Ajankohtaiset  |  Tapahtumat  |  Aihe: Museorautatieyhdistys ry:n syysretki 25.-27.9.  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Marko Laine
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 270


« : Heinäkuu 31, 2015, 12:05:25 »

MRY:n perinteiselle syysretkelle voi nyt ilmoittautua! Retken teemana on Pohjanmaan rata ja yöjunaliikenne. Matkakohteina ovat Pietarsaari sekä Pori-Haapamäki –radan viimeinen käytössä oleva pitkä osuus Kihniö-Parkano-Niinisalo, josta Parkano-Niinisalo lakkautetaan tämän vuoden lopussa. Myös osuus Kihniö-Parkano loppuu lähitulevaisuudessa, joten kannattaa tulla retkelle nyt. Retki tehdään Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:n makuuvaunuilla ja majoittuminen tapahtuu niissä. Veturina on dieselveturi Dv16 (pakottavasta syystä voi olla muu veturi). Retki on harvinainen, sillä makuuvaunuja ei ole tätä ennen ollut museoliikenteessä aidossa käytössä.

Lähtö on Haapamäeltä perjantaina 25.9.2015 tämän hetkisen arvion mukaan klo 19 jälkeen. Haapamäelle tulevilta iltajunilta ehtii mukaan. Tarkka lähtöaika ilmoitetaan myöhemmin kesällä aikataulun tullessa vahvistetuksi. Huomaa, että retki päättyy sunnuntaina 27.9. Tampereelle. Matkustajat eivät voi palata retkijunalla Haapamäelle, sillä juna jatkaa Tampereelta tyhjävaunujunana.

Juna ajaa perjantai-illan ja yön aikana kohti Pietarsaarta muutamin välipysähdyksin. Myös Seinäjoelta voi nousta kyytiin. Seinäjoen lähtöaika on arviolta noin klo 22. Perillä Pietarsaaressa ollaan noin klo 02.

Pietarsaaressa voi aamun valjetessa mennä hotelliin aamiaiselle ja pesulle/saunaan oman virkeystason mukaan, sillä lähtö on vasta puoliltapäivin. Lauantain ohjelmassa on käynti Alholmassa (Pietarsaaren satamaraiteisto) ja Kovjoen museorautatiellä. Ruokailu on Seinäjoella Rautatieläisten talossa (hotelli Alma). Muilta osin päivä kuluu siirtymisessä Kihniöön, jonne saavutaan illalla ja jossa yövytään toinen yö. Sunnuntaina on vuorossa ajo Niinisaloon ja sieltä kohti Tamperetta, jonne retki päättyy noin kello 19.

Tiedoksi! Kihniön liikennepaikalla on vilkasta puunkuormaustoimintaa. On mahdollista, että siellä on retkipäivänä kaksi junarunkoa yhtäaikaisesti kuormattavana, jolloin retkijuna ei mahdu joukkoon. Jos näin käy, juna jää yöksi Parkanoon. Asia selviää vasta vähän ennen retkeä.

Junassa on makuupaikkoja teräskorisessa ja puukorisissa makuuvaunuissa. Makuupaikat myydään vain koko retkelle, mutta mukana on myös päivävaunu, jossa voi matkustaa istumapaikalla päivämatkoja. Päivävaunu on kaikkien matkustajien käytössä.

HUOMIO 1: Kaikkien makuuvaunussa matkustavien on otettava mukaan omat lakanat ja tyynyliina tai vaihtoehtoisesti makuupussi. Ilman em. vuodevaatteita ei sänkyjä saa käyttää. Vaunuissa on peite ja tyyny.

HUOMIO 2: Makuuvaunujen yöpymispaikoilla ei ole verkkosähköä käytettävissä kaikkiin vaunuihin ja vaunujen valaistusta joudutaan siksi rajoittamaan. Oma taskulamppu on suositeltavaa ottaa mukaan. Kynttilöitä tai muita tulta käyttäviä välineitä ei saa vaunuissa käyttää.

HUOMIO 3: Vaunujen ollessa vanhoja niiden sisäilma ei vastaa uusien vaunujen tasoa. Retkeä ei siksi suositella yliherkille henkilöille.

Retken hintaan kuuluu matkan lisäksi aamupala ja keittolounas lauantaina ja sunnuntaina sekä lauantai-aamuna sauna (saunapyyhe hotellin puolesta kuuluu hintaan). Päivämatkoihin kuuluu aamupala ja lounas vain ko. päivänä, ei majoitusta. Ruokailuista huolimatta junaan kannattaa ottaa omia eväitä, koska päivät ovat pitkiä. Lauantaina voi käydä kaupassa Pietarsaaressa ja pikaisesti ehkä myös Seinäjoella, mutta sunnuntaina kauppamahdollisuutta ei ole. Sunnuntaina ei ole myöskään peseytymismahdollisuutta.

Retken ohjelma jaetaan osallistujille retken alkaessa.

Retki toteutetaan vain, jos retki on myyty täyteen 9.9.2015 mennessä. Makuupaikkoja on 77, joten ilmoittaudu ajoissa mahtuaksesi mukaan ja saadaksesi haluamasi paikat!

Junassa olevat makuupaikat

Teräsmakuuvaunussa CEmt 24040: 10 kpl 3 hengen hyttejä ja 1 kpl 2 hengen hytti
Puumakuuvaunussa Cm 2186: 9 kpl 2 hengen hyttejä ja 1 kpl yhden hengen hytti (huom. yhden hengen hytin sänky tavallista lyhyempi ja kapeampi, 65 x 173 cm)
Puumakuuvaunussa CEm 2460: 5 kpl 3 hengen hyttejä, 5 kpl 2 hengen hyttejä ja 1 kpl yhden hengen hytti (huom. yhden hengen hytin makuupaikka tavallista kapeampi 55 x 190 cm)

Matkustus- ja nukkumismukavuuteen liittyvänä tietona ilmoitetaan, että vaunun 2460 kolmen hengen hyttien sänkyjen pehmuste on muita kovempi ja ohuempi – ovathan ne kakkosluokan hyttejä.


Retken hinnat Museorautatieyhdistys ry:n jäsenille (aikuiset):

A: Koko retki (Haapamäki-Tampere makuuvaunussa) 173 euroa
B: Vain perjantai, ei majoitusta 65 euroa
C: Vain lauantai, ei majoitusta 80 euroa
D: Vain sunnuntai, ei majoitusta 80 euroa

Retken hinnat muille kuin Museorautatieyhdistys ry:n jäsenille (aikuiset):

E: Koko retki 188 euroa
F: Vain perjantai, ei majoitusta 75 euroa
G: Vain lauantai, ei majoitusta 90 euroa
H: Vain sunnuntai, ei majoitusta 90 euroa

Hinnat lapsille (alle 18 v.) ovat puolet kaikista edellä mainituista (A-H).

Lisätietoja:
http://museorautatieyhdistys.fi/fi/syysretki/1026-pohjanmaan-yojuna-museorautatieyhdistys-ry-n-syysretki-2015
retket@museorautatieyhdistys.fi.
tallennettu
Jussi Mäkinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 369


« Vastaus #1 : Heinäkuu 31, 2015, 14:59:17 »

Lienee ensimmäinen museoyöjuna valtion rataverkolla, ainakin itsenäisten museoliikenteenharjoittajien aikaan!
tallennettu
Marko Laine
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 270


« Vastaus #2 : Elokuu 21, 2015, 14:03:18 »

Vielä ehtii ilmoittautumaan Museorautatieyhdistyksen syysretkelle, joka järjestetään 25.-27.9. Luvassa mielenkiintoinen ja harrastustäyteinen reissu! Retkelle osallistuminen ei edellytä MRY:n jäsenyyttä, vaan retki on tarkoitettu kaikille rautateistä kiinnostuneille.

Lisätiedot ja vapaiden paikkojen tilanne löytyy syysretken omilta nettisivuilta:

http://www.museorautatieyhdistys.fi/fi/syysretki/1026-pohjanmaan-yojuna-museorautatieyhdistys-ry-n-syysretki-2015
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #3 : Elokuu 21, 2015, 22:00:48 »

Onkos tietoa, milloin saadaan tarkempaa aikataulua? Hymyilee
tallennettu
Jussi Tepponen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 29


« Vastaus #4 : Syyskuu 07, 2015, 20:53:48 »

Aikataulusta löytyy tietoja Museorautateiyhdistys ry:n sivuilta ja retkelle on vielä jäljellä pari vapaata paikkaa. Nyt myös mahdollista osallistua vain yhtenä paivänä tai matkustaa päivävaunussa väli Kihniö-Niinisalo.

Käykää katsomassa sivua, ilmoittautukaa ja tulkaa mukaan ja muistakaa, että viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 9.9. 2015!

Ilmoittautumisohjeet ja aikataulut löydät täältä:
http://museorautatieyhdistys.fi/fi/syysretki
tallennettu
Jussi Tepponen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 29


« Vastaus #5 : Syyskuu 14, 2015, 19:28:48 »

ILMOITTAUTUMISAIKA PÄÄTTYY KESKIVIIKKONA 16.9. - TERVETULOA RETKELLE

Retken uutena kohteena on Pietarsaaren sijaan Kokkola ja Ykspihlajan rata. Muilta osin retki toteutuu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Retkelle voi ilmoittautua 16.9. saakka, jonka jälkeen osallistujamäärä ilmoitetaan hotellille ja ravintoloille, eikä siihen tehdä enää muutoksia. Uusien osallistujien on maksettava retki perjantaihin 18.9. mennessä. Kokkolassa on aamiainen ja peseytyminen hotellissa.

Retken aikataulua ei ole vielä hyväksytty, mutta suunnitelman mukaan retkijuna lähtee perjantaina Haapamäeltä 18.36, Alavudelta 20.08 (vastaantulevasta junasta ehtii mukaan) ja Seinäjoelta 21.19. Sunnuntaina retki päättyy Tampereelle 19.07. Etelän suuntaan menevät kiireisimmät matkustajat voivat halutessaan vaihtaa IC 254:ään Parkanossa klo 17.17.

Retkijunan teräskorisessa makuuvaunussa on vielä muutama paikka vapaana. Myös puuvaunussa on pari paikkaa.

Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse tarkemmat ohjeet hyvissä ajoin ennen retkeä. Matkan ohjelma ja hytit jaetaan junaan nousun yhteydessä. Lämpimästi tervetuloa!

Ilmottautumisohjeet löytyvät Museorautateiyhdityksen sivuilta osoitteesta:
http://museorautatieyhdistys.fi/fi/syysretki
tallennettu
Jari Kuusinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 343


« Vastaus #6 : Syyskuu 25, 2015, 00:10:54 »

Tämä tulee aivan viime tipassa, mutta Niinisalon sotkua ei ilmeisesti ole pyydetty olemaan avoinna junan tuloaikaan?  Pyörittää silmiään
Niinisalon sotilaskoti on avoinna sunnuntaisin klo 15-20, mutta retkijuna lähtee paluumatkalle "jo" klo 14:30.

Ps. Sivu- ja kuvalatausmäärien perusteella ehkäpä jokunen Kihniöllä yöpyvä retkiläinen olisi toivonut hieman lisäaikaa ja/tai lisäjärjestelyjä myös Pettukankaalla ja mahdollisesti myös Aitonevalla käymiseen, mutta kaikkialle ei aina valitettavasti ehdi, ei edes joka kerta. Niin lähellä mutta niin kaukana.  Surullinen
tallennettu

Petri P. Pentikäinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 907


« Vastaus #7 : Syyskuu 25, 2015, 09:24:12 »

Tämä tulee aivan viime tipassa, mutta Niinisalon sotkua ei ilmeisesti ole pyydetty olemaan avoinna junan tuloaikaan?
Siltä varalta, että käyntiä ei tällä kertaa järjestyisi, voi paikalla pistäytyä virtuaalisella tasolla.

https://www.youtube.com/watch?v=F6EvdxZ892Y
tallennettu

Salattu jäseniltä: Poliisin etsinnästä kaksi vuotta - alaikäisten turvaksi ei ole tehty mitään https://salattujasenilta.blogspot.com/2021/12/poliisin-etsinnasta-kaksi-vuotta.html
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Tapahtumat  |  Aihe: Museorautatieyhdistys ry:n syysretki 25.-27.9.  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina