Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Yöjuna jäi tunniksi kiskoille Pellossa jarrujohdon katkettua  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
[Tunnus poistettu]
Vieras
« : Tammikuu 03, 2010, 15:04:29 »

Helsingistä perjantai-iltana lähtenyt yöjuna jäi kiskoille Pellon kunnassa Turtolan kylän kohdalla tänä aamuna. Junasta katkesi jarrujohto. Vika saatiin korjattua vajaassa tunnissa.

Lopulta yöjuna saapui perille Kolariin kello 10.15 eli 55 minuuttia aikataulusta myöhässä. Hiljaisella rataosuudella seisomaan jäänyt juna ei haitannut muuta liikennettä. Seuraava yöjuna saapui Kolariin lähes aikataulussaan.

VR:n kuljetuskeskus arvioi, että kylmä ilma saattoi vaikuttaa jarrujohdon katkeamiseen. Pellossa lämpötila on ollut lauantaiaamuna alle -20 astetta.


Lauantaiaamuna myös Helsingistä Jyväskylään matkaava IC-juna lähti liikkeelle yli puoli tuntia aikataulusta myöhässä. Junan piti lähteä Rautatieasemalta kello 9.06, mutta se pääsi liikkeelle vasta 9.42.

VR:n kuljetuskeskuksen mukaan kyse oli inhimillisestä erehdyksestä: Jarrutarkastaja ei ollut ilmestynyt töihin, eikä juna voinut siksi lähteä asemalta.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Y%C3%B6juna+j%C3%A4i+tunniksi+kiskoille+Pellossa+jarrujohdon+katkettua/1135251853350
tallennettu
Pirkko Alanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 135


« Vastaus #1 : Tammikuu 03, 2010, 15:17:37 »

Vika saatiin korjattua vajaassa tunnissa.

Tietääkö kukaan, kuka korjasi särkyneen jarrujohdon linjalla?
tallennettu

Dieselin ääni turrutti pääni!
Jaakko Tuominen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 172


« Vastaus #2 : Tammikuu 03, 2010, 19:10:04 »

Ei kait siellä muita ole kuin kuski ja konnari, jossei sitten läheiseltä huoltsikalta / korjaamolta saaneet apua.
tallennettu
Pirkko Alanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 135


« Vastaus #3 : Tammikuu 03, 2010, 20:15:54 »

Ei kait siellä muita ole kuin kuski ja konnari, jossei sitten läheiseltä huoltsikalta / korjaamolta saaneet apua.

Niinpä. Siispä tod.näk. "vanhan koulun miehiä" ollut suitsissa... Säästi aikatavalla matkalaisilta aikaa kun ei tarvinnut odottaa Kemistä autolla tulevaa vaunumiestä vikaa korjaamaan.
tallennettu

Dieselin ääni turrutti pääni!
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2913


« Vastaus #4 : Tammikuu 03, 2010, 20:30:51 »

Niinpä. Siispä tod.näk. "vanhan koulun miehiä" ollut suitsissa... Säästi aikatavalla matkalaisilta aikaa kun ei tarvinnut odottaa Kemistä autolla tulevaa vaunumiestä vikaa korjaamaan.

Näin juuri. Uuden koulun kuskithan eivät osaa edes jarruletkun tiivistettä vaihtaa, jakoavaimen ovat nähneet vain internetin kuvissa, äiti ompelee napit ja ruoka osataan tehdä vain mikrossa.
tallennettu
Pirkko Alanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 135


« Vastaus #5 : Tammikuu 03, 2010, 20:43:54 »

Niinpä. Siispä tod.näk. "vanhan koulun miehiä" ollut suitsissa... Säästi aikatavalla matkalaisilta aikaa kun ei tarvinnut odottaa Kemistä autolla tulevaa vaunumiestä vikaa korjaamaan.

Näin juuri. Uuden koulun kuskithan eivät osaa edes jarruletkun tiivistettä vaihtaa, jakoavaimen ovat nähneet vain internetin kuvissa, äiti ompelee napit ja ruoka osataan tehdä vain mikrossa.

Niinpä.  Etenkin kun sen tiivisteen vaihtaminen Pellon korkeudella tähän aikaan vuodesta saattaa vaatia kahlaamista kainaloihin saakka ulottuvassa hangessa! Nappaskengillä ja ilman välihousuja siellä ei pärjää eikä "pendoliinoliivikään"  lämmitä!
tallennettu

Dieselin ääni turrutti pääni!
Tapio Muurinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 152


« Vastaus #6 : Tammikuu 03, 2010, 23:01:54 »

... niin, tai etsivät hangesta kiertokangen laakerit ja kiilat, ja toivat junan kotiin; tai juoksivat 900 m pitkän pyttyretilin päähän korjaamaan raulangalla viimeisen vaunun vuotava venttiili.
tallennettu
Pirkko Alanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 135


« Vastaus #7 : Tammikuu 04, 2010, 05:51:44 »

... niin, tai etsivät hangesta kiertokangen laakerit ja kiilat, ja toivat junan kotiin; tai juoksivat 900 m pitkän pyttyretilin päähän korjaamaan raulangalla viimeisen vaunun vuotava venttiili.

Juuri näin!
tallennettu

Dieselin ääni turrutti pääni!
Esko Ampio
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 610


« Vastaus #8 : Tammikuu 04, 2010, 15:58:45 »

Öö, hyvää oli se, että juna jäi kiskoille. Iskee silmää
tallennettu
Jaakko Tuominen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 172


« Vastaus #9 : Tammikuu 05, 2010, 17:31:05 »

Muuten , onko pohjoisen junissa enemmän työkaluja kuin täällä etelässä jossa ei ole kuin kirves ja mahdollisesti ISO jakari?
tallennettu
Tapio Muurinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 152


« Vastaus #10 : Tammikuu 05, 2010, 17:57:35 »

Jaakon kysymykseen: - Oli ennen ainakin puukko porojen pistämistä varten, ja sellaiset miehet, jotka osasivat sitä puukkoa käyttää. En tiedä miten nykyään...
tallennettu
Pirkko Alanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 135


« Vastaus #11 : Tammikuu 05, 2010, 19:32:55 »

Jaakon kysymykseen: - Oli ennen ainakin puukko porojen pistämistä varten, ja sellaiset miehet, jotka osasivat sitä puukkoa käyttää. En tiedä miten nykyään...

Ollos huoleti Tapio, pohjoisessa on vielä paljon "vanhankoulunmiehiä". Hymyilee leveästi
tallennettu

Dieselin ääni turrutti pääni!
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Yöjuna jäi tunniksi kiskoille Pellossa jarrujohdon katkettua  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina