Rautatiet ja harrastus  |  Yleinen keskustelu  |  Aihe: Keskustelua SRHS:stä  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Petri Sallinen
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 1139

« : Helmikuu 08, 2013, 09:14:00 »

Varmaankin siinä vaiheessa, kun tästä palstasta tulee verovaroin rahoitettu julkinen palvelu, jollaista kyseinen kantelu ja sen ratkaisu koski.

Jep — eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen toimivalta todellakin koskee vain viranomaistoimintaa ja valtiollisia laitoksia, jollainen YLEkin on. Vertaus ei ole silti kovin kaukaa haettu ja siitä saa vähintäänkin käyttökelpoisen esimerkin. Ihan aiheesta voidaan esittää kysymys: miksi sivuston säännöissä ei voisi olla apulaisoikeusasiamiehen peräänkuuluttamia elementtejä.

Resiina-lehden sivustoa ylläpidetään kahden yhdistyksen varoin, jolloin sivusto on tiiviisti osa yhdistysten toimintaa. Viime kädessä rangaistusmenettelyssä ja käyttösäännöissä on siis kyse yhdistysten jäsenten asemasta, oikeusturvasta ja tasavertaisesta kohtelusta (tosin osa sivuston käyttäjistä ei välttämättä ole yhdistysten jäseniä). Itse käyttösääntöihin liittyvä päätöksenteko, ylläpidon mandaatti ja yhdistysten hallituksien asema suhteessa ylläpitoon taas ovat taustalla vaikuttavia menettelytapakysymyksiä, joiden viilauksella voitaisiin tehdä paljon.
tallennettu
Petri P. Pentikäinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 907

« Vastaus #1 : Maaliskuu 16, 2013, 22:36:49 »

Valitettavasti kustantajayhdistyksemme tämän vuoden kaikki kokouskutsut on jo yhdessä nipussa ajat sitten lähetetty jäsenillemme, ettekä Te näin ollen pääse tuomaan tätä ongelmaa ainakaan meidän kansainneuvostomme käsiteltäväksi. Tällaista se nyt vaan tämä elämä on, mutta yhteispelillä me herrasmiehet tästä selviämme. Ystävällisin terveisin jne.
tallennettu

Salattu jäseniltä: Poliisin etsinnästä kaksi vuotta - alaikäisten turvaksi ei ole tehty mitään https://salattujasenilta.blogspot.com/2021/12/poliisin-etsinnasta-kaksi-vuotta.html
Jape Ruotsalainen
Ylläpito
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 309

« Vastaus #2 : Maaliskuu 21, 2013, 23:37:23 »

Valitettavasti kustantajayhdistyksemme tämän vuoden kaikki kokouskutsut on jo yhdessä nipussa ajat sitten lähetetty jäsenillemme, ettekä Te näin ollen pääse tuomaan tätä ongelmaa ainakaan meidän kansainneuvostomme käsiteltäväksi. Tällaista se nyt vaan tämä elämä on, mutta yhteispelillä me herrasmiehet tästä selviämme. Ystävällisin terveisin jne.

Tämän taakse ei nyt kannata mennä. Jos joku kokee, että Resiinan nettisivustolla jotkut asiat vaativat muutosta, ja ne ovat sellaisia asioita, mitä ei pysty ylläpidon kautta hoitamaan, ei muuta kuin vaikuttamaan yhdistyksissä. Vaikka en asioista yhdistyksissä päätäkään, uskallan sanoa, että kyllä varmasti asiansa saa käsittelyyn, kun vain ryhtyy toimimaan. Se tietysti vaatii hieman viitseliäisyyttä. Paljon helpompaa on esim. nurista tässä ketjussa. Ja tämä siis nyt ihan kaikille yleisesti.

En ole jaksanut aikoihin tätä ketjua lueskella, mutta onhan se nyt jumalauta jos kuka tahansa bannataan toiselta sivustolta sen takia että on toisella sivustolla kirjoitellut mitä vaan. En kyllä tiedä yhtään muuta keskustelupalstaa missä näin olisi toimittu. On vaikea kuvitella että esim. Jatkoaika.comin keskusteluissa joku saisi bannia sen takia että kirjoittaa vaikka Jokerifanien keskusteluihin omia mielipiteitään. Vaikka sitten paljastaisi Jatkoajan moderaattorien nimet, kun siellä nämä jostain syystä ovat kasvottomia ja tuntemattomia.

Kuka tahansa bannataan toiselta sivustolta, kun on mitä vaan toisella sivustolla kirjoitellut? Kerrotko nyt pikkuisen tarkemmin?

Tämä riitely on vienyt monelta hyvältä kuvaajalta kuvat pois täältä sivustolta. Suoraan sanottuna ihan älytöntä.

Olen useaan kertaan kysellyt, ketä on lähtenyt. Nimiä ei ole tullut. Tero Korkeakoski niitä meille nyt varmaan kertoo.
tallennettu
Timo Salminen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 572

« Vastaus #3 : Maaliskuu 22, 2013, 19:14:47 »

Jos joku kokee, että Resiinan nettisivustolla jotkut asiat vaativat muutosta, [...] ei muuta kuin vaikuttamaan yhdistyksissä. [...] kyllä varmasti asiansa saa käsittelyyn, kun vain ryhtyy toimimaan. Se tietysti vaatii hieman viitseliäisyyttä. Paljon helpompaa on esim. nurista tässä ketjussa.

