Resiina-keskustelu

Ajankohtaiset => Uutiset => Aiheen aloitti: Jukka-Pekka Manninen - Lokakuu 16, 2019, 09:00:41



Otsikko: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Jukka-Pekka Manninen - Lokakuu 16, 2019, 09:00:41
https://yle.fi/uutiset/3-11022264

Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille – tilannut vetureita tavaraliikenteeseen
Yhtiön Suomen-toimintojen johtaja Ilkka Seppänen on ollut aiemmin muun muassa VR Transpointin johtoryhmän jäsen.

Virolainen logistiikka- ja kuljetusalan yhtiö Operail kertoo perustaneensa tytäryhtiön Suomeen. Yhtiö aikoo tiedotteen mukaan sijoittaa 50 miljoonaa euroa rautatiekuljetusten aloittamiseen Suomessa.

Operail-konsernin johtoryhmän jäsenen Paul Lukan mukaan yhtiölle on elintärkeää uusien palveluiden, tuotteiden ja markkinoiden löytäminen.

– Suomeen laajentuminen on osa yhtiön pitkän aikavälin strategiaa, Lukka sanoo tiedotteessa.

Lukan mukaan yhtiö on valmistellut Suomen markkinoille tuloa vuoden ajan.

– Ensimmäisessä vaiheessa sijoitamme Suomen markkinoille tuloon lähes 50 miljoonaa euroa kaluston hankintaan ja rautatieyhtiön rakenteen luomiseen.

Suomen-toimintojen johtajaksi on nimitetty syyskuun alussa Ilkka Seppänen, jolla on pitkäaikainen kokemus rautatielogistiikasta. Pitkän uransa aikana Seppänen on johtanut muun muassa myyntiä, palvelutuotantoa ja turvallisuutta sekä ollut VR Transpointin johtoryhmän jäsen.

Neuvottelut vetureista käynnissä
Seppäsen mukaan yrityksen toiminnan käynnistäminen on edennyt suunnitellusti. Yhtiö on jo tilannyt vetureita ja tekee Seppäsen mukaan töitä tarvittavien viranomaislupien saamiseksi.

Seppänen sanoo Ylelle, ettei ota vielä kantaa vetureiden tarkempaan määrään tai malliin. Neuvottelut toimittajan kanssa ovat kesken. Vetureita ei kuitenkaan tule yhtiön omalta varikolta Virosta.

Yhtiöllä ei ole vielä sopimuksia asiakkaiden kanssa tavarakuljetuksista Suomessa.

Tavarakuljetukset vapautuivat kilpailulle Suomen rautateillä vuonna 2007. Kilpailu on kuitenkin ollut vähäistä. Suomen rautatiekalusto poikkeaa raideleveydeltään suurimmasta osasta Eurooppaa.

Merkittävimmäksi VR:n kilpailijaksi tavaraliikenteessä rautateillä on tullut Fenniarail, mutta sen toiminta on VR:ään verrattuna pienimuotoista.

Fenniaraililla on viisi dieselveturia, 22 vuokrattua vaunua sahatavaran kuljetuksiin sekä kaksi vaihtotyöveturia.

Fenniarailin liikevaihto oli viime vuonna 5,4 miljoonaa euroa. VR Groupin liikevaihto viime vuonna oli 1 277 miljoonaa euroa.

Operail-konsernin liikevaihto oli vuonna 2018 72,7 miljoonaa euroa ja viime tilikauden voitto oli 9,2 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on yli 700 työntekijää.

Operailin omistaa Viron valtio. Konserniin kuuluu Viron Tapassa oleva varikko, jossa rakennetaan vetureita yhtiön omaan käyttöön ja vientiin.


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Tuukka Ryyppö - Lokakuu 16, 2019, 11:40:09
Mielenkiintoista, että Operailin varikko toimii yhteistyössä CZ Lokon kanssa ja saneeraa siellä USA:sta käytettyinä tuotuja C30-vetureita hyvin vastaavannäköisiksi laitteiksi kuin Dr18. Sattuisikohan tulemaan C30-alustainen Dr18-vastine käyttöön peräti?! Tuolta lisää tietoa: https://operail.com/en/news/operail-begins-freight-transport-finland/


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Markus Räsänen - Lokakuu 16, 2019, 12:25:43
Uutinen on merkittävä. Kun FenniaRail aloitti toimintansa oli sen kalustoinvestointien arvo n. 10 milj. euroa. Uuden tulokkaan, Operail:n  investointi kalustoon on viisinkertainen FR:n nähden. CZ Lokon C30-M veturit tulevat olemaan varmaan aika lähellä FR:n vetureita. 

