Resiina-keskustelu

Ajankohtaiset => Tapahtumat => Aiheen aloitti: Teppo Niemi - Huhtikuu 03, 2018, 10:18:20



Otsikko: Halkotalkoot Jokioisten Museorautatiellä Minkiön asemalla
Kirjoitti: Teppo Niemi - Huhtikuu 03, 2018, 10:18:20
Museorautatien höyryveturit tarvitsevat paljon ruokaa liikkuakseen. Yksi kevään varma merkki on perinteiset halkotalkoot, jolloin tehdään veturipuita kesän liikennettä varten. Tänä vuonna halkotalkoot järjestetään poikkeuksellisesti vasta toukokuun alussa, lauantaina 5.5.
sekä sunnuntaina 6.5. Viikonlopun aikana on tarkoitus saada valmiiksi noin 80 m3 halkoja. Työssä on mukana klapikone, mutta paikalle tarvitaan myös runsaasti käsipareja, jotta halot saadaan pinoihin ja kuivumaan.
Talkoot sisältävät puiden sahausta, halkaisua sekä pinoamista halkolaanille.

Työt aloitetaan lauantaiaamuna noin klo 9 ja töitä jatketaan sunnuntainakin. Voit tulla talkoisiin vaikkapa vain päiväksi tai sitten koko viikonlopuksi. Kaikki talkooapu on tervetullutta.

Minkiöllä on mahdollista myös yöpyä. Omat petivaateet ja pyyhe sekä eväät mukaan. Yhdistyksen puolesta tarjolla talkookahvia / -teetä sekä talkoosauna.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Teppo Niemi, puh 040-6583621 sekä teppo.niemi [ät] helen.fi

Tervetuloa mukaan reippailemaan sekä tekemään yhdessä!