Resiina-keskustelu

Rautatiet ja harrastus => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Antti Lappi - Joulukuu 19, 2018, 20:14:34



Otsikko: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Joulukuu 19, 2018, 20:14:34
O len eläkkeellä oleva veturimies ikä 80v elikkä vanhus.Oppilaskoulu Kuopiossa alkoi 6.9.1955 kurssi oli numero25.Meitä oli 19 poikaa ,nuorin oli 15 vuotias vanhin 17.Aluksi oli 3 kuukaudenkoeaika jona aikana teimme oppilas työt.Siinä teimme suorakulman,teekulman,keskiökulman,sekä 3 erilaista harppia sekä jotain pienempää.Juotokset tehtiin ahjossa  puuraksin kanssa.Nuljuksennaulan teossa joutui hermot tiukalle eikähän sekaikilta onnistunut.Neliskanttinen rautapala 60mm kertaa 60mm paksuutta 30mm keskellä reikä 20mm. Reikä viilattiin neliskanttiseksi ja siihen neliskanttinen tappi jonka pää sylinterin muotoinen,tapin piti mennä reijästä läpi työntämällä mutta ei saanut pudota itsekseen ja joka kantilta eri  suunnalta sopivan tiukka.Kyllä sitä monta kertaa alasimen päällä  mukiloitiin tiukoille otti,Rasvaläppien teko kuului myös ohjelmaan ja ne tarkastettiin ettei päivä paistanut läpi olivat öljyn pitäviä.Työntömittaa ei ollut käytössä sekä smirkelin käyttö oli kielletty.Kahtena päivänä oli oppitunnit aineita oli monia viikko tunnit oli 47 .3 kuukautta ja oppisopimus allekirjoitettiin Meille maksettiin palkkaa 43 penniä tunti,sillä pystyi juuri vuokrat maksamaan


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Petri Nummijoki - Joulukuu 21, 2018, 11:42:09
Kerrotko vähän lisää, mitä tuon koeajan jälkeen tapahtui? Minkä verran oli esim. harjoittelua varikolla, konepajassa ja pyörien päällä, ennen kuin lämmittäjän nimityksen saavutti? Se kai oli tuohon aikaan vähän pidempikin prosessi.


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Joulukuu 23, 2018, 20:52:19
Äidinkielen ensimmäinen oppitunti kottoripäällikkö Matti M toivotti meidät tervetulleeksi taloon ja kertoi pelisäännöt jotka  meitä koskee. Pyrkijöistä valittiin 7   -  8 %.Aine oli lähinnä asiointi kirjoitusta.Kyllä kävi mielessä minkähän takia Minutkin valittiin.Fysiikan tunnilta on tapaus mielessä,ope Manu H kertoi että aineen pienen pieni osaon molekyyli ja niinhän siinä kävi,että kurssin pienin poika sai lempinimen Molekyyli J.Tunnilla laskettiin kuinka paljon on kattilan venymä ylöslämmitettäessä.Muistelen että veden lämpö on 15kg paineessa noin 200 astetta.Opettajina oli konepajan työnjohtajia hyviä ammattilaisia.Oppilas oli ammattimiehen,viilarin sälli kuukaudesta kahteen ja sitten latsi vaihtui.Ikävin työ tuli jokaiselle vuorollaan,kattilakiven hakkaus.Kattilakiven paksuus vaihteli,riippui miltä varikolta veturi tuli elikkä veden laatu.Kattila oli riisuttu sisältä tyhjäksi,höyrykuvun kautta letkut ja painevasarat sisälle.Silloin ei tunnettu kuulosuojaimia pienet kumitulpat korviin ja eikun töihin.Meteli kattilan sisäällä oli sanoinkuvaamaton kun 2 vasaaraa oli työssä ja kivenpöly vielä lisänä.Ei ihme jos siellä kuulovaurioita syntyi.  Työ tehtiin aina pareittain.  JATKUU...


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Joulukuu 25, 2018, 18:19:20
Juna onnettoönmuus 1900 luvun alkupuolella kertoo Eeli Halosen olleen kolarissa mukana,hän oli meillä oppilastyönjohtaja.Kasvoissa hänellä oli arpia,mutta ei Hän kertonut niitten syntyperää.Isä Eeli.Muistelen veturisarjoja mitä Kuopion konepajassa korjattiin.Kana,Ankka ,Kukko ,Mullikuhnuri,olivat päivysvetureita Pr,paikkurit lähijunissa, linjalla  Satikat, Amerikansatikat,Pikkujumpot,Jumpot,Wilssonit,henkilöjunissa ,Hv sarjaa Mörssit.Saattoi olla muitakin .Kun veturi tuli konepajalle pesupilttuuseen Uuno pesi joka puolelta puhtaaksi.Sieltä purkupuolelle,siellä riisuttiin alkutekijöihin.Raato lähti kattonosturin mukana korjausraiteelle,kiikkui siellä muitten yläpuolella,näytti alkuun aika huimalle.7 - 8 veturia mahtui kerralla halliin .Laakereitten kaavaus oli oppilaitten hommia .Pyörien akselinkaulat, hiottiin laakerit valettiin,koneistettiin,jasitten värin kanssa kokeiltiin laakeria ,kaavattiin ja kokeiltiin,ammattimies ajastaan hyväksyi työn jäljen.


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Joulukuu 30, 2018, 12:02:51
Oppilaskoulunk  esto oli 4 vuotta.Konepaja aika 3 vuotta ,johon sisältyi varikko aika.1 vuosi lämmitys aikaa.Työnäyte  annettiin veturimestarille välillä Ilm  - PM, veturina hv3 eli mörssi juna oli henkilöjuna 78.Vettä otettiin tenderi täyteen Siilinjärveltä ei ois muuten Pmlle riittänyt.Näyte onnistui ja siintähän se pitkä työ rupeama alkoi.Lämmittäjänä jokunen vuosi ja sitten nimitys lämmittäjän toimeen.Sakkoja ei saanut olla minkään laisia,5 vuotta sakko  oli esteenä nimitykselle.Ilman nimitystä et päässyt yrittämään kuljettajakurssille.Konepajan töistä kerron asbestin käsittelystä joka tuli tutuksi.Oli iso sammio johon kaadettiin vettä ja päälle asbestijauhoa seosta hämmennettiin puisella melalla ,taikinan  jäykkyys oli yhtä tarkkaa kun muurarille laastin teko.Paakkuja ei saanut olla ne puristeltiin pois.Veturissa oli monia putkia jotka eristettiin piti tehdä siistiä jälkeä,taikinan päälle kierrettiin säkkikangasnauha.Hytissä kattilaa suojattiin tällä samalla  aineella paljaskäsin sitä lapsyteltiin ilman minkään laisia suojaimia ei ollut mitään vaaraa.Jälkeenpäin kuulin,että ammattilaiset jotka tekivät eristyksiä työkseen ,eivät 50 vuotis synttäreitä nähneet,noutaja tuli ennen  aikojaan tuttuja  kasvoja...Tietämys asioista on muuttunut paljon niiltä ajoilta...


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Tammikuu 03, 2019, 21:05:25
-Tulipa mieleen tämä Kinnin tapahtumat .Veturina Risto 1000 tonnia perässä , täystonnijuna lahtö Kinnin toiselta raiteelta -.Mäki painoi jo heti lähtiessä vastassa käyrävaihde kallion leikkaus kaarre ja mäki jatkui .Risto oli tiukoilla hiekoitustakin saattoi tarvita.Radan varressa vasemmalla oli kiviuuni jossa oli paistettu leipää radanrakentaj-ille .Voikoski oli seuraava liikennepaikka .Televisio kertoi onnettomuuteen johtaneet syyt ei tiedetty että ratapiha on viettävä.Kyllä höyryveturi  ajalla radan korkeus erot tuli tutuksi .Risto junalla aikataulussa mainittu perusnopeus oli n-oin 36 km tunnissa eletään --50   --60 lukua. Kinni oli ikävä kohtauspaikka.Kyllä Minä niin mieleni pahoitin....


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Petri Nummijoki - Tammikuu 06, 2019, 23:00:52
Kiitos kirjoituksista. Tositarinoita on aina mukava lukea. Tr1-vetoisten tavarajunien aikataulut oli Savon radalla 50-luvulla ja 60-luvun alkupuolella laadittu tyypillisimmin perusnopeutta 42 km/h käyttäen, joka merkitsi 6-8,5 h matka-aikaa (aikataulun mukaan) Pieksämäeltä Kouvolaan riippuen junakohtauksien määrästä.


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Tammikuu 13, 2019, 12:19:37
Kiitos kiitoksista.Viime päivinä on puhuttu paljon kiusaamisesta ja tulipa mieleen tapahtumia konepajalla.Pesu U oli 50  mies Aapelin sanoilla,luojalta saamapuolelle jäänyt.Häntä kiinnosti kovasti naissukupuoli ja sinnehän jutut aina suuntautui.PU.n vessa käymisiä jotkut veijarit piti silmällä ja satuttivat sinne yhtäaikaa.Vessa oli iso 6 pyttyä , välissä matalat sermit näkö ja kuuloyhteys hyvä joka suuntaan.Iso tila tupakointiin ja turpakäräjille suosittu paikka. Puhetta johti   KA tunnettu naisten mies hän oli sorakieli ,puhetta seurattiin tarkkaan, kaikilla työkaluilla oli omat nimet eikä sitä rr sieltä hevin tullut.PU tuli tarpeilleen paikka löytyi hetkessä.Tarinat alkoi suuntautua naisiin ja PU siinä herkisteltiin sopivilla jutuila.Eikä mennyt kauan kun kuului kova parkaisu PU nousi pytyltä kansi mukana istui alas ja pippeli jäi puristuksiin. Väki vessasta pikkuhiljaa lähti oli nähty mitä tultiin katsomaan .Työpaikkakiusaaminen ei ollut silloin tuttu käsite .                     Astalo asiasta joku kertoi ,siintä saatta olla vihiä...


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Tammikuu 21, 2019, 13:26:08
Kerron työ vaiheesta jota monet seurasivat mielenkiinnolla .Höyryveturin vetopyörien renkaan vaihto.Kun pyöränrenkaat  oli kuluneet niin että niissä ei ollut sorvaus varaa vaihdettiin uudet tilalle.Vanha rengas polttoleikattiin poikki  lukitusrengas pois nosturilla pyörä ilmaan rengas jäi alapuolelle ja lähti lekaalla irti putos lattialle.Uusi rengas oli sorvattu  sopivaksi tilalle. Ahjossa oli kovat tulet rengas nostettiin tulille osa lämpeni ahjossa sen lisäksi 2 voimakasta kaasu liekkiä  lisänä .Rengasta pikkuhiljaa pyöritettiin että se lämpeni tasaisesti.Kun rengas oli riittävän lämmin laskettiin se lattialle  ja  tuotiin sovitettava pyörä paikalle ja laskettiin renkaan sisälle pikkuhiljaa.Lukitusrengas paikoilleen ja siinnä hän se oli .Kyllä miehillä paita kastui ,oli mukava seurata ammattilaisia .Kun pyörät maalattiin niihin tuli pieni valkoinen kohdistus  merkki pyöränrunkoon ja renkaaseen josta nähtiin ettei rengas käy sutimaan .Trymppi tiukkojahan nämä oli.                        Dm 4 ohjaamo ajon aikana oli hyvin meluisa ei siellä pystynyt keskustelemeen kuin huutamalla kuulosuojainten käyttö  oli hyvin vähäistä.Tätä asiaa joku tuntui pohtivan.Lätissä sama tilanne alkuun ajettiin moottori päästä että sai tarkkailla käyntiä.Myöhemmässä vaiheessa ajo siirtyi hiljaiseenpäähän alettiin puhua meluhaitoista.Näin ne ajat ja ajatukset  muuttuu ajan kanssa   u


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Helmikuu 03, 2019, 16:59:32
Tällä kertaa muistelen höyryveturin luistikoneistonjaosta sanoittaisko sytytyksen ajoituksesta.Veturi alkoi olla valmis korjausten osalta.Tietty paikka missä tämä jako tehtiin.Veturia liikutettiin paaksaamalla.Paakit oli 2 ¨¨3 metriä pitkiä puuvartisia vipulaitteita joissa oli alapäässä rauta nivel,sillä saatiin voimakas vääntö kiskon ja pyörän renkaan välille.Paakilla saatiin veturi liikkumaan ja oppilaitten hommaahan se paaksaus oli.Ensiksi haettiin kuolokohdat männällesylinterissä eteen ja taakse asennoissa niistä tehtiin merkit johtokiskoon sekä pyöränkehälle Seuraavaksi alettiin säätamään höyrunjakoluistimäntien asentoa se oli millin tarkkaa hakemista.Paaksaamista riitti siinä ihan kyllästymiseen asti.Matti joka tässä oli mestarina hallitsi työnsä ,koeajolla kuunneltiin tarkkaan ontuuko kone eikä ne ontuneet.Matti jäi eläkkeelle  Arvi tuli tilalle alkoi tulla ontuvia vetureita koeajolta ,vei aikansa ennenkuin jako onnistui.Jos veturi ontui halttasi linjalla sen kyllä kuuli ja tunsi säätömutterit saattoi joskus löystyä.Konepajan vaihtotyöt tehtiin Leenalla pienen pieni höyryveturi 2akselinen,jonka Pojat ajoi kääntöpöydän monttuun ...


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Pasi Seppälä - Helmikuu 03, 2019, 18:23:04
Antille kiitokset mukavista tarinoista. Näitä on mielenkiintoista lukea.


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Topi Lajunen - Helmikuu 04, 2019, 12:08:15
Paaksausrautoja käytetään tarvittaessa edelleen, esimerkiksi olen nähnyt kokonaista Sm4-yksikköä kammettavan kohdilleen tunkkiraiteella, kun "joku" pysäytti yksikön halliraiteelle pitkäksi...


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Helmikuu 16, 2019, 17:13:41
Tuli työmääräys tavarajunan haku PM...KAJ ...PM. Juna menomatkalla oli 75 elikkä Kalakukko.Pieksämäelle juna tuli Dr 12 vetämänä veturi ei vaihtunut.PM stä lähti junan keulaan 2 Dr 12 hakemaan Kajaanista paperi junaa.Oli se komia pötkylä Kalakukon keulassa 3 hurua Dr 12 peräkkäin.Piti laskeutua laiturille katsomaan ihmettä oli se senverran harvinainen näky ja vieläkin harmittaa oispa ollut kamera mukana ...Eihän näistä kotonta lähtiessa tiennyt.Olin keulaveturissa kuskina nuorin porukasta oli siinä vähän kilintunteita..Vanhemmat halus katella maisemia..Jarrut kokeiltiin ,lähtölupa tuli ja eikun menoksi..Kyllä sen matkan varrella huomas että potkua on ,aikataulu hillitsi menoa henkilöjunalla sai tulla asemalle 3  minuuttia etuajassa.Kajaaniin mennessä olis helposti pystynyt ajamaan 30 minuuttia aikaa kiinni jos olis myöhässä kulettu..Tänäpäivänä aikataulut on hyvin tiukkoja ei ole tämmöisiä pelivaroja..Kajaaniin tultiin aikataulun mukaisesti,keulasta 2 hurua pois 75 jatkoi kohti Kontiomäkeä..Molemmille vetureille oli junat tonnimääriä en tarkkaan muista aikaa tästä on noin 40 vuotta..Matkan varrella joitakin kontaktoreita saattoi joutua putsaamaan tehot hävis ei joka reissulla ,aikalailla varmoja olivat..Alkuun istuimet oli eriittäin huonot ,kuskin jakkara muotoiltua vaneria ,kyllä siinä pitkällä reissulla paikat puutu..Tämä tuli mieleen kun joku Kalakukosta mainitsi...


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Teemu Salonen - Helmikuu 22, 2019, 01:30:05
Kiitokset Antille mukavista tarinoista. Jos nyt pientä kritiikkiä voisi tarjota niin kielioppiin voisi kiinnittää hieman enemmän huomiota. Tekstiä olisi huomattavasti mukavampi lukea kun välimerkit olisivat oikeilla paikoillaan. Meneehän noi muistelot jakeluun nytkin, viimeistään kolmannella lukukerralla. Ainakin uskoakseni. Oikein jäsenneltyinä ehkä jo ensimmäisellä.


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Maaliskuu 05, 2019, 16:37:45
Elettiin vuotta 58 heinäkuu ,tuli muutto Kouvolaan.Varikko harjoittelu alkoi ja sitä kesti kolmisen kuukautta.Aatu oli iso luiseva mies ,minun silmissä vanhamies.Hän huoli minut sällikseen,koska olin riittävän roteva.Aatu oli ammattilainen laakereitten huollossa ja korjauksessa.Kun veturi tuli tallille ,korjauskirjaan tuli merkinnät viosta.Laakerivikoja sieltä tuli.Oli väljiä ,rikkonaisia ja muuten huollon tarpeessa.Kiertokangen isonpäänlaakeri useimmiten oli avun tarpeessa.Laakerissa oleva valkometalli oli kulunut,saattoi olla palasia pois ja kiristysvara oli loppuun käytetty.Kiertokanki ja kytkintangot olivat painavia käsitellä.Laakeripaketti vietiin ahjoon ,sulateltiin valkometallit pois.Messinkiä oleva laakerinrunko putsattiin ja tinalla runtaus ,että valkometalli tarttuu hyvin kiinni.Valuvormun teko oli tarkkaa ,että ei kuuma valkometalli päässyt karkaamaan rakosista ulos.Ahjossa metalli lämmitettiin pitkävartisessa kipossa.Kuuma sula metalli kaadettiin vormuun jota oli esilämmitetty.Ajastaan laakeripaketti koneistettiin ja viimeistely tehtiin kaavaamalla värin   kanssa.Paketti kasattiin,laakerin kitusiin laitettiin messinkiset sovitus pellit ,jotka otettiin pois laakerin kuluessa.                   


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Maaliskuu 23, 2019, 17:12:23
Aatusta kerron vielä.Hänen töistä lähtöä jäätiin monesti seuraamaan.Aatulla oli AVO merkkinen kakspuolikas nelitahtipyörä.Nahkapusero päälle,reppu selkään lippalakki monessa mukana ollut takaperin päähän.Tupakka palamaan ajolasit päähän.AVO oli hyvä käynnistymään ,lähes aina laakinpeli.Kyllä siinä vesikielellä seurattiin,että olispa tuollainen.Hyvin verkkaisesti pyöräilijä häipyi sinne jonnekin.Työharjoittelu jatkui Dm4 puolelle.Mukana öljynvaihdossa,moottori  vaihteisto  suuntalaatikko ,öljyt pois,tilalle huuhteluöljyt,hetken käyttö ja öljyt pois uutta tilalle.Huoltomiehet jotka tekivät kanaalista käsin työtään,heillä oli lempinimenä altapanijat..Kerrottiin että jollakin Dm4 kuljettajalla ulko-ovessa luki kiitojunankuljettaja .Joskus sain olla saattajana,kun vaunuja vietiin Pasilaan.Kello 9 kieppeissä oli kahviaika.Kulmankaupasta kävin hakemassa kahvitarpeet,keittelin kahvit.Suunnilleen päiväntyöt oli silloin tehty.Näinäaikoina Kv ssa oli koeajettavana saksalainen MAK veturi.Keskiohjaamolla oleva dieseli ,väriltään sininen.Veturi jätti puumerkkinsä ,uudelletallille,pilttuun takaseinä siirtyi hieman ulommaksi törmäysessä,meni vähän pitkäksi.MAK oli joitakin kuukausia koeajossa,siinä oli samat miehet jotka homman hoiti.


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Huhtikuu 15, 2019, 18:43:43
Vuosi 58 Kv veturivarikko vanhatalli.Truumanni oli korjauksessa,veturin ja tenderin väli irroitettuna.Pilttuun ovet auki,kääntöpöytä suuntaamatta veturille.Huoltokuskin oli tarkoitus siirtää veturia metri pari,että korjaus pääsi jatkumaan.Truumanni karkas käsistä ja syösy kääntöpöydänmonttuun.Keula kynti maata,takimmaiset vetopyörät roikkui ilmassa.Veturi oli jarruton, paineilmaa ei ollut.Truumannin valtaventtiili oli äkkiottoinen pienessä liikuttelussa.Tallissa ollessa kattilan paineet oli alhaalla ,tulipesässä pelkkä kukko elikkä varatulet.Kattila vahinkoo ei  käynyt.Ajastaan pöydälle ilmaantui nosturi Arttell ,nimi jäi mieleen kyljessä maininta nostovoima 75 tonnia.Truumannin nostoa en ollut näkemäässä, luultavasti iso yleisötapahtuma.Henksel elikkä lempinimeltä Hitler oli yökeenkomia höyryveturi.Veturin väri  jäi mieleen,kirkkaampi vihreä kun näissä kotoisissa.Hytinkyljissä ,vesitankeissa oli punaistaraitaa sekä kytkinkoneistossa ja pyöränkehissä.Oli viimeistellyn näköinen.Hytti oli puhtoinen, messinki ja kupari kiilsi.Se kuului olla näin kunnia asia.Henkselin nopeutta kokeiltiin Kv ratapihalla.Suorakulkutie varattiin ratapihan päästä päähän.Tarina kertoo nopeusmittarin näytön olleen 130,veturinkyljessä on lukemat 100...




Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Erno Palonheimo - Huhtikuu 15, 2019, 20:12:17
Nämä on huikeita juttuja. Palstan antia parhaasta päästä.


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Toukokuu 05, 2019, 12:10:32
OppisopimLusaika oli 4 vuotta,josta 1 vuosi lämmitys aikaa.Aluksi jtn tentti ja värisyyni.Linjaharjoittelu alkoi olemalla apulämmittäjäänä jokunen viikko.Siintähän se työnkuva alkoi hahmottua,epäsäännöllistä vuorotyötä.Pisin yhtäjaksoinen työvuoro oli tuolloin 17 tuntia.Käytännössä kuitenkin saattoi mennä yli vuorokauden ilman lepoa.Työ tekijäänsä neuvoo,lämmitys alkoi pikkuhiljaa sujua.Höyryveturi ajalla maaston tuntemus oli tärkeää,että osasi sitä käyttää hyväksi.Kuljettajalla piti olla hyvä nuottikorva ajaessaan,sillä säästi polttoainetta.Kaikilla tätä nuottikorvaa ei ollut.Varsinkin halkolämmitteisissä vetureissa ,lämmittäjä sen tunsi selkäpiissään,kalikka suli jo käsissä.Välillä tuntui ettei kerkiä eväspalasia haukkaamaan.Hiilikäyttöisetveturit oli jo paljon helpompia lämmittäjälle,ne tuntui puun jäljiltä lomareissuille..59 helmikuu Utti kutsui alokkaasi ,jatkossa Hennala ja Rissala.Rissalassa sattui kaksi tuhopolttoa.Ensimmäinen jouluaattona,uusi kompaniarakennus joka oli rakenteilla paloi pahasti.Uudenvuodenaatto paloi rakennus toimisto.Tätä tulipaloa oltiin porukalla sammuttamassa,muuten meni hyvin mutta ei saatu paloruiskua käyntiin,kampi käynnistys.Vanha rakennus paloi.


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Toukokuu 26, 2019, 17:52:20
Muistelen työreissua syksy 60.Juoksupoika toi työmääräyksen ilta 7 ,työt alkaa heti puolenyönjälkeen ,suuntana Vainikkala.Ilmottautuminen tp,lle hän kertoi kuka lähtee kuskiksi ,sekä veturin numeron.Veturin numeron muistelen 1074 elikkä Silkkihäntä,Junginristo jota käytettiin matkustajajunissa.Oli tunnetusti hyväkulkuinen.Herra A lähti kuskiksi,ruskeassa nahkapuvussa,jatsarit jaloissa ja hyvin muotoiltu virkalakki päässä.Lakin muotoilu oli oma taiteenlaji,siinä tarvittiin paksua rautalankaa ,rottinkia,pahvia, jokainen teki näköisensä lakin.Valmistelin veturin lähtökuntoon,ajo kääntöpöydälle,kuonaus,kattilanulospuhallus ja ilmoitus vaihdemiehelle.Veturin kytkeminen junaan,runko oli kokonaan Neuvosto vaunuja,vihreitä väriltään,Jarrujenkokeilu ja hetken perästä lähtö.Kevyesti lähti juna liikkeelle,eikäsiinä kauan mennyt kuin A sanoi ,kato poika nopeusmittaria, 100 lukemat lasissa oli.Silkkihännän poljento oli hyvin sujuvaa ,eikä siinä mäet tuntuneet.Veturi höyrytti hyvin ,kattilanpaineet pysyi korkeina ja kaikki pelitti hyvin.Vaalimaalle tultiin ajallaan ja itänaapurin pojat lähti jatkamaan.Paluumatkalla tuotiin tavarajuna,  muistelen kesäkelissä 1000 tonnia.Taavetin mäessä Riston askellus alkoi painaa,raskaasti huokui isorauta ja korpi raikui...


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Kesäkuu 26, 2019, 19:50:41
Truumanni tuli tutuksi 60 luvun alussa,niitä reissuja sattui tiuhaan välillä Kv  ...Ri.Työt alkoi parituntia ennen lähtöaikaa.Truumannissa on muista poiketen,vaseliinivoitelu kytkinkoneistossa ja prässi syötti vaunuöljyn muihin kohteisiin.Öljyn kulutus oli suurta.Vaunuöljy mustaa lirua.Kruunussa oli pitkärivi sulkuhanoja erikohteisiin ja tärkeimmät vesilasin hanat ,että näki kattilanveden korkeuden.Kerran oli vahinko lähella.Ratapihalla käyrissä vaihteissa veturi tuntui jäykälleköntykselle,takaperin liikkuessa näkyvyys lähes olematon.Junapainon muistelen olleen 1300 tonnia , kerrotulla välillä.Tarina kertoo kokeilusta,jossa junapaino lähenteli 2000 tonnia.Stokerinkierukka syötti hiilen tulipesänsuulle ja siintä 4 höyrysuihkua levitti hiilisumun tulipesään.Alkumatka meni hanojen asettelussa ja kurkistellessa tulipesään.Yleisessti ottaen homma pelitti.Kerran tuli matkanvarrella tulipesässä olevat arinakivet alas,tulipesä alkoi täyttyä palamattomasta kuonasta.Ri.tallilla ongin näitä kiviä tulipesästä pois .Varoventtiili puhalsi jatkuvasti ja kuuma oli kuin saunassa,helvt...esiasteelle tuntui.Näillä reissuilla monesti ylittyi 17 tunnin yhtäjaksoinen työaika.Hiilensyöttöön kuuluvat hanat moni kiusallaan sulki kun veturi jäi tallille seisomaan....


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Elokuu 04, 2019, 14:35:35
Truumannia tässä muistelen,käytettiin myöskin lempinimenä Lukumpa nimitystä.Niinäaikoina oli tunnettu valtionpäämies saman niminen.Truumannilla hiljaa liikkuessa ratapihalla,kytkinkoneisto piti kuuluvaa rytmikästä ääntä.Jonkun korvassa se kuulosti siltä että lukumpa, lukumpa, lukumpa ja tästähän se lempinimi tuli.Truumannin suurinsallittu oli 60 ja kyllä se aikamoista rytinää ja ryskettä oli.Kun kuudenkympin nopeus ylittyi,silloin särkyi ryminävalli ja veturinkäynti muuttui paremmaksi ,ravi parani.Alamäkiä rullatessa suurinsallittu monesti ylittyi.Turhia jarrutuksia vältettiin.Nopeusmittareitten juorukelloja ei tunnettu silloin.Kääntöpöytämiehen katse on jäänyt mieleen,hän tuli jostakin pitäjiltä iäkkäämpi mies.On  sanonta että tuohenkiskojalla on katse jolla näkee puunympäri ja hänen katse oli sellainen.Mutteri niminen kapakka oli lähettyvillä,sinne miehen pääsy otti pitkänajan ennenkuin ovi aukeni...


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Jaakko Mäkilä - Elokuu 05, 2019, 18:50:51
Kuinkakohan suuria hiilen ja halonkulutukset saattoivat eri veturisarjoilla olla maksimissaan? Entä vesi? Tv1 Hv1 Tr1?


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Syyskuu 03, 2019, 19:39:42
Elettiin vuotta 1961 heinäkuu,olin JavaZecetan onnellinen omistaja.Muutto tuli kotikulmille Pieksämäelle.Zecetan etupäässä oli tarakka,toinen takana ja siihen mahtui koko omaisuus .Kerrompa nyt tästä polttoaineen kulutuksesta välillä PM -Outokumpu kilometrejä noin 160.Veturina Tv 1 elikkä Jumpo.Helmikuu pakkasyö ,lunta pyrytti kaikenaikaa kiskot ummessa.Pyhäilta lähtö vähän ennen puoltayötä.Pitkätyhjävaunu ,liukulaakereilla tuli Jumpon kiskottavaksi,tälläinen juna ei rullannut missään vaihessa.Pakkaskelissä liukulaakerit oli jäykkiä ,voiteluna mustavaunuöljy joka jähmetty kylmässä.Ensimmäinen puun ja vedenotto tapahtui Varkaudessa ,matkaa sinne noin 50 km ja samalla laakereitte voitelu ja koskettelu onko kuumia.Seuraava polttoaineen ja veden lisäys tapahtui Vihtarissa,niillä tarpeilla pärjäs Ouitokumpuun.Tässä junassa halonkulutus oli niin suurta että oli 2 lämmittäjää.Kun etupino oli poltettu ,toinen lämmittäjä heitti puita lähemmäksi ja toinen tulipesään.Tämä oli sellainen reissu ,että monelle tuli yllättäviä menoja ja sairautta kun vuoro läheni.Omalla kohdalla enimmillään puita meni  40 mottia,jotkut kertoi jopa 50 motista.Raskasta työtä se oli ja jotkut häippäs muualle...


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Jaakko Mäkilä - Syyskuu 12, 2019, 21:37:34
Eli vauhtia ei varmaankaan ollut paljon ja koneen täytös on ollut iso?


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Risto Sollo - Syyskuu 17, 2019, 14:24:01
Niinhän ne puhui,vanhat höyrymiehet,Kouvolasta lähtiessä Mäntyharju oli ensimmäinen tankkauspaikka,ja jos en väärin muista niin 25m3 kalikoita oli uunissa poltettu...Hurjaa touhua.Ja sanoivat että lämmittäjän pätevyysvaatimus oli olla iso ja tyhmä...  ;DJälkimmäisen vaatimuksen olen täyttänyt.


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Lokakuu 04, 2019, 18:21:05
Vuosi 1962 paluujuna Oku.sta,veturina Jumpo tv1 junapaino noin 800 tonnia.Kuormassa olevat junat rullasi alamäet hyvin joskus joutui jopa jarruttelemaan .Jossakin vaiheessa ,vaturinkeulalta alkoi kuulua kirkasvinkuminen joka pikkuhiljaa koveni.Vihtarissa meillä oli junakohtaus ja sivulle meno.Siellä selvisi syy vinkumiseen .Edessä vasemmalla telipyörän öljykaukalo oli pudonnut ja akselinpää oli jo kuuma.Asemamies tuli juttusille ja kutsui meidät Rautateiden 100 vuotispäivän kunniaksi juhlakahveille ,kyllä maistui.Matka ja vinkuminen jatkui, välillä pysähtyminen ja heklaa voiteluksi.Nopeus 30 tietämissä.Varkaudesta vettä ja puita.Huutokoskella vähennettiin noin 140 pois,alkoi tulla mäet vastaan.Aikaahan siinä tuhraantu ja eväätkin loppui kesken kaiken.Suurempaa vahinkoo ei onneksi kaynyt..Samantapainen vinkuminen on jäänyt muistiin 40 luvun lopulta.Sattumalta olin paikalla kuokkavieraana kun pienen pienelle sian poikaporsaalle tehtiin sukupuolenkorjausleikkaus.Avustaja otti porsaan roikotti takajaloista ja laittoi hänet huopatöppösenvarren sisälle.Kyläkirunki partaveitsellä teki pari viiltoo ja heitti pallit vieressä olevalle navettakissalle.Porsas laskettiin karsinaan,kyllä se tekijöitä pahalla silmällä katsoi,minkä minulle teitte.Tämä itkunsekainen vinkuminen jäi pienenpojan mieleen eikä käynyt selville että minkähän takia....


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Marraskuu 15, 2019, 19:04:07
Muistelen työreissua 60 luvunalkupuolelta Jns -Pm väliltä.Yöpikajuna 110 lähtö puolenyön tietämissä ,pimiäyö ei lunta maassa...Veturi oli tallissa,lyhythäntäinenmörssi Hv3.Valogeneraattorin käynnistys,kertoi että veturissa on heikotvalot.Vaihtokonetta ei ollut.Lähtövalmistelut tallin ja taskulampun valoissa onnistui kyllä.Siihenaikaan taskulamppu oli monesti hampaissa,otsalamppua ei tunnettu.Pikkuhiljaa siirtyminen junaneteen.Pylväspuhelimestä ilmoitus vaihdemiehelle,veturissa ei ollut puhelinta.Vaihteesta luvat ja junan eteen,vaihteetkäsikäyttöisiä.Veturinkytkentä ja jarrujenkokeilu,vaunuja 4-7 viikonpäivistä riippuen.Ajallaan punalakkinenvirkamies antoi lähtöluvan.Heti alkumatkasta tuli selväksi valojenheikko teho.Viinijärvellä pysähdys,lähdön jälkeen vajot pikkuhiljaa sammui.Matkanteko jatkui.Kake oli kuskina,tunsi rataosan hyvin.Asemilla ja laiturivaihteissa paloi valot,joten siellä varmistui missä mennään.Molemmat vislat oli ahkerassa käytössä.Vastaan tuli jumpojuna ,ei siintä veturista apuja olut.Noin 100km valottomalla pikajunan vetäjällä  onnistui yllättävän hyvin. Perille tultiin lähes aikataulussa.Eikäsiintä tarvinnut muuta ilmoitusta ,kuin korjauskirjaan merkintä


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Helmikuu 04, 2020, 20:40:48
Tulipa tälläinen tapahtuma mieleen.Elettiin huru 13 aikoja,pitkä tavarajuna välillä Hpk  - Jy välillä yöaikaan.Kuski jarrutti jonkun mäkinyppylän tienoilla ja juna pysähtyi,ilmajohto  tyhjeni.Koneapulaisena oli A U hän lähti 7 jakarin ja ilmaletkun  kanssa etsimään vuotokohtaa.A U on jo pitkään ollut mananmajoilla.Lunta oli paljon,ratapenkalla olilhankalakävella.Tyhjän ajovaununlattialla oli helpompi edetä. Vastaan tuli umpivaunuja ja eikun vaununkatolle sieltä hyppimällä eteenpäin.Katoilla oli vähän lunta eteneminen oli helpompaa.Viimein junan häntä tuli vastaan ,viimeisessä vaunussa oli suolet pellolla eikä siinä ollut loppuopasteita.Siinä vaiheessa selvisi että juna  on katkennut.Pimeässäyössä   
lähti taapertamaan mäkirinnettä ylöspäin ja sieltähänse junanhäntä löytyi.Alkoi vaunujen lypsäminen,ilmat pois ja jarrut irti .Jossakin vaiheessa vaunut lähti liikkeelle ja sitten seisontajarruja päälle .Vaunujen kohtaaminen tapahtui senverran 
hiljaa ,että ei käynyt vahinkoa,veturiissa tuntui pieni tömäys.Välinkytkentä apukytkimillä,uusi ilmaletku paikalleen juna    oli siltäosin kunnossa.Kyllähän se kuski ihmetteli ,minnekkä kaveri hävis ei ollut silloin kännyköitä käytössä.Aikaahan siinä meni matka jatkui.Junan jarrulliset vaunut oli loppupäässä suurin osa ja edessä jarruttomia paljon ....


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Maaliskuu 15, 2020, 15:38:20
Tulipa mieleen tapahtumia 5---60 luvulta.Veturimiesten työaikajakso oli 3 viikkoa ja virantoimitusrahat maksettiin 3 viikontorstaina.AM oli kaikkien tuntema mies Pieksämäellä ,hänellä oli tapana käydä varikontoimistossa kyselemässä joko viratsut on jo alkuviikosta tulleet.Toimistonväki ei siitä kyselystä oikein tykännyt.AM asui varikkoalueella tallin lähettyvillä ja hänellä oli kissa joka liikkui alueella vapaasti.Kissan tunsi myös konttorin väki ja houkutteli sen sisälle ,kaulaan ripustettiin lappu jossa luki virantekorahat eivät ole tulleet.Kissa vei terveiset ja kyselyt loppui siihen.AM joutui varikonpäällikön kuulusteluun ,häntä syytettiin siintä että oli ajanyt lovet höyryveturin pyöriin.AM puolustuspuhe varikonkäällkölle alkoi ,että minäkö että minäkö jonka veli on yliinsinööri Helsingin kaupungilla ,pojat kaikki 3 aliupseerikoulun käyneitä eukko ylisiivooja tyttö töissäapteekisa että minäkö ajaisin lovet pyöriin.Muistikuva asiasta on ettei siintä laskua tullut.Kyllä minäkin hänelle jonkun kaljapullon ostin,kun oli pitempi seisominen kohtauspaikalla ja kauppa lähettyvillä.Syystä taikka toiseta rahapussi ei ollut mukana ja kyllä se maksaminen sitten unohtui...Eikä näitä pahalla muistella...


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Tapio Nikula - Maaliskuu 15, 2020, 18:08:20
Olettaisin, että kyseessä oleva AM on kuuluisa Uakki. Uakki asui rapatussa talossa Kangaskadulla (Tallikankaalla) osoitteessa Kangaskatu 14. Yksi Uakin aliupseeripojista oli isäni opastinmestari Ilmari Nikula palveluksessa ja ellen väärin muista, niin meni teknilliseen kouluun. Uakki oli "himpun" verran viinaan menevä, mutta kaikkien tykkäämä ihminen. Joskus Uakilla ja vaimolla meni asiat niin hakauksiin, että Uakki juoksi edellä VR:n halkolaanille ja vaimo perässä koivuklapi kädessään. Takaisin tulivat yleensä sovussa. Uakki jäi kunniallisesti eläkkeelle, ei siis juonut virkaansa. Joku pieksämäkeläinen voisi ottaa tehtäväkseen koota näitä tarinoita. Niistä saisi mehevää paikallishistoriaa. 50-60-luvun Tallikankaan kakarajengi tapaa toinen toisiáan joka kesä. Noissa tapaamisissa myös on ollut puhetta jonkunlaisen historiikin aikaan saamisesta.


Otsikko: Muistoja menneiltä ajoilta
Kirjoitti: Antti Lappi - Huhtikuu 19, 2020, 19:29:28
Pieksämäellä tallialueen lähettyvillä oli puutalo asuntoja.Kaksi perhettä asui samassa talossa,asuinneliöitä noin 50 perhettä kohden.Piharakennuksessa oli sauna,puuliiteri ja varastotiloja.Elettiin 5 -60 lukua.Joillakin asukkailla oli tapana keväällä ottaa sianporsas kasvatiksi puuliiteriin.Kesän myötä possu kasvoi ja syksymyöhällä tuli teurastuksen aika.Puupinon vieressä oli sopiva tila lahtaukseen.Isäntä hoiti homman,emännällä oli varattu uusi pesuvati veren laskuun ja vatkaukseen.Naapuri tuli haulikon kanssa,haulikonpiipussa täyteinen luijymöntti.Sika aseteltiin puupinon vierelle.Pyssymies asialle luoti osui sian otsaan päästä läpi  ja uudessapesuvadissa iso reikä.Sika kimposi hyppyyn viimeisiillä voimillaan puupinon päälle.Sinne roiskui kaikki veri ,joka oli tarkoitus otta talteen.Polttopuut oli veren tahrimia isolta alalta.Kyllä emäntä mielensä pahoitti, jäi monet veriherkut tekemättä.    Noina aikoina oltiin omavaraisia monissa ruokatarpeissa,puutarhassa kasvoi talvenvaralle monenlaista syötävää.Silloin syötiin lautanen tyhjäksi....


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Teemu Ainassaari - Huhtikuu 20, 2020, 16:26:00
Kivaa lukea tällaisia juttuja menneiltä päiviltä. Saa kirjoittaa lisääkin jos mieleen tulee! :)


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Risto Sollo - Huhtikuu 25, 2020, 13:50:08
Kouvolan aseman lähellä oli ennen VR:n perinteisiä puurivitaloja.Yhdessä asui riitaisa pariskunta,yhtenä päivänä isäntä sai tarpeekseen nalkutusta,otti vähäiset kamppeensa ja oven pamahduksen kera ulos.Rouva harppasi rappusille perään,huusi että jotain unohtui ja nosti hameensa helmaa...Mies pysähtyi,mietti hetken ja kääntyi takaisin...Hauska tarina,vai lieneekö tämäkin rautatielegenda,niinkuin Raipon kolmion ratavartijantytär...- ;D


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Toukokuu 31, 2020, 11:25:10
Tulipa mieleen tälläinen työreissu 60 luvun alkupuolelta .Tavarajuna Pm -Kuo väli,veturina Tv 1 elikkä jumpo.Kuskina oli  UP tunnettu voimamies .Kaikki sujui normaalisti Kuopion matkustaja asemalle saakka.Veturin ollessa huoltotunnelin paikkeilla  ,jarrujohto tyhjeni ja juna pysähtyi hetkessä .Pääteltiin että jarrun ilmaletku halkes.Läksin letkun vaihtoon  7  jakari ja uusiletku mukana.Oli aikainen kevätyö aamuyön tunnit ,kovasumu henkilöasemalla näkyvyys erittäin huono.Junan puolivälin tienoilla, sumun seassa alkoi näkyä umpivaunuja syrjällään sikin sokin.Kymmenkunta vaunua mukkelismakkelis nykyisen muistomerkkiveturin kohdalla ,osa vaunuista pyöri jyrkkäärinnettä alas ja yksi  vaunu oli lähes  Puijonkadulla.Kävin junanlähettäjän luona ,hän ihmetteli miksi siihen pysähdyitte ,saattoi olla unenpöpperössa siihen aikaan .Kyllähän se sitten ulkona tilanne selvisi.Jälkeenpäin selvisi syy tapahtumille ,junan peräpäässä oli kolmiakselinen  säiliövaunu joka lähti omilleteilleen käyrällevaihteelle tullessa.Junan alkupää vietiin tavarapihalle.Kerrompa vielä vaihdemiehestä jolla oli vaikeuksia erottaa opastelippujen värit ,punainen ja vihreä ,hänellä oli omat liput joihin oli kaiverrettu puuvarsiin  merkit jotka hän muisti.Iäkäsmies ja kyllä se homma pelitti....


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Lokakuu 08, 2020, 19:11:01
Kesä on mennyt kesäpaikalla mukvasti ,lämmintäkin oli riittävästi.Aurinkosähkön kanssa pärjättiin hyvin sitä riitti .Asuinrakennuksenpäädyssä on lasiveranta ,istuimina siellä on 3 pitkää lätänpenkkiä plyyssipäällysteisiä .Penkkien välissä pikkupöydät ,alla peltiroskis sekä valettu tuhkakuppi .Seinällä rautatiekartta , ohjeitamatkustajille ,paperimukiteline , vesilasikarahvi telineessä sekä siihen kuuluvat vesilasit .Puuseessä lätän vessan vesisäilö ja sen alla käsienpesuallas .puinen paperiteline seinällä .Plyyssipenkit on hyväkuntoisia ,niitä piti varttua ennenkun ne tuli myyntiin ja tarttuihan sieltä muutakin joka silloin tuntui roinalle .Joitakin Lättiä Pieksämäellä romutettiin . samoin Hr12 veturia ,joista kerättiin osia ,jonka jälkeen menivät Kotkaan romutukseen .Kyllä se siinä vaiheessa vähän ikävälle tuntui kun tuttu kalusto häipyi pikkuhiljaa .Kyllähän sieltä Hurustakin jotakin tarttui matkaan .Hinnat mitä näistä perittiin oli hyvin kohtuullisia ,jotakin joutais laittaa jo myyntiin .....


Otsikko: Vs: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Tammikuu 06, 2021, 13:07:36
Muistelen vuotta 1965 olin silloin syksy kurssilla,jonka pituus oli noin 4 kuukautta.26 vuotiaana kurssin nuorinpana,40 kympisiäkin oli joitakin.Lämmittäjännimitys täytyi olla ,eikä tuoreita sakkoja.Itse selvisin liikennerikkomuksesta puhumalla tuolloin,nimismies antoi minulle suullisen varoituksen.Kurssin jälkeen alkoi tyyppikoulutus,ensimmäinen sarja oli Hr13 se kesti 4 viikkoa,josta viikko ajoharjoittelua.Muitten sarjojen kortinajo sujui nopeammin.Pm lättätallin vieressä pätkässä,seisoi lätänvaunu josta oli muokattu opetustilat.Opetuskuljettajana meillä toimi EK ,jonka ryhmään kaikki halus,oli kovasti pidetty ammattilainen.Häneltä voi jopa kysellä ,jos joku asia ei painunut kaaliin.EK oli monessa mukana,opetti harmonikan soittoa usealle kerholle ja esiintyi monissa kokoonpanoissa.Lätänvaunussa tutkittiin hurunsähkökaavioita ja muuta tekniikkaa hyvin hartaasti.EK oli joskus mukana 5 rivinen jolla hän meille soitteli ja kyllähän se parasta oli siinä opiskelussa,kyllä siinä silmä kirkastu.Hyvin lämminmielikuva on noista ajoista ja opetuskuljettajasta.EK lle myönnettiin myöhemmin Mestaripelimannin arvo seniorisarjassa.Useita kauniita kappaleita hän sävelsi ja esitti monissa tilaisuuksissa oli haluttu esiintyjä....


Otsikko: Muistoja menneiltä ajoilta.
Kirjoitti: Antti Lappi - Maaliskuu 03, 2021, 19:28:46
Muistelen tässä ensimmäistä ajoreissua vuosi oli 1975.Palvelusvuosia siinä vaiheessa 20 ja 10 vuotta kuljettakurssista.Koneapulaisille joilla oli 20 pistettä,sekä kuljettajan pätevyys maksettiin tuolloin nuoremmankuljettajan kuukausipalkka ,kun se ajamaan pääsy  venyi ja venyi.Junapainot kasvoi,nopeudet nousi, miehistön tarve väheni .Minulle sanottiin siinävaiheessa ,kylläpä pääsit nuorena ajamaan,johtuen siitä että 16 vuotiaana aloittelin.Ensimmäinen ajoreissu oli ,Pm  Snj -Iisvesi -Jauholahti.Vetureina dv 12 pari ,tyhjävaunujen vienti Iisvedelle.Perillä tehtiin vaunujen vaihtotöitä ja saatiin juna kasattua valmiiksi.Tuonaaikana Snj,ssä oli Vetojussi ,vaihtotöille ,kävi myös Iisvedellä.Kondyktöri teki jarrujen kokeilun ja antoi meille lähtöluvan Suonenjoelle,ohje oli että veturit pysäytetään pukkinosturin kohdalle.Välimatka on noin 6-7 km.Lähestyttiin Yläkosken ratapihaa ,vieressä kulkee maantie samansuuntaisena ,joten meillä veturissa oli lähivalot ,syksypimiä mustamaa.Yhtäkkiä näkyi kulkutiellä vaunuja,kahva nurkkaan ja hätäjarrutus.Vetojussi oli tuomassa 4 okosta Iisvedelle ,pysähtyi  Yläkoskella ,kuski kävi paikallisen viinakauppiaan luona asioimassa.Vetojussi jatkoi matkaa  ilman vaunuja Iisvedelle,vähän ennen meidän lähtöä.Kondyktööriltä jäi huomioimatta että vaunut jäi tulematta.Vetojussin kuskin ura loppui siihen reissuun.Meillä keulaveturista tuli vedet pellolle ,vaihteisto irtosi  ja hinaus hommiksi  meni.