Minkä hyvänsä yhdistyksen sääntömääräisissä yleiskokouksissa virallisesti käsiteltävät asiat on mainittava etukäteen kokouskutsussa. Siten ainakin SRHS:ssa seuraava kokous, jossa mitään uusia kysymyksiä voi o(ta)ttaa esille niin, että niistä tehtäisiin päätöksiä, on kevätkokous 2014. Tämän vuoden syyskokouskin on jo lukittu; mahdollisuus on vain epäviralliseen keskusteluun.
tallennettu

"Jos ne henkilöt jotka sillon on ollu ja kualleet nousisvat nyt katsomaan [...] ni ne ei uskois ollenkan omia silmiäns." (Tallimies Kustaa Väre 1961)
Petri Sallinen
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 1139

« Vastaus #4 : Maaliskuu 22, 2013, 20:27:33 »

Tämän taakse ei nyt kannata mennä. Jos joku kokee, että Resiinan nettisivustolla jotkut asiat vaativat muutosta, ja ne ovat sellaisia asioita, mitä ei pysty ylläpidon kautta hoitamaan, ei muuta kuin vaikuttamaan yhdistyksissä. Vaikka en asioista yhdistyksissä päätäkään, uskallan sanoa, että kyllä varmasti asiansa saa käsittelyyn, kun vain ryhtyy toimimaan.

Vaivannäköä vaikuttaminen todellakin edellyttää — SRHS:n omaksuma kokouskutsukäytäntö ei ole asiaa tehnyt ainakaan helpoksi. Asiassa voidaan edetä kahdella eri tavalla. Seuraava yhdistykokous päättää, että vuoden kaikkia sääntömääräisiä yhdistyskokouksia ei kutsuta koolle yhdellä kutsulla - ja tätä päätöstä halllituksen on myös noudatettava (mikäli kokous näin päättää - tämä asia voitanee ottaa esille muissa esille tulevissa asioissa). Toinen tapa on pyytää yhdistysten toimintaa valvovalta Patentti- ja rekisterihallitukselta lausunto SRHS:n harjoittamasta käytännöstä (yhdistyslaista en löytänyt vastausta asiaan). Veikkaukseni on, että omaksuttu tapa on laiton (toteamukseni on toistaiseksi vain spekulaatiota) - miksei yhtä hyvin lähetettäisi seuraavien kymmenen vuoden kokouskutsuja yhdellä kirjeellä, niin kustannustehokkuus kasvaisi entisestään. Omaksutun käytännön perusteenahan puheejohtaja Lari Nylund käytti kustannustehokkuuskriteeriä. Jos ongelmana on postimerkkien ostaminen, niin korotetaan sitten jäsenmaksua eurolla, jotta voidaan ostaa syyskokouskutsun postittamiseen tarvittavat merkit.

Painettujen lehtien ja niiden sähköisten versioiden julkaisija vastaa aina julkaisemiensa medioiden toiminnasta — niiden noudattamasta julkaisupolitiikasta, taloudesta ja käytännön toiminnasta. Julkaisija määrittelee myös päätoimittajan ja ylläpidon mandaatin. Julkaisija voi olla yritys tai yhdistys. Resiinan osalta tämä tarkoittaa sitä, että SRHS:n ja MRY:n yhdistyskokouksissa voidaan — ja pitää — käsitellä medioita koskevia asioita. Päätösvaltaa kokouksissa käyttävät yhdistysten jäsenet.

Yhtä lailla yhdistysten jäsenillä on täysi oikeus käsitellä medioita koskevia asioita myös itse medioissa: esittää kritiikkiä tai kehitysehdotuksia. Se on itse asiassa paras keinoa tavoittaa medioita käyttävät yhdistysten jäsenet ja saada käyttäjät pohtimaan asioitaa. Tunnetusti viralliset yhdistysten kokoukset kiinnostavat kovin pientä joukkoa, vaikka päätettävänä olisi hyvin merkittäviä asioita.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 24, 2013, 08:39:25 kirjoittanut Petri Sallinen » tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 1139

« Vastaus #5 : Maaliskuu 22, 2013, 20:34:04 »

"Ylläpito voi vapaassa harkinnassaan, ilman erillistä ilmoitusta ja vapaana kaikesta vastuusta,
lopettaa, muokata tai muuttaa palvelua, ja täten muun muassa rajoittaa palvelun käyttöaikaa,
rajoittaa käytön määrää ja/tai rajoittaa tai lopettaa käyttäjän käyttöoikeuden."

Kuka tai mikä taho on antanut sivuston ylläpidolle rajoittamattoman vallan? Onko tästä joku päätös? Tällainen asetelma ei millään sovellu mediaan, jota ylläpitävät yhdistykset. Päätösvalta yhdistysten hallitsemassa toiminnassa kuuluu aina jäsenille ja tätä päätösvaltaa käytetään yhdistysten sääntömääräisissä kokouksissa.
tallennettu
Jorma Rauhala
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 795

« Vastaus #6 : Maaliskuu 22, 2013, 22:57:33 »

Vaivannäköä vaikuttaminen todellakin edellyttää — SRHS:n omaksuma kokouskutsukäytäntö ei ole asiaa tehnyt ainakaan helpoksi. Asiassa voidaan edetä kahdella eri tavalla. Seuraava yhdistyskokous päättää, että vuoden kaikkia sääntömääräisiä yhdistyskokouksia ei kutsuta koolle yhdellä kutsulla - ja tätä päätöstä halllituksen on myös noudatettava (mikäli kokous näin päättää - tämä asia voitanee ottaa esille muissa esille tulevissa asioissa). Toinen tapa on pyytää yhdistysten toimintaa valvovalta Patentti- ja rekisterihallitukselta lausunto SRHS:n harjoittamasta käytännöstä (yhdistyslaista en löytänyt vastausta asiaan). Veikkaukseni on, että omaksuttu tapa on laiton (toteamukseni on toistaiseksi vain spekulaatiota) - miksei yhtä hyvin lähetettäisi seuraavien kymmenen vuoden kokouskutsuja yhdellä kirjeellä, niin kustannustehokkuus kasvaisi entisestään. Omaksutun käytännön perusteenahan puheejohtaja Lari Nylund käytti kustannustehokkuuskriteeriä. Jos ongelmana on postimerkkien ostaminen, niin korostetaan sitten jäsenmaksua eurolla, jotta voidaan ostaa syyskokouskutsun postittamiseen tarvittavat merkit.
SRHS:n sääntömääräisten kokousten kutsumisen alaraja on säännöissä http://www.srhs.fi/srhs_saannot.pdf määrätty "yhdeksäksi päiväksi". Ehkä siis "yhdeksän kuukautta" ennen kokousta hoidettu kutsu on lievästi sanottuna vielä ennakkoilmoitus? Hieman erikoinen on myös tuo ilmoitustapavaatimus, jäsenkirjeellä postitse tai valikoiduille jäsenille sähköpostilla. Miksi ei kutsua voi ilmoittaa lehti-ilmoituksella, siis syksyn Resiinassa kutsuen?

Viime kokouksessa viikolla jäsenet kuulivat, että SRHS:n johtokunta oli samana päivänä päättänyt lahjoittaa yhdistyksen rahoja muille harrastekerhoille kymppitonnin (vai oliko se viisitonnia), meni niin äkkiä peräpenkissä istuessa... Riittäisihän siitä Sallisen esittämään syksyn "jäsenkirjeeseen" varmaan jokin osa, eli ei se rahasta ole kiinni.

Ja jäsenmaksua ei saa nostaa, on jo kallis. Maksua hivutettiin pari vuotta "tilapäisesti" korkeammaksi sillä puheella, että on tulossa rautateiden juhlavuosi ja seura järjestää lisämaksulla jäsenille tapahtumaan liittyvää toimintaa. (Tällaiset lisämaksut on kopioitu suoraan hallituksen ohjelmasta, eli tilapäinen muuttuukin pysyväksi.) No, oli yksi Sm1-ajo talvella Hesasta Hämeenlinnaan ja sen matkalipputulot taisivat kattaa hyvin kustannukset, eli mitään sen kummempaa ei ole ollut. Jos voisi pyytää jäsenmaksun alentamisen takaisin normaaliksi (tai sitäkin alemmaksi) ja katsoa, että rahaa ei tarvitsisi pumpata pois seurasta toisille osapuolille.
tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 1139

« Vastaus #7 : Maaliskuu 22, 2013, 23:26:41 »

SRHS:n sääntömääräisten kokousten kutsumisen alaraja on säännöissä http://www.srhs.fi/srhs_saannot.pdf määrätty "yhdeksäksi päiväksi". Ehkä siis "yhdeksän kuukautta" ennen kokousta hoidettu kutsu on lievästi sanottuna vielä ennakkoilmoitus?

Mitä lähempänä kokousta kokouskutsu jäsenille lähetetään, sitä helpommin esityslistalle voidaan ottaa ennakkoilmoituksen edellyttämiä päätösasioita. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että yhdeksän kuukautta aikaisemmin lähetetty syyskokouskutsu ja sen esityslista ovat jo kyseisen kokouksen lukkoonlyöty työjärjestys — vai tuleeko tästä syksyllä vielä uusi kokouskutsu, jonka asialistaan jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa? Toivottavasti tulee.

Kun tästä viimeksi täällä keskusteltiin, niin puheenjohtaja perusteli asiaa kustannustehokkuudella (=on edullista toimittaa kahden kokouksen kutsut yhdellä kirjeellä). Jäsendemokratian kannalta kohtuullisen kyseenalainen menettelytapa, jonka kestävyys pitänee selvittää. Toki SRHS:n hallitus voi keskuudessaan asian käsitellä ja yksinkertaisesti muuttaa käytäntöä (ja kertoa päätöksestään sen jälkeen jäsenille)  Virnistää
tallennettu
Joona Kärkkäinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 544

« Vastaus #8 : Maaliskuu 22, 2013, 23:29:45 »

Mutta onko SRHS:n jäsenistössä henkilöitä jotka haluavat ottaa tämän asian käsiteltäväksi kokouksessa ja mitä he ovat sen eteen tehneet?
tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 1139

« Vastaus #9 : Maaliskuu 22, 2013, 23:41:32 »

Mutta onko SRHS:n jäsenistössä henkilöitä jotka haluavat ottaa tämän asian käsiteltäväksi kokouksessa ja mitä he ovat sen eteen tehneet?

Aloitteen ei tarvitse edes tulla jäsenistöltä. Myös herkillä tuntosarvilla varustettu yhdistyksen hallitus voi nostaa yhdistyskokouksen asialistalle omaksi kohdakseen "yhdistyksen julkaiseman sivuston sääntöjen uudistaminen ja ylläpidon aseman selkiyttäminen". Tämän jälkeen asia käsitellään yhdistyskokouksessa ja siitä tehdään päätös (olipa se mikä tahansa). Menettelyn etuna on, että tämän jälkeen asia on käsitelty ja siitä on päätös. Päätökseen on helppo vedota, mikä taas lopettaa tämän kaltaiset spekulaatiot. Samalla tulee selväksi, mikä on yhdistyksen asema julkaisijana suhteessa sen julkaisemaan mediaan.

Mikäli taas viittaat kommentillasi SRHS:n harjoittamaan kokouskutsukäytäntöön, niin sen vedenpitävyyden/vedenpitämättömyyden voi selvittää puhelinsoitolla PRH:n neuvontajuristille. Jos yhdistyksen hallitus haluaa turvata selustansa, niin se tekee sen itse - tai sitten kuka tahansa muu henkilö. Kyseessä on siis ennen kaikkea menettelytavan kestävyydestä/kestämättömyydestä.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 23, 2013, 05:56:51 kirjoittanut Petri Sallinen » tallennettu
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 895

« Vastaus #10 : Maaliskuu 23, 2013, 09:01:50 »

Aloitteen ei tarvitse edes tulla jäsenistöltä. Myös herkillä tuntosarvilla varustettu yhdistyksen hallitus voi nostaa yhdistyskokouksen asialistalle omaksi kohdakseen "yhdistyksen julkaiseman sivuston sääntöjen uudistaminen ja ylläpidon aseman selkiyttäminen".

Vaunut.orgin käyttösääntöjen epäloogisuuden, kohtuuttomuuden ja diktatorisuuden sekä SRHS:n kokouskutsujen sekä lain että yhdistyksen omien sääntöjen hengen vastaisen kohtuuttoman lähetystavan lisäksi ehkä eniten minua hämmästyttää se seikka, että SRHS:n hallitus lähetti tämän vuoden molempien yhdistyskokousten kutsut asialistoin, joissa Vaunut.orgin käyttösäännösto ja hallinto eivät olleet mukana, vaikka asiasta oli täällä keskustelussa jo pitkään taitettu peistä ja tuotu epäkohdat selkeästi esiin. - Mitähän johtopäätöksiä tuosta tulisi tehdä?

Mitä asian eteen tekee muuten toinen kustantajayhdistys MRY?

Miksi ei kutsua voi ilmoittaa lehti-ilmoituksella, siis syksyn Resiinassa kutsuen?

Aivan totta. Resiina-lehti on ainoa järkevä ja kustannustehokas väline, joka tavoittaa koko jäsenkunnan kerralla ja oikea-aikaisesti. Kun lehti on kustantayhdistysten oma tiedotusväline, on todella kummallista, etteivät ne sitä tiedottamiseen käytä. 
tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 895

« Vastaus #11 : Maaliskuu 23, 2013, 09:38:29 »

Viime kokouksessa viikolla jäsenet kuulivat, että SRHS:n johtokunta oli samana päivänä päättänyt lahjoittaa yhdistyksen rahoja muille harrastekerhoille kymppitonnin (vai oliko se viisitonnia)...

Jäsenmaksua hivutettiin pari vuotta "tilapäisesti" korkeammaksi sillä puheella, että on tulossa rautateiden juhlavuosi ja seura järjestää lisämaksulla jäsenille tapahtumaan liittyvää toimintaa. (Tällaiset lisämaksut on kopioitu suoraan hallituksen ohjelmasta, eli tilapäinen muuttuukin pysyväksi.) No, oli yksi Sm1-ajo talvella Hesasta Hämeenlinnaan ja sen matkalipputulot taisivat kattaa hyvin kustannukset, eli mitään sen kummempaa ei ole ollut.

Tämä kuulostaa huolestuttavalta:
- Jäsenmaksua korotetaan tilapäisesti tulossa olevien lisätapahtumien vuoksi.
- Lisätapahtuma (ainoa?) rahoietaankin tapahtuman pääsymaksuilla.
- Johtokunta päättää jakaa yhdistyksen rahaa kolmansille osapuolille.

- Mitä sanoo tilintarkastaja? Hänhän on tilintarkastukseen jälkeen vastuussa tehdyistä toimista.
- Onko johtokunnalla mandaatti jakaa yhdistyksen varoja kolmansille osapuolille?
- Onko lisätapahtumiin koottua rahaa jaettu kolmansille osapuolille?
- Miksi voittoatuottamaton yhdistys tuottaa ylijäämää?
tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Petri Sallinen
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 1139

« Vastaus #12 : Maaliskuu 23, 2013, 09:45:27 »

Miksi ei kutsua voi ilmoittaa lehti-ilmoituksella, siis syksyn Resiinassa kutsuen?
Aivan totta. Resiina-lehti on ainoa järkevä ja kustannustehokas väline, joka tavoittaa koko jäsenkunnan kerralla ja oikea-aikaisesti. Kun lehti on kustantayhdistysten oma tiedotusväline, on todella kummallista, etteivät ne sitä tiedottamiseen käytä. 

Tämä on hyvä idea. SRHS:n säännöissä todetaan, että "kutsu yhdistyksen kokouksiin lähetetään jäsenille jäsenkirjeessä postitse". Koska Resiina-lehti on yhdistysten jäsenlehti, pitäisi sen käyttäminen täyttää säännöissä mainitut edellytykseet. Lisäksi tapa on erittäin kustannustehokas.

Hyvin monessa yhdistyksessä hallitukset sitäpaitsi aktivoivat jäseniä tekemään esityksiä kokouksissa käsiteltäviksi asioiksi esimerkiksi tyyliin "kokouksen esityslistalle haluttavat jäsenten esille nostamat asiaehdotukset on toimitettava hallitukselle siihen ja siihen päivään mennessä hallitukselle" (jotta ne ehtisivät esityslistalle).

Mikäli hallitus ei harrasta tällaista käytäntöä, on tähänkin olemassa keino. Yksittäinen jäsen tai jäsenet voivat tehdä oma-aloitteisesti hallitukselle aloitteita asioiden nostamiseksi esityslistalle. Tässä kannattaa toimia siten, että kirjallinen aloite asiasta osoitetaan hallitukselle (mieluiten kaikille hallituksen jäsenille erikseen, jotta sihteeri tai puheenjohtaja ei voi myöhemmin vedota siihen, että ei ole mitään saanut tai että esitys on kadonnut (ellei sitten käytetä kirjattua kirjettä, mikä tuntuisi ylimitoitetulta ratkaisulta  Virnistää). Kun esitys on osoitettu hallitukselle, on sen käsiteltävä se kokouksessaan — näin asiasta syntyy myös pöytäkirjamerkintä.

Juridisestihan hallituksen ei tarvitse nostaa yksittäisen jäsenen esittämää aihetta sääntömääräisen kokouksen asialistalle, mutta käytännössä asetelmasta syntyy vähintäänkin moraalinen ongelma: on seliteltävä miksi asiaa ei nostettu  yhdeksi kokouksen aiheeksi. Hallitukselle osoitettua aloitetta voi vielä terästää julkisuuden avulla. Ilmoitetaan esimerkiksi yhdistyksen nettisivustolla, että olen tehnyt yhdistyksemme hallitukselle seuraavanlaisen aloitteen käsiteltäväksi sääntömääräisessä kokouksessa ja odotan siihen vastausta. Tämä luo sosiaalista painetta.

Yhdistystoiminnassa avoimus ja läpinäkyvyys on olennaisia asioita. Yhdistyksellä voi olla esimerkiksi extranet-palvelu, johon jokaisella yhdistyksen jäsenellä on pääsy. Siellä julkaistaan hallituksen pöytäkirjat, sääntömääräisten kokousten pöytäkirjat sekä yhdistysen tilinpäätöstiedot. Näin jokaisella jäsenellä on mahdollisuus jatkuvasti tutustua siihen, miten yhdistyksen asioita hoidetaan.

Eiköhän nyt vaan ryhdytä tehtailemaan hallitukselle aloitteita mieltä askarruttavista asioista - ja kun ne päätyvät sääntömääräisten kokousten asialistoille, niin sitten myös aktiivisesti keskustelemaan ja päättämään asioista.
tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 1139

« Vastaus #13 : Maaliskuu 23, 2013, 09:58:30 »

Viime kokouksessa viikolla jäsenet kuulivat, että SRHS:n johtokunta oli samana päivänä päättänyt lahjoittaa yhdistyksen rahoja muille harrastekerhoille kymppitonnin (vai oliko se viisitonnia)...

Jäsenmaksua hivutettiin pari vuotta "tilapäisesti" korkeammaksi sillä puheella, että on tulossa rautateiden juhlavuosi ja seura järjestää lisämaksulla jäsenille tapahtumaan liittyvää toimintaa. (Tällaiset lisämaksut on kopioitu suoraan hallituksen ohjelmasta, eli tilapäinen muuttuukin pysyväksi.) No, oli yksi Sm1-ajo talvella Hesasta Hämeenlinnaan ja sen matkalipputulot taisivat kattaa hyvin kustannukset, eli mitään sen kummempaa ei ole ollut.

Tämä kuulostaa huolestuttavalta:
- Jäsenmaksua korotetaan tilapäisesti tulossa olevien lisätapahtumien vuoksi.
- Lisätapahtuma (ainoa?) rahoietaankin tapahtuman pääsymaksuilla.
- Johtokunta päättää jakaa yhdistyksen rahaa kolmansille osapuolille.

- Mitä sanoo tilintarkastaja? Hänhän on tilintarkastukseen jälkeen vastuussa tehdyistä toimista.
- Onko johtokunnalla mandaatti jakaa yhdistyksen varoja kolmansille osapuolille?
- Onko lisätapahtumiin koottua rahaa jaettu kolmansille osapuolille?
- Miksi voittoatuottamaton yhdistys tuottaa ylijäämää?

Mielenkiintonen viritys. Yhdistyslaki toteaa yhdistyksen taloudellisesta toiminnasta seuraavaa:
"Yhdistys saa harjoittaa vain sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa, josta on määrätty sen säännöissä tai joka muutoin välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen taikka jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena."
tallennettu
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 895

« Vastaus #14 : Maaliskuu 23, 2013, 11:06:01 »

Tämän taakse ei nyt kannata mennä. Jos joku kokee, että Resiinan nettisivustolla jotkut asiat vaativat muutosta, ja ne ovat sellaisia asioita, mitä ei pysty ylläpidon kautta hoitamaan, ei muuta kuin vaikuttamaan yhdistyksissä. Vaikka en asioista yhdistyksissä päätäkään, uskallan sanoa, että kyllä varmasti asiansa saa käsittelyyn, kun vain ryhtyy toimimaan. Se tietysti vaatii hieman viitseliäisyyttä. Paljon helpompaa on esim. nurista tässä ketjussa. Ja tämä siis nyt ihan kaikille yleisesti.

Viitseliäisyyttä se toisaan vaatii, sillä seuraava vaikuttamismahdollisuus on vasta kevään 2014 kokouksessa.

Näin siksi, että yhdistyslain 24§:n mukaan "Päätöstä 23§:ssä mainitussa ja muussa siihen verrattavassa asiassa ei kokouksessa saa tehdä, ellei asiaa ole mainittu kokouskutsussa." 23§:ssa mainittuja asioita on mm. yhdistyksen sääntöjen muuttaminen.
tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2913

« Vastaus #15 : Maaliskuu 23, 2013, 11:43:46 »

Viitseliäisyyttä se toisaan vaatii, sillä seuraava vaikuttamismahdollisuus on vasta kevään 2014 kokouksessa.

Näin siksi, että yhdistyslain 24§:n mukaan "Päätöstä 23§:ssä mainitussa ja muussa siihen verrattavassa asiassa ei kokouksessa saa tehdä, ellei asiaa ole mainittu kokouskutsussa." 23§:ssa mainittuja asioita on mm. yhdistyksen sääntöjen muuttaminen.

Yhdistysten kustantaman (Siis kustantaman. Mielestäni ei ole mitenkään selvää, että vaunut.org-sivusto olisi kiinteä osa yhdistysten toimintaa.) nettipalvelun säännöt eivät ole sama asia kuin yksittäisen yhdistyksen säännöt. Pykäliä 23-24 ei täten mielestäni voi soveltaa tähän.

Mitä muuten siitäkin tulisi, että SRHS päättäisi asiasta toisin ja vaikkapa MRY toisin?

Ja edelleenkin, ei-kaupallisten nettipalveluiden "mielivaltapykälä" on vastaavissa palveluissa aivan normaali käytäntö, vailla kohua. Epäilenpä niinkin, että se on jopa välttämätön, jotta palvelulla olisi edes mahdollisuuksia toimia.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #16 : Maaliskuu 23, 2013, 12:43:49 »

Säännöt voidaan kirjoittaa monella lailla, eikä niiden aina tarvitse olla mielivaltaisen kuuloiset vaikka ylläpidolla onkin valta ja vapaus. Esimerkiksi jatkoaika.com -keskustelufoorumilla on nopeasti katsottuna säännöt, jotka pykälä pykälältä ovat konkreettiset ja selkeät.
http://keskustelu.jatkoaika.com/saannot/

Pykälä 9 on muun muassa hyvin konkreettinen ja yleispätevä, tänäänkin vorgiin kirjoittaneet voivat miettiä seuraavaa  : )
"Trollaaminen on kiellettyä. Tällä tarkoitetaan viestejä, joilla pyritään tietoisesti saamaan lukijoiden ja kanssakirjoittajien tunteet kuohumaan. "

Laatikaa nyt vihdoinkin uudet yksinkertaiset säännöt, jotka ovat kohtuulliset ja nykyisen lainsäädännön ja esimerkiksi apulaisoikeusasiamiehen suositusten mukaiset sortumatta monimutkaisiin sanahelinöihin sekä käytettävät, kohtuulliset sanktiot tilanteisiin kun sääntöjä rikotaan.

Juuri näin. Kerrataanpa:

http://vaunut.org/saannot.pdf

"Ylläpito pidättää oikeuden muuttaa sääntöjä ennalta ilmoittamatta. Käyttäjän täytyy hyväksyä uudet
säännöt jatkaakseen palvelun käyttämistä.

Ylläpito voi vapaassa harkinnassaan, ilman erillistä ilmoitusta ja vapaana kaikesta vastuusta,
lopettaa, muokata tai muuttaa palvelua, ja täten muun muassa rajoittaa palvelun käyttöaikaa,
rajoittaa käytön määrää ja/tai rajoittaa tai lopettaa käyttäjän käyttöoikeuden."

Vorgista on käytännössä tullut kansallinen kuva-arkisto, jota ei voi lopettaa pelkästään Ylläpidon huonosti menneen saunaillan tms. päätteeksi. Tähänhän säännöt antavat mahdollisuuden, kaikesta vastuusta vapaana. Samoin kuka tahansa käyttäjä voidaan poistaa sivustolta ilman mitään syytä. Periaatteessa Ylläpito toimii diktaattorin tavoin vastaamatta toimistaan kenellekään.

Argumentointi "jos säännöt eivät miellytä, voi mennä muualle" ei toimi. Minne muualle, kun toista vastaavaa foorumia ei tässä maassa ole. Vähän sama kuin junamatkustus Suomessa; jos haluat kulkea junalla, käytät VR:n palveluita mukisematta.

Jos olisi toinen, oikeudenmukaisempi "Vorg", minä olisin jo siellä.

tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 1139

« Vastaus #17 : Maaliskuu 23, 2013, 13:42:07 »

Yhdistysten kustantaman (Siis kustantaman. Mielestäni ei ole mitenkään selvää, että vaunut.org-sivusto olisi kiinteä osa yhdistysten toimintaa.) nettipalvelun säännöt eivät ole sama asia kuin yksittäisen yhdistyksen säännöt.

Resiina-lehden julkaisijat (ja myös kustantajat) ovat Museorautatieyhdistys ry ja Suomen Rautatiehistoriallinen Seura ry. Tämä selviää lehden mediakortista, mutta myös printtilehden apinalaatikosta.

Printtilehden ja nettiversion välinen suhde taas määritellään seuraavasti tällä sivustolla:

"Resiina on neljästi vuodessa ilmestyvä kiskoliikenneharrastajien sitoutumaton aikakausijulkaisu, joka jaetaan julkaisijayhdistysten jäsenille jäsenlehtenä. Lehteä kustantavat Suomen Rautatiehistoriallinen Seura ry ja Museorautatieyhdistys ry......Resiinan nettisivusto koostuu Resiina-keskustelusta, Vaunut.org-kuva-arkistosta ja Resiina-lehden osiosta." Sivusto on siis Resiina-lehden sähköinen versio. Tältä osin asia on harvinaisen selkeä. Jos sinulla on kuitenkin jotain tarkempaa tietoa sivuston julkaisijasta, niin otan tiedon kiitollisena vastaan. Kustantaja ja julkaisija ovat hyvin usein sama taho, ellei eriyttämistä ole toteutettu.

Kustantajan ja julkaisijan osalta asia voisi olla myös toisin. Itse olen töissä sellaisen lehden toimituksessa, jonka julkaisija on yhdistys, mutta kustantaja on yhdistyksen omistama osakeyhtiö. Lehtimaailmassa on myös sellaisia yhdistysten julkaisemia lehtiä, joiden kustannuspalvelut on kokonaan ulkoistettu, mutta julkaisijan oikeudet (ja velvollisuudet) on silti säilytety yhdistyksellä/yhdistyksillä. Sekään ei ole mitenkään tavatonta, että julkaisijana olisi vaikka viisi yhdistystä.

Nettipalvelun säännöt eivät ole sama asia kuin yhdistysten säännöt, mutta viime kädessä yhdistyskokoukset kyllä päättävät nettipalvelun säännöistä ja nettipalvelun toiminnasta, kun kerran ovat julkaisijoita ja kustantajia. Toki yhdistyskokoukset voivat ulkoistaa sääntöjen laadinnan esimerkiksi nimeämälleen sääntötoimikunnalle tai vaikka sivuston ylläpidolle. Em. porukoiden esityksestä yhdistyskokoukset nettipalvelun säännöt kuitenin hyväksyvät joko sellaisenaan tai viriteltyinä. Sama pätee nettipalvelun sääntöjen muuttamiseen: ne on tehtävä yhdistysten sääntömääräisten kokousten kautta, kuten myös päätoimittajan valinta.

Kyllä kaikki se, mitä yhdistykset julkaisevat ja kustantavat, kuuluu yhdistysten normaalin päätöksentekoprosessiin piiriin. Tässä keskustelussa on nyt vain mennyt sekaisin kaksi asiaa. Kokousten koollekutsumiseen liittyvä problematiikka liittyy vain yhdistysten toimintaan - ei sivuston toimintaan. Tosin nettipalveluiden toimintaan vaikuttaminen on hankalaa, koska asioiden saaminen yhdistysten sääntömääräisten kokousten esityslistoille on tehty melkoisen monimutkaiseksi.

Näitä samoja asioita on muuten väännetty tässä ketjussa jo moneen kertaan hieman eri sanakääntein.
tallennettu
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 895

« Vastaus #18 : Maaliskuu 23, 2013, 13:51:01 »

Yhdistysten kustantaman (Siis kustantaman. Mielestäni ei ole mitenkään selvää, että vaunut.org-sivusto olisi kiinteä osa yhdistysten toimintaa.) nettipalvelun säännöt eivät ole sama asia kuin yksittäisen yhdistyksen säännöt. Pykäliä 23-24 ei täten mielestäni voi soveltaa tähän.

Mitä muuten siitäkin tulisi, että SRHS päättäisi asiasta toisin ja vaikkapa MRY toisin?

Tarkoitat siis sitä, että yhdistykset voisivat kokouksissaan päättää vorgin säännöistä ilman että asiaa olisi etukäteen saatettu jäsenten tietoon esityslistassa? Että pieni paikalle sattunut porukka päättäisi asiasta lennossa? Silloinko täyttyisi oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisen vaikuttamisen vaade?   Ja silloinko molemmat kustantajayhtiöt päätyisivät samaan ratkaiusuun?

Ja edelleenkin, ei-kaupallisten nettipalveluiden "mielivaltapykälä" on vastaavissa palveluissa aivan normaali käytäntö, vailla kohua. Epäilenpä niinkin, että se on jopa välttämätön, jotta palvelulla olisi edes mahdollisuuksia toimia.

Mielivalta on aina mielivaltaa, diktatuuria, vaikka voissa paistaisi.

Mielestäni mielivaltapykälää ei ole nykyisten sääntöjen voimassaoloaikana käytetty väärin.
Pykälä itsessään mahdollistaa ylläpidollisen väärinkäytöksen, mutta sellaista en ole nyky-ylläpidon aikana havainnut tapahtuvan. Väärinkäytösmahdollisuudesta huolimatta pykälä on välttämätön. Ja yleinen käytäntö vailla kohua.

Se, että mielivaltapykälää ei olisi toistaiseksi käytetty, ei tarkoita sitä, että se olisi oikeutettua ja että se pitäisi hyväksyä.
Toisaalta koko tämä viestketju on osoitus siitä, etteivät kaikki ole kanssasi samaa mieltä siitä, ettei sitä olisi käytetty.
tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 895

« Vastaus #19 : Maaliskuu 23, 2013, 14:13:35 »

Olen pudonnut kärryiltä jo kauan sitten.
Haluaako joku Kaliffiksi Kaliffin paikalle, vai mistä on kysymys?

Esim. oikeudenmukaisuus, ristiriidattomuus, loogisuus ja järkevyys ovat sinulle varmasti tuttuja asioita?

Tuttua sinulle ei sen sijaan liene se, että jotkut voisivat ajaa noita aatteita ilman oman edun tavoittelua tai pyrkyryyttä, kun noin ihmettelet.
tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2913

« Vastaus #20 : Maaliskuu 23, 2013, 14:25:36 »

Tarkoitat siis sitä, että yhdistykset voisivat kokouksissaan päättää vorgin säännöistä ilman että asiaa olisi etukäteen saatettu jäsenten tietoon esityslistassa?

En tarkoita. Tarkoitan sitä, että vorgin säännöistä päättää vorgin ylläpito, ja yhdistykset valitsisivat sivuston vastuulliset ylläpitäjät.

Toisaalta koko tämä viestketju on osoitus siitä, etteivät kaikki ole kanssasi samaa mieltä siitä, ettei sitä olisi käytetty.

