Resiina-keskustelu

Ajankohtaiset => Uutiset => Aiheen aloitti: Harri Junttila - Heinäkuu 21, 2013, 17:30:07



Otsikko: Yksi loukkaantui rataturmassa Kontiomäellä
Kirjoitti: Harri Junttila - Heinäkuu 21, 2013, 17:30:07
Yksi loukkaantui rataturmassa Kontiomäellä

Yksi työntekijä loukkaantui tavarajunan vaunujen suistuttua kiskoilta Kontiomäen ratapihalla Paltamossa.
Turma sattui lauantaina iltapäivällä hieman ennen kello kolmea.

Veturi oli siirtämässä tyhjiä puutavaravaunuja ratapihalla, kun pari etummaista vaunua putosi vaihteen kohdalla kiskoilta.
Vaunut olivat veturin edellä ja veturi siirsi niitä peruuttamalla. Junan nopeus oli noin 20 kilometriä tunnissa ennen suistumista.
Etummaisessa vaunussa ollut työntekijä sai vammoja vaunujen pomppiessa ratapölkkyjä pitkin. Hän ei pudonnut vaunusta, muttei voinut vaunujen pomppimisen ja heittelehtimisen vuoksi suorittaa hätäjarrutusta.
Hänen vammansa olivat lieviä ja hän kykeni itse hakeutumaan hoitoon.
Poliisi puhallutti kaikki ratapiha-alueella työskennelleet. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.
Poliisi tutkii asiaa. Toistaiseksi ei tiedetä, liittyykö onnettomuuteen työturvallisuuslainsäädännön rikkomista.
Onnettomuudesta on myös tehty ilmoitus onnettomuustutkintakeskukselle.

lähde: Kaleva http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/yksi-loukkaantui-rataturmassa-kontiomaella/636641/


Otsikko: Vs: Yksi loukkaantui rataturmassa Kontiomäellä
Kirjoitti: Petri Tuovinen - Heinäkuu 21, 2013, 21:21:49
Täältä lisää:
http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194827567289/artikkeli/junavaunuja+tippui+kiskoilta+kontiomaessa+ohjaaja+sai+vammoja.html


Otsikko: Vs: Yksi loukkaantui rataturmassa Kontiomäellä
Kirjoitti: Petri Soronen - Heinäkuu 22, 2013, 12:50:33
Hmm, veturi on siis peruuttanut, vaunut olleet veturin keulalla, mutta silti ne on kulkeneet etummaisina... ;D


Otsikko: Vs: Yksi loukkaantui rataturmassa Kontiomäellä
Kirjoitti: Harri Junttila - Heinäkuu 22, 2013, 13:59:58
Huolestuttavaa että hätäjarrutusta ei pysty tekemään silloin kun se olisi kaikkein kiireisintä. Liekköhän ro:hon tulee muutoksia että joku nappi jota pitää pitää pohjassa ja jos se löysätään niin hätäjarrutus. No ehkä se olisi liian rasittavaa ja hankalaa pitää pohjassa, mutta ehkä jotain keksivät.