Resiina-keskustelu

Muut aiheet => Sivuraide => Aiheen aloitti: Petri P. Pentikäinen - Marraskuu 28, 2014, 13:29:38



Otsikko: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Marraskuu 28, 2014, 13:29:38
Asianmukaisuutta harrastettaessa laajenee aktiivisen asiainharrastajan katsanto usein myös varsinaisen harrastuksellisen erityisalan, tässä tapauksessa rautatieliikenteen ulkopuolelle, koko sen ympärillä vallitsevaan tai varsinkin vallinneeseen todellisuuteen. Henkilö kokee tunne-elämyksiä vaikkapa menneisyyttä huokuvista rakennuksista, kauppaliikkeistä tai anniskelupaikoista sekä perehtyy harrastettavan aikakauden yhteiskunnalliseen ilmapiiriin, arkikulttuuriin sekä virallisiin instituutioihin ja näin saa ehkä entistäkin enemmän irti antoisasta harrastuksestaan.

Itselleni on vuosi vuodelta tärkeämmäksi muodostunut Yleisradion ykkösverkko, entinen Yleisohjelma, nykyinen Yle Radio 1, joka laajalti vaalii pitkäaikaisia, monin tavoin arvostettavia lähetystoiminnan periaatteita. Ykkösen ohjelmisto ei ole ohjelmavirtaa, vaan se muodostuu yksittäisistä ohjelmista. Ohjelmistoa jäsentää ja tauottaa kuuluttaja kuin junaliikenteen kauko-ohjaaja, joka on perehtynyt jaettavien ohjelmien sisältöön ja noudattaa puhumisessaan korkeatasoisesti suunniteltua fraseologiaa. Näin radion kuuntelijalle välittyy tunne, että kaikki, mitä ohjelmistossa jaetaan, on arvokasta ja tärkeää. Ykkösen laaja-alaisen ohjelmiston myötä voi kuuntelija usein kohdata aihepiirejä, joista hän ei tiennyt olevansa kiinnostunut.

Kuten rautatieharrastaja, voi myös Ykköstä tarkkaan kuunteleva perehtyä samalla maantietoon. Esimerkiksi lauantain Ehtookellot soivat joka kerta eri paikkakunnalta, ja tänä viikonloppuna pyhän alkamisen merkiksi soivat Sievin kirkon kellot. Ykkösellä myös maailmankartta on tasapainossa, eikä sitä hallitse eräs kaupallisen viihteen suurmaa. Arvostettavaa olikin, että taannoin kuuluttajaa haettaessa ääninäytteitä pyydettiin mm. italian, ranskan tai saksan kielellä - englannista ei mainittu mitään.

Parhaillaan Yle Radio Yhdessä on käynnistymässä joulun aika. Ykköselle ominaiseen tapaan tämä ei tarkoita ihmisen väsyttämistä taukoamattomalla joululaulukilkutuksella, vaan kauniin rauhallista tapaa odottaa tätä joulukuun 25. päivä huipentuvaa juhlaa. Tämän vuoden joulu alkaa juurikin tänä viikonloppuna, ensimmäisen adventtisunnuntain myötä. Tyypilliseen tapaan tämä on merkinnyt mm. kappaleen Hoosianna soittamista kello 18.10 alkavien Lauantain toivottujen levyjen ensimmäisenä kappaleena. Usein Hoosianna on soinut myös ohjelmaa edeltävässä lauantain Iltahartaudessa. Eräänlainen radioliikenteellinen pariveto siis kerran vuodessa.

Suositeltava fraseologinen elämys on myös päiväohjelman alkaminen arkiaamuisin viittä vaille kuusi. Yöklassinen päättyy kausittain vaihtuvaan äänimaisemaan, joka voi olla kukon kiekumista, aaltojen kohinaa tai joulun lähestyessä pakkaslumessa taivaltava rekivaljakko. Äänimaisema taittuu Yleisradion klassiseen tunnussäveleen, ja sen jälkeen kuuluttaja kertoo päivän kalenteritiedot, kuten nimipäivät ja auringon liikkeet, sekä onnittelee kaikkia, joilla on merkkipäivä.

Yksi Ykkösen suursuosion saavuttanut uusi ohjelma on Muistojen bulevardi, joka keskittyy rautateiden pääjohtaja Erkki Aallon aikakauden viihdemusiikkiin maanantaista lauantaihin kello 9-10. Tämän vuoden jouluaattona kello kymmenen on luvassa erityisen mielenkiintoinen ohjelma, Kuuluttajien joulukahvit. Siinä Ykkösen entiset "junasuorittajat", eli kuuluttajat Pentti Fagerholm, Maija-Kaarina Saloranta ja Lauri Paavola tapaavat.
Yle Radio Yhden ohjelmatoiminta on kaikkiaan kulttuuriteko, joka ansaitsee kiitokset.

Parhaimmat kiitokset.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Helmikuu 20, 2015, 16:48:29
Tänään on uutisoitu, että Yleisradion historian ehkä tunnusomaisin radioääni Pentti Fagerholm on kuollut. Fagerholm tunnettiin tarkasti työnsä tehneenä, hyvän suomen kielen ystävänä, jolle radio oli jo lapsuudessa suuri asia.

Yle Radio Yksi muisti Fagerholmia tänään Faunin iltapäivä -ohjelman aluksi. Vaikka suuri ääni on nyt poissa, on kiitettävää, että kanavan nykyisetkin kuuluttajat vaalivat korkeatasoisen puhetyöskentelyn perinteitä.

Iltalehti julkaisi Fagerholmin kenties viimeiseksi jääneen haastattelun.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015022019232223_uu.shtml


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Timo Salminen - Helmikuu 20, 2015, 17:51:09
Vaikka suuri ääni on nyt poissa, on kiitettävää, että kanavan nykyisetkin kuuluttajat vaalivat korkeatasoisen puhetyöskentelyn perinteitä.

Yle Ykkösen säännöllisenä kuuntelijana olen kyllä vähän kriittisempi, mitä kuuluttajiin tulee. On mutisijaa, mökeltäjää, nirppanokkaa ja vaikka mitä. Joukossa on ollut vielä yksi (naisääni), jota on kestänyt kuunnella, mutta pahasti pelkään, että hänkin on nyt jäänyt eläkkeelle, koska en muista kuulleeni tämän vuoden puolella.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Helmikuu 20, 2015, 18:11:47
Hellevi Härköstä on jonkin verran kuulunut tämänkin vuoden puolella. Hän on elakkeella ollut jo hetken aikaa, mutta käynyt tuuraamassa silloin tällöin. Pitää paikkansa, että joillakin olisi parannettavaa.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Timo Salminen - Helmikuu 20, 2015, 19:11:02
Hellevi Härköstä

Muistelen, että tarkoittamani kuuluttajan nimi olisi Marketta Sonninen. Hyvin perinteinen kuuluttajaääni.

Kuuntelin äsken Areenasta viimejouluisen vanhojen kuuluttajien muisteluohjelman, ja mukana oli muun muassa varsin mielenkiintoinen jakso, jossa soitettiin peräkkäin entisten ja nykyisten kuuluttajien kuulutusnäytteitä.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Niila Heikkilä - Helmikuu 23, 2015, 21:01:24
Tänään on uutisoitu, että Yleisradion historian ehkä tunnusomaisin radioääni Pentti Fagerholm on kuollut. Fagerholm tunnettiin tarkasti työnsä tehneenä, hyvän suomen kielen ystävänä, jolle radio oli jo lapsuudessa suuri asia.

Ko. uutinen kosketti syvästi. Pentin ääni liittyi kodin äänimaisemaan olohuoneen nurkassa lähes aina aukiolevan radion kautta täysin erottamattomasti. Lahden AM-aseman viimeisellä minuutilla äänessä oli kukas muu kuin Pentti.

Lahden pitkäaaltoaseman viimeinen lähetys, 252 kHz (2.12 MB) (http://www.animehelp.com/download/mp3/160263861/lahden-lw-aseman-viimeinen-lahetys.html)

Myös Maija-kaarina Lehtovaara ja Veronica Ollila ovat luonnollisesti myös radiomuistoissa mukana. Porin lyhytaaltoaseman lähetyksiä kuunnellessa varsinkin Ollila oli samalla Suomen ääni, "täällä ollaan". Pimpampullan avulla säädettiin asema kohdalleen ja ohjelmavirta alkoi http://efiab.sr2.fi/Radio_Finland_1968_1973_ja_1988.mp3



Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Esko Ampio - Helmikuu 23, 2015, 23:04:34
Olihan radioääniä ennenkin. Kaisu Puuskajoki ja Carl-Erik Creuz. Taisivat kuulutella vielä FM-aikanakin.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Jouni Halinen - Helmikuu 24, 2015, 01:40:58
Meikäläisen appiukko Yrjö Kankaanpää äänessä Ylessä vuonna 1938, ei ollut tuolloin nykykanavista ja lähetystekniikasta (ULA) tietoakaan ja ohjelmat "nauhoitettiin" savikiekoille tai jonkinlaiselle ”rautalangalle”?.  Kuvassa http://vaunut.org/kuva/89560  valotan, että miten yllä oleva voi olla yleensä mahdollista. Lyhyesti: voiko vaimoni isoisä  olla syntynyt 9 vuotta ennen rautateiden rakentamista Suomeen?. Vastaus: voi olla, s. 1853
 
”Haastateltavana oopperalaulajat Sulo Räikkönen ja Oiva Soini puhuttajana Yrjö Kankaanpää. Katkelma syyskuussa 1938 lähetetystä ohjelmasta”  http://areena.yle.fi/radio/797059


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Esko Ampio - Helmikuu 24, 2015, 10:54:51
Kyllä, lankamagnetofonille. Myöhemmin tuli sitten nauhamankat.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Pasi Utriainen - Helmikuu 24, 2015, 17:39:09
Heidän eli Pentti Fagerholmin ja Carl-Erik Creutzin persoonalliset äänet tunnistaa kyllä vaivatta. Myös Hugo Ahlbergin äänen on varmasti kuullut jokainen, vaikka nimenä hän ei ehkä ole niin tunnettu kuin edellä mainitut.

Kyseisistä herroista saisi moni nykypäivän äänityöläinen ottaa mallia. Kerronta oli miellyttävää ja rauhallista.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Esko Ampio - Helmikuu 24, 2015, 21:41:06
Hugo A. taisi enemmän selostaa erilaisia dokumentteja, ym.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Antti Vanne - Helmikuu 25, 2015, 00:41:49
Hugo A. taisi enemmän selostaa erilaisia dokumentteja, ym.

Eikös ollut paremminkin Suomen Tietotoimiston uutistenlukija (tyyliin "ÄSteeteen UUtisiAA")?


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Jouni Hytönen - Helmikuu 25, 2015, 08:11:51
Kyseisistä herroista saisi moni nykypäivän äänityöläinen ottaa mallia. Kerronta oli miellyttävää ja rauhallista.
Varmaan kaikki kolme pyörisivät haudoissaan, jos joutuisivat kuuntelemaan muutamien nykykanavien aivotonta teiniräkätystä.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Esko Ampio - Helmikuu 25, 2015, 14:41:28
OT: Vastaava koskee nykyisiä, itseään laulajiksi kutsuvia. Täys´ikäiset naukuvat teini- tai jopa alle sen ikäisen- äänellä. Lapsenomainen ääni, muotiako. Paljon mieluimmin kuuntelisi ns. omalla, luontaisella äänellään laulavia. Niitähän oli, ennen. Mm. O.Virrasta lähtien A. Aimoon, R. Taipaleeseen, Carolaan, Seija Simolaan, Lailaan, Sinatrasta, Ellasta sanomattakaan. Kaikki he ovat, olivat loistavia lahjakkuuksia.
Muutoin musiikinkuuntelu, jos se on vähänkin valikoivaa, saa sitten tutkia ohjelmatietoja, tai suoraan pitää klassista auki.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Jarno Piltti - Maaliskuu 23, 2015, 00:24:21
En tiedä onko tämä lainkaan oikea foorumi seuraaviin kahteen jyrkkäsävyiseen julkilausumaan mutta menköön: Ensinnäkin, lauantain toivotut lähetetään vääränä viikonpäivinä. Toiseksi: youtube-kanava "rinnakkaisohjelma" ei lainkaan huomio jäätiedotuksia. Haluaisin niin mielelläni seurata miten valkoinen hauva reagoi vaikeakulkuisiin sohjovöihin, jääkentässä esiintyvään puristukseen, liikennerajoitushelpotuksiin tai jopa Saimaan kanavan liikenteelle avaamiseen.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Jimi Lappalainen - Maaliskuu 23, 2015, 00:34:54
En tiedä onko tämä lainkaan oikea foorumi seuraaviin kahteen jyrkkäsävyiseen julkilausumaan mutta menköön: Ensinnäkin, lauantain toivotut lähetetään vääränä viikonpäivinä. Toiseksi: youtube-kanava "rinnakkaisohjelma" ei lainkaan huomio jäätiedotuksia. Haluaisin niin mielelläni seurata miten valkoinen hauva reagoi vaikeakulkuisiin sohjovöihin, jääkentässä esiintyvään puristukseen, liikennerajoitushelpotuksiin tai jopa Saimaan kanavan liikenteelle avaamiseen.


Aluksen joka on matkalla suomalaiseen tai ruotsalaiseen Merenkurkun tai Perämeren satamaan...  ;)


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Topi Pikkarainen - Maaliskuu 24, 2015, 18:28:15
En tiedä onko tämä lainkaan oikea foorumi seuraaviin kahteen jyrkkäsävyiseen julkilausumaan mutta menköön: Ensinnäkin, lauantain toivotut lähetetään vääränä viikonpäivinä. Toiseksi: youtube-kanava "rinnakkaisohjelma" ei lainkaan huomio jäätiedotuksia. Haluaisin niin mielelläni seurata miten valkoinen hauva reagoi vaikeakulkuisiin sohjovöihin, jääkentässä esiintyvään puristukseen, liikennerajoitushelpotuksiin tai jopa Saimaan kanavan liikenteelle avaamiseen.

Kylläpähän on kannatettavaa. Valkoisen koiruuden aatosmaailma on varmasti kaikin puolin asjanmukainen.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Topi Pikkarainen - Kesäkuu 07, 2015, 11:34:46
Haluaisin muistuttaa henkilöitä tänään lähetettävästä Avaruusromua-nimisen ohjelman juhlalähetyksestä kello 22.05 alkaen aina keskiyöhön saakka. Lähetyksessä juhlistetaan ohjelman 25 vuotta kestänyttä taivalta.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Kesäkuu 07, 2015, 18:14:42
Kiitos muistutuksesta, kuuntelun juhlavalmistelut ovat jo alkaneet. Tiedoksi myös, että ohjelma jaetaan merkkihetken kunniaksi samanaikaisesti myös väri- ja mustavalkotelevisioista. Henkilökohtaisella tasolla kuuntelu tapahtuu industrialistisessa paikassa, jonne ei aurinko paista.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Jonne Seppänen - Kesäkuu 07, 2015, 21:48:16
Haluaisin muistuttaa henkilöitä tänään lähetettävästä Avaruusromua-nimisen ohjelman juhlalähetyksestä kello 22.05 alkaen aina keskiyöhön saakka. Lähetyksessä juhlistetaan ohjelman 25 vuotta kestänyttä taivalta.

Hyvin asiallinen muistutus, valitsin säädetty oikealle taajuudelle..


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Jape Ruotsalainen - Syyskuu 06, 2015, 18:15:13
Ylen ystäville oli eilen tarjolla asjallisuutta ja mukavia äänimuistoja, kun Ylen radiouutiset täytti 50 vuotta ja uutislukijoina oli vanhoja tuttuja ääniä vuosien varrelta.

http://yle.fi/uutiset/ylen_konkarit_palasivat_paivaksi_radioaalloille__vahan_jannitti_45_vuoden_tauon_jalkeen/8283184


Uutiset kuunneltavissa Areenassa:

Klo 9 Ari Valjakka: http://areena.yle.fi/1-2902831?autoplay=true
Klo 10 Heta-Leena Sierilä: http://areena.yle.fi/1-2902835?autoplay=true
Klo 11 Liisa Härmälä-Heiskanen: http://areena.yle.fi/1-2902839?autoplay=true
Klo 12 Kaisa Jaakkola: http://areena.yle.fi/1-2902841?autoplay=true
Klo 13 Risto Puolimatka: http://areena.yle.fi/1-2902845?autoplay=true
Klo 14 Eva Polttila: http://areena.yle.fi/1-2902847?autoplay=true
Klo 15 Paavo Haltsonen: http://areena.yle.fi/1-2902850?autoplay=true
Klo 16 Heikki Palteisto: http://areena.yle.fi/1-2902854?autoplay=true
Klo 17 Aimo Nikulainen: http://areena.yle.fi/1-2902857?autoplay=true
Klo 18 Riitta Väkeväinen: http://areena.yle.fi/1-2902859?autoplay=true



Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Niila Heikkilä - Syyskuu 06, 2015, 19:23:49
Hienoja äänimuistoja nuo. YLE:n uutisten mokakoosteessa on taustalla myös VR-aiheisesta jutusta kirvonnut naurupläjäys. Mihin asia liittyy, se selviää kun lukee tekstiä muutaman rivin http://yle.fi/uutiset/kun_naurusta_ei_tullut_loppua__kuuntele_ylen_radiouutisten_lahetysmokat/8278338


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Jape Ruotsalainen - Syyskuu 08, 2015, 08:12:04
Omaan korvaan noista em. uutislukijoista eniten miellyttäviä ovat Heikki Palteisto ja Risto Puolimatka.

P.S. Olipas muuten hieman erinäköinen tuo Risto Puolimatka kuin mitä olen äänen perusteella olen ajatellut. :D


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Syyskuu 08, 2015, 09:11:08
Oma instituutionsa olivat erikseen Suomen tietotoimistosta radioidut uutislähetykset, jotka eivät toki kuulu näihin juhliin, ja niiden osalta  m o k a t  rajoittuivat yleensä siirtoyhteyden syntymättä jäämiseen. Eräs tällainen tilanne on sattumalta tarttunutkin nauhalle, kun ykkösen kuuluttaja Ritva Pelkonen yrittää parhaansa mukaan täyttää STT:n uutisilta jäänyttä ohjelmatilaa.

Kunpa saisi kuulla STT-klassikko Hans Wessmanin ääntä. Omilla C-kaseteilla taitaa olla Wessmania vain minuutin pätkä.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Niila Heikkilä - Syyskuu 21, 2015, 00:24:58
Kunpa saisi kuulla STT-klassikko Hans Wessmanin ääntä. Omilla C-kaseteilla taitaa olla Wessmania vain minuutin pätkä.

Jotain löytyi pahimpaan nälkään. Itse asiassa jotenkin erikoinen fiilis kuunnella näitä(kin) vanhoja nauhoja. Niin arkipäiväinen radion äänimaailma, että voisi olla vaikka tältä päivältä, mutta almanakka väittää kuitenkin jotain ihan muuta. Alkuun on tarkoituksellisesti jätetty "Suomen Yleisradio" Veronica Ollilan lukema säätiedotus läänikohtaisine säätietoineen. http://efiab.sr2.fi/yle_ohjelmavirtaa_saatiedotus+STT_1985.mp3


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Syyskuu 21, 2015, 13:29:30
Jotain löytyi pahimpaan nälkään. Itse asiassa jotenkin erikoinen fiilis kuunnella näitä(kin) vanhoja nauhoja. Niin arkipäiväinen radion äänimaailma, että voisi olla vaikka tältä päivältä, mutta almanakka väittää kuitenkin jotain ihan muuta. http://efiab.sr2.fi/yle_ohjelmavirtaa_saatiedotus+STT_1985.mp3
Kertakaikkiaan. Lukija, jonka äänellä kaikki lausuttu kuulostaa vakavasti otettavalta. Yhdysvaltain presidentti Ronald  R e a g a n .  Parhaat kiitokset tästä pienestäkin hetkestä.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Marraskuu 07, 2015, 10:02:15
Tänään on juhlapäivä, ja illalla radiossa hienoa ohjelmaa, kun yksi maailman vanhimmista radio-ohjelmista täyttää 80 vuotta. Kuhmon Lentiiran kirkon kellojen ja iltahartauden jälkeen, kello 18.10 alkavien Lauantain toivottujen levyjen jälkeen on kolmetuntinen juhlalähetys, joka sisältää mm. osuuden "kaikkien aikojen toivotuimmat levyt". Ohjelma huipentuu viimeiseen tuntiin, jossa radioidaan ensimmäisen ohjelman toiveet vuodelta 1935.

Asa Radio Oy Turun valmistama ASA 1587 on jo lämpiämässä, ja illan hämärtyessä on aika sytyttää kynttilät sekä asettua kuuntelemaan juhlaohjelmaa.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Topi Pikkarainen - Marraskuu 07, 2015, 10:54:23
Tänään on juhlapäivä, ja illalla radiossa hienoa ohjelmaa, kun yksi maailman vanhimmista radio-ohjelmista täyttää 80 vuotta. Kuhmon Lentiiran kirkon kellojen ja iltahartauden jälkeen, kello 18.10 alkavien Lauantain toivottujen levyjen jälkeen on kolmetuntinen juhlalähetys, joka sisältää mm. osuuden "kaikkien aikojen toivotuimmat levyt". Ohjelma huipentuu viimeiseen tuntiin, jossa radioidaan ensimmäisen ohjelman toiveet vuodelta 1935.

Ah, todella. Kiitämme muistutuksesta. Laitamme siis teeveen keittymään ja viritämme Telefunken Bajazzo TS:n sopivalle taajuudelle, 9O,7 MHz, vastaanottamaan lähetystä. Lentjevan tieran kirkonkellot palauttanevat aatokset takaisin Kainuun maille.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Timo Salminen - Marraskuu 07, 2015, 12:49:52
Olisiko myös Telefunken Gavotte syytä jo avata lämpenemään...  ;)


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Marraskuu 07, 2015, 18:14:18
S u o m e n   Y l e i s r a d i o l l e .


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Niila Heikkilä - Marraskuu 08, 2015, 04:02:51
Ohjelmassa mainittiin kuinka kuuntelivat laivassa Lahden AM-pitkäaaltoasemaa 254Khz Mustallamerellä. Vaikuttava aikalaismuisto että Lahti kantoi todellakin niin kauas.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Topi Pikkarainen - Marraskuu 08, 2015, 12:16:02
Presidenttiä ja Yleisohjelmaa maailman merillä.

Itse lähetys oli huolellisesti laadittu ja tenhoava, josta suuret kiitokset Yleisradion suuntaan. Kappaleista mainittakoon 6eorg 0tsin Московские Окна ja Sibeliuksen Valse Triste. Luonnollisesti erityismaininnan ansaitsee Finlandia, op. 26, joka kuunneltiin pimennetyssä huoneessa, vain kynttilän liekin villisti lepattaessa.

Kiitän.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Joulukuu 24, 2015, 18:13:53
Tänään kello 22.55 esitetään Yle Radio Yhdessä ohjelma Kuuluttajan vieras, jossa on haastateltavana arvostettu kuuluttaja-evp Pertti Eerola. Yöklassisen jälkeen ohjelma jatkuu jouluaamuna 6.50 jälkeen, kun perinteinen rekivaljakon ääni alkaa kuulua, ja soitetaan Yleisradion melodia. Kello 6.55 kutsuvat Mikkelin tuomiokirkon kellot suorana radioitavaan palvelukseen.

Tänään oli aamuvuorossa kuuluttaja Jari Aula, ehkäpä myös huomenna. Aamuvuoronsa joulurauhan julistuksen jälkeen lopettaessaan Aula toivotti "Yleisradion puolesta rauhallista joulua".

Myös Tapaninpäivänä on luvassa mielenkiintoinen ohjelma, kun ennen Lauantain toivottuja esitetään kello 17.15 Kiveen hakatut -sarjan jakso Esa Pakarisesta.

Y l e i s r a d i o .


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Toukokuu 13, 2017, 18:02:25
Tänään, lippujen liehuessa puolitangossa Mauno Henrik Koiviston muistolle, huomioitiin poismeno Yle Radio Yhdessä varsin kauniilla tavalla. Normaalisti ohjelmistoon kuuluva vanhan iskelmämusiikin Muistojen bulevardi väistyi, ja tilalla kuultiin haikea klassisen musiikin konsertti. Päätöskuulutuksen jälkeen visersivät keväiset linnut.

Hieno toisinto elokuun viimeiseltä päivältä l986, jolloin myös vaihtui ohjelmisto hartaaksi.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Helmikuu 22, 2018, 13:12:31
Lauantaina on odotettavissa mielenkiintoinen päivä Yle Radio Yhdessä, sillä ohjelmistossa huomioidaan monella tavalla eteläisen naapurimaamme Eestin satavuotisjuhla.

Aamuinen iskelmäkonsertti Muistojen bulevardi (9.o5) on tulevana lauantaina nimeltään Mälestuse boulevard, ja siinä kuullaan tietenkin Georg Otsia, mutta myös useita muita eestiläisen kevyen musiikin tuttuja säveliä. Etnohetki (l5.l7) on omistettu eestiläiselle kansanmusiikille. Samaan tapaan on Faunin iltapäivä (l6.lo) tällä kertaa täynnänsä Eestiä, alkaen Arvo Pärtillä. Voinee arvata, että myös Lauantain toivotut levyt (l8.lo) ovat päivän hengessä mukana. Kello l9.o2 radioidaan tänään torstaina taltioitava Eestin satavuotisjuhlakonsertti Estonia-teatterista.

Asiaohjelmia Eestistä tulee päivän mittaan useita, mm. Satavuotias Viro - maaorjuudesta kansallisvaltioksi klo l3.oo. Aristoteleen kantapää (lo.35) pohtii puolestaan viron kielen historiaa.

(Tauko.)

Koska meillä on hetki aikaa, kuuntelemme hieman luonnon ääniä. (Virkkeiden väli kuuluu.) Näin ääntelee Eestin kansallislintu, haarapääsky. (Tauko.) https://www.youtube.com/watch?v=SthHITaKp6s


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Kimmo Huhta - Maaliskuu 20, 2024, 17:14:46
Jazz-klubin tunnusmusiikki. Alkaa kumisevalla rumpufillillä, mukaan tulee kitarakomppaus ja basso, lopulta vibrafoni alkaa tuottaa melodiaa. Onko tämä pätkä jostain kokonaisesta levytetystä kappaleesta, vai radio-ohjelman tunnusmusiikiksi vasiten tehty lyhyt jingle? Jos on osa jotain kappaletta, olisi mukavaa löytää se ja kuunnella kokonaan.


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Petri P. Pentikäinen - Maaliskuu 21, 2024, 12:55:46
Jazz-klubin tunnusmusiikki. Alkaa kumisevalla rumpufillillä, mukaan tulee kitarakomppaus ja basso, lopulta vibrafoni alkaa tuottaa melodiaa. Onko tämä pätkä jostain kokonaisesta levytetystä kappaleesta, vai radio-ohjelman tunnusmusiikiksi vasiten tehty lyhyt jingle? Jos on osa jotain kappaletta, olisi mukavaa löytää se ja kuunnella kokonaan.
Shazam etsi ja löysi: The Stance Brothers: Dwayne's Shuffle.

https://www.youtube.com/watch?v=UfLRSm_sMgY


Otsikko: Vs: Yle Radio Yksi
Kirjoitti: Kimmo Huhta - Maaliskuu 22, 2024, 14:17:42
Kiitos, Petri! Paljon iloa tästä kappaleesta.