Resiina-keskustelu

Rautatiet ja harrastus => Kalusto => Aiheen aloitti: Lauri Muranen - Toukokuu 24, 2010, 16:47:48



Otsikko: Jäävaunu
Kirjoitti: Lauri Muranen - Toukokuu 24, 2010, 16:47:48
Olen kokoamassa aineistoa Päijänteen tavaraliikenteestä. Rautateitä aiheeni sivuaa Vesijärven asemalla (tunnetaan nykyään Lahden satamana), jonne tavara Päijänteeltä tuotiin ja josta se lähti juniin. Päijänteen rantameijereistä alkoi 1800-luvun lopulla tulla Vesijärvelle Hankoon vietäväksi voita kesä kesältä suurempia määriä. Esimerkiksi vuonna 1900 sitä tuli laivoilla kesäkuussa 66 tonnia sekä heinä- ja elokuussa kummassakin 75 tonnia. tiistaisin, jolloin ilmeisesti oli järjestetty jatkokuljetus junalla, saapui Vesijärven asemalle neljällä laivalla yhteensä 13-16 tonnia voita.

Ja sitten kysymykseen: Kertoisiko joku minulle, millaisia tuonaikaiset jäähdytysvaunut (eli jäävaunut tai voivaunut, kuten niitä silloin sanottiin) olivat. Kuinka paljon yhteen vaunun mahtui voidritteleitä (n. 51 kg/kpl), kuinka jäähdytys tai viilennys oli järjestetty. Vaunut olivat tiettävästi valkoisia - muistan sellaisia itsekin aikanaan nähneeni. Vuodelta 1894 on tieto, että jäävaunuja lähti Vesijärveltä neljä viikossa. Ilmeisesti ne liitettiin Savon ja Karjalan suunnasta tuleviin voijuniin, joilla oli oma aikataulunsa.

Mukava olisi nähdä kuva ja piirros rakenteesta. Eikä tietysti kaikkea tarvitse tässä kertoa, kunhan neuvotte, mistä junia harrastamattomana löydän tarpeellisen tiedon.



Otsikko: Vs: Jäävaunu
Kirjoitti: Kimmo Pyrhönen - Toukokuu 24, 2010, 21:53:54
Apua voisi löytää Suomen Rautatiemuseosta, yhteystiedot löytyy netistä www.rautatie.org Toinen vaihtoehto on myös paikallinen apu: Topparoikka ry - Lahden rautatieharrastajat. Siellä on kerättynä uskomaton määrä tietoa Pietarin radasta www.topparoikka.net ja ehkäpä yksi tietämäni; kysy http://www.tieokas.fi/main.html linkin takaiselta herralta.


Otsikko: Vs: Jäävaunu
Kirjoitti: Jaakko Tuominen - Toukokuu 24, 2010, 22:57:13
Kiinnostaako suppea Orimattila kapsun rahtikirja kokoelma (lähtevä, sekalainen)


Otsikko: Vs: Jäävaunu
Kirjoitti: Eljas Pölhö - Toukokuu 25, 2010, 13:15:28
Jäähdytysvaunuista tietoja, kuva ja piirros: Suomen Valtionrautatiet 1862-1912, osa 2, s. 424-426. Sama kirja löytyy myös ruotsinkielisenä. Löytynee isommista kirjastoista.


Otsikko: Vs: Jäävaunu
Kirjoitti: Lauri Muranen - Toukokuu 25, 2010, 18:51:44
Kiitoksia Kimmo ja Elias. Jaakko, Loviisan rata ja sen tavaraliikenne on kyllä mitä kiinnostavin Päijänteen tavaraliikenteen jatkoliitännäinen. Valitettavasti en vain ymmärtänyt kysymystäsi.


Otsikko: Vs: Jäävaunu
Kirjoitti: Jaakko Tuominen - Toukokuu 25, 2010, 23:20:48
On tossa hyllyssä Orimattilasta lähetettyjen rahtikirjojen kokoelma muutaman kuukauden ajalta, ensimmäiset syyskuu 1900 ja hajanaisesti siitä eteenpäin 50-luvulle. Joissa näkyy Niemen asemalle ja siirtokuormauksen Vesijärven asemalle lähetettyjä esim. puhelinkeskuksia ym. muuta tavaraa Päijänteen rantakuntiin. Jos kiinnostaa selata kys. mappeja lähetä YV:llä yht. tiedot.