Tämä viestiketju on osoitus siitä, että pieni muutaman henkilön kokoinen mutta äänekäs vähemmistö ei ole kanssani samaa mieltä. Sivuston ylivoimainen käyttäjäenemmistö ei ole ottanut kantaa suuntaan eikä toiseen, joten heidän mielipiteestään ei voi varmaksi sanoa mitään. Mutta hiljaisuus on usein tyytyväisyyden merkki, ainakin useammin kuin tyytymättömyyden.
tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 1139

« Vastaus #21 : Maaliskuu 23, 2013, 15:19:21 »

Tarkoitan sitä, että vorgin säännöistä päättää vorgin ylläpito, ja yhdistykset valitsisivat sivuston vastuulliset ylläpitäjät.

Tällaista automaattia ei ole, kun on kyse yhdistysten julkaisemasta sivustosta. Yhdistysten sääntömääräiset kokoukset voivat halutessaan ottaa asiassa päätösvallan, yhtä hyvin yhdistyskokous voi valtuuttaa sen ylläpidolle tai vaikka erilliselle sääntötoimikunnalle. Mahdolllisuuksia on useita, mutta viime kädessä asioista päätetään aina yhdistysten päättävissä elimissä, joiden kautta myös vaikuttaminen etenee. Päätösvalta yhdistyksessä kuuluu yhdistystä koskevissa asioissa aina jäsenille. Tämä on laissa määrittelty yhdistystoiminnan perusta, jota ei millään mielipiteellä voi sivuuttaa.

Tämä viestiketju on osoitus siitä, että pieni muutaman henkilön kokoinen mutta äänekäs vähemmistö ei ole kanssani samaa mieltä.

Kaikki asiat eivät ole mielipidekysymyksiä — osaa asioista ohjaavat lait ja määräykset, jolloin mielipiteillä ole sijaa. Yhdistystoiminnan taustalla on joukko säädöksiä, jotka eivät ole mielipidekysymyksiä.

Mutta hiljaisuus on usein tyytyväisyyden merkki, ainakin useammin kuin tyytymättömyyden.

Hiljaisuus voi usein olla myös välinpitämättömyyden merkki, jolloin asia ei yksinkertaisesti kiinnota minua tai minulla ei ole eväitä osallistua tietopohjaiseen (sääntö)keskusteluun  Virnistää Yhdistystoiminnan kiemurat eivät yksinkertaisesti kiinnosta kaikkia (eikä niiden tarvitsekaan välttämättä kiinnostaa). Jos tuhannen jäsenen SRHS:n sääntömääräisessä kokouksessa käy noin 30 jäsentä, niin samankaltaisestahan ilmiöstä silloin on kyse.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 23, 2013, 15:33:04 kirjoittanut Petri Sallinen » tallennettu
Petri P. Pentikäinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 907

« Vastaus #22 : Maaliskuu 23, 2013, 17:31:00 »

Parempi pitää suitsia sopivan kireällä. Muuten aisat katkeilee ja kärryt kaatuu.

Jossain kyllä mättää, jos yhden harrastajan banni on kestänyt 15 kuukautta eikä loppua näy.
Niin ihan vertailun vuoksi: kyseinen joht. Nyman on saanut kirjoittaa aivan vapaasti VR:n itsensä Facebook-profiiliin, eikä VR ole häntä sieltä poistanut siksi, että joht. Nyman sattuu pitämään yhtä blogia toisaalla internetissä. VR on suhtautunut Facebookissa joht. Nymaniin samanlaisena asiakkaana kuin muihinkin. Kiitos VR:lle siitä.

Sitä käsittämättömämpää on, että joku VR:n ulkopuolisen yhdistyksen johto kuvittelee hoitavansa ansiokkaasti VR-suhteita pitämällä yllä Nymanin elinkautista likvidaatiota. Nyman ei saa kirjoittaa edes SRHS:n Facebook-profiiliin, vaikka hän on seuran jäsen, ja väitetyt rikkeet ovat tapahtuneet vaunut.orgissa.

Kyse ei ole siitä, pitääkö Nymanista vai ei: kyse on siitä, että tämä kiusaaminen on kohtuutonta. Kyse ei ole myöskään siitä, pitääkö puheenjoht. Nylundista vai ei, vaan siitä, että kohtuuttomuutta ei voi hyväksyä.
tallennettu

Salattu jäseniltä: Poliisin etsinnästä kaksi vuotta - alaikäisten turvaksi ei ole tehty mitään https://salattujasenilta.blogspot.com/2021/12/poliisin-etsinnasta-kaksi-vuotta.html
Petri Sallinen
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 1139

« Vastaus #23 : Maaliskuu 23, 2013, 17:58:08 »

Sitä käsittämättömämpää on, että joku VR:n ulkopuolisen yhdistyksen johto kuvittelee hoitavansa ansiokkaasti VR-suhteita pitämällä yllä Nymanin elinkautista likvidaatiota. Nyman ei saa kirjoittaa edes SRHS:n Facebook-profiiliin, vaikka hän on seuran jäsen, ja väitetyt rikkeet ovat tapahtuneet vaunut.orgissa.

Kyse ei ole siitä, pitääkö Nymanista vai ei: kyse on siitä, että tämä kiusaaminen on kohtuutonta. Kyse ei ole myöskään siitä, pitääkö puheenjoht. Nylundista vai ei, vaan siitä, että kohtuuttomuutta ei voi hyväksyä.

Olen melko tuore SRHS:n jäsen ja nyt kyllä äimän käkenä. Minkälaisia sääntöjä SRHS:n toiminnassa ylipäätään noudatetaan, jos kerran yksittäistä yhdistyksen jäsentä voidaan kohdella kautta linja em. tavalla? Pitäisikö osata toimia jonkun tietyn etiketin mukaisesti, jotta ei itse joutuisi mustalle listalle  Järkyttynyt
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Yleinen keskustelu  |  Aihe: Keskustelua SRHS:stä  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina