Rautatiet ja harrastus  |  Yleinen keskustelu  |  Aihe: Käytönaikaiset kuvat harvoin kuvatuista paikoista  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Jimi Lappalainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2587


« : Joulukuu 09, 2021, 06:27:35 »

Olen vuosien ajan etsiskellyt ja odottanut kuvia erinäisistä paikoista, mutta niitä ei ole tullut vastaan. Olisiko täällä jollakulla käytönaikaisia kuvia seuraavilta paikoilta? Kaikki ne ovat kuitenkin olleet (Kaavin linjavaihdetta lukuunottamatta) vielä jonkinasteisessa käytössä 2000-luvulla. Erikoista, jos niistä ei ole missään kuvia. En osaa sanoa, mistä se voisi johtua.

Näistä ainoat, joista periaatteessa on käytönaikaisia kuvia, ovat Hinkua ja Karunki.
Mutta Karunginkin kuvat ovat kaikki joko ajalta ennen sotia tai lakkautuksen jälkeen otettuja linjakuvia. Siellä ehti olla toinenkin asemarakennus, varmaan sivuraiteetkin, vaikka mitä.

Hinkua
- lakkautettu 2006, yksi vanha kuva vuodelta 1974.

Juoksenki
- lakkautettu 2003, yksi kuva jäänteistä vuonna 2020.

Kaavi
- lakkautettu 1999, yksi kuva jäänteistä vuonna 2009.

Kainuunkylä
- lakkautettu 2003, ei mitään kuvia.

Karunki
- lakkautettu 2003, muutama kuva vuodelta 1915.

Koskenkylä
- avattu uudelleen 1994, lakkautettu 2005. Ei kuvia kyseiseltä ajalta.

Kruunutie
- lakkautettu 2005, ei mitään kuvia.

Naamijoki
- lakkautettu 2003, yksi kuva jäänteistä vuonna 2007.

Nivalan teollisuuskylä
- lakkautettu 2005, ei mitään kuvia

Patuna
- lakkautettu 2005, ei kuvia linjavaihteelta / sivuraiteelta

Parkkima
- lakkautettu 2005, yksi kuva alueelta vuonna 2012.

Pietarsaaren romu
- lakkautettu 2007, ei mitään kuvia.

Pirttikangas
- linjavaihde lakkautettu 2004, ei mitään kuvia (vaihteelta / sivuraiteilta).

Suomivalimo
- lakkautettu 2005, yksi kuva jäänteistä vuonna 2010.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 10, 2021, 21:14:24 kirjoittanut Jimi Lappalainen » tallennettu

... hvilket alle dem, som vederbör, till kännedom och iakttagande härigenom meddelas.
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2336


« Vastaus #1 : Joulukuu 09, 2021, 20:24:59 »

Nivalan teollisuuskylä
- lakkautettu 2005, ei mitään kuvia

Hyvä poiminta. Nivalassa on edelleen toimiva metalliteollisuuden keskittymä rautatien vieressä. Näkyypä raiteistokin yhä maanmittauslaitoksen kartoissa vaikka ne sieltä jo purettu onkin. Kunta on kuitenkin pitänyt raiteiston maat asemakaavassa teollisuusraiteelle varattuna alueena.
tallennettu
Antti-Matti Hartikainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 40


« Vastaus #2 : Joulukuu 23, 2021, 08:14:32 »

Suomivalimo
- lakkautettu 2005, yksi kuva jäänteistä vuonna 2010.

Suomivalimon raiteesta näyttäisi olevan kuva tälläkin sivustolla ajalta ennen lakkauttamista: http://vaunut.org/kuva/7258?t=Suomivalimo .
tallennettu
Juha Metsäpelto
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 29


« Vastaus #3 : Joulukuu 23, 2021, 16:29:17 »

Seinäjoen Kapernaumin teollisuusraiteilta on vain tämä yksi Jarin kuva:

www.vaunut.org/kuva/12910

Saattoi muutenkin olla viimeinen tai lähes viimeisiä kertoja kun tuolla on käyty. Suomen Rehullekin oli ennen suht aktiivista liikennettä; missä kuvat?

Nythän tuolla ei ole kuin satunnaisia pätkiä kiskoja jäljellä ja loputkin katoaa vähitellen.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Yleinen keskustelu  |  Aihe: Käytönaikaiset kuvat harvoin kuvatuista paikoista  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina