Resiina-keskustelu

Ajankohtaiset => Uutiset => Aiheen aloitti: Mikael Sahervo - Heinäkuu 21, 2015, 05:53:33



Otsikko: Mies kiipesi junan katolle Helsingin rautatieasemalla ja sai valokaaren
Kirjoitti: Mikael Sahervo - Heinäkuu 21, 2015, 05:53:33
Pelastuslaitos sai noin kello 3.30 tiistaiaamuna hälytyksen junan katolle kiivenneestä ja valokaaren saaneesta miehestä.

Noin 30-40-vuotias mies kiipesi Helsingin rautatieasemalla raiteella 13 olleen junan katolle. Päivystävä palomestari Mikael Siitonen arvioi, ettei mies ehtinyt olla kauaa katolla, kun valokaari iski.

- Toinen valokaari tuli, kun poliisi oli paikalla, Siitonen sanoo.

Mies jäi valokaarien jälkeen makaamaan junan katolle eikä päässyt sieltä omin voimin pois. Pelastuslaitos haki hänet, ja mies toimitettiin sairaalaan.

- Näki, että vaatteet olivat hieman repeytyneet kun virta oli osunut mieheen, Siitonen kertoo.

Työvuoro päättyi

Junan oli tarkoitus lähteä paikalta, mutta kiipeilijän takia kuljettajan työvuoro päättyi ja juna vietiin tarkistukseen. Siitonen kertoo, että tällaisessa tilanteessa kuljettaja ei voi lähteä ajamaan.

Miehen vammojen vakavuudesta Siitonen ei osaa sanoa tarkasti.

- Voi olla, että sisäisiä vammoja on tullut.

Mies toimi ilmeisesti yksin. Siitosella ei ole tietoa siitä, miten ja mistä mies on kavunnut katolle.

Kiipeilijän syitä ei voi tässä vaiheessa kuin arvailla. Alkoholin osuudesta asiaan ei ole vielä tietoa.

- En ota kantaa, mutta harvoinpa sitä on järkeviä syitä kiivetä junan katolle, Siitonen sanoo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072120065998_uu.shtml


Otsikko: Vs: Mies kiipesi junan katolle Helsingin rautatieasemalla ja sai valokaaren
Kirjoitti: Mikko Herpman - Heinäkuu 24, 2015, 12:26:36
Sai valokaaren... Vai olisiko kyseessä että sai sähköiskun...

Jos jäi henkiin niin tuuria on ollut. Katolle ei ole asiaa jännitteisen ajojohtimen alla.