Operail ei ole mikään vakava uhka VR:lle, mutta FenniaRailille ja muille pienille yrityksille varsin merkittävä.

Operail:n tulo Suomen rataverkolle on varmaan yhtä tuskainen jos vielä tuskaisempi kuin FenniaRailin. VR pistää varmaan kaikki peliin, ettei Suomen rataverkolle tule yhtään uutta operaattoria. Ja muutkin tekevät rataverkolle pääsyn hankalaksi. Mikäli lupamenettely ei viivästy, niin katsoisin varikkotilojen hankinnan seuraavaksi haasteeksi. Kalustonsäilytys ja huoltotilojen saanti voi olla hankalaa, sillä niitä ei ole kovinkaan paljoa vapaana ja missä VR on lopettanut toimintansa, niin se omistaa kiinteistöt? parhaaksi ratkaisuksi, joskaan ei halvaksi tulee rakentaa tilat toiminnalle.

Mutta olisin kyllä odottanut että Operail:lla olisi jo asiakas-sopimuksia kuljetuksista. Ilman niitä en itse lähtisi näin suureen investointiin.


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Pietu Tuovinen - Lokakuu 16, 2019, 13:31:28
Aiemmin muistaakseni oli puhetta, että Operail tähtäisi ensisijaisesti Venäjältä Suomeen tuleviin kuljetuksiin (öljy, lannoitteet jne.) Pitää katsoa löytyisikö kyseinen juttu jostain...


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Markus Räsänen - Lokakuu 16, 2019, 17:24:30
Operail:n toimitusjohtaja Ilkka Seppänen paljasti MTV:n viiden jälkeen -ohjelmassa sen että kuljetussopimuksia on jo olemassa, mutta niitä ei voida vielä julkaista yrityksen Suomen toimintojen perustamisen keskeneräisyydestä johtuen. Täten voi olla että Operail:sta voisi tulla varsin merkittävä yritys tavarakuljetuksissa Suomessa, mikäli yhtiö kykenee kasvamaan riittävästi ennen seuraavaa laajentumistaan. Toisaalta tämä kuullostaa liian hyvältä, mutta hyvä jos yritys on päässyt jo kalustohankintoihin asti. FenniaRail:n meni pitkään lupien saannissa ja kalustohankinoissa, ennen kuin varsinainen toiminta alkoi.


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Jari Välimaa - Lokakuu 16, 2019, 18:33:50

helppoa tulla, kun konsernissa on oma veturipaja ja czlokolta vain muutos kittejä ja kaluston hyväksyntä Suomeen joko Traficomilta tai ERA:lta.

Harmi, että Viro siirtyy ERA: hoidettavaksi vasta kesäkuussa 2020. Tuolloin tarvitaan vain yksi turvallisuustodistus.


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Tuukka Ryyppö - Lokakuu 20, 2019, 15:38:23
hyvä jos yritys on päässyt jo kalustohankintoihin asti

Operailhan tunnettiin siis vuoteen 2018 nimellä EVR Cargo, eli kyseessä on Viron VR. Kyllä valtionrautatiellä kalustohankintaosaamista löytyy ihan hyvät määrät. Eikä ole hirveän iso juttu, että valtionrautatie hankkii vaikkapa kymmenen veturia.


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Jari Välimaa - Lokakuu 20, 2019, 19:39:33
hyvä jos yritys on päässyt jo kalustohankintoihin asti

Operailhan tunnettiin siis vuoteen 2018 nimellä EVR Cargo, eli kyseessä on Viron VR. Kyllä valtionrautatiellä kalustohankintaosaamista löytyy ihan hyvät määrät. Eikä ole hirveän iso juttu, että valtionrautatie hankkii vaikkapa kymmenen veturia.

valtioiden rautatiet ovat katoavaa kansanperinnettä, esim. tämä operrail tai Norjan ent.valtionyhtiö on Vy https://www.vy.no/

ne muuttuvat toimimaan muissakin maissa ja kilpailemaan muiden yritysten kanssa.


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Teppo Niemi - Marraskuu 12, 2019, 13:57:27
Maaseudun Tulevaisuus -lehti kertoo uutisessaan https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.549795 Operail Leasing Finland Oy:n allekirjoittaneen Suomen johtavien metsäteollisuuskonsernien kanssa yhteistyösopimukset hakevaunujen vuokraamisesta.


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Ossi Rosten - Marraskuu 12, 2019, 15:17:23
Maaseudun Tulevaisuus -lehti kertoo uutisessaan https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.549795 Operail Leasing Finland Oy:n allekirjoittaneen Suomen johtavien metsäteollisuuskonsernien kanssa yhteistyösopimukset hakevaunujen vuokraamisesta.

Mistähän nämä vaunut tule? Voiko ne olla noita tuossa jutun kuvituskuvan Suomen sisäiseen liikenteeseen modaamattomina kelpaamattomia? Mitä muutoksia niissä pitää olla että kelpaisivat?


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Tuukka Ryyppö - Marraskuu 12, 2019, 19:32:02
Maaseudun Tulevaisuus -lehti kertoo uutisessaan https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.549795 Operail Leasing Finland Oy:n allekirjoittaneen Suomen johtavien metsäteollisuuskonsernien kanssa yhteistyösopimukset hakevaunujen vuokraamisesta.

Mistähän nämä vaunut tule? Voiko ne olla noita tuossa jutun kuvituskuvan Suomen sisäiseen liikenteeseen modaamattomina kelpaamattomia? Mitä muutoksia niissä pitää olla että kelpaisivat?

Kysymys on hyvä ja odotan kiinnostuneena vastausta.
Destiahan on näyttänyt esimerkkiä siitä, että GOST-kalusto on muokattavissa sellaiseksi, että se menee täyttää UIC:nkin vaatimukset.


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Ossi Rosten - Marraskuu 14, 2019, 14:52:33
Hieman sekavan poukkoilevasti kirjoitettu Kalevan juttu, mutta kyllä tuosta kait on ymmärrettävänä että kaluso on tuota GOST standardin mukaista ja liikenne kansainvälistä...

https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/virolainen-raideyhtio-operail-vuokraa-kalustoa-johtaville-metsayhtioille-kaytossa-venalaiset-vaunut-joita-ei-saa-vetaa-sisaisessa-liikenteessa/830318/


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Jari Välimaa - Marraskuu 14, 2019, 18:29:17

Pitäisikö tämän keskustelu vaihtaa nimeltään vaikkapa Operail kalusto ?


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Tommi K Hakala - Marraskuu 15, 2019, 09:32:54
Hieman sekavan poukkoilevasti kirjoitettu Kalevan juttu, mutta kyllä tuosta kait on ymmärrettävänä että kaluso on tuota GOST standardin mukaista ja liikenne kansainvälistä...

https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/virolainen-raideyhtio-operail-vuokraa-kalustoa-johtaville-metsayhtioille-kaytossa-venalaiset-vaunut-joita-ei-saa-vetaa-sisaisessa-liikenteessa/830318/

"Operail kertoo käyttävänsä liikenteessä venäläisvaunuja. Myös Operail aikoo tuoda puutavaraa Suomeen Venäjältä.

Operailin mukaan heillä on Suomen viranomaisten hyväksyntä kyseiselle vaunutyypille."

 ???


Otsikko: Vs: Viron valtion omistama rautatieyritys tulossa kilpailemaan Suomen raiteille
Kirjoitti: Tuukka Ryyppö - Marraskuu 15, 2019, 18:45:23
Hieman sekavan poukkoilevasti kirjoitettu Kalevan juttu, mutta kyllä tuosta kait on ymmärrettävänä että kaluso on tuota GOST standardin mukaista ja liikenne kansainvälistä...

https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/virolainen-raideyhtio-operail-vuokraa-kalustoa-johtaville-metsayhtioille-kaytossa-venalaiset-vaunut-joita-ei-saa-vetaa-sisaisessa-liikenteessa/830318/

"Operail kertoo käyttävänsä liikenteessä venäläisvaunuja. Myös Operail aikoo tuoda puutavaraa Suomeen Venäjältä.

Operailin mukaan heillä on Suomen viranomaisten hyväksyntä kyseiselle vaunutyypille."

 ???

Toimittaja on voinut kysyä asiaa epätarkasti, joten tuo voi tarkoittaa yhtä hyvin sitä, että kyseessä on GOST-standardein hyväksytty vaunu, eli se on kansainväliseen liikenteeseen sallittu, tai sitten että ovat tehneet vaunuihin ylimääräisiä turvallisuusparannuksia niin, että niillä saa liikennöidä myös Suomen sisäistä liikennettä, vähän niin kuin Destia teki.