin junaan. Se toteuttaa kaupungin ilmastotavoitteita muuttamalla kulkutapajakaumaa ja tiivistämällä kaupunkirakennetta. Turun raitiotien toteuttaminen mahdollistaa alueellista kasvua joukkoliikenneyhteyksien parantuessa ja liikennejärjestelmän kapasiteetin kasvaessa. Tiivistyvä kaupunkirakenne ja joukkoliikenteen palvelutason nosto vähentävät henkilöautoliikennettä, joka osaltaan vähentää päästöjä ja energiankulutusta. Tiedepuiston linjan toteutuessa keskustan saavutettavuus paranee ja erityisesti Varissuon alueen asema kaupunkirakenteessa vahvistuu ja maankäyttö monipuolistuu. Kunnat luovat edellytyksiä kestävälle liikkumiselle.

Lähijunaliikenteen jatkuvasti kasvavat matkustajamäärät edellyttävät lähijunaliikenteen tarjonnan lisäämistä. Tarjonnan lisääminen edellyttää uutta kalustohankintaa. Uudet varikot ovat edellytys HSL:n uudelle kalustohankinnalle. Varikoiden sijoittamista HSL:n lähijunaliikennealueella ohjaavat ja rajaavat maankäyttö, nykyinen rataverkko sekä tulevaisuuden mahdolliset ratahankkeet. Varikko tarvitsee toimintojaan varten suuren alueen, jolle on haasteellista löytää optimaalista sijaintia rakennetun ympäristön keskeltä ottaen huomioon myös lähijunaliikenteen liikenteelliset lähtökohdat ja edellytykset. Uusien varikoiden tulee HSL:n ja Väyläviraston selvityksen perusteella sijaita liikenteellisesti lähellä kaupunkiratojen pääteasemia Rantaradalla ja Pääradalla sekä Kehäradan varrella, jotta ratakapasiteetti olisi mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Valtionavustuksen myöntöpäätöksen edellytyksenä on, että Helsingin seudun kunnat sitoutuvat MAL-sopimuksen 2020—2031 tavoitteisiin, toimenpiteisiin ja rahoitukseen, siten kuin ne on vahvistettu neuvottelutuloksessa. Kunnat luovat edellytyksiä kestävälle liikkumiselle.

Länsi-Helsingin pikaraitioteiden suunnittelu mukaan lukien Vihdintien pikaraitiotien suunnittelu on osa Vihdintien ja Huopalahdentien bulevardikaupungin suunnittelua. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi (5.6.2018) bulevardikaupungin suunnittelun periaatteet ja samalla kiirehti raitiotieyhteyden suunnittelua, koska yhteys parantaa läntisen kantakaupungin, Munkkiniemen ja Munkkivuoren joukkoliikenteen palvelutasoa ja vaikuttaa myönteisesti bulevardikaupungin toimivuuteen ja kytkeytymiseen kaupunkirakenteeseen. Hankkeen hyödyt saadaan keskeisellä alueella tapahtuvan tiivistyvän maankäytön ja parantuvan joukkoliikenteen palvelutason myötä. Keskeisiä hyötyjä ovat kestävien kulkutapojen matkamäärän muutos ja liikenteen CO2-päästöjen vähenemä sekä työvoiman saavutettavuuden paraneminen.

"
https://budjetti.vm.fi/indox/download.jsp?lang=fi&file=/2022/tae/hallituksenEsitys/YksityiskohtaisetPerustelut/31/10/30/30.pdf

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Lokakuu 11, 2021, 11:53:26
Mitenkä esitys voi Tampereen osalta olla sopusoinnussa tämän suhtautumiseen alueelliseen rautatieliikenteeseen?   Kaksi esimerkkiä:

1/ Kohta valmistunee Uros (öhöm) -Areena suoraan rautatien päälle ja rautatieaseman juurelle.
Areenan suurtapahtumia varten ei ole tehty pysäköintipaikkoja. Sensijaan on tehty ohikulkukadut katkaisevia, hydraulisesti kadun alta nousevia (jos toimivat) sulkupuomeja.
SILTI ei tarjota syöttö-lähijunia Nokian, Ylöjärven, Lempäälän eikä Kangasalan suunnille tapatumiin tulevia ja niistä poistuvia varten - syöttöparkeista puhumattakaan.
Sujuvia yhteyksiä areenalta asemalaitureille ei ole eikä ole aikomus rakentaa - väki harhailkoon ympäriinsä ja sotkekoon tunneiksi ajoneuvoliikenteen Sorin suunnalla.

2/ Kieltäydytään tunnustamasta, että Tampereen ja Ylöjärven (ml. väliyhteydet) on valmis rautatie, joka on nopea ja parempi käyttäjilleen kuin härkäpäisesti ajettu raitiotielinja.
Raitiolinja kulkisi pääosin rautatien ja moottoritien väliraossa, asumattomalla ja ikuisesti rakentamiseen soveltumattomalla hukkamaalla. Missä järki !

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 11, 2021, 16:39:41

Ylöjärven valtuusto valinnut raitiotien, jonka pohjalta suunnittelua jatketaan.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 11, 2021, 17:04:50
Vantaan ratikka : 23.9 tilaisuuden tallenne katsottavissa

"Ratikan syysinfo pidettiin 23.9.201. Syysinfossa ratikan suunnittelijat kertoivat ajankohtaisesta suunnittelutilanteesta ja siitä, miten ratikan suunnitteluun voi osallistua ja vaikuttaa syksyn aikana. Tutustu tallenteeseen tilaisuudesta Vantaan kaupunkiympäristön YouTube-kanavalla."

https://www.youtube.com/watch?v=JsNTpUgFlQM

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 11, 2021, 17:50:34
Insinöörin (DI) näkemys Tampereen ratikasta

"Tampereen raitiotie on ensimmäinen laaja itsenäinen normaalin eli 1435 mm raideleveyden järjestelmä Suomessa. Näin Tampereen raitiotie on teknisesti yhteensopiva noin puoleen eurooppalaisista raitioteistä, mutta siitä ei voi tulla yhteensopivaa Suomen rautatieverkon kanssa. "

http://www.kaupunkiliikenne.net/Tampere/index.html

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Juhani Pirttilahti - Lokakuu 11, 2021, 19:23:13
Näin Tampereen raitiotie on teknisesti yhteensopiva noin puoleen eurooppalaisista raitioteistä, mutta siitä ei voi tulla yhteensopivaa Suomen rautatieverkon kanssa.

Tähän on joitain historiallisia syitä, kuten esimerkiksi ajautuminen kiistaan 1524 mm järjestelmää hallinnoivien tahojen kanssa aikaisin 2000-luvun alussa.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 12, 2021, 06:25:28
Tähän on joitain historiallisia syitä, kuten esimerkiksi ajautuminen kiistaan 1524 mm järjestelmää hallinnoivien tahojen kanssa aikaisin 2000-luvun alussa.

Euroopassa kaikki uudet kaupunkiraideliikennejärjestelmät rakennetaan normaalilla leveydellä, toki olemassa olevia muun levyisiä laajennetaan.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 12, 2021, 07:17:49

Helsinkiin pikaraitiotie ilman valtion tukiaisia 1000 mm raideleveydellä, rakentaminen lähempänä raidejokeria kun perinteisiä rakennusmetodeja

"Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat Helsingin kaupunki, YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Infra & Rail Oy ja Sitowise Oy. Kruunusillat kokonaisurakan urakoitsijat ovat YIT Suomi Oy ja Kreate Oy.
"

https://kruunusillat.fi/hanketietoa/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 13, 2021, 08:19:08

Turun raitiotien suunnittelu

On käynnissä standardilla raideleveydellä, suunnitelmien pitäisi valmistua 2023 jolloin ratikkapäätös tulossa valtuuston päätettäväksi.

https://www.turku.fi/asuminen-ja-ymparisto/projektit-ja-hankkeet/raitiotie/raitiotien-suunnitelmat-ja-selvitykset

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 14, 2021, 05:59:36

Raide-Jokeri rakenteilla 1000 mm raideleveydellä pääkaupunkiseudulle . Radalla liikennöidään 35 metrisillä pikaraitiovaunuilla.

https://raidejokeri.info/mika-raide-jokeri/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Santeri Hiitola - Lokakuu 14, 2021, 20:06:33
Oulussakin raitiotieselvityksiä etenemässä Oulun tyyliin, eli uskomattoman hitaasti. https://www.ouka.fi/documents/64220/14844811/Tehokkaan_joukkoliikenteen_esiselvitys_raportti_02122016.pdf/57f8f2a5-5016-44ce-8455-27bcf1794c0c

Mielestäni keskustassa olisi fiksua mennä Raksilasta Tehtaankatua pitkin suoraan radan ali Asemakadulle, ja siitä suoraan kaupungintalon ohi ja Merikosken silloille. Pysäkkejä keskustassa tiheästi kuten Tampereellakin. Asemakadun itäpää on toki ahdas mutta esitetty Hallituskadun linjaus hankaloittaa Hallituskadulla toimimista entisestään Kivisydämen suuaukon takia ja pakottaa erikoiseen mutkitteluun läpi keskustan. Hallituskatu kannattaisi muutenkin muuttaa kävelykaduksi ja tehdä postiaukiosta aidosti aukio, jos ja kun uusi rautatieasema/matkakeskus saadaan pystyyn.

Eteläpäässä voitaisiin tehdä raitiotie pikaraitiotienä Kaakkurista lentokentälle ilman ainuttakaan pysähdystä, ja kääntää raitiotien pää sitten Oulunsalon keskukseen. Tällöin lähijunan toteutuessa Kaakkurin pysäkki toimisi vaihtoasemana, jolloin matkustaminen lentokentälle helpottuu ratkaisevasti.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 15, 2021, 07:41:31
Pirkkalan kunnan alueelle suunnitellaan Tampereen kaupungin kaupunkiraideverkkoa.

"Tampereen kaupungin ja Pirkkalan kunnan tavoitteena on käynnistää hankesuunnittelu välille Koilliskeskus - Suuppa syksyllä 2021. Hankesuunnitelma valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä. Hankesuunnitelmien hyväksymisestä päättävät Tampereen kaupungin sekä Pirkkalan kunnan valtuustot."

https://www.pirkkala.fi/seuturatikka

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 16, 2021, 07:15:15
Tampereella osan 2 ensimmäiset kiskot yhdistetty osaan 1

https://twitter.com/treratikka/status/1448213283224367106/photo/1

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 18, 2021, 07:37:13

Ylöjärvellä suunnitellaan Tampereen rataverkon laajennosta Ylöjärven puolelle. Suunnittelu on käynnissä yleissuunnittelutasolla ja tätä suunnitteluvaihetta seuraa vielä hankesuunnittelu. Päätös rakentamisesta on odotettavissa 2028

"Alustavana aikatauluarviona on, että Lielahti-Ylöjärvi-raitiotien radan rakentaminen voisi ajoittua vuosille 2029–2032. Sitä ennen tulisi tehdä jatkosuunnittelua. Alustavana arviona on, että raitiotien hankesuunnittelu voisi ajoittua vuosille 2025–2026 ja toteutussuunnittelu vuosille 2027–2028. "

https://www.ylojarvi.fi/raitiotie

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 18, 2021, 16:02:17

Kruunusilloilla alkaa tapahtumaan merellä

"Kalasataman eteläkärjen eli Nihdin ja Kruunuvuorenrannan välisten kahden sillan, eli Finkensillan ja Kruunuvuorensillan rakentaminen alkaa. NIhdin ja Hakaniemen välinen Merihaansilta rakennetaan myöhemmin."

https://www.kruunusillat.fi/tiedotteet/rakentaminen-alkaa-nakya-merella/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 19, 2021, 07:51:08
Kangasalan raitiotie

"Yleissuunnittelu aloitettiin kesällä 2019. Työn aikana tutkittiin ja vertailtiin vaihtoehtoja kaikilla ratasuunnilla vuorovaikutteisen suunnittelun ja vaikutusten arvioinnin perusteella."

https://www.kangasala.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaupunkiymparisto-ja-liikenne/seuturatikka/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 20, 2021, 05:05:46

Vantaan ratikan talous, tuottaa rahaa enemmän kuin rakentaminen kuluttaa

"Vantaan ratikan varren alueiden maanmyynti- ja maankäyttösopimustulot sekä
kiinteistöverokertymä ovat suuremmat kuin ratikan rakentamiskustannukset."

https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/157234_Vantaan_ratikka_taloustiivistelma_03052021.pdf

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 21, 2021, 07:12:04
Länsi-Helsingin raitiotien yleissuunnitelma sekä Vihdintien pikaraitiolinja

"Vihdintien pikaraitiolinja on uusi säteittäinen joukkoliikenteen runkoyhteys, joka yhdistää rautatiet, kantakaupungin raitioverkon, Raide-Jokerin sekä useita asuin- ja työpaikka-alueita keskenään. Sen 10,5 kilometrin pituinen reitti kulkee Helsingin keskustasta Erottajalta Meilahden, Huopalahdentien, Vihdintien ja Lassilan kautta Kantelettarentielle Kannelmäkeen. Raitiotie sijoittuu lähes koko matkalla omalle kaistalleen. Linjaa liikennöidään kaksisuuntaisilla pikaraitiovaunuilla tiheimmillään 6 minuutin välein ja matka-aika päätepysäkkien välillä on noin 30 minuuttia. Raitiolinjan ennustettu vuorokautinen matkustajamäärä vuonna 2030 on noin 39 000 matkustajaa."

https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/a4/a4fec9c8c6d2674f7f206856c4746ac81718d889.pdf

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 22, 2021, 06:19:17

Kruunuvuoren rakentaminen alkanut

https://www.rakennuslehti.fi/2021/10/kruunusillathanke-starttasi-hakaniemessa-esirakentaminen-on-jo-kaynnissa/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 23, 2021, 07:42:50

Vantaan ratikka: Jakaa ruotsinkielisiä

"Finländska staden Vandas nya fullmäktige hade sitt första möte nyligen och 25 ledamöter har redan lämnat in en motion om att stoppa planeringen av spårvagnsprojektet Vandaspåran. En av dem som undertecknat motionen är finlandssvenska Svenska Folkpartiet, SFP:s gruppordförande Stefan Åstrand"

https://www.jarnvagsnyheter.se/20211022/12613/sparvagnsprojekt-vandasparan-delar-finlandssvenska-politiker-i-fullmaktige

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 24, 2021, 07:15:24

Suomen kaupunkien olemassa olevat raitiovaunumallit Helsinkiin, Espooseen sekä Tampereelle. Miksiköhän jokeri vaunu tarvitsee kaksi virroitinta kun muut selviävät yhdellä ?

https://www.transtech.fi/tuotteet/raitiovaunut/raitiovaunumallit

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jorma Rauhala - Lokakuu 24, 2021, 18:23:01
Suomen kaupunkien olemassa olevat raitiovaunumallit Helsinkiin, Espooseen sekä Tampereelle. Miksiköhän jokeri vaunu tarvitsee kaksi virroitinta kun muut selviävät yhdellä ?
https://www.transtech.fi/tuotteet/raitiovaunut/raitiovaunumallit
Jokerin vaunut voivat ajaa myös vanhalla verkostolla, jossa on paljon virroittimen ilmajohtokontaktiin perustuvia herätekohtia. Siksi virroitin on aina ajosuunnassa etupäässä, melkoisen vakioidussa kohdassa. Jos virroitin olisi yksikön keskellä tai takapäässä, moni asia ei toimisi.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 25, 2021, 06:43:18
Jokerin vaunut voivat ajaa myös vanhalla verkostolla, jossa on paljon virroittimen ilmajohtokontaktiin perustuvia herätekohtia. Siksi virroitin on aina ajosuunnassa etupäässä, melkoisen vakioidussa kohdassa. Jos virroitin olisi yksikön keskellä tai takapäässä, moni asia ei toimisi.

Onkohan tämä muuttumassa muiden teknisten muutoksien yhteydessä (leveät renkaat vaunuihin,syväuraiset vaihteet, jännitteen nosto rataverkolla 750 V) ?

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 25, 2021, 06:48:26

Vantaa ratikan katusuunnitelmia nähtävillä

"Vantaan ratikan ensimmäiset katusuunnitelmaluonnokset ovat valmistuneet Tikkurilan ja Hakunilan suuralueilla. Ratikan katusuunnitelmaluonnoksia esitellään vaiheittain. Nyt vuorossa on kaupunginosiin Länsimäki, Vaarala, Hakunila, Hakkila, Kuninkaala ja Jokiniemi sijoittuvia suunnitelmia. "

https://www.vantaa.fi/uutisia/asuminen_ja_ymparisto/101/0/159324

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 26, 2021, 08:00:50

Lielahti-Ylöjärvi suunnittelusivusto

"Tampereen raitiotien tarkentava yleissuunnittelu Lielahdesta Ylöjärvelle on alkanut Tampereen ja Ylöjärven kaupunkien yhteistyönä"

https://www.tampereenratikka.fi/suunnittelu/lielahti-ylojarvi/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 28, 2021, 08:55:06

Raidejokerin radalla tukemiskone ollut hommissa kuukauden

https://www.facebook.com/raidejokeri/photos/a.906965432805090/1947672715401018/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Lokakuu 29, 2021, 08:30:49

Raidejokeri kirinyt aikataulua

"Raide-Jokerin rakennustöistä on valmiina 75 prosenttia. Kolmen neljäsosan rajapyykki saavutettiin lokakuun 2021 lopussa. Ratarakentaminen on edennyt suunniteltua nopeammin, ja 25 kilometrin pituisesta radasta on valmiina jo 21 kilometriä."

https://raidejokeri.info/kolme-neljasosaa-raide-jokerin-rakennustoista-valmiina-ratarakentaminen-etenee-edella-aikataulua/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 01, 2021, 08:29:34

Pirkkalan valtuusto päätti merkitä Tampereen Raitiotie oy:n osakkeen. Raitiotien suunnittelu siirtymässä 2022 alussa Tampereen kaupungilta TRO:lle

"Valtuuston päätös 25.10.2021

Valtuusto päätti

1) osallistua Tampereen Raitiotie Oy:n suunnattuun osakeantiin ja merkitä
yhden P-osakkeen hintaan 2 000 euroa vuoden 2021 loppuun
mennessä,
2) että osakkeen merkintä rahoitetaan arvopaperit tililtä,
3) että Tampereen Raitiotie Oy:n hallintovastikkeen edellyttämät
määrärahat huomioidaan vuoden 2022 talousarvion valmistelussa."

https://pirkkala.tweb.fi/ktwebscr/fileshow?doctype=3&docid=3272177

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 01, 2021, 09:19:32

Laajasalon raitiotie - kehitysvaiheesta tuotantoon

"Kruunusillat-allianssi siirtyy 1. marraskuuta toteutusvaiheeseen."

https://kruunusillat.fi/tiedotteet/kruunusillat-allianssi-toteutusvaiheeseen/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 02, 2021, 08:25:40

Tampereen ratikassa pitää aina leimata lippu, vaikka olisi kausilippu

"Kuukausikortti täytyy leimata lippulaitteessa jokainen kerta, kun astuu kulkuneuvoon, esimerkiksi jatkoyhteyden vaihdon yhteydessä. Leimaamatta jättämisestä seuraa 80 euron tarkastusmaksu. Tampereen kaupungin joukkoliikenteen asiakkuuspäällikkö Riikka Salkonen kertoo, mistä käytännöt johtuvat."

https://yle.fi/uutiset/3-12168876

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Mika Hakala - Marraskuu 02, 2021, 08:39:12
Ihan kätevä juttu. Sen mobiililipun kun voi ostaa myös/vain silloin, kun seuraavalla pysäkillä "sinipaidat" odottavat.

Olisipa hienoa, jos VR:ääkin rupeasi kaukojunissa kiinnostamaan tällainen leimaus. Pienten väliasemien matkustajamäärät nousisivat suurten asemien hintojen huikean halpuutuksen varjoista.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 03, 2021, 08:09:01
Ihan kätevä juttu. Sen mobiililipun kun voi ostaa myös/vain silloin, kun seuraavalla pysäkillä "sinipaidat" odottavat.

Olisipa hienoa, jos VR:ääkin rupeasi kaukojunissa kiinnostamaan tällainen leimaus. Pienten väliasemien matkustajamäärät nousisivat suurten asemien hintojen huikean halpuutuksen varjoista.

mutta myös ratikasta ostettu mobiililippu pitää leimata nyssen lukijassa, voi tulla kiire

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 03, 2021, 08:10:45

Valtion viranomaiset taas sekoilevat keskenään Tampereen ratikassa

"AVI MYÖNSI saaritäytölle vesiluvan vuoden 2020 alussa. Kaksi luontoyhdistystä valitti luvasta, mutta hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Luvasta valitettiin vielä Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen (KHO), jossa käsittely on kesken. Käsittelyyn liittyen KHO pyysi asiasta Elyltä lausunnon, johon Tampereen kaupunki on vastannut."

https://www.tamperelainen.fi/paakirjoitus-mielipide/4353035

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Marraskuu 03, 2021, 11:18:15
Tamperelainen -lehti upposi Lielahden nollakuitulimaan tuomalla uutisena (!) Tiivistäjä-Jäntin raivokkaan blogin. 
Raivon ymmärtää sillä koko ratikkahanke keksittiin, päätettiin ja sen junttaamistehtävät jaettiin Hiedanrannan markkinointipalaverissa - tulijoiden saamiseksi maksamaan alueen saneerauksen asumiskelpoiseksi.

Härkäpäistä junttausta ja yhteiskunnan vastuutahojen halventamista ei pidä Jäntin jatkaa.
Sen sijaan Kaupin golfarien siirto on kaupungin päätettävissä oleva ja tarpeellinen toimi.
Sillä ratikka saa pikaisesti kaupunkilaisia ja kaupunkitaloutta hyödyttävämmän jatkon.
Itä-Tampere ja kehätietä kauempaa tulevat kiittävät.

Tulee siis repiä alueen golfvuokrauksen jatkosopimus. Sen osapuolina olivat golfarit ja golfarit (=kaupunkia käskyttänyt, Jäntin puoluetta edustanut golfari).
Pitää siis tehdä jääviydestä parempaa huolta kantaen uusi kohtuusopimus golfarien kanssa.
 
Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 03, 2021, 17:19:18

myös aamulehti uutisoi asiasta (Tilaajille) https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008373522.html.

Ratikka ei pysähdy tähän, vaan Härmälä voikin saada ratikan nopeammin jos rakennustyöt kesketyvät Hiedanrannassa.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 03, 2021, 19:09:23

Vantaan ratikka projektissa työpajoja

"Vantaan ratikan asukasvuorovaikutuksessa on syksyn osalta vuorossa työpajoja kaavarunkoon liittyen. Kaavarungon suunnittelun pohjaksi järjestetään asukkaille kolme työpajaa Aviapoliksen, Tikkurilan ja Hakunilan suuralueilla marras-joulukuussa. Työpajoissa pohditaan ratikan kaavarungon suunnittelua eri näkökulmista pienryhmissä yhdessä suunnittelijoiden kanssa. Asukkaiden näkemyksiä toivotaan mukaan suunnitteluun, jotta suunnittelun tueksi saadaan arjen kokemuksia."

https://www.vantaa.fi/uutisia/asuminen_ja_ymparisto/101/0/159953

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 05, 2021, 07:34:50

Tampereen ratikan törmäyksistä

"– Vaaratilanteiden määrä on kuitenkin aika suuri. Kuljettajat ovat kuitenkin ottaneet hienosti roolinsa, vaikka on uusia henkilöitä kuljettajina, Tampereen Raitiotie Oy:n turvallisuus- ja järjestelmäpäällikkö Jonna Anttila kertoo."

https://yle.fi/uutiset/3-12173777

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 07, 2021, 09:39:44

Ylöjärvi järjesti ratikasta sidoryhmä tilaisuuden

"Sidosryhmien edustajia kutsuttiin työpajaan
tunnistamaan hankkeen mahdollisuuksia ja riskejä,
kommentoimaan aiempia suunnitelmia ja vaikutusten
arviointeja sekä antamaan evästyksiä tarkentavaan
suunnitteluun. "

https://www.tampereenratikka.fi/wp-content/uploads/2021/11/2021-10-6-Sidosryhmatyopajan-muistio.pdf

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Marraskuu 07, 2021, 13:10:13
Muistio on täyttä höttöä.
Muuta ei voi odottaakaan konsultin toteuttaessa "asiantuntijan" tehtäväänsä ja mukaan raapaistujen arvioijien puuttuessa pääosin toissijaisiin tai epäolennaisiin pikkuseikkoihin.
Surkeaa ja kallista "demokraattista" valmistelutyötä.
Tästäkin hötöstä on lasku jo mennyt Tampereen veronmaksajille.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 07, 2021, 14:59:35
Muistio on täyttä höttöä.
Muuta ei voi odottaakaan konsultin toteuttaessa "asiantuntijan" tehtäväänsä ja mukaan raapaistujen arvioijien puuttuessa pääosin toissijaisiin tai epäolennaisiin pikkuseikkoihin.
Surkeaa ja kallista "demokraattista" valmistelutyötä.
Tästäkin hötöstä on lasku jo mennyt Tampereen veronmaksajille.

"Tampereen ja Ylöjärven valtuustot hyväksyivät loka-marraskuussa 2020 raitiotien ratavarausten sijainnit raitiotien seudullisen yleissuunnitelman perusteella. Tampereen ja Ylöjärven kaupungit ovat päättäneet tarkentaa raitiotien suunnitelmaa Lielahden ja Ylöjärven osuuksilla maankäytön suunnittelun tueksi."

Koska et usko mitään, niin tässä on linkki https://www.ylojarvi.fi/raitiotien-tarkentava-yleissuunnittelu-lielahdesta-ylojarvelle-alkaa

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Marraskuu 07, 2021, 16:56:47
Kyllä Aamulehti minullekin tulee ja on tullut luetuksi joka aamu. Muutkin tietokanavani ovat käytössä.

Vaikka ratikkalinjan yleissuunnittelua (ratikkasaarenkin ollessa vielä ilman lupaa) on aloiteltu Ylöjärvelläkin -  kieltäen neuvoa-antavan kuntaäänestyksen - ei se muuta tosiasiaa, että:
kyseinen muistio on täyttä höttöä.
Tosiasia on myös että Ylöjärvi EI ole päättänyt ratikkalinjan rakentamisesta ja kustantamisesta.

Hölmöjä ovatkin jos joskus sellaisen rakentavat Tampereelle päin.
Siis kulkemaan viitisen kilometrin matkan moottoritien ja rautatien välissä olevalla asumattomalle ja asuntorakentamiseen kelvottomalla kapealle alalla. Ja kalliit sillat alussa ja lopussa.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Tuukka Ryyppö - Marraskuu 07, 2021, 17:51:46

Hölmöjä ovatkin jos joskus sellaisen rakentavat Tampereelle päin.
Siis kulkemaan viitisen kilometrin matkan moottoritien ja rautatien välissä olevalla asumattomalle ja asuntorakentamiseen kelvottomalla kapealle alalla. Ja kalliit sillat alussa ja lopussa.

Ensin sanot, että olisi hölmöä rakentaa tuohon ratikka, sitten heti perään kuvailet reittiä sellaiseksi, jossa nopea raideliikenteenä toteutettava runkolinja on aivan erityisen toimiva ratkaisu. Mitä nyt siis todella tahdot sanoa, Erkkisemme?

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Marraskuu 07, 2021, 19:17:49
Onko hötön tunnistamisessa jollain ongelmia?
Höttöä ovat erityisesti lopun yhteenvedon tyhjänpäiväiset ympäripyöreydet.
Tällaisilla pikkuyksityiskohtia puivilla"työpajoilla" junttaajaväki luo tarkoituksellisesti (väärää) kuvaa kuntalaisten valmiudesta maksaa veroillaan pääosan sadan miljoonan euron luokkaa maksavasta hankkeesta.

Sanoin täysin selvästi : Ei ole järkeä rakentaa raitiolinjaa, joka kulkisi Tampereen ja Yläjärven välilla viitisen kilometriä asumattomalla ja asuinrakentamiseen sopimattomalla kapealla kaistalla - toisella puolellaan rautatie ja toisella puolellaan moottoritie.

Kyseinen rautatie on ylivoimaisesti nopein Ylöjärvi-Tampere-maayhteys asukkaille ja liityntäparkista kauempaakin tuleville.
Kyseinen moottoritie on totuttu sujuva yhteys ylöjärveläisille ja kauempaa tuleville linja-autoja (tiheät yhteydet Tampereen keskustan tukoksiin asti) ja henkilöautoja käyttäen.

Tuskinpa Ylöjärven poliitikkojen enemmistö saa aikanaan kuntalaisensa hukkaamaan näiden sujuvien yhteyksien välikaistalle 100 miljoonaa raitiolinjan rakentamiseen ja 10 miljoonaa sen vuotuisen alijäämän kattamiseen.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 07, 2021, 19:18:21

Hölmöjä ovatkin jos joskus sellaisen rakentavat Tampereelle päin.
Siis kulkemaan viitisen kilometrin matkan moottoritien ja rautatien välissä olevalla asumattomalle ja asuntorakentamiseen kelvottomalla kapealle alalla. Ja kalliit sillat alussa ja lopussa.

Ensin sanot, että olisi hölmöä rakentaa tuohon ratikka, sitten heti perään kuvailet reittiä sellaiseksi, jossa nopea raideliikenteenä toteutettava runkolinja on aivan erityisen toimiva ratkaisu. Mitä nyt siis todella tahdot sanoa, Erkkisemme?

Se muutos mikä Euroopassa on alkanut jo 40 vuotta sitten on alkanut vaikuttaa Suomenmaassakin eli suurnopeusjunat sekä pikaratikat joita kumpiakin rakennetaan euroopassa jatkuvasti lisää. Suomessa on käytössä yksi pikaraitiojärjestelmä, jota laajennetaan sekä 2 muuta rakenteilla Helsingissä ja Espoossa. Suunnitteilla on 5 pikaraitiojärjestelmää.

Suurnopeusjunia on suunnitteilla oikeasti yksi kappale.

Perinteiset rautatiet, jotka alkoivat poistumisen 60-70 luvuilla eivät ole tulleet takaisin vielä tosin niitä yritetään elvyttää vihreän siirtymän avulla samoin kuin Kiinan kaupan siirtymisessä raiteille.

Näitä eurooppalaisia muutoksia ei kuvata oikein Aamulehdessä eikä yleensä edes suomalaisessa raideliikenne mediassakaan.

Kaupungit haluavat nimenomaan kaupunkiliikenteeseen ratikan, joka mahdollistaa kaikenlaisen kasvun radan varrelle sekä tarjoaa helpon joukkoliikennejärjestelmän.   

Ylöjärvelläkin on ollut rautatie kohta 50 vuotta, mutta mitä se on tuonut kunnalle ? junat pyyhältävät Ylöjärven ohi 200 km/t . Edes asemaa ei ole saatu aikaseksi, vaikka asukkaita kunnassa on 30 000.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Marraskuu 07, 2021, 22:20:32
Pitää paikkansa että Ylöjärvellä on ollut rautatie 50 vuotta, mutta tikkuakaan ei ole pistetty ristiin edun käyttämiseksi ylöjärveläisten hyväksi.
Vielä muutama vuosi sitten järkkymättömänä esteenä oli VR. Se kieltäytyi yhtestyöstä, eli piti säälittävänä sellaisesta puhumista.  Tämä este lienee kuitenkin poistunut.

Silti junttapoliitikot Ylöjärvellä eivät avaa näitä mahdollisuuksia, vaan junttaavat jotain utopiaa.
Itkeäkö vai nauraako?!
Tampereen raitiojunttaajat puolestaan toteuttavat Tampereen kaupungille ja heille Hiedanrannan markkinointipalaverissa annettuja määräyksiä, rakentamalla vaikka saaria Näsijärveen.

Pitää siis myös paikkansa, että Tampereella ei ymmärretty eikä edelleenkään ymmärretä Keski-Eurooppaan onnistuneesti levinneitä pikaraitioteitä.
Sitähän ei Tampereen ratikka ole eikä tule olemaan.

Paljon ihailen ja olen paljon käyttänyt vieraillessa esimerkiksi Hannoverin pikaraitioteitä:
Se on järkevästi maan alla keskustassa (Tampereellakin olisi pitänyt) ja levittäytyy maan pinnalla siellä missä ei ole liian ahdasta.  JOKA pysäkillä saa EU-kolikoilla ja korteilla kerta- ja päivälippuja. Tietysti myös autoliikenne sujuu. Se ymmärretään kaupungin keskeiseksi tehtäväksi.
Suurimmassa mittaluokassa Berliinin liikennejärjestelmä on täysin omaa luokkaansa edullisuudessa ja sujuvuudessa berliiniläisille ja vierailijoille.
Tilaa ja ymmärrystä riittää sielläkin myös autoliikenteelle ja sen tarvitsema pysäköinti on useimmiten maksutonta.
Surullista että tavoitteet ovat täällä paljolti toisenlaisia.
 
Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 08, 2021, 06:46:57

Tampereen ratikka on hyvien eurooppalaisten normien mukaan rakennettu, tämä voi tietysti kismittää moskovan miehiä. http://www.kaupunkiliikenne.net/Tampere/index.html

ja kukaan ei rakenna enää metroja tai muita maanalaisia järjestelmiä vaan raideliikennettä maan pinnalle jossa ei tarvita tasonvaihtoja.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 10, 2021, 08:57:44

Raidejokeri osa pääkaupunkiseudun pikaraitiotieverkostoa

"Hankkeena Raide-Jokeri on jotakin ihan uutta ja erilaista. Tehtävänä on luoda pikaraitiotiejärjestelmä, jollaista ei aikaisemmin ole pääkaupunkiseudulla toteutettu. Projekti sisältää Raide-Jokeri-pikaraitiotien sekä varikon suunnittelun ja toteuttamisen. Rakentamisen yhteydessä uusitaan myös kunnallistekniikkaa ja televerkostoja."

https://raidejokeri.info/raide-jokeri-on-vaativa-ja-monitahoinen-projekti-tyomailla-haasteet-taklataan-puhaltamalla-yhteen-hiileen/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 11, 2021, 08:16:23

Laajasalon raitiotielle

"Uudesta, Korkeasaaren ja Kruunuvuorenrannan yhdistävästä Kruunuvuorensillasta on tulossa Suomen pisin, korkein ja pitkäjänteisin silta – ja se on maailmanluokassakin poikkeuksellinen, sillä näin isoja siltoja ei ole maailmallakaan rakennettu pelkästään joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräilyn käyttöön. Sillasta tulee siten kiinnostava nähtävyys paitsi kokonsa, myös sen suunnittelun takana olevan edistyksellisen liikenneajattelun ansiosta. 8-)"

https://kruunusillat.fi/tiedotteet/kruunuvuorensilta-helsingin-uusi-ikoni/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 12, 2021, 09:01:45
Raidejokerille vaihteita, miksi ?

"Yhteensä Raide-Jokerin linjalla on 32 vaihdetta ja varikolla 24 vaihdetta. Sähkökäänteisillä vaihteilla varustettuja suunnanvaihtopaikkoja on Otaniementiellä, Alberganesplanadilla, Vihdintiellä ja Maaherrantiellä. Lisäksi päätepysäkeillä ja varikon risteyksessä on sähkökääntöiset vaihteet. Näiden sijoittelussa on huomioitu pysäkkien läheisyys. Kääntyminen onnistuu siis pysäkillä tai sen jälkeen."

https://raidejokeri.info/pikaraitiotien-vaihteet-missa-niita-on-ja-miksi/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Ossi Rosten - Marraskuu 12, 2021, 12:22:25
Raidejokerille vaihteita, miksi ?

"Yhteensä Raide-Jokerin linjalla on 32 vaihdetta ja varikolla 24 vaihdetta. Sähkökäänteisillä vaihteilla varustettuja suunnanvaihtopaikkoja on Otaniementiellä, Alberganesplanadilla, Vihdintiellä ja Maaherrantiellä. Lisäksi päätepysäkeillä ja varikon risteyksessä on sähkökääntöiset vaihteet. Näiden sijoittelussa on huomioitu pysäkkien läheisyys. Kääntyminen onnistuu siis pysäkillä tai sen jälkeen."

https://raidejokeri.info/pikaraitiotien-vaihteet-missa-niita-on-ja-miksi/

Puolenvaihtopaikkoja sujuvoittamaan liikennettä häiriö tai poikkeustilanteissa

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 17, 2021, 08:41:30

Vantaalla lapset pelaamaan ratikka peliä

"Vantaan kaupungin oppilaat pääsevät suunnittelemaan Vantaan ratikkaa pelin avulla. Opettajat ja oppilaat kutsutaan mukaan suunnitteluun verkossa ja mobiililaitteilla pelattavaan ratikkapeliin, jolla kartoitetaan lasten ja nuorten näkemyksiä ratikan suunnittelun tueksi. "

https://www.vantaa.fi/uutisia/asuminen_ja_ymparisto/101/0/160157

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 18, 2021, 08:29:55

Raidejokeri luovuttaa sähkösyöttöasemia

"Raide-Jokerin kuudestatoista sähkönsyöttöasemasta kaksi luovutetaan tilaajalle 24.11.2021. Nyt luovutettavat syöttöasemat sijaitsevat Espoon Vermossa ja Helsingin Pirkkolassa. Ensimmäisenä valmistuneen Vermon sähkönsyöttöaseman maatyöt aloitettiin kesällä 2020 ja rakennus oli valmis syksyllä 2020. "

https://raidejokeri.info/raide-jokeri-luovuttaa-ensimmaiset-sahkonsyottoasemat-marraskuussa/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 18, 2021, 16:04:50

Hankesuunnittelu Ratikasta Pirkkalaan ja Linnainmaalle alkaa

"Tampereen raitiotien linjalle 1 suunnitellaan jatkoa linja-autoasemalta Pirkkalaan ja keskussairaalta Linnainmaalle. Suunnittelu tehdään Tampereen, Pirkkalan ja Tampereen Raitiotie Oy:n yhteistyönä."

https://www.tampereenratikka.fi/suunnittelu/pirkkala-linnainmaa/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 22, 2021, 08:04:36
Helsingissäkin tapahtuu

"HKL ja Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala ovat hyväksyneet Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen allianssien, Sörkan sporan ja Karaatin, tavoitekustannukset ja ne siirtyvät toteutusvaiheeseen 19.11.2021 alkaen. Rakennustyöt alkavat Hermannin rantatieltä tammikuussa 2022. Hankkeen kehitysvaihe käynnistyi toukokuussa 2020."

https://www.kalasatamastapasilaan.fi/ajankohtaista/kalasatamasta-pasilaan-hankkeen-allianssit-siirtyvat-toteutusvaiheeseen/

https://kruunusillat.fi/tiedotteet/silta-ja-raitiotierakentaminen-kuuluu-kalasatamassa/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Marraskuu 30, 2021, 08:18:26

Tampereen ratikka vuoden joukkoliikenneteko Paikallisliikenneliiton mielestä

"Ratikkaa on tehty monen toimijan yhteistyönä poikkeuksellisen onnistuneesti. Tavoitteena on tarjota erittäin hyvää palvelua, missä on ylivoimainen asiakaskokemus. Ratikka on tuonut myönteistä julkisuutta joukkoliikenteelle koko Suomessa. Hyvää työtä!

Huomionosoituksen vastaanottivat Pekka Sirviö, Tampereen Ratikka ja Mika Periviita, Nysse Paikallisliikennepäivien illallistilaisuudessa."

https://www.tampereenratikka.fi/paikallisliikenneliitto-tiedottaa-tampereen-ratikka-on-vuoden-joukkoliikenneteko/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Joulukuu 01, 2021, 08:51:00

Raide-jokerin valmistuneita

"Raide-Jokeri-allianssi luovutti useita valmistuneita kohteita ja katuosuuksia Espoon ja Helsingin kaupunkien haltuun marraskuun 2021 lopussa. Valtaosa Espoon osuuden kaduista on jo valmistunut.

Luovutuksen yhteydessä tilaaja ja toteuttaja käyvät läpi, että kohde on toteutettu sovitusti. Tilaaja eli kaupunki vastaanottaa luovutettavan kokonaisuuden, ja kunnossapitovastuu ja muut omistajan velvoitteet siirtyvät luovutuksen yhteydessä kaupungille. Samalla käynnistyy allianssin jälkivastuuaika."

https://raidejokeri.info/useita-kohteita-luovutettiin-kaupungeille-valtaosa-espoon-osuudesta-jo-kaupungin-hallussa/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Joulukuu 15, 2021, 07:48:12

Raidejokerin taitorakenteita

"Raide-Jokerissa rakennetaan raitiotien lisäksi paljon muutakin. Yksi merkittävä ja myös varsin näkyvä osa-alue ovat sillat ja taitorakenteet. Taitorakenteisiin sisältyvät esimerkiksi tukimuurit ja osa tunnelitöistä. Taitorakentajien kädenjälki näkyy myös pikaraitiolinjalla Keilaniemen ja Itäkeskuksen välillä useiden sähkönsyöttöasemien perustuksissa sekä Leppävaarassa kauppakeskuksen vieressä sijaitsevan Alberganpromenadin ylle toteutetussa 850 neliömetrin kokoisessa katosrakenteessa ja katuosuuksien alla olevissa paalulaatoissa."

https://raidejokeri.info/mita-ovat-taitorakenteet-ja-missa-niita-voi-nahda/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Joulukuu 17, 2021, 07:03:07

Tampereen kaupunki aloittaa työt Näsisaaressa

"Tampereen kaupunki alkaa valmistella Näsisaaren täyttöä, kun korkein hallinto-oikeus on 16.12.2021 ratkaissut täyttölupaa koskevan valituksen. Työn aloittaminen on mahdollista viipymättä, kun siihen liittyvät valmistelut on tehty, arviolta helmikuussa 2022."

https://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/ajankohtaista/tiedotteet/2021/12/16122021_2.html

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Joulukuu 17, 2021, 07:56:13

Helsinkiin lisää raitioteitä ja linjoja

"HSL:n suunnitelmissa raitiovaunuja kulkisi kantakaupungissa huomattavasti nykyistä enemmän. Verkon laajeneminen riippuu muun muassa siitä, milloin Vihdintien ja Vantaan pikaraitiotiet valmistuvat. Niiden rakentamisen oletetaan alkavan 2020-luvun loppupuolella."

https://yle.fi/uutiset/3-12229329

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Tero Korkeakoski - Joulukuu 17, 2021, 22:29:39
Erikoista muuten että Helsingin ratikkalinjoissa ei huomioida Lauttasaarta ollenkaan. Luulisi että sieltäkin olisi matkustajia vaikka metro onkin niin eteläosan kautta se ei mene.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Joulukuu 18, 2021, 09:08:56
Erikoista muuten että Helsingin ratikkalinjoissa ei huomioida Lauttasaarta ollenkaan. Luulisi että sieltäkin olisi matkustajia vaikka metro onkin niin eteläosan kautta se ei mene.

Ratikka voisi viedä matkustajat metrolta, kun käyttäjät huomaisivat kuinka paljon kätevämpi ratikka yhteys olisi.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Joulukuu 18, 2021, 09:37:15

Turun raitiotie vuorovaikutus syksyllä 2021.

"• Kysely oli auki 27.9.-17.10.2021.
• Kyselyn markkinointi: tiedote, kaupungin sähköiset kanavat, aluefoorumit
• Kyselyyn tuli 1 018 vastausta.
• Kyselylinkki oli avattu vastaajien toimesta 3 333 kertaa, eli noin 1/3 kyselylinkin avanneista vastasi
kyselyyn."

https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/vuorovaikutus_syksy_2021_yhteenveto_15112021.pdf

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Topi Lajunen - Joulukuu 18, 2021, 13:56:36
Ratikka voisi viedä matkustajat metrolta, kun käyttäjät huomaisivat kuinka paljon kätevämpi ratikka yhteys olisi.

Väärin. Älkää antako Laurin agendan sotkea faktoja.

Lauttasaaressa on ollut hevosraitiotie 1910-luvulla, ja sen jälkeenkin on ollut rutkasti aikaa laajentaa kantakaupungin raitioteitä sinne, ennen kuin metroja haaveiltiin minnekään. Lauttasaaren raitiovaunuttomuus ei liity metroon mitenkään.

En kyllä vastustaisi, jos sinne raitiovaunuja suunniteltaisiinkin.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Joulukuu 20, 2021, 06:52:48

VR uusilla raiteilla, nyt ei ole suojana ole monopolia vaan raaka 10 vuoden sopimus jonka jälkeen uusi kilpailutus.

Tampereen ratikka on siirtymässä liikennöintiallianssissa tuotantoon ensi vuoden alusta, VR:n esitys paikallisliikkennepäivillä

”Haluamme kasvaa kaupunkiliikenteessä Suomessa
kaikissa liikennemuodoissa ja VR ajaa nyt lähijunia,
kaupunkibusseja ja ratikoita. Haluamme olla vastuullinen
joukkoliikenneyhtiö joka ratkaisee osaltaan
ilmastonmuutosta.”

https://paikallisliikenneliitto.fi/wp-content/uploads/2021/11/23_5_VR_ratikkaliikenteen_allianssikumppanina_Siikonen-1.pdf

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Juha Kutvonen - Joulukuu 21, 2021, 11:49:35
”Haluamme kasvaa kaupunkiliikenteessä Suomessa
kaikissa liikennemuodoissa ja VR ajaa nyt lähijunia,
kaupunkibusseja ja ratikoita. Haluamme olla vastuullinen
joukkoliikenneyhtiö joka ratkaisee osaltaan
ilmastonmuutosta.”

Hieman ristiriitainen lausunto siihen nähden, että samaan aikaan VR romuttaa käyttökelpoisia matkustajavaunuja ja laiminlyö Dm12-sarjan kunnossapidon.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Joulukuu 22, 2021, 07:58:07

Hieman ristiriitainen lausunto siihen nähden, että samaan aikaan VR romuttaa käyttökelpoisia matkustajavaunuja ja laiminlyö Dm12-sarjan kunnossapidon.

Ei siihen nähden että VR haluaa olla Suomenmaassa synonyymi joukkoliikenteelle.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Joulukuu 31, 2021, 08:03:28
Traficom on aloittanut hankkeen : uusi määräys kaupunkiraideliikenteestä

"Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on julkaissut seuraavan määräyshankepäätöksen: Kaupunkiraideliikenne TRAFICOM/565853/03.04.02.00/2021.

Määräyksen päivittämisen yhteydessä huomioidaan kaupunkiraideliikenteen kehittyminen ja
täsmennetään kaupunkiraideliikenteen eri muotoihin kohdistuvia vaatimuksia, mikä auttaa uusien
kaupunkiraideliikennetoimijoiden toiminnan aloittamista ja kehittämistä."

https://www.traficom.fi/fi/ajankohtaista/maarayshankepaatos-kaupunkiraideliikenne

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Tammikuu 01, 2022, 09:44:49

Rakennussopimus Tampereen raitiotien osasta 2B on nyt allekirjoitettu

"Raitiotieallienssi on solminut viiden tuottajan kanssa sopimukset Tampereen raitiotien rakentamisesta Santalahden ja Lentävänniemen välille. Varsinainen rakentaminen voi alkaa jo alkuvuodesta."

https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008510138.html

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Tammikuu 06, 2022, 08:46:30

Tampereen ratikkaa taiteilee

https://www.jarnvagsnyheter.se/20211230/12893/konst-pa-rals-tammerfors-konstsparvagn-har-borjat-trafikera

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Tammikuu 11, 2022, 08:06:27

Kalasatamassa muutoksia liikenteeseen

"Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen rakennustyöt Hermannin rantatiellä alkavat 11.1.2022. Töiden vuoksi Hermannin rantatien pohjoissuuntainen moottoriajoneuvoliikenne siirtyy Kyläsaarenkadulle Vanhan talvitien ja Haukilahdenkadun välillä. "

https://www.kalasatamastapasilaan.fi/liikennejarjestelyt/hermannin-rantatien-rakentaminen-muuttaa-liikennejarjestelyja-11-1-2022-alkaen/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Tuukka Ryyppö - Tammikuu 11, 2022, 09:33:31

Kalasatamassa muutoksia liikenteeseen

"Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen rakennustyöt Hermannin rantatiellä alkavat 11.1.2022. Töiden vuoksi Hermannin rantatien pohjoissuuntainen moottoriajoneuvoliikenne siirtyy Kyläsaarenkadulle Vanhan talvitien ja Haukilahdenkadun välillä. "

https://www.kalasatamastapasilaan.fi/liikennejarjestelyt/hermannin-rantatien-rakentaminen-muuttaa-liikennejarjestelyja-11-1-2022-alkaen/

On muuten fiksu ratkaisu! Kyläsaarenkadulla on vaivatta kapasiteetti tuolle liikenteelle, joten työmaasta ei tuon myötä aiheudu juuri  mitään haittaa moottoriliikenteelle. Tuo toiminee niin, että ensin suljetaan idemmänpuoleinen kaista, sitten rakennetaan sen osalta tuo työmaa valmiiksi, sitten siirretään etelään menevä liikenne idemmänpuoleiselle kaistalle ja pistetään läntinen kaista uuteen uskoon.  Ja sitten otetaan tie normaaliin käyttöönsä ja palautetaan Kyläsaarenkatu kummaliseen unohduksen tilaansa.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Tammikuu 12, 2022, 08:08:18

Vantaan ratikan kaava muutoksista

"Vantaan ratikan asemakaavamuutokset etenevät vuoden 2022 aikana vaiheittain lähtien liikkeelle Hakunilan keskustan ratikan asemakaavasta (nro 002453). Asemakaavojen muutosten luonnoksia esitellään Vantaan kaupungin verkkosivuilla https://www.vantaa.fi/uutisia/ajankohtaiset_kaavat ja niistä voi jättää mielipiteitä. Ensimmäisenä esitellään Hakunilan keskustan ratikan asemakaavan muutosluonnosta 12.1.-2.2., minkä aikana mielipiteen voi jättää ensisijaisesti kirjaamon kautta."

https://www.vantaa.fi/uutisia/asuminen_ja_ymparisto/101/0/160835

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Tammikuu 14, 2022, 08:02:40

Kruunusiloilla tapahtuu 2022

"Vuonna 2022 rakennamme entistäkin ahkerammin: Tavoite on, että uusi Näkinsilta valmistuisi vuoden lopussa vanhan paikalle. Jatkamme salmen molemmin puolin kunnallistekniikan uusimista ja rantarakentamista sekä teemme salmessa ruoppausta ja täyttöä."

https://kruunusillat.fi/tiedotteet/hakaniemen-uudistus-vuonna-2022/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Tammikuu 18, 2022, 07:59:12

Tampereella viidakkoa Lielahteen

"LIIKKUMINEN Tampereen keskustasta lännen suuntaan on ollut yksi kaupungin liikenteen suurimmista sumppukohdista jo useiden vuosien ajan. Rantaväylän tunnelin valmistumisen jälkeen useat väylät yhdistävä Vaitinaron liittymä on ollut toistuvasti vaikeuksissa. Liittymän kapasiteettiongelma on korostunut, ja ruuhka-aikoina tunnelia on jouduttu useasti sulkemaan lännen suuntaan."

https://www.aamulehti.fi/paakirjoitukset/art-2000008546052.html

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Tammikuu 21, 2022, 09:01:42

Lielahden pyhällönpuistossa alkaa rakentaminen

"Tampereen kaupunki aloittaa puiden kaadon Lentävänniemen Pyhällönpuistossa maanantaina 24. tammikuuta. Puita poistetaan myöhemmin keväällä alkavaa raitiotien rakentamista varten. Töiden kesto on arviolta kolme päivää. Pyhällönpuiston alueelle rakennetaan raitiotien länsiosan päätepysäkki sekä vaunujen raiteenvaihtopaikka."

https://raitiotieallianssi.fi/tiedotteet/lentavanniemen-pyhallonpuistosta-poistetaan-puustoa-raitiotien-rakentamista-varten/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Tammikuu 21, 2022, 09:32:25

Hakaniemensillan rakentaminen alkaa

"Kruunusillat-allianssi aloittaa uuden Hakaniemensillan rakennustyöt helmikuussa 2022. Alkuperäinen Hakaniemensilta on valmistunut vuonna 1961, ja se alkaa olla jo huonokuntoinen. Sillan uusimistarve on ollut lähtölaukaus koko alueen kehittymiselle, ja se tuo mukanaan mahdollisuuksia parantaa myös kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteyksiä."

https://kruunusillat.fi/tiedotteet/uuden-hakaniemensillan-rakentaminen-alkaa/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Tammikuu 26, 2022, 08:29:10

Helsingin perinteinen raitiotie verkko laajenee

"Nya spårvagnssträckor kommer att öppnas för spårvagnstrafiken i augusti 2022. Linje 7 fortsätter från Böle station till Mejlans. Linje 9 trafikerar till Ilmala från Böle station."

https://www.jarnvagsnyheter.se/20220125/12973/sparvagsnatet-utvidgas-i-helsingfors

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jimi Lappalainen - Tammikuu 26, 2022, 19:55:31

Helsingin perinteinen raitiotie verkko laajenee

"Nya spårvagnssträckor kommer att öppnas för spårvagnstrafiken i augusti 2022. Linje 7 fortsätter från Böle station till Mejlans. Linje 9 trafikerar till Ilmala från Böle station."

https://www.jarnvagsnyheter.se/20220125/12973/sparvagsnatet-utvidgas-i-helsingfors

Suomeksi: https://www.hsl.fi/hsl/osallistuminen/lisu2022#raitioliikenne

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Tammikuu 29, 2022, 14:38:08
Turun Raitiotie Oy:n perustaminen kaupunginhallituksessa ensi viikolla

"Hankkeessa ollaan siirtymässä yleissuunnitelmatasosta hankkeen tekniseen suunnitteluun, joka on edellä mainitusti kohdennettu kaupunginvaltuuston kirjauksilla hankeyhtiön toteutusvastuulle. Valtuusto on lisäksi varannut tarkoitusta varten määrärahan kaupungin investointiohjelmaan. Kaupunginvaltuuston hyväksymän MAL-sopimuksen 2020–2031 mukaan Turun kaupunki käynnistää raitiotien suunnittelun ja valtio osoittaa 30 %:n ja enintään 4,5 miljoonan euron avustuksen raitiotien yleis- ja toteutussuunnitteluun."

https://ah.turku.fi/kh/2022/0131003l/4584299.htm

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Tammikuu 29, 2022, 15:05:49

Vantaalla esitellään raitiotien katusuunnitelmia

"Vantaan ratikan katusuunnitelmaluonnoksia Aviapoliksen ja Tikkurilan suuralueilla on valmistunut. Ratikan katusuunnitelmaluonnoksia esitellään vaiheittain. Nyt vuorossa on kaupunginosiin Tikkurila, Viertola, Koivuhaka, Veromies ja Lentokenttä sijoittuvia suunnitelmia. Katusuunnitelmaluonnoksissa varataan tilaa kadun toiminnoille. Kaduille suunnitellaan raitiotien lisäksi ajoneuvoliikenteen järjestelyt, ja tärkeässä osassa ovat myös pyöräilyn ja jalankulun yhteyksien kehittäminen. Uutta pyöräbaanaa onkin katusuunnitelmaluonnoksissa suunniteltu Tikkurilantielle ja Tietotielle. Pyöräparkkeja ja kaupunkipyöräasemia on suunniteltu raitiotiepysäkkien yhteyteen."

https://www.vantaa.fi/uutisia/asuminen_ja_ymparisto/101/0/161060

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Helmikuu 01, 2022, 09:02:25
Turun Raitiotie Oy:n perustaminen kaupunginhallituksessa ensi viikolla

"Hankkeessa ollaan siirtymässä yleissuunnitelmatasosta hankkeen tekniseen suunnitteluun, joka on edellä mainitusti kohdennettu kaupunginvaltuuston kirjauksilla hankeyhtiön toteutusvastuulle. Valtuusto on lisäksi varannut tarkoitusta varten määrärahan kaupungin investointiohjelmaan. Kaupunginvaltuuston hyväksymän MAL-sopimuksen 2020–2031 mukaan Turun kaupunki käynnistää raitiotien suunnittelun ja valtio osoittaa 30 %:n ja enintään 4,5 miljoonan euron avustuksen raitiotien yleis- ja toteutussuunnitteluun."

https://ah.turku.fi/kh/2022/0131003l/4584299.htm

Näin kävi:

"Turku perustaa yhtiön valmistelemaan raitiotietä. Turun kaupunginhallitus hyväksyi hankeyhtiön perustamisen äänestyksen kautta äänin 10-3, yksi tyhjä"

https://yle.fi/uutiset/3-12295978

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Helmikuu 01, 2022, 09:41:00

Kalasatamasta Pasilaan

"Spårvägen kompletterar Helsingfors hållbara mobilitetsnät och stödjer Helsingfors stads vision att vara den mest funktionella staden i världen. Den framtida mobiliteten handlar mer och mer om järnväg, så det är fantastiskt att vara en del av det här projektet, säger Mikko Inkala, transportchef för AFRY i Finland."

https://www.jarnvagsnyheter.se/index.php/20220128/13001/projektet-fiskehamnen-bole-gar-i-nasta-fas-ny-sparvags-och-gatumiljo-i-helsingfors

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Rantala - Helmikuu 04, 2022, 08:43:10

Raide-Jokerin sähkötöistä valmiina puolet

"Raide-Jokerin työt ovat edenneet lumisesta talvesta huolimatta. Sähkö- ja teknisten järjestelmien töissä saavutettiin tammikuun lopussa 50 prosentin valmiusaste."

https://raidejokeri.info/raide-jokerin-sahkotoista-valmiina-puolet/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 25, 2023, 06:28:36

Tampere kaupunki ja Pirkkalan kunta päättivät valtuustoissaan aloittaa raitiotieallianssi II:n ja edetä
toteutussuunnitteluun. Allianssi II kehitysvaihe päättyy lokakuussa 2024 jolloin valtuustot vastaavat kysymykseen "Haluaako tilaaja edetä rakentamiseen ? "

https://www.tampere.fi/ajankohtaista/2023/04/24/tampereen-valtuusto-paatti-pirkkala-linnainmaa-raitiotien

https://www.pirkkala.fi/pirkkalan-valtuusto-paatti-pirkkala-linnainmaa-raitiotien-toteutussuunnittelun-aloittamisesta

Tampereen raitiotien hankesivu : https://www.tampereenratikka.fi/suunnittelu/pirkkala-linnainmaa/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 09, 2023, 05:41:37

Vantaan ratikka etenee

"Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 8.5.2023 Vantaan ratikan hankesuunnitelman ja rakentamisen, ja näin ollen suunnitelma etenee kaupunginvaltuuston kokoukseen 22.5. päätettäväksi."

https://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista/tiedote/kaupunginhallitus-hyvaksyi-vantaan-ratikan-hankesuunnitelman-ja-rakentamispaatoksen

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 22, 2023, 06:34:33

Vantaan ratikka etenee

"Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 8.5.2023 Vantaan ratikan hankesuunnitelman ja rakentamisen, ja näin ollen suunnitelma etenee kaupunginvaltuuston kokoukseen 22.5. päätettäväksi."

https://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista/tiedote/kaupunginhallitus-hyvaksyi-vantaan-ratikan-hankesuunnitelman-ja-rakentamispaatoksen

Vantaan valtuusto päättää tänään 22.5.2023 ratikan rakentamisesta

Kaupunginhallituksen esitys:

"Päätetään
a) toteuttaa Vantaan ratikka hankesuunnitelman pääperiaatteiden mukaisesti,
b) että ratikan rakentaminen voidaan aloittaa sitten, kun tulevan MAL-sopimuksen mukainen
valtion investointirahoitus on varmistunut, ja
c) todeta, että Vantaan ratikan rakentaminen edellyttää määrärahojen osalta valtuuston
hyväksyntää seuraavan talousarvion yhteydessä."

https://paatokset.vantaa.fi/ktwebscr/fileshow?doctype=3&docid=2742493

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Toukokuu 22, 2023, 22:25:10
Vantaalla päätettiin ratikan rakentamisesta. Näin Vantaasta tulee kuudes suomalainen ratikkakaupunki.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009597406.html

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 23, 2023, 05:26:16
Vantaalla päätettiin ratikan rakentamisesta. Näin Vantaasta tulee kuudes suomalainen ratikkakaupunki.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009597406.html

Vantaan ratikan rakentaminen alkaa 2024, kaupungin tiedote asiasta

"Vantaalle toteutettavan raitiotien rakentamisen kokonaiskustannus on 606 miljoonaa euroa, josta Vantaan kaupungin osuus on 414 miljoonaa euroa. Valtion MAL-avustuksella on tarkoitus kattaa 30 prosenttia kokonaiskustannuksista, eli noin 177 miljoonaa euroa. Helsingin seudun MAL-sopimusneuvottelut ovat käynnissä. Valtion rahoitusosuuden odotetaan varmistuvan sopimuksen myötä alkusyksystä 2023. Valtuuston päätöksen mukaisesti ratikan rakentaminen voi alkaa vasta, kun valtion rahoitusosuus on varmistunut."

https://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/vantaan-kaupunginvaltuusto-paatti-vantaalle-rakennetaan-ratikka

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 23, 2023, 06:08:38

Turku lähettää yleissuunnitelman kommentoivaksi

"Kaupunkilaiset pääsevät ottamaan kantaa suunnitelmaan verkossa ja yleisötilaisuuksissa. Lausuntojen perusteella yleissuunnitelmaan on mahdollisuus vielä tehdä täydennyksiä ennen kuin kaupunginhallitus syksyllä 2023 päättää toteutussuunnittelusta ja raitiotien reitistä."

https://www.turku.fi/uutinen/2023-05-17_turun-raitiotien-yleissuunnitelma-lahtee-lausunnoille

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Tero Korkeakoski - Toukokuu 23, 2023, 10:16:25
Vantaalla päätettiin ratikan rakentamisesta. Näin Vantaasta tulee kuudes suomalainen ratikkakaupunki.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009597406.html
Simo lienee laskenut tähän myös entiset ratikkakaupungit mukaan, muuten ei laskut täsmää.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 24, 2023, 06:47:17
Vantaalla päätettiin ratikan rakentamisesta. Näin Vantaasta tulee kuudes suomalainen ratikkakaupunki.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009597406.html
Simo lienee laskenut tähän myös entiset ratikkakaupungit mukaan, muuten ei laskut täsmää.

Nykyisistä kaupungeista Vantaa on neljäs (tosin Espoossa raitioliikenne ei ole alkanut vielä), kaikenkaikkiaan  raitiotiekaupungeista kuudes.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Topi Lajunen - Toukokuu 25, 2023, 10:20:48
Nykyisistä kaupungeista Vantaa on neljäs (tosin Espoossa raitioliikenne ei ole alkanut vielä), kaikenkaikkiaan  raitiotiekaupungeista kuudes.

Olikos liikennettä kuitenkin myös aikoinaan silloisen Helsingin naapurikunnissa? Nykyään toki jääneet Helsingin alueelle liitosten myötä, mutta ymmärrän, jos nekin lasketaan mukaan.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jouni Hytönen - Toukokuu 25, 2023, 10:54:42
Kulosaaren kunnan maaperällä on ainakin liikkunut raitiovaunuja. Ja eikös myös Haagan kauppalassa. Kuinkahan oli Huopalahden kunnan tilanne?

Sittenhän on tietysti vielä Kajaani. ;D

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Juhana Nordlund - Toukokuu 25, 2023, 11:19:45
Tässä puhutaan aiheesta, jonka suhteen on mahdollista viisastella loputtomiin.

Haagan, Munkkiniemen ja Kulosaaren raitioteiden ensimmäiset vuodet sujuivat niin, että mainitut alueet kuuluivat silloiseen Helsingin maalaiskuntaan. Vuonna 1920 Huopalahti irtaantui maalaiskunnasta ja siitä tuli oma kuntansa sisältäen aluksi myös Haagan. Kulosaari muuttui omaksi kunnakseen vuonna 1922. Haaga irtaantui Huopalahden kunnasta 1923. Kaikkena tuona aikana paikkakuntien alueella oli toiminnassa raitiotie, joka oli yhteydessä Helsingin raitiotieverkkoon ja vaunujen reitit ulottuivat luonnollisesti Helsinginkin puolelle. Periaatteessa osa noista "maalaisraitioteistä" on voinut toimia rautatien toimiluvan alla, mutta kalusto itsessään oli raitiovaunukalustoa.

Lauttasaaren hevosraitiotiekin oli toiminnassa alueen ollessa osa Helsingin maalaiskuntaa. Lauttasaari ehti olla noin neljännesvuosisadan ajan Huopalahteakin (mutta tuolloin ilman ratikkaa).

Helsingin raitiohistoriaa ajatellen lähivuosien tilanne tulee olemaan mielenkiintoinen. Pikaratikka 15 (projektinimeltään Raide-Jokeri) ja Vantaan ratikka eivät ensimmäisinä toimintavuosinaan ole yhteydessä Helsingin nk. kantaratikkaan. Lauttasaaren hevosratikkakaan ei ollut, uudet pikaratikat eivät siis tältä osin aikansaa mitään ennenkuulumatonta.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Juha Kutvonen - Toukokuu 25, 2023, 11:59:08
Vai ehtiikö Pirkkala kuitenkin saada ratikan ennen Vantaata?

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Antti Tapani Häkkinen - Toukokuu 25, 2023, 12:47:08
Vai ehtiikö Pirkkala kuitenkin saada ratikan ennen Vantaata?

...ja kisa alkakoon :D

Pirkkalan raitiotien rakentamisen on tarkoitus alkaa 2024-2025 ja Vantaan ratikan rakentaminen 2024 eli tiukalle voi mennä.
Pirkkalan ratikan oli ainakin jossain kohtaa tarkoitus valmistua vuonna 2028 ja Vantaan ratikan 2029 eli Pirkkala on kyllä kisan ennakkosuosikki.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Toukokuu 25, 2023, 21:15:34
Vantaalla päätettiin ratikan rakentamisesta. Näin Vantaasta tulee kuudes suomalainen ratikkakaupunki.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009597406.html
Simo lienee laskenut tähän myös entiset ratikkakaupungit mukaan, muuten ei laskut täsmää.

Helsinki, Viipuri, Turku, Tampere, Espoo ja Vantaa kuudentena.

Viipurin ja Turun ajoituksesta en tiedä, kumpiko ehti ensin. Ilmeisesti itäystävä lakkautti Viipurin raitiotiet ennen turkulaisia.

Ei historiaa kannata kieltää vaan ennemmin olla ylpeästi mukana listauksessa, vaikka myöhempien aikojen päätöksentekijät ovatkin toimineet miten toimineet.

Luultavasti kaupunkeja tulee kohtuullisen pian lisääkin. Pirkkala ehtii seuraavana ja sitten luultavasti Kangasala. Ylöjärvellekin ehtii vielä kuntavaalit tulla ja persujen menestys ratkaissee asian hyväksi aikaa.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 26, 2023, 06:50:23

Viipurin raitioliikenne https://www.raitio.org/suomen-raitiotiet-ja-raitiovaunut/viipuri/
Turun kumpikin raitiojärjestelmä : https://www.raitio.org/suomen-raitiotiet-ja-raitiovaunut/turku/

Turkuun suunnitellaan nyt siis kolmatta raitiojärjestelmää.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Toukokuu 26, 2023, 08:50:23

Kyllä! Turkulaiset ovat jo kahdesti lopettaneet raitiotiensä. Siinä turkulaiset ovat täysin omassa sarjassaan.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Timo Humalisto - Toukokuu 26, 2023, 10:04:41
- - - Vuonna 1920 Huopalahti irtaantui maalaiskunnasta ja siitä tuli oma kuntansa sisältäen aluksi myös Haagan. Kulosaari muuttui omaksi kunnakseen vuonna 1922. Haaga irtaantui Huopalahden kunnasta 1923.
 ---

Mikähän on tämän "huopalahden" etymologia:

https://www.vauva.fi/keskustelu/2834787/tiesitteko-etta-kaikki-ruotsinkieliset-lax-paatteiset-paikannimet-alunperin (https://www.vauva.fi/keskustelu/2834787/tiesitteko-etta-kaikki-ruotsinkieliset-lax-paatteiset-paikannimet-alunperin)

Niinpä niin.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Juhana Nordlund - Toukokuu 26, 2023, 14:54:15
Mikähän on tämän "huopalahden" etymologia:

https://www.vauva.fi/keskustelu/2834787/tiesitteko-etta-kaikki-ruotsinkieliset-lax-paatteiset-paikannimet-alunperin (https://www.vauva.fi/keskustelu/2834787/tiesitteko-etta-kaikki-ruotsinkieliset-lax-paatteiset-paikannimet-alunperin)

Niinpä niin.
Haapalaksi (nykysuomella Haapalahti) käännettiin ruotsiksi muotoon Hoplax. Sen jälkeen paljon myöhemmin Hoplax (jossain vaiheessa myös Hoplaks) suomennettiin uudelleen Huopalahdeksi.

Haapa on esiintynyt Esbo-nimen varhaisversiossa Aspå (=Haapajoki). Minulla ei nyt tässä ole lähdeteoksia käden ulottuvilla, mutta kauan aikaa sitten tuota juttua selosti radiossa asioista perillä oleva jokseenkin noin.

Pikku Huopalahdessa on tuota kunnioittaen katu nimeltään Haapalahdenkatu (joka on muuten ruotsiksi Aspviksgatan...).

Tuollaisen tarinan löysin netin uumenista, siinä käsitellään myös Vuosaaren nimihistoriaa: https://www.kirjastokaista.fi/haapalahdenkatu/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jorma Rauhala - Toukokuu 26, 2023, 18:10:13
Tässä puhutaan aiheesta, jonka suhteen on mahdollista viisastella loputtomiin.

Haagan, Munkkiniemen ja Kulosaaren raitioteiden ensimmäiset vuodet sujuivat niin, että mainitut alueet kuuluivat silloiseen Helsingin maalaiskuntaan. Vuonna 1920 Huopalahti irtaantui maalaiskunnasta ja siitä tuli oma kuntansa sisältäen aluksi myös Haagan. Kulosaari muuttui omaksi kunnakseen vuonna 1922. Haaga irtaantui Huopalahden kunnasta 1923. Kaikkena tuona aikana paikkakuntien alueella oli toiminnassa raitiotie, joka oli yhteydessä Helsingin raitiotieverkkoon ja vaunujen reitit ulottuivat luonnollisesti Helsinginkin puolelle. Periaatteessa osa noista "maalaisraitioteistä" on voinut toimia rautatien toimiluvan alla, mutta kalusto itsessään oli raitiovaunukalustoa.

Lauttasaaren hevosraitiotiekin oli toiminnassa alueen ollessa osa Helsingin maalaiskuntaa. Lauttasaari ehti olla noin neljännesvuosisadan ajan Huopalahteakin (mutta tuolloin ilman ratikkaa).

Helsingin raitiohistoriaa ajatellen lähivuosien tilanne tulee olemaan mielenkiintoinen. Pikaratikka 15 (projektinimeltään Raide-Jokeri) ja Vantaan ratikka eivät ensimmäisinä toimintavuosinaan ole yhteydessä Helsingin nk. kantaratikkaan. Lauttasaaren hevosratikkakaan ei ollut, uudet pikaratikat eivät siis tältä osin aikansaa mitään ennenkuulumatonta.

Nummenmäki oli Kaarinassa vuodet 1934-1939, kunnes meni Turkuun. Satakunnantiellä raitiotie sivusi Maarian kuntaa.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 27, 2023, 05:49:43

Tampereen raitioteillä taidetta

"Tiistaista 23. toukokuuta lähtien liikennöivän taideratikan kylkiä koristaa Tomi Ivalon teos Matkalla järvien välissä. Taideratikan kyljet ovat keskenään erilaiset. Teos on levittäytynyt myös vaunun sisälle ja se tarjoaa matkustajalle mahdollisuuden uppoutua matkan aikana Tampereen rantojen äänimaailmaan."

https://www.tampereenratikka.fi/ratikantaide-ajankohtaista/tampereen-taideratikka-saa-uuden-teoksen-teos-vie-matkalle-jarviluontoon/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Elokuu 10, 2023, 14:20:35

Raide-jokerin ohjaamovideo koko väliltä Itäkeskus-Keilaniemi  51 min.

https://youtu.be/RNjHsR9BRYE

Mitä eroja Tampereen raitiotiehen verrattuna ?

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Elokuu 10, 2023, 17:05:52
Espoo on ulkopuoliselle niin hajanainen ja väyliltän sekava käsite, että Raide-jokeri auttaa saamaan siitä käsityksen ja oikeastaan vasta tekee mahdolliseksi käydä siellä olevissa paikoissa ja tutuissa ilman omaa autoa.  Ennen kaikkea se toki lienee suuriarvoinen espoolaisille.

Oletettavasti henkilöliikenne kehillä vähän vähentyy Raide-Jokerin ansiosta. Olennaista vierailijoille on (mieluusti ilmaisten) liityntäparkkien varma saatavilla olo pääteiden ohituskohdilla. Onko asia kunnossa?
Onko muualta satunnaisesti tulevien lipunhankinta tehty sujuvaksi ja selväksi?

Mitä itse raitiomatkaan tulee, mm. Alvari-yliopiston ja VTT:n seudut ovat sentään tunnistettavissa.
Muuten on jokseenkin uutta ja lähinnä liikerakennuksia.
Itse ratikan kulkutilan tarve on hyötynyt oleellisesti tarkoitukseen riittävästä ja sopivimmastakin 1000 mm:n raideleveydestä.
Siitä lienee hyötyä myös ratikan sisällä, josta seudun aiemmat ratikkasukupolvetkin ovat viitteenä.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Elokuu 10, 2023, 17:07:35
Mitä eroja Tampereen raitiotiehen verrattuna ?

Kapearaiteisuus.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Elokuu 10, 2023, 17:09:54
Oletettavasti henkilöliikenne kehillä vähän vähentyy Raide-Jokerin ansiosta. Olennaista vierailijoille on (mieluusti ilmaisten) liityntäparkkien varma saatavilla olo pääteiden ohituskohdilla. Onko asia kunnossa?

En usko minkäänlaiseen vähenemään kehä I:n henkilöautoliikenteessä. Sitä pitkin kulkevissa busseissa (jos sellaisia on) voi näkyäkin.

Onko muualta satunnaisesti tulevien lipunhankinta tehty sujuvaksi ja selväksi?

Eikö Hesassa vieläkään voi maksaa pankkikortilla? Tampereellakin ollut todellisuutta jo toista vuotta. Sen helpommaksi ei satunnaiselle kulkijalle voi tulla.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Elokuu 11, 2023, 07:00:05

Kapearaiteisuus.

Tuo on totta, mutta kun kumpikin uusi raitiotie on eurooppalainen nykyaikainen raitiotie eikä Helsingin kantakaupungin raitiotie.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Elokuu 16, 2023, 15:46:56
Mitä eroja Tampereen raitiotiehen verrattuna ?

Kapearaiteisuus.

Virtajärjestelmä on samalainen kuin Tampereella mutta täysin erilainen kuin Helsingin kantakaupungissa rakenteeltaan eli rautatiemäisempi. Jännite virtajärjestelmässä on 750 V sekä Jokerilla että Tampereella kun taas Hesassa 600 V kunnes kruunusillat hanke valmistuu.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Elokuu 29, 2023, 07:46:12
Valtion budjetin 2024 ensimmäinen versio, eli valtionvarainministeriön esitys kaupunkiraideliikenteestä on julkaistu :

"Selvitysosa:Tampereen raitiotie -hankkeen toisessa vaiheessa rakennetaan raitiotie keskusta—Lentävänniemi. Lisäksi toteutetaan Tampereen seuturaitiotien laajentamisen seudullinen yleissuunnittelu. Avustusta maksetaan Tampereen kaupungille jälkikäteen edellisenä vuotena toteutuneiden kustannusten perusteella kuitenkin siten, että ensimmäisen kerran valtionavustus on maksettu vuonna 2018 vuosina 2016—2017 toteutuneista avustuskelpoisista menoista. Avustuksen enimmäismäärä on 84,957 milj. euroa siten, että 1. vaiheen osuus on enintään 60,497 milj. euroa ja 2. vaiheen osuus on enintään 24,0 milj. euroa. Seuturaitiotien laajentamisen seudullinen yleissuunnittelu on enintään 0,46 milj. euroa. MAL-sopimukseen sisältyy myös valtionavustus Tampereen seuturaitiotien laajentamisen seudullisen yleissuunnitelman kokonaiskustannuksiin.

Länsi-Helsingin pikaraitioteiden suunnittelu ja rakentaminen mukaan lukien Vihdintien pikaraitiotie on osa Vihdintien ja Huopalahdentien bulevardikaupungin suunnittelua ja toteuttamista. Hankkeen valtuus on korotettu aiemmasta 4 260 000 eurosta 105 000 000 euroon. Hanke sisältää läntisen kantakaupungin raitioteiden kehittämisen sekä Vihdintien pikaraitiotien toteuttamisen, jatkosuunnittelu on aloitettu 2022 ja rakentamisen on suunniteltu tapahtuvan vuosien 2023—2031 aikana. Hankkeen yleissuunnitelma ja hankkeen toteuttaminen hyväksyttiin kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.1.2021. Jatkossa laaditaan yleissuunnitelman pohjalta hankesuunnitelma. Hankkeen hyödyt saadaan keskeisellä alueella tapahtuvan tiivistyvän maankäytön ja parantuvan joukkoliikenteen palvelutason myötä. Keskeisiä hyötyjä ovat kestävien kulkutapojen matkamäärän muutos ja liikenteen CO2-päästöjen vähenemä sekä työvoiman saavutettavuuden paraneminen.

Viikki—Malmi pikaraitiotiestä valmistui yleissuunnitelmaraportti kesällä 2021 ja siinä tunnistettiin jatkosuunnittelun tarpeita ennen päätöksentekoon viemistä. Yleissuunnitteluvaihe jatkuu vielä raitiotien linjauksen sekä hankkeen laajuuden ja vaiheistuksen osalta, tavoitteena päätöksentekovalmius vuoden 2023 lopulla. Talvella 2022 on käynnistynyt Viikinranta—Lahdenväylä osayleiskaava, jossa tarkastellaan myös Viikki—Malmi pikaraitiotien linjausta Koskelan varikon ja Viikin välillä. Hankkeen ensimmäisen vaiheen rakentamisen on suunniteltu alkavan 2020-luvun loppupuolella, mutta tämä tulee vielä tarkentumaan jatkosuunnittelussa."

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Pekka Siiskonen - Elokuu 29, 2023, 15:35:35
Virtajärjestelmä on samalainen kuin Tampereella mutta täysin erilainen kuin Helsingin kantakaupungissa rakenteeltaan eli rautatiemäisempi. Jännite virtajärjestelmässä on 750 V sekä Jokerilla että Tampereella kun taas Hesassa 600 V kunnes kruunusillat hanke valmistuu.
Mikä on Raide-Jokerin ja Tampereen raitiotien sähköistyksen napaisuus? Mikä oli Turun ja Viipurin raitioteiden sähköistyksen napaisuus?

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Arttu Kaipiainen - Elokuu 29, 2023, 16:48:31
Virtajärjestelmä on samalainen kuin Tampereella mutta täysin erilainen kuin Helsingin kantakaupungissa rakenteeltaan eli rautatiemäisempi. Jännite virtajärjestelmässä on 750 V sekä Jokerilla että Tampereella kun taas Hesassa 600 V kunnes kruunusillat hanke valmistuu.
Mikä on Raide-Jokerin ja Tampereen raitiotien sähköistyksen napaisuus? Mikä oli Turun ja Viipurin raitioteiden sähköistyksen napaisuus?

Helsingin raitioteillä (mukaanlukien Raide-Jokeri) ajojohdin on negatiivinen. Tampereen raitiotiellä ajojohdin on positiivinen.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Kari Haapakangas - Syyskuu 02, 2023, 12:00:38

Onko muualta satunnaisesti tulevien lipunhankinta tehty sujuvaksi ja selväksi?

Eikö Hesassa vieläkään voi maksaa pankkikortilla? Tampereellakin ollut todellisuutta jo toista vuotta. Sen helpommaksi ei satunnaiselle kulkijalle voi tulla.
[/quote]
Pankkikortti? Sehän on muinaisjäännös! Appi on nykypäivää ja ihanan helppoa.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Aapo Halminen - Syyskuu 02, 2023, 13:48:34

Lainaus
Onko muualta satunnaisesti tulevien lipunhankinta tehty sujuvaksi ja selväksi?

Eikö Hesassa vieläkään voi maksaa pankkikortilla? Tampereellakin ollut todellisuutta jo toista vuotta. Sen helpommaksi ei satunnaiselle kulkijalle voi tulla.
Pankkikortti? Sehän on muinaisjäännös! Appi on nykypäivää ja ihanan helppoa.
Vielä mitä. Vaatii sovelluksen lataamisen, rekisteröitymisen, maksutietojen lisäämisen, sun muuta säätämistä. Ja Tampereella pankkikorttimaksu ei välitä, onko kortti muovia vai puhelin. Itsekin lätkäisen siihen lukijaan puhelimeni, en muovikorttia. Sovelluksella en sen sijaan ala säätämään, vaikka sekin on tehty mahdolliseksi.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Syyskuu 18, 2023, 15:37:19

Tampereen ratikan toisen vaiheen allianssiosapuolet on valittu , eli allianssi2

"Hankintakilpailun on voittanut yritysryhmittymä, jossa toimivat rakentajina NRC Group Finland Oy ja YIT Suomi Oy sekä suunnittelijoina AFRY Finland Oy ja Sweco Finland Oy. Uusi Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi aloittaa työnsä lokakuun alussa."

https://www.tampereenratikka.fi/suunnittelu-ajankohtaista/pirkkala/pirkkala-linnainmaa-raitiotien-jatkosuunnittelun-ja-mahdollisen-rakentamisen-palveluntuottajat-on-valittu/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Syyskuu 20, 2023, 05:46:29
Raide-Jokeri aloittaa liikennöinnin välillä Itäkeskus-Espoo 21.10.2023

"Pikaraitioliikenne Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välisellä radalla alkaa lauantaina 21.10., kun linja 15 liikennöi ensimmäisen kerran.

Linja yhdistää Itäkeskuksen, Aalto-yliopiston ja Keilaniemen metroasemat sekä Oulunkylän, Huopalahden ja Leppävaaran rautatieasemat."

https://kaupunkiliikenne.fi/uutisartikkelit/liikenne-pikaraitiolinjalla-15-alkaa-21-10/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Lokakuu 04, 2023, 15:17:18

Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssisopimus allekirjoitettiin

"Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi sai virallisen sinetin, kun allianssisopimus allekirjoitettiin Raatihuoneella 4.10.2023. Sopimus solmittiin Tampereen Raitiotie Oy:n, Tampereen kaupungin, Pirkkalan kunnan, NRC Group Finland Oy:n, YIT Suomi Oy:n, AFRY Finland Oy:n sekä Sweco Finlandin Oy:n kesken. Sopimus koskee Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien toteutussuunnittelua sekä mahdollista rakentamista."

https://www.tampereenratikka.fi/suunnittelu-ajankohtaista/pirkkala/tampereen-ratikan-pirkkala-linnainmaa-allianssisopimus-allekirjoitettiin/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Lokakuu 26, 2023, 06:20:56
Tampereen raitiotien Linnainmaan varikon asemakaava on siirtynyt valmistelu-vaiheeseen

https://www.tampere.fi/kaupunkisuunnittelu/kaupunkiymparisto-uudistuu/pappila-linnainmaan-raitiotievarikon-kortteli-asemakaava-ja

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma: https://www.tampere.fi/sites/default/files/2023-10/8876_oas_20220804_tark_20231023.pdf

sekä raitiotiesillat vt12 ja vt9 yli kaavoitus.

https://www.tampere.fi/kaupunkisuunnittelu/kaupunkiymparisto-uudistuu/niihama-takahuhti-pappila-linnainmaa-raitiotiesillat-vt-12-ja-vt-9  

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma: https://www.tampere.fi/sites/default/files/2023-10/8933_oas_20230216_tark_20231023.pdf

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Lokakuu 27, 2023, 06:29:59
Tampereen ratikkalinjastoon muutoksia ensi kesänä

"Ratikkalinjojen keskustan ja lännen lähtö- ja päätepysäkit vaihdetaan kesällä 2024 päinvastoin (1 Santalahti - TAYS, 3 Sorin aukio - Hervantajärvi). Muutoksilla pyritään vastaamaan linjan 3 ruuhkiin, ja samalla kaupungin länsipuolen yhteydet keskussairaalalle paranevat."

https://www.nysse.fi/ajankohtaista/uutiset/ensi-vuoden-linjastomuutoksin-valmistaudutaan-ratikkaliikenteen-laajenemiseen.html

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Marraskuu 19, 2023, 11:28:01

Turun raitiotie

"Kolme ryhmittymää etenee Turun raitiotien kilpailutuksessa

Turussa Satama–Varissuo-raitiotie siirtyi lokakuun alussa toteutussuunnitteluvaiheeseen. Samalla raitiotiehankkeen taustayhtiö etenee allianssihankkeen kanssa."

https://yle.fi/a/74-20060626

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Marraskuu 23, 2023, 21:51:41
Tulin matkustaneeksi jokeriratikalla ensimmäistä kertaa ja kyllä sen näin tamperelaisena Viikin pelloilla kiitäessä huomaa heti, että ollaan kapearaiteisella liikkeellä. Kiskoliikenteestä innostunutta sivuttainen heiluriliike ei sinällään haittaa, mutta kyllä se kyydin tasaisuutta vähentää.

Onko jokeri ja Tampereen ratikka korin leveydeltään yhtä suuria? Voisin väittää jokerin olevan sisätiloiltaan ahtaampi eli kapeampi?

Muutoinkin jokeriratikka on karskimpi työkalu. Lattioilla ihmeelliset urakumimatot ja penkkien päälliset painepesurin kestävät. Ne niskatuet on kyllä muotoilullisesti hienot.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Juhana Nordlund - Marraskuu 24, 2023, 01:33:23
Onko jokeri ja Tampereen ratikka korin leveydeltään yhtä suuria? Voisin väittää jokerin olevan sisätiloiltaan ahtaampi eli kapeampi?
Pikaraitiolinjan 15 vaunut ovat suurimmalta leveydeltään 2420 mm, kun taas Tampereen Articien maksimileveys on 2650 mm. Jokerin vaunut voivat tuntua ahtailta, kun on matkustajia paljon ja pitäisi päästä vaunussa siirtymään esimerkiksi omalta paikalta matkatavaroiden kanssa oville. Toisaalta Jokeri-ratikat ovat vain reilu kymmenen senttiä kapeampia verrattuna busseihin (bussit 2550 mm).

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Marraskuu 24, 2023, 20:03:57
Onko jokeri ja Tampereen ratikka korin leveydeltään yhtä suuria? Voisin väittää jokerin olevan sisätiloiltaan ahtaampi eli kapeampi?
Pikaraitiolinjan 15 vaunut ovat suurimmalta leveydeltään 2420 mm, kun taas Tampereen Articien maksimileveys on 2650 mm. Jokerin vaunut voivat tuntua ahtailta, kun on matkustajia paljon ja pitäisi päästä vaunussa siirtymään esimerkiksi omalta paikalta matkatavaroiden kanssa oville. Toisaalta Jokeri-ratikat ovat vain reilu kymmenen senttiä kapeampia verrattuna busseihin (bussit 2550 mm).

No niin! Mittasilmäni oli oikeassa ja jokerit ovat yli 20 senttiä kapeampia. Onko tuo kapeus peruja Helsingin muusta raitioliikenteestä vai tuoko kapearaiteisuus sen mukanaan?

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Juhana Nordlund - Marraskuu 25, 2023, 06:05:56

Raideleveydellä ja vaunun mitoituksella on yhteys kantakaupungin ratikan ominaisuuksiin. Alun perin Raide-Jokerille oli suunniteltu yhdysraide Koskelan varikolle (keskustaratikan varikoista pohjoisin), missä tavoiteltiin sitä, että vaunujen suurimmat korjaustyöt olisi voitu tehdä keskustaratikan korjaamo(i)lla. Jokeriradan on myös tarkoitus kohdata muita, keskustaratikan kanssa yhteistä infraa hyödyntäviä, linjoja esimerkiksi Haagan liikenneympyrässä. Lisäksi Jokerin eli pikaratikka 15:n kalustoksi haluttiin sama malli, jota muutkin - myös keskustaan ulottuvat - pikaraitiolinjat tulevat aikanaan käyttämään. Tässä vaiheessa kun Jokeri on erillään muusta verkosta, siellä on joitakin ominaisuuksia, jotka poikkeavat keskustaratikasta. Niitä ovat muun muassa ajolangan jännite (750 vs. 600 V) ja myös se, että Jokerin vaunujen pyörän profiili poikkeaa keskustaratikan vastaavasta (MLPRV1:n / Jokeri-ratikan pyörät on sorvattu kartiokkaammiksi vaunun tasaisemman kulun varmistamiseksi suuremmissa nopeuksissa).

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Marraskuu 25, 2023, 08:50:39

Tampereen raitiotien Pirkkala-Linnainmaa-osuuden suunnittelua varten tehdään maaperän pohja- ja kairaustutkimuksia pistemäisesti sekä maastomittauksia koko suunnittelualueella eli Tays–Linnainmaa-osuudella sekä Hatanpään valtatien ja Pirkkalan Suupan välillä. Pohjatutkimukset alkavat viikolla 46 (13.11. alkaen) ja niitä tehdään hankkeen kehitysvaiheen ajan tarpeen mukaan aina ensi vuoden lokakuulle saakka.

https://www.tampereenratikka.fi/suunnittelu-ajankohtaista/pirkkala/tampereen-ratikan-pirkkala-linnainmaa-allianssi-suorittaa-kehitysvaiheen-pohjatutkimuksia-raitiotien-suunnittelualueella/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Marraskuu 30, 2023, 08:22:23

Raitiotien ajojohtimet on asennettu Niemenrannan ja Lentävänniemen alueille. Siihen liittyen raitiotien läheisyydessä työskentelemiseen tarvitaan jatkossa Tampereen Raitiotie Oy:n suostumus. Tampereen Raitiotie Oy:hyn on oltava yhteydessä myös silloin, kun ajolankojen alta kuljetetaan yli 5 metriä korkeita erikoiskuljetuksia. Ajojohtimien säätötyöt jatkuvat loppuvuoteen ja myös ensi vuonna Niemenrannan ja Lentävänniemen alueella tehdään raitiotietöitä.

https://www.tampereenratikka.fi/raitiotien-ajojohtimet-on-asennettu-niemenrannan-ja-lentavanniemen-alueille-raitiotien-laheisyydessa-tyoskentelemiseen-tulee-hakea-suostumus/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Tammikuu 11, 2024, 09:38:12

"Tampereen ratikan laajentumisesta Pirkkalan ja Linnainmaan suuntaan päätetään vasta syksyllä 2024. Valmistelut ovat silti jo käynnissä muuallakin kuin piirustuspöydällä."

https://yle.fi/a/74-20066465?fbclid=IwAR3WbfpLkFCQ5BS_y7y8ue7VKDM-G3YrtC2_AfPnHhCVoaoRh2ixeR951zI

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Tammikuu 22, 2024, 07:53:25
Lokakuu 2023:  Turun raitiotien esittelykalvot (Toteutussuunnitelussa)

"Kaupunginhallitus päätti toteutussuunnitteluun siirtymisestä 2.10.2023– Mm. raitiotien reitti ja varikon sijainti
Kaupunkikehityksen viitesuunnitelma koko raitiotiereitin varrelle. Hankeyhtiö laatii toteutussuunnitelmat, kustannusarviot ja vaikutusarviot tarkentuvat

Kaupunginvaltuusto rakentamispäätös noin 2025

Samanaikaisesti asemakaavanmuutokset, katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat• Rakentamisen arvioidaan kestävän noin viisi vuotta"

https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/raitiotie_esittelykalvot_3.10.2023.pdf

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Tammikuu 22, 2024, 08:54:28

Raiteet Kalasatamasta Pasilaan ovat nyt yhtenäiset

"Kiskojen viimeinen osuus asennettiin keskiviikkona 10.1.2024 Nihtiin Finkensillan länsipäähän. Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen rakentamistyöt aloitettiin heinäkuussa 2021 ja ensimmäiset kiskot asennettiin kesällä 2022.

Uutta raitiotietä on linjalla nyt noin 4,5 kilometriä. Kokonaisuudessaan hankkeessa on asennettu noin 18 metrin mittaisia kiskoja 1366 kappaletta. Pölkkyjä on asennettu 8972 kappaletta. Ratalaattoihin on valettu 7765 kuutiota betonia."

https://www.kalasatamastapasilaan.fi/ajankohtaista/raiteet-kalasatamasta-pasilaan-ovat-nyt-yhtenaiset/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Tammikuu 28, 2024, 09:42:23
Tampereen raitiotien osan 3 Pirkkala-Linnainmaa asemakaava

"Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa raitiotien rakentaminen Nuolialantielle, huomioimalla sen aiheuttamat muutokset katutilan tarpeessa, poikkileikkauksessa ja liittymissä, mahdollistaen Nuolialantien eteläpuolen nykyisen yhdistetyn jalankulku- ja polkupyöräväylän kehittämisen erotelluksi"

https://www.tampere.fi/kaupunkisuunnittelu/kaupunkiymparisto-uudistuu/rantaperkio-harmala-nuolialantien-osa-muutos-katualueeksi-asemakaava

Pirkkala-Linnainmaa allianssin(uusi) uudet sivut : https://pirkkalalinnainmaa.fi/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Tammikuu 28, 2024, 10:07:49
Tampereen ratikan Allianssi2:sen OAS:t

Hatanpää-Nuolialantie https://pirkkalalinnainmaa.fi/wp-content/uploads/2024/01/PirLi_OAS_kaikki_Hatanpaanvt_Nuolialantie_20240125.pdf

Pirkkala https://pirkkalalinnainmaa.fi/wp-content/uploads/2024/01/PirLi_OAS_Pirkkala_20240125.pdf

Linnainmaa https://pirkkalalinnainmaa.fi/wp-content/uploads/2024/01/PirLi_OAS_Linnainmaa_20240125.pdf

Uuden varikon suunnittelu https://pirkkalalinnainmaa.fi/varikko/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Helmikuu 02, 2024, 12:23:32

Tampereen kaupunki tiedottaa: Yleisötilaisuus Nuolialantien raitiotien asemakaavamuutoksesta 7.2. kello 16.30 Kuuselakeskuksessa

"Suunnittelualue sijaitsee Rantaperkiön ja Härmälän kaupunginosissa noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta etelään. Noin 3,5 hehtaarin kaava-alueeseen kuuluu noin 800 metriä Nuolialantietä Lentokentänkadun ja Metsolankadun välillä sekä eräitä kadun reunalla sijaitsevia puistoalueita. Alue on osa maakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä.

Nuolialantie on vilkkaasti liikennöity kokoojakatu Hatanpään valtatien ja Partolan välillä sekä pyöräilyverkoston seudullinen pääreitti ja pyöräilyn laatukäytävä. Kadulla on omakotitalojen tonttiliittymiä."

https://pirkkalalinnainmaa.fi/tampereen-kaupunki-tiedottaa-yleisotilaisuus-nuolialantien-raitiotien-asemakaavamuutoksesta-7-2-kello-16-30-kuuselakeskuksessa/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Helmikuu 02, 2024, 12:43:27

Turun raitiotiehankeen kilpailutus etenee toiselle kierrokselle. Turun Raitiotie Oy:n palveluntuottajaksi haki kolme ehdokasta, jotka kaikki valittiin neuvotteluiden ensimmäiseen vaiheeseen.

Toiselle kierrokselle jatkaa kaksi tarjoajaa: NRC Group Finland Oy:n, GRK Suomi Oy:n, Ramboll Finland Oy:n ja Sweco Finland Oy:n muodostama ”Auratikka” sekä Destia Oy:n, Destia Rail Oy:n ja Sitowise Oy:n muodostama ”FÖRA”.

https://www.turku.fi/uutinen/2024-01-23_kaksi-ryhmittymaa-jatkaa-turun-raitiotiehankkeen-toiseen-neuvotteluvaiheeseen

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Helmikuu 02, 2024, 12:46:16

Vantaan ratikkahanketta esitellään markkinavuoropuhelutilaisuuksissa mahdollisille allianssikumppaneille

"Ratikkahankkeessa valmistaudutaan rakentamisvaiheeseen ja sitä edeltävään allianssikilpailutukseen. Helmikuun aikana käydään markkinavuoropuhelua, jonka tarkoituksena on tiedottaa ja pyytää markkinatoimijoilta palautetta keväällä 2024 käynnistettävästä hankintamenettelystä, sen toteutusmuodosta, tarjoajalta vaadittavasta osaamisesta ja resursseista, hankkeen sisällöstä sekä hankintaan liittyvistä erityispiirteistä."

https://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/vantaan-ratikkahanketta-esitellaan-markkinavuoropuhelutilaisuuksissa-mahdollisille-allianssikumppaneille

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Helmikuu 05, 2024, 08:41:46

Pirkkala-Linnainmaa -raitotien kehitysvaiheen tilannekatsaus sekä vaihtoehtotarkastelut Hatanpään valtatiellä ja Nuolialantiellä (kehittämiskokousasia)

"Kehitysvaihe on alkanut 4.10.2023 ja kestää vuoden 2024 loppuun.
• Lähtötietojen tarkentaminen on käynnissä. Tavoitteena on saada pohjatutkimukset valmiiksi helmikuussa. Pirkkalan Naistenmatkantiellä on tunnistettu
Kirkkoveräjän muinaismuistokohde, joka vaatii vielä lisäinventointia.
• Katusuunnittelu on käynnissä, etenemisen välitavoitteet:
• Katusuunnitelmien osallistumis- ja arviointisuunnitelmat laadittu allianssin toimesta tammikuun 2024 loppuun mennessä
• Katusuunnitelmien luonnokset laadittu ja yleisötilaisuudet pidetty huhtikuun 2024 loppuun mennessä
• Katusuunnitelmien nähtävillä oloaineistot laadittu toukokuun 2024 loppuun mennessä
• Katusuunnitelmaluonnokset esitelty yhdyskuntalautakunnille (ajankohtaisissa asioissa) toukokuun 2024 loppuun mennessä
• Katusuunnitelmien hyväksymiskäsittelyaineistot laadittu yhdyskuntalautakuntien päätöksentekoa varten elokuun 2024 loppuun mennessä.

Pirkkala-Linnainmaa -allianssi on kehitysvaiheen suunnittelun aluksi tarkastellut Hatanpään valtatiellä vaihtoehtoja Tampereen valtatien liittymään, muihin Hatanpään valtatien katu- ja tonttiliittymiin ja Nuolialantien itäosaan. Vaihtoehtotarkasteluilla on pyritty vastaamaan valtuuston asettamiin ponsiin. Lisäksi allianssi on tarkastellut Hatanpään valtatielle toteuttamismahdollisuuksia raitiotien kääntöraiteelle, joka palvelisi eri ratahaarojen keskenään erilaisen kysynnän tasaamista ja mm. mahdollisesti Ratinan Stadionin ja Nokia Arenan tapahtumien päättymishetkiä."

https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_522024/PirkkalaLinnainmaa_raitotien_kehitysvaih(370660)

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Helmikuu 07, 2024, 08:48:47

Persut vaativat autoille oikeuksia ratikkaan verrattuna

"Tampereen liikennesuunnitteluun välittömästi uusi ja järkevämpi asenne – autot tasa-arvoisiksi ratikan kanssa"

https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000010205100.html

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Helmikuu 07, 2024, 09:30:25
Valtuutettu Wallin (ps) vaatii.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Arttu Kaipiainen - Helmikuu 07, 2024, 11:57:37
Valtuutettu Wallin (ps) vaatii.

Valtuutetut Vallin (ps), Grönroos (ps), Kaleva (ps), Moisander (ps), Puisto (ps), Puolimatka (ps), Raevaara (ps), Aaltonen (kok), Höyssä (kok), Ivanoff (kok), Jussila (kok), Rajala (kok), Ovaska (kesk), Aleksovski (sdp) sekä Tanus (kd) yhdessä vaativat.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Matti Melamies - Helmikuu 07, 2024, 14:17:11
Olisikohan hyvä, että ratikoiden ja muiden liikenteen osapuolien väliset liikennesäänöt olisivat samanlaiset koko Suomessa.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Helmikuu 07, 2024, 15:38:08
Olisikohan hyvä, että ratikoiden ja muiden liikenteen osapuolien väliset liikennesäänöt olisivat samanlaiset koko Suomessa.

Liikennesäännöt ovat toki samat, mutta liikenteenohjauslaitteiden ohjauksessa on eroa.

Tampereella ei eräissä risteyksissä päästetä samaan suuntaan kulkevia autojakaan ratikan kanssa samaan aikaan risteykseen. Kukaan ei ymmärrä miksi näin ei voitaisi toimia, mutta ei vaan toimita.

Pirkkalaan johtavan ratahaaran jatkaminen Sorilta eteenpäin on havahduttanut tosiasiaan, että Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien risteys ei tule toimimaan raitiotien kanssa jos menetellään samoin kuin Sampolan edustalla.

Suunnitteilla on raitiotien vieminen Tampereen valtatien yli tai ali.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Helmikuu 08, 2024, 08:20:08
Tampereen raitiotien jatko-osien rakentumis aikatauluarvio esitettynä kaavatilaisuudessa Kuuselakeskusessa 7.2.2024

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Helmikuu 09, 2024, 07:30:40

Tampereen raitiotien osan kolme kaava tilaisuudessa oli tupa täynnä Kuusela keskuksessa. Katusuunnitelma ehdotuksessa oli suurin muutos pysäkin Rantaperkiö sijaintia oli muutettu Härmälään päin..

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Helmikuu 18, 2024, 10:52:42
Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto kokoustaa tiistaina

"Tampereen kaupungin omavelkainen 100 prosentin suuruinen takaus annetaan Tampereen Raitiotie Oy:n lainarahoitukselle enintään 10 milj. euron suuruisten ja enintään 31 vuoden pituisen lainan / pituisten lainojen pääoman, korkojen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten lainanhoito- ja perimiskulujen suorittamisesta. Lainarahoitus tullaan käyttämään Pirkkala-Linnainmaan toteutussuunnitteluun.

Tampereen kaupunki omistaa Tampereen Raitiotie Oy:stä 99,85 prosenttia. Tampereen Raitiotie Oy:n ja sen osakkaiden Tampereen kaupungin, Kangasalan kaupungin, Pirkkalan kunnan ja Ylöjärven kaupungin välille on laadittu osakassopimus.

Tampereen Raitiotie Oy:n ylimääräinen yhtiökokous päätti 26.1.2024 mm. yhtiön rekisteröidyn yhtiömuodon muuttamisesta keskinäisestä kiinteistöyhtiöstä ns. tavalliseksi osakeyhtiöksi. Muutokset on rekisteröity kaupparekisteriin 30.1.2024. Asian tausta on esitetty kaupunginhallituksen konsernijaoston 12.12.2023 § 111 päätöksen perusteluissa."

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Helmikuu 21, 2024, 15:43:04

Helsingin suuret raitiohankkeet yhdellä sivulla

"Ainutlaatuista osaamistamme tarvitaan useissa suurissa pääkaupunkiseudun raideliikennehankkeissa.

Ensimmäistä kertaa Suomessa ratikkakiskot risteävät eri tasossa, kun rata jatkuu Hermannin rantatieltä kohti Vallilanlaaksoa Hämeentien sillan ali. Tavoitteena on, että raitioliikenne alkaa Kalasataman ja Pasilan välillä vuonna 2024."

https://kaupunkiliikenne.fi/kaupunkiraidehankkeet-ja-kunnossapito/suuret-raitiotiehankkeet/hankekuulumisia-syksy-2023/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Helmikuu 26, 2024, 06:59:48

Tampereen raitiotielle uutta liityntäliikennettä

"Ratikkaliikenteen käynnistyessä Länsi-Tampereella ja Ylöjärvellä otetaan käyttöön useita liityntälinjoja. Hiedanrantaan tulee Ratikan liityntäpiste. Vaihdot täsmätään Ratikan lähtöihin samoin kuin Kaupin kampuksella on jo totuttu.
Liityntälinjat ovat:

21 Ryydynpohja – Lintulampi – Lielahti – Hiedanranta
22 Siivikkala – Pohtola – Lielahti – Hiedanranta
81 Asuntila Ylöjärvi – Hiedanranta

Joukkoliikennelautakunta hyväksyi aiemmin joulukuussa kesäkauden 2024 palvelutason, jonka myötä Ratikkalinjoille tulee reittimuutoksia. Ratikkalinja 1 liikennöidään kesäkauden alusta lähtien Kaupin kampukselta keskustan läpi Santalahteen. Linjan päätepysäkki siirtyy Lentävänniemeen, kun Ratikkaliikenne laajentuu 7.1.2025. Ratikkalinja 3 liikennöi kesäkauden alusta lähtien Hervantajärveltä Sorin aukiolle. Päätepysäkki vaihtuu Santalahdesta Sorin aukiolle."

https://www.tampereenratikka.fi/nysse-tiedottaa-syksyn-2024-ja-kevaan-2025-linjamuutoksista-paatos/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 01, 2024, 07:11:59

Tampereen kaupunginhaliitus käsittelee 4.3 kokouksessaan kolmea raitiotieasiaa (Väliaikaisia linkkejä)

1. https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_432024/PirkkalaLinnainmaaraitotie_Hatanpaan_val(370007)

"Pirkkala-Linnainmaa-raitiotien Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien liittymä toteutetaan tasoratkaisuna. Liittymän ja sen liikennevalo-ohjauksen suunnittelussa otetaan huomioon liittymän ruuhka-aikainen jonoutumisherkkyys. Raitiotieliikenteelle ei anneta risteyksessä vastaavaa liikennevaloetuutta kuin muualla raitiotiereitillä."

2. https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_432024/PirkkalaLinnainmaaraitotie_keskustan_kaa(370006)

"Pirkkala–Linnainmaa -​raitiotieallianssin kehitysvaiheen suunnittelun hankekokonaisuuteen lisätään kääntöraide Hatanpään valtatielle, Tampereen valtatien liittymän pohjoispuolelle,​ kiinteistöjen Hatanpään valtatie 9,​ 18 ja 20 kohdalle. Kääntöraiteen alustava kustannusarvio on 3,​1 milj. euroa."

3. https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_432024/PirkkalaLinnainmaaraitotie_tilannekatsau(370005)

"Pirkkala–Linnainmaa-raitotien vaihtoterminaali toteutetaan Mäentakusenkadulle siten, että Mäentakusenkatu säilyy ajoneuvoliikenteen mahdollistavana sekaliikennekatuna. Raitiotien rakentamisen yhteydessä toteutetaan Citymarketin pohjoispuolelle uusi katuyhteys ajoneuvoliikenteelle Piettasenkadulta Aitolahdentielle."

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 05, 2024, 07:33:31

Tampereen kaupungin tiedote Sorin kääntöraiteesta

"Hatanpään valtatiellä, Tampereen valtatien liittymän pohjoispuolella keskustan alueella sijaitseva kääntöraide mahdollistaa raitiotieliikenteen tihennetyn vuorovälin. Tarvittaessa tihennettyä liikennettä ei tarvitse ajaa keskustan yli vastakkaiselle, vähemmän matkustajakysynnän ratahaaralle."

https://www.tampere.fi/ajankohtaista/2024/03/04/hatanpaan-valtatielle-suunnitellaan-raitiotien-kaantoraide

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 06, 2024, 08:11:24

Uusia katusuunnitelmia julkaistu Tampereen raitiotien osan 3 kehitysvaiheessa

"Katusuunnitelmien luonnokset ovat nähtävillä Tampereen osuudelta Pirkkalan ratahaaralta Hatanpään valtatieltä, Nuolialantieltä ja Linnainmaan ratahaaralta Lääkärinkadulta, Teiskontien varresta, Heikkilänkadulta sekä Mäentakusenkadulta ja sen ympäristöstä.

Pirkkalan osuuden katusuunnitelmien luonnokset tulevat nähtäville tälle sivulle 13.–27.3.2024.

Alasjärven länsipuolen asemakaavan (kaavanro 8931) alueen katusuunnitelmaluonnokset tulevat kommentoitaviksi yhdessä kaavaluonnoksen kanssa huhtikuun 2024 alussa."

https://pirkkalalinnainmaa.fi/katusuunnitelmat/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 11, 2024, 09:15:47

Helsingissä raitiovaunut keinuvat tuulessa Kruunusilloilla

"Kruunuvuorensillan pituus on 1191 m. Sillassa on kaksi maatukea ja 11 välitukea. Sillan vinoköysiosuuden pituus on 260 m ja tällä vinoköysiosuudella ei ole kiinteitä välitukia vaan silta ns. roikkuu vinoköysien varassa pyloniin eli sillan keskitukeen tukeutuen."

https://kruunusillat.fi/tiedotteet/tuulen-vaikutus-kruunuvuorensiltaan/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 12, 2024, 06:57:19
Tampereen raitiotien asukastilaisuus 11.3.2024

Koilliskeskuksen Kivi-salissa oli tupaten täynnä.

"Tilaisuudessa esitellään raitiotien suunnitelmia Kaupin kampuksen ja Linnainmaan Mäentakusenkadun väliltä. Luonnokset ovat nähtävillä ja kommentoitavina 6.–20.3.2024. Alasjärven länsipuolen asemakaavan (kaavanro 8931) osuuden katusuunnitelmaluonnokset tulevat nähtäville yhtä aikaa kaavan kanssa huhtikuun alussa."

Kuvissa osallistujien määrä sekä Teiskontien kehityskohteita.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 12, 2024, 10:32:36
Tämä on järkevä ja kannattavaksi tuleva jatke, mutta Pirkkala (ja Ylöjärvi) on toinen juttu (kustannuksiltaan ja liikennemääriltään).

Syytä arvostella ja vahvoin perustein voi kuitenkin Teiskontien raitiosiltoja.
Raitiolinja olisi ilman haittaa raitio- tai tieliikenteelle voinut kulkea ilman näitä siltoja.
Teiskontien päässä on Atalan valoristeys. Siitä raitiovaunut olisivat ongelmitta voineet siirtyä puolelta toiselle nykyisenkin tieliikenteen liikennevaloajoituksen puitteissa.

Tuntemani tamperelaista kiinteistökeinottelua tuntevan kaverin mukaan tämän järkevän ja luonnonvaroja säästävän ratkaisun esti se, että kaupunki olisi joutunut ostamaan tai pakkolunastamaan Teiskontien reunan maakaistaleen (käytännössä hukkamaan).
Teiskontien toisen puolen maakaistaleen kaupunki sensijaan omistaa.

En tiedä oliko vastaava syy selitys sillä, että että raitiolinja Santalahteen vietiin Sepänkadun kautta - vaatien sillan kalliin uusimisen ja samalla katuliikenteen välityskyvyn heikentämisen. Järkevä raitiotien kulkureitti olisi kulkenut Savilinnantieltä, jolloin siltakustannus oli ollut ratkaisevasti pienempi kuin Sepänkadulta, ja katuliikenne ei olisi kärsinyt (eikä siihen olisi tullut parin vuoden keskeytystä.

Tamperelaiset olisivat onnellisempia, jos betoniallianssi pistettisiin myymään vaikka jääkaappeja ja jäätä eskimoille. Siinäkin nämä epäilemättä onnistuisivat myynti- ja hyvävelitaidoillaan.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Markku Naskali - Maaliskuu 12, 2024, 14:38:26
Kyllä eskimot keskuslämmitettyihin taloihinsa jääkaappeja tarvitsevat ja arabit joutuvat ostamaan hiekkaa ulkomailta kun paikallinen hiekkapöly on kelvotonta betonin raaka-aineeksi...

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 13, 2024, 06:45:21
Tämä on järkevä ja kannattavaksi tuleva jatke, mutta Pirkkala (ja Ylöjärvi) on toinen juttu (kustannuksiltaan ja liikennemääriltään).

Syytä arvostella ja vahvoin perustein voi kuitenkin Teiskontien raitiosiltoja.
Raitiolinja olisi ilman haittaa raitio- tai tieliikenteelle voinut kulkea ilman näitä siltoja.
Teiskontien päässä on Atalan valoristeys. Siitä raitiovaunut olisivat ongelmitta voineet siirtyä puolelta toiselle nykyisenkin tieliikenteen liikennevaloajoituksen puitteissa.

Tuntemani tamperelaista kiinteistökeinottelua tuntevan kaverin mukaan tämän järkevän ja luonnonvaroja säästävän ratkaisun esti se, että kaupunki olisi joutunut ostamaan tai pakkolunastamaan Teiskontien reunan maakaistaleen (käytännössä hukkamaan).
Teiskontien toisen puolen maakaistaleen kaupunki sensijaan omistaa.

En tiedä oliko vastaava syy selitys sillä, että että raitiolinja Santalahteen vietiin Sepänkadun kautta - vaatien sillan kalliin uusimisen ja samalla katuliikenteen välityskyvyn heikentämisen. Järkevä raitiotien kulkureitti olisi kulkenut Savilinnantieltä, jolloin siltakustannus oli ollut ratkaisevasti pienempi kuin Sepänkadulta, ja katuliikenne ei olisi kärsinyt (eikä siihen olisi tullut parin vuoden keskeytystä.

Tamperelaiset olisivat onnellisempia, jos betoniallianssi pistettisiin myymään vaikka jääkaappeja ja jäätä eskimoille. Siinäkin nämä epäilemättä onnistuisivat myynti- ja hyvävelitaidoillaan.

Pirkkala haluaa kasvaa raitiotien avulla  https://www.pirkkala.fi/seuturatikka/

Teiskontien ja muutkin ratikkasillat ovat väyläviraston vaatimus: raitiotien pitää ylittää valtion väyläverkot eritasossa.

Sepänkadun valinnan syynä oli tietysti syynä Särkänniemi, jonka pääsisäänkäynti muuttuu Sepänkadulle päin, työt ovat jo alkaneet.

Rahoituksesta voi taas kerrata että siihen ei käytetä veronmaksajien rahoja, vaan EIB:n lainoilla

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jussi Laukkanen - Maaliskuu 13, 2024, 10:21:47
Rahoituksesta voi taas kerrata että siihen ei käytetä veronmaksajien rahoja, vaan EIB:n lainoilla

Kun kysymys on lainasta, EIB aivan ilmeisesti odottaa, että se maksetaan takaisin jollain aikavälillä. Mikä taho mielestäsi tässä tapauksessa on lainan maksaja?

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 13, 2024, 11:30:48

Kun kysymys on lainasta, EIB aivan ilmeisesti odottaa, että se maksetaan takaisin jollain aikavälillä. Mikä taho mielestäsi tässä tapauksessa on lainan maksaja?

EIB:n lainoja maksaa Tampereen Raitiotie Oy (joka on lainojen ottaja), joka perii taas kunnalliselta tällä hetkellä Tampere ja jatkossa myös Pirkkalan kunta (jatkossa myös Ylöjärvi+Kangasala). Kunnat maksavat sekä infra että vaunu kustannukset sekä hallintomaksut.

Esimerkki 18.3 Kaupunginvaltuuston esityslista:

"Tampereen kaupungin omavelkainen 100 prosentin suuruinen takaus annetaan Tampereen Raitiotie Oy:n lainarahoitukselle enintään 10 milj. euron suuruisten ja enintään 31 vuoden pituisen lainan / pituisten lainojen pääoman, korkojen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten lainanhoito- ja perimiskulujen suorittamisesta. Lainarahoitus tullaan käyttämään Pirkkala-Linnainmaan toteutussuunnitteluun.

Taattava kokonaisrahoitus voi koostua erillisistä ja vaiheittaisista lainaeristä ja nämä erilliset saman hankkeen lainaeriä koskevat velkakirjarahoitukset muodostavat yhdessä takauspäätöksen tarkoittaman ja mukaisen enintään 10 milj. euron lainamäärän. Kunkin velkakirjan enimmäislaina-aika on enintään takauspäätöksen salliman enimmäislaina-ajan pituinen eli 31 vuotta nostohetkestä.

Takauksesta peritään 0,3 prosentin suuruinen vuotuinen takausprovisio. "

Ratikan rahoituksen sivu https://www.tampereenratikka.fi/tampereen-ratikka/ratikan-kustannukset/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 13, 2024, 11:40:35

Pirkkalan kunnan raitiotiekatu suunitelmia voi yrittää tutkia

https://pirkkalalinnainmaa.fi/pirkkalan-katusuunnitelmien-luonnoksia-kommentoitavana/

"Katusuunnitelmat asetetaan nähtäville virallisina katusuunnitelmaehdotuksina kevään ja kesän aikana. Katusuunnitelmaehdotuksista voi jättää niiden nähtävilläolon aikana muistutuksia kunnan kirjaamoon.

Tutustu suunnitelmiin (Huom. Tiedostot ovat isokokoisia, joten niiden latautuminen voi kestää hetken.)"

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Maaliskuu 13, 2024, 13:31:43
Syytä arvostella ja vahvoin perustein voi kuitenkin Teiskontien raitiosiltoja.
Raitiolinja olisi ilman haittaa raitio- tai tieliikenteelle voinut kulkea ilman näitä siltoja.
Teiskontien päässä on Atalan valoristeys. Siitä raitiovaunut olisivat ongelmitta voineet siirtyä puolelta toiselle nykyisenkin tieliikenteen liikennevaloajoituksen puitteissa.

Ei raitiotie sentään valtatien poikki samassa tasossa voi kulkea eli siltä osin ymmärrettävä päätös. Raitioverkko risteää vt 12:n kanssa jo nyt kahdessa kohdassa ja silta niissäkin on. Myös vt 9 ylitetään siltaa pitkin.

Tuntemani tamperelaista kiinteistökeinottelua tuntevan kaverin mukaan tämän järkevän ja luonnonvaroja säästävän ratkaisun esti se, että kaupunki olisi joutunut ostamaan tai pakkolunastamaan Teiskontien reunan maakaistaleen (käytännössä hukkamaan).

Kaverillasi on varmaankin pilkku väärässä kohdin. Rakennusoikeudettoman joutomaan lunastushinnan ja 2+2-kaistaisen valtatien ylittävän ratasillan hinnoissa lienee pilkun paikka hieman eri kohdassa.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 13, 2024, 14:28:43
Voinet Simo mennä paikan päälle Valtatie 12:n ja Niihamankadun/Heikkilänkadun valoristeykseen (Atalan risteys).
Kun liikennevalot katkaisevat VT12:n liikenteen Teiskontieltä Heikkilänkadulle kääntyviä varten, voi raitiovaunu samalla ajoituksella vaihtaa puolta. Ei sujuvuus- tai turvallisuusongelmaa.

Sama pätee tieliikenteen kääntyessä Heikkilänkadulta Teiskontielle. Samalla ajoituksella raitiovaunu voisi vaihtaa puolta ilman sujuvuus- tai turvallisuusongelmaa.

Todettuasi asian voinet kuitata.

Jos kyseiseen kohtaan joskus rakennetaan eritasoristeys, on vaara että kaavailtu ratikkasilta istuu huonosti tällaisen sillan kanssa.

Kaavaillussa Teiskontien ylityssiltaratkaisussa on liäongelmana Heikkilänkadun risteyksen uusi hankalahko raitiotien tasoristeys.  Ehdotuksessani ei tasoristeystä tule, koska raitiolinja varikolle ja Linnanmaalle ei sellaista lainkaan tarvitse.

Tiedän että pieni hukkamaakaista Teisontien reunalla ei suuria maksa raitiosiltoihin verrattuna. Siksi ihmettelenkin huonomman toteutusratkaisun ajamista.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 13, 2024, 15:52:32

UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ TURUN RAITIOTIE OY:LLÄ
26.02.2024

Uusia työntekijöitä Turun Raitiotie Oy:llä
Turun Raitiotie Oy:n suunnittelupäällikkönä on aloittanut helmikuun alussa Lauri Räty ja viestintäpäällikkönä Annika Myrsky. Ympäristö- ja vastuullisuuspäällikkö Minna Tontti aloittaa tehtävässään 1.3.

Turun Raitiotie Oy:n tehtävänä on toteuttaa yleissuunnitelmaan perustuva tekninen suunnittelu rakentamisvalmiuteen saakka. Parhaillaan on käynnissä toteutussuunnittelun kilpailutus. Päätös palveluntarjoajan valinnasta tehdään maaliskuun 2024 lopussa.

https://www.turku.fi/uutinen/2024-02-26_uusia-tyontekijoita-turun-raitiotie-oylla

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Maaliskuu 13, 2024, 18:35:00
Voinet Simo mennä paikan päälle Valtatie 12:n ja Niihamankadun/Heikkilänkadun valoristeykseen (Atalan risteys).
Kun liikennevalot katkaisevat VT12:n liikenteen Teiskontieltä Heikkilänkadulle kääntyviä varten, voi raitiovaunu samalla ajoituksella vaihtaa puolta. Ei sujuvuus- tai turvallisuusongelmaa.

Sama pätee tieliikenteen kääntyessä Heikkilänkadulta Teiskontielle. Samalla ajoituksella raitiovaunu voisi vaihtaa puolta ilman sujuvuus- tai turvallisuusongelmaa.

Todettuasi asian voinet kuitata.

Et ilmeisesti itse autoile Tampereella?

Raitiotien varoajat ja etuoikeudet valoissa toimivat niin pitkällä marginaalilla, että valtatien liikennettä ei todellakaan sellaisilla voida katkoa. Edellä mainituissa risteyksissä on mahdotonta rakentaa sellaista tasoristeystä, jossa autoliikenne ei seisoisi pitkiä aikoja kaikkiin suuntiin. Varsinkin kun tuolla runko-osuudella ratikan Sn 70.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 13, 2024, 18:58:41
Olen ajellut henkilö-, asunto- ja kuorma-autolla Tampereella vuodesta 1966 lähtien. Riittävästi.
Kaupunkikulkemiseni pyrin hoitamaan polkupyörällä, julkisilla kulkuvälineillä ja kävellen, koska aidosti huolehdin ympäristöstä ja omasta terveydestäni. Onneksi minulaisiani on runsaasti.
Polkupyöräillyt olen liikennesääntöjä noudattaen laajasti kaikkialla Tampereella ja ympäröivissä kunnissa vuodesta 1957 lähtien.

Eikö Hatanpään valtatien tuleva risteys valtatien kanssa Ratinassa ole jo opettanut, että kaikkiin risteyksiin ei ole tarpeen ajaa pommina 50...70 km/h nopeudella. Etenkin kun nyt tarkasteltavaa risteystä edeltäisi raitiopysäkki ja molemmin puolin on mutka.
Liikennevaloaika on nykyiselläänkin ratikalle riittävä ja haluttaessa sitä voidaan vähän pidentääkin.
Sillä ei ole merkitystä kulkuaikaan Linnainaallepäin.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Kivijärvi - Maaliskuu 13, 2024, 19:39:27
[...] Syytä arvostella ja vahvoin perustein voi kuitenkin Teiskontien raitiosiltoja.
Raitiolinja olisi ilman haittaa raitio- tai tieliikenteelle voinut kulkea ilman näitä siltoja. [...]

Pirkkala haluaa kasvaa raitiotien avulla  https://www.pirkkala.fi/seuturatikka/

Teiskontien ja muutkin ratikkasillat ovat väyläviraston vaatimus: raitiotien pitää ylittää valtion väyläverkot eritasossa. [...]

Löytyisikö tuolle väitteelle, että raitiotien pitää ylittää valtatie eritasossa, jokin lähde? En löytänyt Väyläviraston tai raitiotiehankkeen sivuilta mitään mainintaa, että Väylävirasto kieltäisi raitiotien ja valtatien risteämisen samassa tasossa.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 13, 2024, 20:08:53
Todettakoon että mainittu Atalan valoristeys ei mene tukkoon VT12:n kannalta vaikka pysäytysaika olisi nykyistä pidempi (mihin ei ole tarvetta). Autojonoa saisi tulla vaikka toista kilometriä kumpaankin suuntaan ilman tukkeutumista. 

Lahden suunnalta tulevat autot pystyisivät tällöinkin kääntymään esteettä mm. kehätielle VT9 eteläsuuntaan ja sieltä minne vain. Jyväskylän suunnalta tulevia mahtuisi kilometrin jono valojen eteen ilman valoristeyksen tukkeutumista.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Maaliskuu 13, 2024, 21:34:59
Todettakoon että mainittu Atalan valoristeys ei mene tukkoon VT12:n kannalta vaikka pysäytysaika olisi nykyistä pidempi (mihin ei ole tarvetta). Autojonoa saisi tulla vaikka toista kilometriä kumpaankin suuntaan ilman tukkeutumista. 

Lahden suunnalta tulevat autot pystyisivät tällöinkin kääntymään esteettä mm. kehätielle VT9 eteläsuuntaan ja sieltä minne vain. Jyväskylän suunnalta tulevia mahtuisi kilometrin jono valojen eteen ilman valoristeyksen tukkeutumista.

Eli et pidä 1000 m autojonoa valoristeyksen tukkeutumisena? Ja vielä valtatiellä. Ei kai sitten.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 14, 2024, 07:47:52

Löytyisikö tuolle väitteelle, että raitiotien pitää ylittää valtatie eritasossa, jokin lähde? En löytänyt Väyläviraston tai raitiotiehankkeen sivuilta mitään mainintaa, että Väylävirasto kieltäisi raitiotien ja valtatien risteämisen samassa tasossa.

Tämä tieto löytyy Tampereen raitiotie suunnitteluohjeista, kohdasta 1.2

"Tampereen raitiotiejärjestelmä edustaa uusinta tekniikkaa ja se poikkeaa oleellisesti esimerkiksi Helsingin järjestelmästä. Sen peruslähtökohta on toimia Tampereen ja myöhemmin laajemmin kaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän runkona. Tampereen raitiotie kulkee pääsääntöisesti omalla väylällään erillään muusta liikenteestä. Valtion maanteiden ja rautateiden kanssa raitiotie risteää eri tasossa. Tasoristeämissä raitiotielle annetaan pääsääntöisesti etuajo-oikeus muuhun liikenteen nähden. Kalusto pysähtyy kaikilla pysäkeillä. Kaikki pysäkit täyttävät esteettömyyden vaatimukset. Pysäkkien välillä matkanopeus on huomattavasti suurempi kuin vanhoissa raitiotiejärjestelmissä. "

https://www.ratikansuunnitteluohje.fi/

Tämä suunnitteluohje on siis se dokumentti jonka avulla uudet osuudet suunnitellaan.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 14, 2024, 10:45:57
Simo :  Vääristit sanomaani. Kerroin että kyseisen risteyksen liikenteen esimerkiksi onnettomuuden ja sen raivauksen vuoksi mentyä poikki, ei siitä aihetuisi minkäänlaista kaaosta.
Poikkeustilanteen selviämistä odottavia autoja voi tällöin hallitusti kertyä kumpaankin suuntaan vaikka yli kilometrin jonot.
Nämä jonot purkautuisivat välittömästi ja sujuvasti HETI kun liikennevalo vaihtuu vihreäksi.

Lisäksi poikkeustilanteenkin aikana Lahden suunnalta tuleva liikenne voisi esteettä kääntyä kehätielle etelään päin ja sieltä minne tahansa. Kaupungin suunnaltakaan tuleville ei varsinaista tukkeutumaa tulisi, koska voi edellä monesta kohdin kääntyä poikkeusreiteille.

Toisin sanoen, VT12:n Atalan risteys ja sitä välittömästi edeltävä ja seuraava tienosa on HUOLELLISESTI TOTEUTETTU ja on toiminut lähes ihanteellisesti jo vuosien ajan.
Ihanteellisuus ei häiriytyisi, jos raitiotien puolenvaihdot tapahtuisivat tässä valoristeyksessä Heikkiläntielle/tieltä tapahtuvan kääntyvän liikenteen aikaosuuksilla.
Aikaosuuksia ei tarvitsisi edes pidentää (mars mars toteamaan asia paikanpäällä).

Sensijaan allianssin ehdottama sillallinen reitti tukkii kyseistä risteystä ja tulisi toistuvasti aiheuttamaan perusteellisia ongelmia VT9:n liikenteelle kumpaankin suuntaan.
Tämä siksi, Heikkilänkadun alkumetrien mutkaosalle tulisi uusi HANKALA raitiotien tasoristeys.
Lahden ja kaupunginkin suunnalta kääntyville ajoneuvoille on VT12:lla vain lyhyet kääntymiskaistat.

Nämä kaistat täyttyisivät nopeasti ja niihin pääsyä odottavat ajoneuvot tukkisivat VT12:n liikennettä toistuvasti molempiin suuntiin, koska tasoristeyksen molempiin suuntiin ylittävät raitiovaunut keskeyttäisivät normaalitilanteissakin ajoneuvoliikenteen Heikkilänkadulle ja -kadulta haitallisen pitkään.

Odotan että allianssi vetää sillallisen suunnitelmansa takaisin näiden tosiasioiden perusteella.
Jos allianssi ei korjaa virhettään, toivon että Väylävirasto on hereillä.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 14, 2024, 15:34:27
Raitiotieallinssi2:sen yleisötilaisuus Hatanpään Lukiossa 12.3.2024 oli taas täynnä

Allianssi esitteli katusuunnitelma luonnoksiaan ja piti esityksen katuosuuksittain välillä Sorin aukio - Nuolialantie  
 
Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 14, 2024, 15:57:24

Ratikkakaupunkia rakentamassa
ARTIKKELI - 13.3.2024

"Vantaan kaupunginvaltuusto päätti viime keväänä, että Vantaalle rakennetaan ensimmäinen raitiotielinja. Reilun 19 kilometrin pituinen ratikkareitti kulkee lentoaseman ja Aviapoliksen kautta Tikkurilaan, sieltä Hakunilaan ja Helsingin Mellunmäkeen saakka.

Ratikan rakentamispäätös oli ehdollinen, ja hanke odottaa vielä valtion rahoitusosuuden varmistumista ennen kuin rakentaminen voi alkaa. Ratikka toteutetaan Vantaalla allianssimallilla, joka on havaittu hyväksi toteutustavaksi myös muissa pikaraitiotiehankkeissa Suomessa, kuten Tampereella ja Raide-Jokerissa."

https://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista/artikkeli/ratikkakaupunkia-rakentamassa

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 14, 2024, 16:16:47

Kalasatamasta Pasilaan -raitiolinjan koeajot alkavat – jännite kytketään viikolla 12
tiedote 14.3.2024

"Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen työt ovat edenneet aikataulussa ja raitiotien ajojohtimiin kytketään jännite 18.3. Tästä eteenpäin jännite on päällä kaikissa reitin ajolangoissa.

Tekninen koeliikenne alkaa viikolla 16

Ensin suoritetaan maastokatselmus ja sen jälkeen testataan hidasajossa, miten vaunu liikkuu radalla. Tämän jälkeen vuorossa on erilaisia teknisiä testejä, joilla varmistetaan esimerkiksi liikennevalojen ja vaihteenohjausjärjestelmän toimivuus. Raitiovaunulla suoritetaan myös hämäräajoja ja ajetaan sille määriteltyä operointinopeutta. Teknisen koeliikenteen arvioitu kesto on noin viisi viikkoa."

https://www.kalasatamastapasilaan.fi/ajankohtaista/kalasatamasta-pasilaan-raitiolinjan-koeajot-alkavat-jannite-kytketaan-viikolla-12/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Maaliskuu 14, 2024, 20:46:15
Kehitys kehittyy useammassa raitiotiekaupungissa ja uusiakin ilmaantuu mukaan. Turusta vaan ei kuulu mitään. Uutisikynnys ylittyy kun tilaavat lisää konsulttiselvityksiä.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Matti Melamies - Maaliskuu 14, 2024, 22:11:25

Ei raitiotie sentään valtatien poikki samassa tasossa voi kulkea eli siltä osin ymmärrettävä päätös. Raitioverkko risteää vt 12:n kanssa jo nyt kahdessa kohdassa ja silta niissäkin on. Myös vt 9 ylitetään siltaa pitkin.

Mutta Teiskontiellä Taysiin menevät raitiokiskot menevät samassa tasossa, joskin siinä on vt 12:n Tampereen (keskustan) ulos/sisäänmenotie. Kuinka paljon tilanne poikkeaa Atalan valoristeyksessä? (Helsinkiläisen on vaikea hahmottaa, että tuon risteyksen nimi on Atalan valoristeys, kun itse Atalan hahmottaa olevan idenpänä.)  Vt 9:n ja vt 12:n eritasoliittymästä länteen päin on vt 12/Teiskontiellä valoristeyksiä, montako?

Täällä Helsingissä olisin toivonut Haagan liikenneympyrän läpäisevän "pika"ratikan kulkemista eritasoratkaisuna, mutta sehän ei käy, koska aiotaan rakentaa "pika"ratikka Vihdintieltä Huopalahdentielle ja nämä raitioteiden linjaukset kohtaavat samassa tasossa juuri tuon liikenneympyrän keskellä. Tosin siinä vaiheessa tuo liikenneympyrä on jo lakannut olemasta ja sen paikalla on korttelikaupunkia kaupunkibulevardien risteyspaikassa.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 15, 2024, 07:32:31

Taysiin menevä ratikkalinja menee tasossa Hippoksella Teiskontien yli kun Teiskontie siinä kohtaa ei ole vielä valtion väylä. Mutta koska valtion valtatielle ei saa rakentaa ratikkaa, niin ratikka joutuu tekemään ylimääräisen mutkan Tekunkadun kautta mennessään TAYSille.

Tämä Linnainmaan silta homma on täysin selvä, kuvituskuvassa näkyy ratikka silta yli Teiskontien

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 15, 2024, 07:40:23
Kehitys kehittyy useammassa raitiotiekaupungissa ja uusiakin ilmaantuu mukaan. Turusta vaan ei kuulu mitään. Uutisikynnys ylittyy kun tilaavat lisää konsulttiselvityksiä.

Turussa on menossa kehitysvaihe eli toteutussuunnittelu ja päätöksen eteen valtuusto pääsee vuoden 2025 lopulla.

Mutta onhan Turku myöhässä kun aloitti Tampereen kanssa yleissuunnitelman tekemisen ja Tampereella vaunut jo rullaavat.

https://www.turku.fi/raitiotie

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 15, 2024, 16:22:40
Helsingin kaupunkiliikenteen julkaisema Raitioteiden suunnitteluohje

"Tämän ohjeen tarkoitus on ohjata pääkaupunkiseudun raitioteiden suunnittelua ja mitoitusta. Ohjeen lähtökohtana on ollut uusi raitiotieverkko, mutta ohjetta sovelletaan myös nykyisellä Helsingin kantakaupungin raitiotieverkolla.

Ohjeen mitoitus perustuu kolmeen kategoriaan:

Normaaliarvo
Minimiarvo/maksimiarvo
Lupa-arvo"

https://raitiotieohje.fi/

Pääkaupunkiseudulla raitiotiellä on käytössä kahta erilaista ajojohdinverkon nimellisjännitettä. Uudet raitiotiejärjestelmät suunnitellaan nimellisjännitteeltään 750 V tasavirtajärjestelmäksi. Helsingin kantakaupungissa on tämän lisäksi käytössä 600 V nimellisjännitteellinen tasavirtajärjestelmä. Helsingissä ajojohtimen potentiaali on miinus (-).

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Lauri Kivijärvi - Maaliskuu 15, 2024, 19:42:19
Löytyisikö tuolle väitteelle, että raitiotien pitää ylittää valtatie eritasossa, jokin lähde? En löytänyt Väyläviraston tai raitiotiehankkeen sivuilta mitään mainintaa, että Väylävirasto kieltäisi raitiotien ja valtatien risteämisen samassa tasossa.

Tämä tieto löytyy Tampereen raitiotie suunnitteluohjeista, kohdasta 1.2

"Tampereen raitiotiejärjestelmä edustaa uusinta tekniikkaa ja se poikkeaa oleellisesti esimerkiksi Helsingin järjestelmästä. Sen peruslähtökohta on toimia Tampereen ja myöhemmin laajemmin kaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän runkona. Tampereen raitiotie kulkee pääsääntöisesti omalla väylällään erillään muusta liikenteestä. Valtion maanteiden ja rautateiden kanssa raitiotie risteää eri tasossa. Tasoristeämissä raitiotielle annetaan pääsääntöisesti etuajo-oikeus muuhun liikenteen nähden. Kalusto pysähtyy kaikilla pysäkeillä. Kaikki pysäkit täyttävät esteettömyyden vaatimukset. Pysäkkien välillä matkanopeus on huomattavasti suurempi kuin vanhoissa raitiotiejärjestelmissä. "

https://www.ratikansuunnitteluohje.fi/

Tämä suunnitteluohje on siis se dokumentti jonka avulla uudet osuudet suunnitellaan.

Taysiin menevä ratikkalinja menee tasossa Hippoksella Teiskontien yli kun Teiskontie siinä kohtaa ei ole vielä valtion väylä. Mutta koska valtion valtatielle ei saa rakentaa ratikkaa, niin ratikka joutuu tekemään ylimääräisen mutkan Tekunkadun kautta mennessään TAYSille.

Tämä Linnainmaan silta homma on täysin selvä, kuvituskuvassa näkyy ratikka silta yli Teiskontien

OK, eli vaatimus valtateiden ylittämisestä eritasoratkaisuna on peräisin Tampereen Ratikan omasta suunnitteluohjeesta, ei Väyläviraston vaatimuksesta. Tampereen Ratikan suunnitteluohje perustuu puolestaan Raitiotieallianssin Tampereen raitiotiet Suunnitteluperusteet -liitteeseen (https://www.ratikansuunnitteluohje.fi/wp-content/uploads/2021/10/LIITE1_Suunnitteluperusteet.pdf), jossa puolestaan ei ole vaatimusta valtatien ja raitiotien risteämiseksi eritasoratkaisuna. Ainoa liitteessä ollut asiaa sivuava kommentti oli seuraava (sivulta 13):

"Nopeustason 40 km/h ylittäminen edellyttää raitiotien omaa väylää sekä tämän väylän ylittämistä vain liikennevalo-ohjattuna tai eritasoratkaisuna."

[...] Sensijaan allianssin ehdottama sillallinen reitti tukkii kyseistä risteystä ja tulisi toistuvasti aiheuttamaan perusteellisia ongelmia VT9:n liikenteelle kumpaankin suuntaan.
Tämä siksi, Heikkilänkadun alkumetrien mutkaosalle tulisi uusi HANKALA raitiotien tasoristeys.
Lahden ja kaupunginkin suunnalta kääntyville ajoneuvoille on VT12:lla vain lyhyet kääntymiskaistat.

Nämä kaistat täyttyisivät nopeasti ja niihin pääsyä odottavat ajoneuvot tukkisivat VT12:n liikennettä toistuvasti molempiin suuntiin, koska tasoristeyksen molempiin suuntiin ylittävät raitiovaunut keskeyttäisivät normaalitilanteissakin ajoneuvoliikenteen Heikkilänkadulle ja -kadulta haitallisen pitkään. [...]

En tiedä, kuinka paljon Teiskontien suunnalta tulee autoja Heikkilänkadulle, mutta suunnitteluluonnoksista (https://pirkkalalinnainmaa.kuvat.fi/kuvat/Katusuunnitelmien+luonnokset/Linnainmaan+ratahaara,+Teiskontien+jkpp++ja+Heikkil%C3%A4nkatu,+katusuunnitelmaluonnokset+6.3.2024.pdf) näkee, ettei Heikkilänkadulle pyrkiville autoille jää kovin paljoa jonotustilaa, jos ne joutuisivat odottamaan ratikan ohitusta. Arvioin ilmakuvasta, että tilaa olisi alle kymmenelle henkilöautolle. Jos autoliikenne Teiskontien puolelta Heikkilänkadulle on runsasta ja liikenteen katkaiseva ratikkaliikenne vilkasta, voi autojen jonotustila käydä vähiin, jolloin autoja alkaisi pakkaantua Nuution kuvailun mukaisesti Teiskontien ryhmityskaistoille ja Niihamankadulle.

Tampereen kaupunki kerää paraikaa palautetta ratikkalinjausten luonnoksista, joten nyt olisi vielä mahdollista antaa palautetta ja ehdottaa linjausehdotuksiin muutoksia 20.3.2024 saakka. Linkki palautesivulle:

Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien Tampereen osuuden katusuunnitelmien luonnosten kommentointi
https://app.maptionnaire.com/q/9zz44fxi4ki8

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 15, 2024, 22:05:51
Kiitos tarkentavista ja oikaisevista huomautuksistasi raitiotien tasoristeysten toteutuksesta ja Heikkilänkadun risteyksen kysymyksestä.

Käsittämätön kuitenkin on tämä allianssin ehdotus käyttää miljoonittain ulkomaista lainarahaa todella mahtavaan raitiosiltaan, joka kertakaikkiaan ei ole tarpeellinen.
Puolenvaihto sujuu ilman haittoja raitio-tai muulle liikenteelle Heikkilänkadun valoristeyksessä (kaupungin suunnasta katsoen välittömästi kääntyvien autokaistojen perään).

Paitsi että ehdotettu silta on turha, se on myös vahingollinen raitio- ja autoliikenteelle.
Se tuo Heikkilänkadun alun mutkakohtaan haitallisen ja vaarallisen UUDEN raitiotien tasoristeyksen Atalan-Linnainmaan suuntaan.

Siltaratkaisulla voitaisiin muuttaa tämä todella hankala uusi tasoristeysvain jos puolenvaihtosilta siirrettäisiin Heikkilänkadun risteyksen tuntumaan (mitä se ei ehdotuksessa ole).
Muuten jouduttaisiin tekemään vielä toinenkin uusi silta!
Silti syntyisi merkittäviä haittoja, koska vähintään noin 7 metrin korkeudelta raiteet jouduttaisiin palauttamaan maatasoon pitkähkön penkereen avulla.

Ehdottamani puolenvaihto valo-ohjatussa Heikkilänkadun risteyksessä välttää KAIKKI nämä haitat ja vaarat. Samalla säästytään miljoonien lainaeurojen heittämiseltä ns. Kankkulan kaivoon.
Toivon jonkun tekevän sen "virallisen" vastineen kun asianomaiset eivät ehkä halua lukea asiasta täältä.

Aloitteelisuutta vastuullisilla saisi olla niinkin paljon, että toteaisivat nämä asiat paikanpäällä Heikkilänkadun risteysaleella.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 16, 2024, 07:58:19

OK, eli vaatimus valtateiden ylittämisestä eritasoratkaisuna on peräisin Tampereen Ratikan omasta suunnitteluohjeesta, ei Väyläviraston vaatimuksesta. Tampereen Ratikan suunnitteluohje perustuu puolestaan Raitiotieallianssin Tampereen raitiotiet Suunnitteluperusteet -liitteeseen (https://www.ratikansuunnitteluohje.fi/wp-content/uploads/2021/10/LIITE1_Suunnitteluperusteet.pdf), jossa puolestaan ei ole vaatimusta valtatien ja raitiotien risteämiseksi eritasoratkaisuna. Ainoa liitteessä ollut asiaa sivuava kommentti oli seuraava (sivulta 13):

"Nopeustason 40 km/h ylittäminen edellyttää raitiotien omaa väylää sekä tämän väylän ylittämistä vain liikennevalo-ohjattuna tai eritasoratkaisuna."

Tämä ratikan eritaso vaatimus on Väylän vaatimus, jonka viime viikolla jälleen Hatanpäällä pidetyssä tilaisuudessa vahvisti raitiotien projekti päällikkö Tuominen johtuen Naistenmatkantiestä, joka muutettiin valtion maanteistä kunnan (Pirkkala) kaduksi juuri syystä että sille rakennetaan raitiotie.

Tampereella on näitä eritasoristeyksiä valtion väyläverkon kanssa nyt 7 kpl: Rautatieaseman tunneli, Vuohenoja ja Sepänkatu valtion rataverkon kanssa, Vackerinylikulkusillat vt9 eli Tampereen kehätie I yli, Hervantajärven mt 309 ali,  Rosenlewinsilta yli vt12 sekä Hippoksen kohdalla vt12:n (Kekkosentie) yli valtion maanteiden kanssa.

Raitiotieallianssi joka rakentaa osaa II (https://raitiotieallianssi.fi/) on eri kuin Pirkkala-Linnainmaa osuutta suunnitteleva allianssi2 (https://pirkkalalinnainmaa.fi/), vaikka samat yritykset kummassakin on. Ratikansuunnittelusivu (https://www.ratikansuunnitteluohje.fi/) sitoo lähinnä allianssi2:sta

Jos haluaa vaikuttaa ratikka-juttuhin niin paras tapa aloittamiseen on OAS eli https://pirkkalalinnainmaa.fi/wp-content/uploads/2024/03/OAS-Linnainmaa_20240305.pdf josta selviää mitä ollaan rakentamassa sekä kaavat minkä alueella ollaan sekä niiden muuttamiset. Mielipiteitä voi ilmaista jo näistä katusuuunnitelmalunnoksista jo nyt, mutta virallinen tilaisuus on myöhemmin kun kunnat (Tampere, Pirkkala) julkaisevat virallisesti katusuunnitelmat ja niiden nähtävilläolo aikoina.

Ja tietysti tämä siltakaava https://www.tampere.fi/kaupunkisuunnittelu/kaupunkiymparisto-uudistuu/niihama-takahuhti-pappila-linnainmaa-raitiotiesillat-vt-12-ja-vt-9

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 16, 2024, 08:48:22
Kiitos tarkentavista ja oikaisevista huomautuksistasi raitiotien tasoristeysten toteutuksesta ja Heikkilänkadun risteyksen kysymyksestä.

Käsittämätön kuitenkin on tämä allianssin ehdotus käyttää miljoonittain ulkomaista lainarahaa todella mahtavaan raitiosiltaan, joka kertakaikkiaan ei ole tarpeellinen.
Puolenvaihto sujuu ilman haittoja raitio-tai muulle liikenteelle Heikkilänkadun valoristeyksessä (kaupungin suunnasta katsoen välittömästi kääntyvien autokaistojen perään).

Paitsi että ehdotettu silta on turha, se on myös vahingollinen raitio- ja autoliikenteelle.
Se tuo Heikkilänkadun alun mutkakohtaan haitallisen ja vaarallisen UUDEN raitiotien tasoristeyksen Atalan-Linnainmaan suuntaan.

Siltaratkaisulla voitaisiin muuttaa tämä todella hankala uusi tasoristeysvain jos puolenvaihtosilta siirrettäisiin Heikkilänkadun risteyksen tuntumaan (mitä se ei ehdotuksessa ole).
Muuten jouduttaisiin tekemään vielä toinenkin uusi silta!
Silti syntyisi merkittäviä haittoja, koska vähintään noin 7 metrin korkeudelta raiteet jouduttaisiin palauttamaan maatasoon pitkähkön penkereen avulla.

Ehdottamani puolenvaihto valo-ohjatussa Heikkilänkadun risteyksessä välttää KAIKKI nämä haitat ja vaarat. Samalla säästytään miljoonien lainaeurojen heittämiseltä ns. Kankkulan kaivoon.
Toivon jonkun tekevän sen "virallisen" vastineen kun asianomaiset eivät ehkä halua lukea asiasta täältä.

Aloitteelisuutta vastuullisilla saisi olla niinkin paljon, että toteaisivat nämä asiat paikanpäällä Heikkilänkadun risteysaleella.

En oikein voi ymmärtää miten liikennevaloilla toteutettu tasoristeys Heikkilänkadun ja Luhtaankadun liittymässä  voi olla vaarallinen ?

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 16, 2024, 11:43:05
Risteysratkaisuja kehittävillä (allianssissakin) tulisi olla ymmärrystä ja tutkimustietoa tavanomaisen autoilijan käyttäytymisestä esimerkiksi risteyksissä.

Risteys on kuviteltu hankalaan mutkakohtaan, jossa risteyksessä jo olevien autojen pahoin rajoittaessa näkyvyyttä tulee takasivusuunnista kahdelta raiteelta raitioliikennettä, ehkä liikennevaloonsa liiaksi luottavalla nopeudella.

Samanaikaisesti Luhtaankadulta tulevilla ajajilla on päivittäinen raaka tunkemistaistelu päästä jonoissa jo olevien autojen väliin Heikkilänkadun vasemmalle kaistalle päästäkseen kääntymään Teiskontielle länteen, tai vielä härskimpi taistelu tunkea Heikkilänkadun oikealle kääntyvälle kaistalle päästäkseen kääntymään VT12:lle itäänpäin.
Ilman omaa syyllisyyttään nämä taistelut päivittäin kokevat toivottavat Betoniallianssin alimpaan helvettiin!  Sinne se näyttää kuuluvankin.

Varsinkin ruuhka-aikoina tämä risteysalue 100% varmuudella toistuvasti tukkeutuu muun muassa siksi että raitioraiteille ruuhkautuu autoja (vaikka peltikolareita ei olisikaan).
Luhtaankadulta tulevat bussit joutuvat pahoihin hankaluuksiin yrittäessään tunkea risteyksessä väkisin Heikkilänkadun autojonoihin päästäkseen eteenpäin länsi- tai itäsuuntaan.

Mitään valojärjestelyä ei tähän risteykseen pysty saamaan, joka toimisi ainakaan ruuhka-aikoina.
Tällöin liikenne toistuvasti osittain tai kokonaan estyisi Teiskontiellä ja VT12:llä Heikkilänkadulle kääntyvien, mutta tukkeutuneeseen risteykseen ahtautuvien autojen vuoksi.
Tämä toistuva tapahtuma muuttuu kaaokseksi viimeistään jos risteyksessä sattuu peltikolari.

Onko liian vaikeata ymmärtää?
Väylävirastolle ei varmaankaan.
Tampereen kaupungille ehkä. Tuntuuhan se laiminlyövän allianssin riittävän valvomisen.
Itse allianssi taitaa ajaa asiaansa silkkaa härkäpäisyyttään ja mehukkan betoniurakan vuoksi.

Olen yhä vaativassa tuotekehityshankkeessa, mutta haudassa kun mahdollisesti hankittavat huonot viulut takaisinperitään.
Siksi Teidän tulee toimia, eikä vain hölmöinä katsella allianssin kiiltokuvia.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 16, 2024, 14:11:26

Näiden risteysten liikenne ratikan jälkeen on jo monta kertaa simuloitu, eikä niissä ole havaittu ongelmia. Olen itse ajanut autolla noista risteyksistä monta kertaa kumppaankin suuntaan sekä päivällä että ruuhkassa. Liikennevalot helpottavat tässä risteyksessä. Ei ratikka tähän tuo mitenkään ongelmia niin kuin ei ole tuonut Sarvijaakonkadun ja Rieväkadun risteyksessäkään.

Google Mapsin Streetviewin linkki risteykseen https://maps.app.goo.gl/1Ke2r9j7MxkY3ccMA

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 16, 2024, 16:24:44
Olen minäkin ajanut siitä riittävän usein.
Olen varoittanut painavin perustein.
Jäädään odottamaan seuraamuksia, jos ei uskota, jos kaupunki ei valvo allianssiaan ja jos Väylävirasto ole hereillä.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 17, 2024, 08:50:56

Kaupunkiliikenne Oy hankkii 30 uutta kaupunkiraitiovaunua ja 33 pikaraitiovaunua sekä näiden varaosat ja elinkaaren tuen 30 vuodeksi. 

"Uudet kaupunkiraitiovaunut korvaavat kantakaupungin raitioliikenteessä käytössä olevat osamatalalattiaiset Valmetin valmistamat nivelvaunut, jotka on otettu käyttöön 1970- ja 80-luvuilla. Vanhojen raitiovaunujen teknistä elinkaarta ei ole enää kustannustehokasta eikä tarkoituksenmukaista jatkaa."

https://kaupunkiliikenne.fi/raitiovaunu/paakaupunkiseudun-uusi-raitiovaunuhankinta-etenee-neuvotteluvaiheeseen/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 17, 2024, 11:32:54
Olen minäkin ajanut siitä riittävän usein.
Olen varoittanut painavin perustein.
Jäädään odottamaan seuraamuksia, jos ei uskota, jos kaupunki ei valvo allianssiaan ja jos Väylävirasto ole hereillä.

sinun kannattaa tehdä vastine kaupungille kun katusuunnitelmat aikanaan julistetaan nähtäville tai kaavat tulevat valmistelu-vaiheessa nähtäville, niin muutkin ovat tehneet. Tämän raitiotiesillan kaavan 8933 edellisen nähtävillä olevat mielipiteet (Valmisteluvaihe) löyvät kaavan nettisivulta https://www.tampere.fi/sites/default/files/2023-10/8933_palaute_ja_vastineraportti_20231023.pdf

Ja näinkin voi käydä : "Mielipide huomioidaan asemakaavatyössä ja
välitetään Pirkkala-Linnainmaa raitiotien
jatkosuunnitteluun."

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 20, 2024, 07:18:40

Pirkkalan raitiotie tilaisuudessa 19.3.2024 Nuolialan koululla esiteltiin raitiotie linjauksia.

Lisäksi Pirkkalankunnan visioita tulevaisuuden Pirkkalasta ja Partolasta.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Maaliskuu 20, 2024, 07:22:22

Pirkkalan raitiotie tilaisuudessa 19.3.2024 Nuolialan koululla esiteltiin raitiotie linjauksia.

Lisäksi Pirkkalankunnan visioita tulevaisuuden Pirkkalasta ja Partolasta.

Tervetuloa ratikkakaupunkien joukkoon Pirkkala. Olette Suomen kuudes ratikkakaupunki.

Eiköhän tuo läpi mene Pirkkalan tuntien. Ylöjärvi persuineen onkin sitten kokonaan toinen juttu.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 20, 2024, 07:30:01

Tervetuloa ratikkakaupunkien joukkoon Pirkkala. Olette Suomen kuudes ratikkakaupunki.

Eiköhän tuo läpi mene Pirkkalan tuntien. Ylöjärvi persuineen onkin sitten kokonaan toinen juttu.

Paljon riippuu viikatenaisen toilailuista, mutta eiköhän Ylojärvikin 2028 ole valmis raitiokaupungiksi. https://www.ylojarvi.fi/raitiotie/

Mutta Pirkkala ei ole kaupunki vaan kunta https://www.pirkkala.fi/pirkkala-pahkinankuoressa/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Maaliskuu 20, 2024, 08:14:01

Tervetuloa ratikkakaupunkien joukkoon Pirkkala. Olette Suomen kuudes ratikkakaupunki.

Eiköhän tuo läpi mene Pirkkalan tuntien. Ylöjärvi persuineen onkin sitten kokonaan toinen juttu.

Mutta Pirkkala ei ole kaupunki vaan kunta https://www.pirkkala.fi/pirkkala-pahkinankuoressa/

Vaikka heillä on pormestarikin!

Suupan nimen voisi hyvin muuttaa Raatihuoneeksi. Sopii pormestari pasteereeman paljon paremmin sinne kuin kunnantalolle.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 20, 2024, 08:30:48

Vaikka heillä on pormestarikin!

Suupan nimen voisi hyvin muuttaa Raatihuoneeksi. Sopii pormestari pasteereeman paljon paremmin sinne kuin kunnantalolle.

Kunnan esitys Suupasta, sopisi hyvin Raatihuone vai Ranta-Pirkkala ?

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 20, 2024, 09:16:52
Tulee kunnioittaa vakiintunutta ja historiallista paikannimeä (Suuppa), jos pysäkki on tarkalleen siellä tai ainakin sen läheisyydessä.
Assimiloituneita nimiehdotuksia ei saa hyväksyä (kuten vaikka Pirkkala City, tai Nokia Arena).

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 21, 2024, 15:27:19

Olemme mukana allianssissa rakentamassa raitiotietä Turkuun

"Turun Raitiotie Oy on valinnut 19.3. NRC Group Finland Oy:n, GRK Suomi Oy:n, Ramboll Finland Oy:n ja Sweco Finland Oy:n muodostaman ryhmittymän Turun raitiotiehankkeen palveluntuottajaksi. Hankkeen alustava kokonaiskustannusarvio on noin 344 miljoonaa euroa.

Turkuun suunnitellaan 12 kilometrin mittaista raitiotietä satamasta keskustaan ja Varissuolle. Turun kaupunginvaltuuston on mahdollista päättää raitiotien rakentamisesta loppuvuonna 2025. Alustavan arvion perusteella raitiotien rakentuminen voisi ajoittua vuosille 2026–2031 ja liikennöinti käynnistyä 2030-luvun alussa. Kyseessä on mittava kaupunkikehityshanke, joka kasvattaa Turun joukkoliikenteen kapasiteettia, vauhdittaa kaupungin kasvua ja tukee kaupungin ilmastotavoitteiden saavuttamista."

https://www.nrcgroup.fi/uutiset/olemme-mukana-allianssissa-rakentamassa-raitiotieta-turkuun

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 22, 2024, 07:13:34

https://www.turku.fi/uutinen/2024-03-21_turun-raitiotien-allianssikumppani-valittu

"Turun raitiotien allianssikilpailutuksen on voittanut ryhmittymä Auratikka. Allianssin tehtävänä on laatia Satama–Varissuo yleissuunnitelmaan pohjautuva raitiotien toteutussuunnitelma seuraavan puolentoistavuoden aikan"

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 27, 2024, 08:48:31
Toinen ratikkalinja jäi suosiossa toisen jalkoihin Tampereella – joukkoliikennejohtaja: ”Linja on keskeneräinen”

"Tampereen ratikan kahden linjan välillä on iso ero siinä, miten ahkerasti niitä käytetään.

Santalahdesta Hervantajärvelle kulkevalle linjalle 3 riittää asiakkaita ruuhkaksi asti. Siksi sen vuoroväliä on tihennetty tiettyinä aikoina 7,5 minuutista kuuteen minuuttiin, ja harkinnassa on myös ratikan pidentäminen.

Sen sijaan Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) ja keskustan Sorin aukion välillä kulkeva linja 1 kerää matkustajia vähemmän kuin esimerkiksi Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse toivoo."

https://yle.fi/a/74-20080926

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 27, 2024, 11:05:19
Raitiolinjojen matkustajamäärien eriparisuus oli päivänselvyys jo alunperin, mutta se ei ollut raitiotiepäätöksen takana olleen Hiedanrannan markkinointipalaverin murhe.

TAYS-linja on torso ilman jatkamista, aluksi vähintäänkin Koilliskeskukseen.
Torsouden vuoksi Itä-Tampereen bussiliikennettä joudutaan jatkamaan vanhaan malliin.
Ratikka päättyy TAYSin parkkikentän lumikinietosten taakse. Se ei auta kulkua Itä-Tampereen lähiöihin, eikä esimerkiksi Kangasalan Nattariin. Eikä auta kauempaa moottori/pikateiltä tulleita, jotka haluavat liityntäpysäköidä yhä tukitumman ja maksullisemman keskustasumpun sijaan.
Teiskontien ruuhkat jatkuvat näistä syistä. Ei yllätys vaan tulos päättäjien pintapuolisuudesta
ja muista haluista (golfkenttä-asiamiehet Nieminen ja Lyly)

Päivän Aamulehti kuvaa Väyläviraston Vt 9:n (Lahdentie) Tampereen pään uudistussuunnitelman.
Vt9:n ja Vt12:n (moottori/kehätien) risteys toteutetaan melkoisen eritaso-kiertoliittymän avulla.

Tästä risteyksestä puolisen kilometriä kaupunkiin päin on täällä kommentoitu Teiskontien ja Heikkilänkadun valoristeys, joka jäänee entiselleen.
Siis risteys jossa Linnainmaalle vievä raitiolinja voisi ilmaiseksi ja ilman haittoja siirtyä puolelta toiselle, samalla Heikkilänkadun tyystin sivuuttaen.

Betoniväelle (ns. Raitiotieallianssi) tämä ei käy. Toki mahtavaa, toistasataametristä raitiotien maisemasiltaa ei lainkaan tarvittaisi.
Ei käy, vaikka sillan vuoksi Heikkilänkadun ja Luhtaankadun risteykseen jouduttaisiin tekemään vaarallinen, tyystin uusi kaksiraiteisen raitiotien ja mutkallisen katuristeyksen yhdistävä tasoristeys!!!!!!!

Hallelujaa jos kaupunki on valmis järjettömyyteen, johon siltä hukkautuisi joitakin kymmeniä miljoonia ulkomaisia lainaeuroja!  

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 28, 2024, 06:16:50

Ratikan linjojen epätasaisuutta helpottaa ensi vuoden alussa valmistuva Lentävänniemen haara, jolloin ykköslinjasta tulee pitempi kuin 3 linja pysäkkien määrällä mitaten.

Tämän jälkeen valmistuvien Suupan ja Koilliskeskuksen linjojen jälkeen varmaankin mietitään lisää.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 28, 2024, 07:37:59

Hakaniemen ja Kruununhaan kevät ja kesä -24

"Heti, kun maasiltojen purku on tehty, voidaan aloittaa molemmin puolin vanhaa siltalinjausta ne katutyöt, joita ei ole ennen purkua päästy tekemään. Kruununhaan puolelle rakennetaan esimerkiksi uusi ramppi, jota pitkin autoilijoiden on sen valmistuttua mahdollista kääntyä sillan pielestä Siltavuorenrantaan. Hakaniemen puolella vanhan sillan kohdalle tehdään vielä kunnallistekniikkaa, katua ja jalankulku- ja pyöräilyväyliä liittymineen."

https://kruunusillat.fi/tiedotteet/hakaniemen-ja-kruununhaan-kevat-ja-kesa-24/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Maaliskuu 28, 2024, 08:15:27
Raitiolinjojen matkustajamäärien eriparisuus oli päivänselvyys jo alunperin, mutta se ei ollut raitiotiepäätöksen takana olleen Hiedanrannan markkinointipalaverin murhe.

TAYS-linja on torso ilman jatkamista, aluksi vähintäänkin Koilliskeskukseen.
Torsouden vuoksi Itä-Tampereen bussiliikennettä joudutaan jatkamaan vanhaan malliin.
Ratikka päättyy TAYSin parkkikentän lumikinietosten taakse. Se ei auta kulkua Itä-Tampereen lähiöihin, eikä esimerkiksi Kangasalan Nattariin. Eikä auta kauempaa moottori/pikateiltä tulleita, jotka haluavat liityntäpysäköidä yhä tukitumman ja maksullisemman keskustasumpun sijaan.
Teiskontien ruuhkat jatkuvat näistä syistä. Ei yllätys vaan tulos päättäjien pintapuolisuudesta
ja muista haluista (golfkenttä-asiamiehet Nieminen ja Lyly)

ihanko yllätyksenä tuli, että ratikkaa rakennetaan vaiheittain?

Eikö me juuri ole sivukaupalla keskusteltu vt12:n ylittämisestä ja sehän liittyy nimenomaan tämän koillishaaran jatkamiseen.

Päivän Aamulehti kuvaa Väyläviraston Vt 9:n (Lahdentie) Tampereen pään uudistussuunnitelman.
Vt9:n ja Vt12:n (moottori/kehätien) risteys toteutetaan melkoisen eritaso-kiertoliittymän avulla.

Kyllä, ja toivottavasti pian saadaan tännekin rahoitusta. Valtateiden 9 ja 12 taso Kangasalla on luvattoman heikko liikenne- ja onnettomuusmääriin nähden.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 28, 2024, 10:38:13
Täällä on keskusteltu lähinnä Teiskontien ja Heikkilänkadun valoristeyksestä.

Raitiosilta Vt12:n (kehätie) yli todettiin täällä helpoksi ja halvaksi tehtäväksi.
Viehän se tasoratkaisuna kymmenisen metriä alempana kulkevan Vt12:n yli.
Jännevälit ovat helpot : välituelle paikka tien ajosuuntien välissa ja päätytuetkin helpot.

Todettiin myös että raitiosilta luonnollisesti pidetään erossa tiesillasta ja sen korvaajaksi suunnitellusta tiesiltakokonaisuudesta. Tämä vahvistettiin myös eilisessä lehtiuutisessa.

Mitä tulee TAYS-haaran torsouteen (tunnustetaan siis jo alunperin tiedetyksi, vaan ei välitetyksi) ja raiteiden päättymiseen umpihankeen kauas parkkikentän taakse, ei raitiohankkeiden vaiheittaisuustarve sitä juurikaan selitä.

Selitys on golfkentän suojelu muun kustannuksella. Tämä selittää myös ehdotetun maisemasillan. Se antaisi golfareille ikuisen pelailurauhan ja ilon ihailla viheriöltä käsin maisemasillalla lähes parinkymmenen metrin korkedella viilettäviä raitiovaunuja.
Nimeämättömiä golfariyhteisön hyödynvalvojia ovat olleet ainakin Timo TP Nieminen kulisseissa ja näkyvästi etenkin Lauri Lyly.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Maaliskuu 28, 2024, 12:22:50
Mitä tulee TAYS-haaran torsouteen (tunnustetaan siis jo alunperin tiedetyksi, vaan ei välitetyksi) ja raiteiden päättymiseen umpihankeen kauas parkkikentän taakse, ei raitiohankkeiden vaiheittaisuustarve sitä juurikaan selitä.

Mihenkä se sitten olisi pitänyt tässä vaiheessa päättää? TAYSin pääoville?

Ihan toimivalta se nykyinen "TAYSin takapihalla" oleva terminaali vaikuttaa, jossa itäisten bussilinjojen vaihto raiteille tapahtuu.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Maaliskuu 28, 2024, 18:58:11
Tärkeimmät ja ylipäätään valtaosa Itä-Tampereen bussilinjoista ja kaikki maaseutulinjat kulkevat Teiskontietä pitkin ja samoin autoilijat, joista kauempaa tulevista suuri osa tarvitsisi liityntäparkin ja jatkoyhteyden ratikalla.
Busseista jotka kulkevat TAYS-parkkikentän takapuolitse on hyötyä varsin harvoille TAYSin henkilöille ja vain harvoille ratikasta jatkaville.

Golfariveljien hyödynvalvonta on viivyttänyt Koilliskeskuksen (Itä-Tampereen) raitiolinjaa vuosikaudet. Heti kun liikennöintitarpeet olivat selvinneet  ratikan toteutussuunnittelussa
toimi Nieminen kuin salama ja sai järjesettyä ratikan tarpeet sivuuttavan pitkän jatkokauden golfkentän vuokrasopimukselle. Se oli ollut eräytymässä.

Petatun sopimuksensa voimalla golfariyhteisö saattoi nyt vaatia kaupungilta (meiltä) suuret korvaukset alueen reunakaistaleen ratikkakäytöstä ja oletettavasti vielä suuremmat korvaukset asumiskäytöstä.
Suunniteltu maisemasilta ja suunniteltu vaarallinen uusi tasoristeys lienee tätä perua.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Maaliskuu 29, 2024, 08:32:44

Raitiotien rakentaminen Lentävänniemeen etenee etuajassa kohti valmista

"Tampereen raitiotien rakentaminen Santalahden ja Lentävänniemen välillä etenee hieman etuajassa kohti valmista. Tällä hetkellä koko raitiotien länsiosan töistä on valmiina 84 prosenttia, kun projektiaikaa on kulunut 79 prosenttia. Kevään myötä rakentaminen vilkastuu kaikilla rakentamislohkoilla eli Santalahdessa, Hiedanrannassa ja Lentävänniemessä. Raitiotietyöt valmistuvat tämän vuoden aikana vaiheittain ja kaikki työt ovat valmiit vuoden 2024 lopulla. Raitioliikenne Lentävänniemeen alkaa 7. tammikuuta 2025. "

https://www.nysse.fi/ajankohtaista/ratikkatiedotteet/raitiotien-rakentaminen-lentavanniemeen-etenee-etuajassa-kohti-valmista.html

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 02, 2024, 08:07:53
Tampere ratikka-aikaan – uusia työkavereita VR:läisille

"VR liikennöi Tampereen Ratikkaa osana liikennöintiallianssia, jonka muodostavat Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse, Tampereen Raitiotie Oy ja VR.

Ratikan liikennöinti laajenee tammikuussa 2025 Lentävänniemeen saakka, joten haemme VR:lle lisää Tampereen Ratikan raitiovaununkuljettajia syyskuussa 2024 alkavaan, noin 6 kk:n pituiseen oppisopimuskoulutukseen. Koulutuksen hyväksytysti suorittaneille tarjoamme mahdollisuuden kokoaikaiseen ja toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen."

https://www.vrgroup.fi/fi/vrgroup/tyopaikat/tampereen-ratikka/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 05, 2024, 06:02:53

Linnainmaan raitiotievarikon korttelin asemakaavaehdotus nähtäville

"Linnainmaalle suunnitellun Tampereen Ratikan jatkeen, varikon ja urheiluhallin sekä liityntäpysäköintiä sisältävä asemakaavan muutosehdotus hyväksyttiin 3.4.2024 yhdyskuntalautakunnassa asetettavaksi nähtäville. "

https://www.tampere.fi/ajankohtaista/2024/04/03/linnainmaan-raitiotievarikon-korttelin-asemakaavaehdotus-nahtaville

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 05, 2024, 13:08:39

Tampereen ratikan katusuunnitelma ehdotus

Sorin nykyisen vaihteistoratkaisun jatkoksi suunnittelu raiteiden ulkopuolelle kääntöraide

loput katusuunnitelmaehdotuksista löytyvät

https://www.tampere.fi/liikenne-kadut-ja-kunnossapito/katujen-suunnittelu/pirkkalan-ja-linnainmaan-raitiotieosuuksien-katusuunnitelmat

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 05, 2024, 16:38:11

Vantaan ratikan rakentamisen allianssikumppaneiden hankinta on käynnistynyt (11.3.2024)

"Vantaan ratikkahankkeessa valmistaudutaan rakentamisvaiheeseen. Vastajulkaistulla hankinnalla etsitään allianssikumppaneita toteuttamaan Vantaan ratikan hankesuunnitelman sekä Vantaan ratikan Helsingin hankeosuuden mukainen raitiotiejärjestelmä ja katujen ja kunnallistekniikan suunnittelu ja rakentaminen."

https://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/vantaan-ratikan-rakentamisen-allianssikumppaneiden-hankinta-kaynnistynyt

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Simo Virtanen - Huhtikuu 05, 2024, 20:23:45

Tampereen ratikan katusuunnitelma ehdotus

Sorin nykyisen vaihteistoratkaisun jatkoksi suunnittelu raiteiden ulkopuolelle kääntöraide

City-Kesoilin eteen tulisi siis pistoraide eli kolme raitiotieraidetta rinnakkain. Varmaankin ok ratkaisu.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 06, 2024, 07:20:45

Tampereen ratikan katusuunnitelma ehdotus

Sorin nykyisen vaihteistoratkaisun jatkoksi suunnittelu raiteiden ulkopuolelle kääntöraide

City-Kesoilin eteen tulisi siis pistoraide eli kolme raitiotieraidetta rinnakkain. Varmaankin ok ratkaisu.

Nesteen eteen, aikasemmin suunniteltiin raiteiden keskelle

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Juhana Nordlund - Huhtikuu 06, 2024, 08:23:19
Ratikan linjojen epätasaisuutta helpottaa ensi vuoden alussa valmistuva Lentävänniemen haara, jolloin ykköslinjasta tulee pitempi kuin 3 linja pysäkkien määrällä mitaten.
Todellakin, kevättalven 2025 linjalla 1 tulee olemaan muutama pysäkki enemmän kuin sen ajan linjalla 3. Itse linjojen pituuksissa ero ei ole yhtä "dramaattinen", molempien reittien pituus pyöristyy 11 km:iin. Kaupin kampus - Lentävänniemi taitaa olla parisensataa metriä pidempi verrattuna reittiin Sorin aukio - Hervantajärvi.

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 07, 2024, 07:36:55
Ratikan linjojen epätasaisuutta helpottaa ensi vuoden alussa valmistuva Lentävänniemen haara, jolloin ykköslinjasta tulee pitempi kuin 3 linja pysäkkien määrällä mitaten.
Todellakin, kevättalven 2025 linjalla 1 tulee olemaan muutama pysäkki enemmän kuin sen ajan linjalla 3. Itse linjojen pituuksissa ero ei ole yhtä "dramaattinen", molempien reittien pituus pyöristyy 11 km:iin. Kaupin kampus - Lentävänniemi taitaa olla parisensataa metriä pidempi verrattuna reittiin Sorin aukio - Hervantajärvi.

ja jatkossakin pitäisi olla linjojen pitoisuudet olla samanpituisia, mutta miten sitten linjat 2028 sujuvat on toinen asia

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 09, 2024, 06:46:11

Kevätretki Tampereen Ratikan varikolle ja Lavian bussimuseoon 10.5.2024

"SRS järjestää kevätretken jäsenilleen perjantaina 10.5.2024. Kohteina ovat Tampereen Raitiotien varikko ja Lavian bussimuseo. Voit tutustua molempiin tai vain toiseen kohteeseen. Tarkemmat tiedot liitteessä."

https://www.raitio.org/2024/04/07/kevatretki-tampereen-ratikan-varikolle-ja-lavian-bussimuseoon-10-5-2024/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 09, 2024, 14:40:54

Tampereen ratikan katusuunnitelma ehdotus

Sorin nykyisen vaihteistoratkaisun jatkoksi suunnittelu raiteiden ulkopuolelle kääntöraide

loput katusuunnitelmaehdotuksista löytyvät

https://www.tampere.fi/liikenne-kadut-ja-kunnossapito/katujen-suunnittelu/pirkkalan-ja-linnainmaan-raitiotieosuuksien-katusuunnitelmat

Nyt on julkisitettu myös Heikklänkadusta ja sillasta katusuunnitelma, josta voi tehdä muistuksen jos ei asia kelpaa

https://www.tampere.fi/sites/default/files/2024-04/pirli_katu_heikkilankatu_ks_katujarjestelypiirustukset_yhdistetty.pdf

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Erkki Nuutio - Huhtikuu 09, 2024, 19:14:11
Ehdotuskuvista ilmenee se, että Linnainmaalta Heikkiläkatua pitkin Teiskontielle vievät kaksi autokaistaa erottuvat jo ennen Luhtaankadun risteystä.
Tämä VÄHÄISESSÄ määrin helpottaa autoliikennettä Teiskontien risteykseen.

Toisaalta esillä ollut raitiotievarikko kokonaan puuttuu ja raitiovaunujen kulkukin esillä olleelle alueelle on estetty ja pilattu!
Ilmeisesti kaupunki+kiinteistökeinottelijat ovat löytäneet sille "sopivamman" toisen alueen ja kuvassa näkyvä laaja kolmiomainen alue luovutetaan ilman varikkoa keinottelutarkoituksiin.
Toivottavasti sentään riittävän suuri liityntäparkki saa armon näiltä veijareilta.

Puliveivaus siis jatkuu golfariallianssin toimesta ja hyödyksi. Nämä ovat kohta kymmenen vuotta viivyttäneet raitioliikennettä Itä-Tampereelle puhtaasti harrastusyhteisönsä hyödyn vuoksi ja kaupungin vahingoksi.
Puliveivauksen aloitti ja teki mahdolliseksi Tampereen ensimmäinen pormestari Timo Nieminen.

Ihan kiva jos joku raitiohenkinen vielä uskoo lahjomattomaan kunnallisdemokratiaan tässä asiassa ja esittää huomautuksensa lausuntopaikkaan.
Siellä huomautus kirjataan säntillisesti ja toimitetaan sitten Tampereen Kankkulan kaivoon.
Mitä kaikkea Tampereen Kankkulan kaivo voisikaan kertoa jollei kaivonkansi sitä hiljentäisi?

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 10, 2024, 06:59:38

Katusuunnitelma ehdotuksissa ei käsitellä tonttien puolta, vaan ainoastaan katualuetta. Raitiovarikko on nyt myös ehdotusvaiheessa nähtävissä

"Raitiotievarikko muodostaa uuden maamerkin Jyväskylästä kaupunkia kohti ajettaessa, ja urheiluhalli on tärkeässä asemassa kaupungista poispäin ajettaessa. Lisäksi asemakaava mahdollistaa uuden jalankulun ja pyöräilyn sillan Teiskontien ylitse, mikä myös nousee kaupunkikuvassa merkittäväksi."

https://www.tampere.fi/kaupunkisuunnittelu/kaupunkiymparisto-uudistuu/pappila-linnainmaan-raitiotievarikon-kortteli-asemakaava-ja

Heikkilänkadun autoliikenteestä on tehty erillinen selvitys https://www.tampere.fi/sites/default/files/2024-03/8876_liikenteen_toimivuustarkastelu_20240227.pdf

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 11, 2024, 06:22:17
Turun raitiotien suunnittelu käynnistyi virallisesti
10.4.2024 08:00:00

"Turun Raitiotie Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Finland Oy, GRK Suomi Oy ja NRC Group Finland Oy ovat kirjoittaneet Turun raitiotien allianssisopimuksen Turussa maanantaina 8.4.2024. Sopimus koskee Satama-Varissuo toteutussuunnitelman laatimista sekä mahdollista rakentamista."

https://www.sttinfo.fi/tiedote/70132236/turun-raitiotien-suunnittelu-kaynnistyi-virallisesti?publisherId=69820566&fbclid=IwAR06Q5Ss9LENfceh-K_uikTpCGNa0zyaEs1Ed3loBb66inFw42hIqKUEgg0_aem_AQOq-SGF_l3UqgEllw8qol5nx4cL2DslgOtgEhwn5-BLOUQFXPDld3Y_RTN6uM8V37uFrZg3IZyDJXevy1mLxxnN

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 15, 2024, 06:46:53

Länsi-Vantaallekin raitioteitä ?

"Kaupunkitilalautakunta kokoontui 10.4. Lautakunnalle esiteltiin Länsi-Vantaan mahdollisten tulevien raitioteiden aluevaraustarkastelu. Tarkastelussa esitetään suosituksia mahdollisiksi tuleviksi linjastoiksi, jotka voisivat toteutua tulevina vuosikymmeninä."

https://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista/tiedote/kaupunkitilalautakunnalle-esiteltiin-tarkastelu-lansi-vantaan-mahdollisista-raitioteista

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 15, 2024, 07:11:18

Ruotulan golfkentän paikalle uusi Kaupinlaakson asuinalue

"Ruotulan golfkentän paikalle uusi Kaupinlaakson asuinalue ja yli 6 000 asukasta
Alueen suunnitelmista järjestetään yleisötilaisuus keskiviikkona 17. huhtikuuta.

TEISKONTIEN varrelle muodostuu uusi Kaupinlaakson kaupunginosa, kun Tampereen raitiotieverkosto laajentuu Taysin alueelta itään kohti Linnainmaata. Eniten asukkaita eli noin 6 200 on tulossa nykyisen Ruotulan golfkentän paikalle Alasjärven länsipuolelle."

https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000010359798.html

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 15, 2024, 15:34:17

Kalasatamasta Pasilaan

"Koeajot käynnistyvät maanantaina 15.4. (vk 16). Käyttöönottotestijakso kestää arviolta noin 4–6 viikkoa, päättyen sunnuntaina 19.5. "

https://www.kalasatamastapasilaan.fi/koeajot/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 18, 2024, 06:38:10

Tampereen ratikan ja Tampereen kaupungin tilaisuus 17.4.2024

Kiinnosti Jarmo Visakorpi salissa Kaupin Kampuksella

”Katusuunnitelmaehdotuksista ovat nyt nähtävillä Hatanpään valtatien osuus sekä Linnainmaan ratahaaralta Lääkärinkadun, Heikkilänkadun, Mäentakusenkadun ja Aitolahdentien suunnitelmat. Samaan aikaan nähtäville tulevat myös Alasjärven länsipuolta koskeva asemakaavaluonnos sekä siihen liittyvä Kaupinlaakson bulevardin katusuunnitelmaluonnos, jotka ovat nähtävillä 26.4. saakka,”

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 18, 2024, 07:32:07

Laajasalossa isoja liikennejärjestelymuutoksia 6.5. alkaen

"Moottoriajoneuvoliikenteen, joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräilyn reitit muuttuvat Koirasaarentien ja Laajasalontien ympäristössä 6. toukokuuta alkaen Kruunusillat-raitiotien rakennustöiden etenemisen vuoksi.

Koirasaarentiellä välillä Isosaarentie-Laajasalontie on loivennettu raitiovaunulle liian jyrkkää mäkeä kadun eteläreunalla. Nyt rakennustyöt siirtyvät kadun pohjoisreunalle ja risteysalueelle asennetaan kiskoja.

Suurin muutos liikenteelle on se, että Koirasaarentien itäpää palautuu autoille kaksisuuntaiseksi ja Isosaarentiestä tulee lopputilanteen mukaisesti päättyvä katu."

https://kruunusillat.fi/koirasaarentie/laajasalossa-isoja-liikennejarjestelymuutoksia-6-5-alkaen/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 22, 2024, 15:10:34

Veneilijä, huomioi ruoppauskalusto Siltavuorensalmen ja Hernesaaren välisellä alueella ajalla 15.4.-15.6.2024

"Kruunusillat-allianssi ruoppaa merenpohjaa Hakaniemenrannan edustalla Siltavuorensalmessa 15.4.2024 alkaen. Ruoppaustyöstä syntyviä maamassoja kuljetetaan Hernesaareen maanantaista lauantaihin klo 7-18 ainakin kesäkuun puoleenväliin saakka."

https://kruunusillat.fi/tiedotteet/veneilija-huomioi-ruoppauskalusto-siltavuorensalmen-ja-hernesaaren-valisella-alueella-ajalla-15-4-15-6-2024/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 22, 2024, 15:15:37

Kalasatamasta Pasilaan

"Ensimmäinen ajopäivä on saatu pakettiin. Tulevina päivinä linjalla tehdään mm. hiontaa ja hidasajoa Artic-raitiovaunulla. Pysy kuulolla, palaamme tarkempien ajankohtien kanssa asiaan myöhemmin!"

https://www.facebook.com/photo/?fbid=923456926235386&set=a.561426562438426

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Huhtikuu 27, 2024, 07:12:19

Tampereella vaihdetaan Lentävänniemessä raitiokiskoja

"Raitiotiekiskoja vaihdetaan liittymäalueella arviolta toukokuun puolivälissä. Kiskojen vaihdon aikana liikennettä ohjataan tarvittaessa liikenteenohjaajien avulla työalueen ohi."

https://raitiotieallianssi.fi/tiedotteet/kehyskadun-ja-lielahdenkadun-kiertoliittymassa-tehdaan-paallysrakennetoita-muutoksia-kiertoliittyman-ajolinjoihin/

Mites nyt uuden radan kiskoja vaihdetaan ?

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 02, 2024, 17:42:10

Raitiotie Linnainmaalle

"Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa uuden katuyhteyden rakentaminen Aitolahdentien ja Piettasenkadun välille. Mäentakusenkadulle on suunniteltu toteutettavaksi merkittävä vaihtopysäkki, jossa pohjoisen, etelän ja idän bussilinjat kohtaavat raitiotien.   "

https://pirkkalalinnainmaa.fi/tampereen-kaupunki-tiedottaa-linnainmaan-keskustaan-mahdollistetaan-asemakaavalla-uusi-katuyhteys/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 07, 2024, 05:48:44

Tampereen Ratikka teki vappuaattona matkustajamäärä-ennätyksen

"Tampereen Ratikalla rikkoutui ensimmäistä kertaa 65000 päivittäisen matkustajan rajapyykki vappuaattona, 30. huhtikuuta. Huhtikuu oli kaiken kaikkiaan Ratikan matkustajamäärissä ennätyksellinen."

https://www.tampereenratikka.fi/tampereen-ratikka-teki-vappuaattona-matkustajamaaraennatyksen/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 08, 2024, 07:46:25

Tältä Koskelan uusi varikko voisi näyttää – hankkeelle asetettu korkeat ympäristö- ja toiminnallisuustavoitteet

"Koskelan uutta varikkoa rakennuttava Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on yhdessä allianssikumppaniensa kanssa suunnitellut varikon tila- ja toiminnallisia ratkaisuja elokuusta 2023 lähtien, jolloin hankkeen kehitysvaihe käynnistyi. Koskelan uudesta varikosta tulee Helsingin raitioliikennettä palveleva varikko, jonne rakennetaan tilat raitiovaunujen säilytykselle ja kunnossapidolle sekä ratainfran kunnossapidolle. Uuden varikon suunniteltu laajuus on arviolta 42 000 m2. Nykyisen Koskelan varikon yhteydessä oleva ratakorjaamo siirtyy Kivikkoon, jonne korjaamolle rakennetaan uudet tilat."

https://kaupunkiliikenne.fi/varikot/talta-koskelan-uusi-varikko-voisi-nayttaa-hankkeelle-asetettu-korkeat-ymparisto-ja-toiminnallisuustavoitteet/

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 11, 2024, 06:09:13
Tammerfors spårväg, Tampereen Ratikka, koki historiallisen päivän 30.4.2024, kun se rikkoi edellisen matkustajaennätyksensä.

"Edellinen yhden päivän ennätys tehtiin viime vuoden marraskuussa, jolloin raitiovaunua käytti 62 988 henkilöä. Marraskuun kokonaiskuukausiluvut olivat myös kaikkien aikojen korkeimmat 1 460 735 plussalla, kunnes tämä uusi ennätys rikottiin.

Tammi-huhtikuussa Tampereen Ratikalla on tehty 5,6 miljoonaa matkaa, mikä on merkittävä kasvu verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, jolloin matkaa oli 4,9 miljoonaa ja vuonna 2022 3,4 miljoonaa."

https://www.jarnvagsnyheter.se/20240508/16192/tammerfors-sparvag-slar-rekord-i-passagerarantal

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 11, 2024, 06:29:09

Uusi ratikka pyyhältää nyt siirtolapuutarhankin ohi – tämän syyn takia Vallilanlaakso jää ilman omaa pysäkkiä

"Kalasatamasta Pasilaan -ratikkayhteyden koeajot ovat edenneet täyteen nopeuteen. Hidasajot ovat takana päin ja nopeimmillaan vauhti on 50km/h.

Kalasatamasta Pasilaan ratikka kulkee nopeammin kuin kantakaupungin ratikat, joiden keskinopeus on 14km/h. Uudella raitiotiellä tavoitellaan 19–21 km/h-keskinopeutta. Ratikkalinja 13:n liikennöinnin on tarkoitus alkaa loppuvuodesta."

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/6752634

Otsikko: Vs: Kaupunkiraideverkot
Kirjoitti: Jari Välimaa - Toukokuu 12, 2024, 09:15:45

HSL asentaa vauhdilla uusia lukijalaitteita – lähimaksua pitää kuitenkin odottaa vielä yli puoli vuotta

"Tässä vaiheessa olemme asentaneet uusia lukijalaitteita testikäyttöön 16. Tavoite on, että laitteita asennetaan tämän kuun aikana noin 40. Uusia lukijalaitteita on jo Suomenlinnan lautalla sekä muutamassa bussissa ja muutamalla metroasemalla."

https://yle.fi/a/74-20088096