Resiina-keskustelu

Tossa jonon ensimmäisenä seisoo muuten Mazda 626 (GD /Mk.III 88-92) mallin farkku, joka oli siitä poikkeuksellinen tapaus, että sitä valmistettiin farkkuna koko seuraavan mallisukupolven (GE/Mk.IV 93-97, ei ollut farkkua ollenkaan) ajan. Tämä sen takia, että auto on/oli aivan käsittämättömän luotettava/vähävikainen, ja koppakin oli suhteellisen ”tuoreen” oloinen koko valmistuskaaren ajan.

Yhtiökumppanini Kurre osti tällaisen vuonna 1991 (Vm. -88 ajettu noin 100 tonnia), hän ajoi sillä reippaat 200 tonnia lisää, ilman että autoon tuli mitään vikoja (pl. normaali huollot ja kulumat). Toinen takapyörän laakeri taidettiin vaihtaa. Autoon oli vaihdettu tuulilasi ja huonon työlaadun takia se alkoi ruostumaan irti, joten Kurre vaihtoi sen tuoreempaan samanlaiseen (Vm. -95 taas ajettu noin 100 tonnia), ja ajoi silläkin noin 200 tonnia ilman mainittavia vikoja, jonka jälkeen hän vaihtoi sen Nissan Primeeraan, joka oli myös laadukas auto.
 
Netissä näkyy nytkin olevan myynnissä -88 vuosimallin auto jolla on ajettu 515 000 km, on siis 27 vuotta vanha, ja ajettu näin ollen keskimäärin noin 20 tonnia vuodessa, lukema voinee pitää siis paikkansa. Autossa ei ole myyjän mukaan muuta vikaa kun liikaa ruostetta.
 
Mutta sitten hän osti (kuin myös minä) Citikka C 5:sen (farkku 2002) uutena, nämä autot eivät 2 vuoden aikana ”ehjää kuukautta nähneet”.
Yksi omituinen vika Kurren autossa (2 kertaa) oli mm. se kun takalasin lämmitysvastus (lanka) meni poikki, niin takaluukku alkoi aukeamaan itsestään, siinä oli sähköinen solenoidi, homma korjaantui takalasin vaihdolla. Kurren autossa oli joskus 10 000 euroa kolikkorahaa (meidän postikoppareista) eli oli olosuhteisiin nähden "kiva vika". Muita vikoja olivat mm. jarrujen ”tietokone” hajosi (tietokoneita oli yhteensä kuulemma 7 kpl?), koko taka-akselisto meni vaihtoon (näin hänelle sanottiin, erillisripustus?), ratti alkoi heilumaan , jarrut vinkuivat (loppui vasta kun alle vaihdettiin tarvikepalat, niissä kun oli kuulemma vielä silloin asbestia?!), ovenkahva jäi käteen, moottorin käyntihäiriöitä (tietokone?), penkin tukirauta meni poikki ym. ym. 
 
 Mun autossa taas mm. kuskin ikkuna aukes omia aikojaan kesätuuletusasentoon ja vesi valui sisään (ikkuna auki 40 mm, kun auto seisoo). Toinen kumma vika mun autossa oli kun Citikan spesiaalijousitus (6 sähköistä/hytraulista pallukkaa= kaasunestejousitus) alkoi ”toimimaan” auton seistessä parkissa, auton etupää ja takapää nousivat ja laskivat vuorotellen sen 100 mm minkä järjestelmä salli, ei muuta kun auto Vehon pihaan sunnuntaina ja akku irti.


Neuvoksi muille, jos ostatte uuden auton, niin sopikaa kaupan yhteydessä että saatte autosta täyden ”huoltokirjan” töistä jotka on tehty ns. tehdastakuun piikkiin. Kurren autossa oli vikoja jotka ilmenivät autossa 2 kertaan 2 vuoden ja 80 000 kilsan aikana. Kun takuu päättyi, niin yritimme saada autosta edellä mainitut tiedot, koska hänelle oli luvattu niiden osalta suullisesti lisätakuuta, kuluttajasuojakin tuntee tällaisen menettelyn. Veho ei suostunut niitä kuitenkaan luovuttamaan, vikoja ei suostuttu kertomaan edes suullisesti ja kuluttaja-asiamies sanoi, että mikään ei myöskään velvoita Vehoa niitä luovuttamaan. Näin ollen lisätakuut piti unohtaa ja auto meni aivan karmealla tappiolla vaihtoon.
 
Olisiko muuten fiksua avata tuonne sivuraiteelle ihan oma keskustelu autojen erinäisistä laatuongelmista?, siitä olisi eniten hyötyä sivuston nuorille miehille joita aikuistuu tasaisella tahdilla ja jotka hankkivat pääsääntöisesti vanhemman vuosikerran autoja. Nettihän on täynnä omaan automerkkiinsä rakastuneiden henkilöiden ylläpitämiä ”merkkikerhoja”, mutta ei niissä kirjoitella yleisesti ottaen (se rakkaus) oman merkin/mallin ongelmista, lähinnä kerrotaan m***t vaahdossa ”siruttamalla” saaduista lisäpolleista. Keskustelussa voitaisiin jakaa siis todellista rahanarvoista tietoa autoista Vorg:le, joita pääsääntöisesti ja tunnetusti kiinnostavat vain ja ainoastaan hieman tehokkaammat (n.500-n.4000 pollea) vehkeet.   
 
Kai tällainen ”ohi aiheen” muistelu sallitaan tämän kuvan alla? Eikö täällä voisi olla sellainen kirjoittamaton sääntö että ”normi” kommentoinnin minimit (spesiaalijutut erikseen) liittyvät kaikkeen mitä kuvassa esiintyy, ja/tai kuvasta on erinäisiä polkuja jonnekin muualle ja/tai kommentti on yleisellä tasolla positiivinen ja/tai ketään muuta loukkaava.
 
Tämä ehdotukseni sen takia että täällä on (taas) viimeaikoina ”nostaneet päätään” erinäiset silkat  v*****lu, saivartelu, tunnisteiden tivaaminen, pilkun n******nen, toisten kuvien laadun arvostelu ja yleensä ottaen negatiivinen kommentointi kuvien alla. Eikö voida katsoa että tällainen kommentointi ei täytä ed. mainittuja ehtoja, ja nämä eivät kuuluisi näin ollen kuvien alle lisättyihin kommentteihin.

Itse olen pyrkinyt noudattamaan ylläpidon minulle lähettämää ohjetta, ”kommentointi kuvien yhteydessä on sallittu hyvinkin laaja-alaisesti”. Aina en ole tässä kuitenkaan onnistunut, välillä on mennyt ihan överiksi.

Kas tässä allakin käydään autokeskustelua Kuplansa.

Jouni. Ihan pieneksi vinkiksi voin kuitenkin sanoa, että mitä vuosina 2007-2012 AutoBildiä lukeneena voin sanoa, niin ei tuo ranskalaisperäisen Citroenin laatu ole kuitenkaan enää ihan samanlainen kuin mitä tuolloin pahimpina 2000-luvun alkuvuosien vuosimallien aikaan. Muistan kun luin esimerkiksi laaturaportista 2010 että tämä vuodesta 2008 lähtien markkinoilla ollut kolmannen sukupolven C5 selviytyi lähes tulkoon ongelmitta 100 000 kilometrin testistä kuten myös sen rinnalla samaan aikaan testiä suorittanut Berlingo. Se oli sitä kymmenen vuoden takaista aikaa kun ei vielä osattu ottaa oikein vastaan asiakkaiden palautetta ja panostaa laatuun. Nykyään kaikki ranskalaismerkit (Citroen, Peugeot ja varsinkin Renault) ovat panostaneet laatuunsa enemmän kuin pelkkiin visuaalisesti hienoilta näyttäviin lisäyksiinsä tai silmää iskevään ulkomuotoonsa. Vuonna 2009 tehdyssä vm. 1.1.2006-31.12.2007 olevien autojen omistajien tyytyväisyystestissä esimerkiksi Renault Laguna vm. 2007 sijoittui koko tyytyväisyystilaston neljänneksi.

Toisen Jounin kuvaus sitikasta sopisi aika hyvin myös peugeot 206:een. Lukuisten vikojen lisäksi ehkä erikoisimpana: Pösöössä ei kesällä aina saanut takaluukkua auki. Aika v********en ongelma esim kauppareissun jälkeen, jos on maitopurkit lämpöisessä takapaksissa.

Kaikenlaista nähneenä ja kokeneena voin todeta etten koske pitkällä tikullakaan ranskalaiseen autoon. Sähkövikoja on mukavasti ja vanhetessaan ovat melkoisia vikapesäkkeitä. Kyllä Japanilaiseen tai Saksalaiseen laatuun on luottaminen. :)

Näin esimerkkinä eräs Xantia, joka lorotteli bensaa imusarjan päälle, hyvä ettei tuleen syttynyt, Laguna jonka moottori meni satunnaisesti vikatilaan (kaasu ei totellut ollenkaan), vahvasti keulapainoisena ja lyhyellä akselivälillä oli kauhea ajettava talvikelillä ja mittaristo muistutti silloin tällöin lähinnä joulukuusta (vikavalot), ja Megane jossa muuten vaan levisi moottori.

No jos omaa mielipidettäni kysyttäisiin niin en minäkään ostaisi mitään ranskalaista autoa. Kerroin vaan vähän faktoja autojen ihmeellisestä maailmasta, joita varsinkin edellä mainitsemani AutoBild tarjoaa ihan kiitettävästi niille ketkä haluavat oikeasti tietää mihin testien pohjalta voisi luottaa ja mihin taas ei.

Plus Oskari kaikki mainitsemasi mallit ovat juuri sitä vanhempaa 1990-luvulta tai 2000-luvun alusta olevaa sukupolvea, joten ei välttämättä päde samat viat näiden uudempien mallien kanssa.

Jos jotain hyvää Meganesta pitää sanoa, se on erittäin polttoainetaloudellinen auto, sillä 80% matkoista tehdään hinausauton lavalla. Parkkipaikkaongelmiakaan ei ole, sillä auto viettää kuukaudesta 3 viikkoa korjaamolla.

Oman entisen, ensimmäisen ja viimeisen Meganeni vikahistoriaan tämä kommenttiruudun tila ei riittäisi.

Ranskiksien vikojen pohtimiseen ja ratkomiseen on omat foruminsa, sieltä löytyy ratkaisujakin toisin kuin saksalaisrotuisten vaunujen forumeilta joissa puidaan enimmäkseen takuun kattavuutta erilaisissa tilanteissa.
Ensimmäisen polven C5 oli ensimmäisiä CAN-väyliin (monikossa) perustuvia autoja ja kehitettävää oli vielä - ja sitä on tehtykin. Toisen polven vaunu 2005 eteenpäin oli jo huomattavasti huolettomampi, sähköviat kuten takaluukun itsenäinen elämä johtuvat suurimmaksi osaksi vääristä materiaaleista pirullisiin olosuhteisiimme, kun luukun johtosarjan eristeet pakkasessa taittelussa rapisevat pois syntyy ei-toivottuja kytkentöjä. Onneksi yksi lukuisista tietokoneista - ei seitsemän taida riittää mihinkään - osaa päätellä ettei auton ollessa liikkeellä luukkua tai lasia (sekin erikseen omalla solenoidillaan aukeava) sovi avata.
Ranskalainen tekniikka jakaa näemmä väkeä oli kysymys vetureista tai autoista. Varmatoiminen voi joskus olla vähän tylsä.

Ei ole kuitenkaan kolmannen sukupolven C5-malleissa noita vastaavia ongelmia todettu, niin ei kannata yksitoikkoisesti tuomita sitä tai muitakaan ranskalaisia automerkkejä pelkkien huonojen vanhempien mallien takia. Nimittäin uudet, pääsääntöisesti akselilta 2008-2010 lähtien valmistetut Citroenin, Renaultin ja Peugeotin automallit sekä silloin tai sen jälkeen aloitettujen sukupolvien mallit ovat selvinneet hyvin testeistä kuten edellä tulikin minulla mainittua täällä. Vai onko se vain joku rahallinen kysymys että uusia malleja ei oteta huomioon ja keskitytään yksinomaan vanhempiin malleihin?

Ylläpito voisi siirtää tämän aiheen sivuraiteelle ihan omaksi keskusteluksi alkaen kommentistani 5.1,aiheen nimi voisi olla vaikka "kokemuksia autojen laatupoikkeamisista". Ihan totta, mm. Volvo käyttää nykyjään laatupoikkeama termiä kun autossa on jotain sutta ja sekundaa, joita yritetään sitten vaivihkaa takaisinkutsuilla parsia.

Vm.2011 farkkumeganella 60tkm mittarissa eikä viimeisen 30tkm:n aikana ole ollut minkäänlaista sähkövikaa. Muutenkin auto on toiminut varsin hyvin, mutta ranskalainen se silti on. Mitä nyt pakkasilla ovet jäätyy kiinni ja sähköisen ohjaustehostimen tuntuma on erittäin surkea.

Myös omassa Xantiassa (2000 1.8 16V, >180tkm)tuli bensan hajua. Syyllinen oli systeemiä ruokkiva letku, sen klemmari. Tämä siis kovassa pakkasessa, letkun ei enää ihan niin tuore (10v)kumiseos kovettui. Vain pieni kiristys..Normaalia auton silmälläpitoa. Pitänee letkuja uusia. Muuten pärjään Xantian kanssa hyvin. Sitikasta pitäville on omat nettisivut: www.sitruunapatonki.fi ja www.citroen-foorumi.com. Nämä sivut ovat asioiltaan, kieliasultaan, huumoriltaankin niitä parhaita.
Näyttää myös siltä, että nämä tyytyväisimmät sitikkakuskit ovat niitä, joilla on peukalo ja tekninen ymmärrys paikallaan. Tällä hetkellä c-harrastajat tuovat C6:ia itselleen, ulkomailta.

Minulla on ollut pari W124-sedan-mersua:

W124 200D vm. 88 -mersu, 514 -> 632 tkm

Vanhuuttaan alkoi tulla seuraavanlaisia juttuja tuolla välin:

-Tuulilasi halkesi kovalla pakkasella (jäätävää sadetta, sekä kova puhallus päällä)).
-Startti hajosi
-Vetoakseli katkesi (ruoste)
-Toinen etujousi katkesi
-Kytkin meni vaihtoon, rupesi luistamaan
-Perän puslat vaihtoon, rupesi perä vetelemään (ohjaamaan) maantieajossa kaasun painamisen tai painamatta jättämisen mukana.
-Kansi falskasi hiukan, lämmöt alkoivat nousta
-Akulta lähtevä plussajohto otti runkoon kiinni, ja moottoritilastaan paloi. Meni lunastukseen.

Laiska se oli kuin mikä (vapari kun oli), hyytyi mäkiin ja alkoi olla ruostetta siinä jo vähän siellä täällä. Mutta silti siitä jäi hyvä mieli. Monet reissut tuli sillä käytyä kuvaamassa.

Seuraajaksi tuli W124 E300D Turbo -94, ajettu tällä hetkellä 413tkm -> 434  tkm. Hyvä ja vakaa ajettava eikä hyydy mäkeen, ja onhan tuossa enemmän varusteita, Saksatuonti kun on, eikä mikään Suomisuolattu- ja karvalakkiverotettu malli. :) Olisi varmaan n. 850000 mk maksanut Suomessa uutena veroineen ja varusteineen päivineen.

Hiljaisempikin se on kuin 200D, kun E on facelift-malli. Suoran kuutos-turbodieselkoneen ääni on hyvin miellyttävä ja a s j a n m u k a i n e n , kuten myös sen ajo-ominaisuudet, varsinkaan kun se ei ole vakioalustallinen kiikkulauta (kuten 200D), koska ensimmäinen Saksalainen omistaja on ruksinut koodin 953, Sportline-varustelun (ja -alustan).

Aikanaan W124 300D Turbo on ollut maailman nopein diesel-sarjatuotanto-henkilöauto. Kulutus ei kuitenkaan ole niin suuri kun voisi luulla, maantiellä pääsee n. 6,5 litraan satasella kesäkelissä ja kaupungissa syö kaasujalasta riippuen sen 8-9 litraa satasella. Vääntöä koneessa riittää, vakiona on 147 hp ja 280 Nm, melko matalaviritteinen kuten aikansa mersut, ja kone kestää kyllä.

Jos vanhoista mersuista haluaa tehoa enemmän esim. moottorirata/kiihdytysajo/drifting/tms. käyttöä ajatellen, niin sitäkin saa, vaihtamalla turbon isompaan, lisäämällä välijäähdyttimen ja syöttöpumppua pajalla käyttämällä. Vaihdelaatikkoakin (automaatti) voi joutua vahvistamaan, mutta siinäpä se oikeastaan. Moottori (OM60x-sarja) itsessään on hyvin kestävää tekoa, ja suunnittelussa on varmuuskertoimia käytetty paljon.

Toki uudemmassakin mersussa on iän tuomia pikku juttuja, vakionopeudensäädin ei toimi (boksi vaihtoon), ja perän kannatinpuslia vaihtokunnossa. Moottoriin hiljattain vaihdettu venttiilinnostimet, jotka vanhetessaan "kälättivät". Tuon ajan mersussa ei ole vielä liikaa sähköhärpättimiä tekniikassa, eikä ruostu kuten myöhempi W210 (Väyrynen).

Kunnossapitotaso ja -tiheys määrittää melko pitkälle, kuinka pitkään auto tiellä liikkuu ja kuinka usein siinä on vikoja. Itse pidän omasta autosta hyvää huolta, katsastuskonttorillakin oikein kehuivat tätä nykyistä. :)

On siis aivan samoja vikoja, kuin muissakin autoissa. Erona, vikoja, kulumis- ym. syntyäkseen, vuodet ja ajokilometrit. Niitä saanee mersussa olla "hieman" enemmän.

Katsaus katsastustilastoihin:

http://www.iltalehti.fi/autot/2015012719091178_au.shtml

Yllättäen katsastustilastoissa ei ole parhaimpien joukossa yhtään ranskalaista autoa, ei edes uudempia. Sen sijaan huonoimpien joukossa on.

Vielä yksi juttu:

Mondeota ei kannata hommata, siitäkin on omakohtaista kokemusta. Vm. 97 Mondeo 1.8 TD STW. Paljon sähkövikoja (ihan mitä vaan voi kuvitella) ja kannentiivisteen vikoja, ruostetta ja puskurit halki. Talvella yleisin käynnistystapa oli hinaamalla, vaikka akku olikin kunnossa, niin ei lähtenyt käyntiin vaikka kuinka yritti käynnistää, kun polttoainejärjestelmä imi jostain ilmaa välillä..

Turbokin siitä kerran hajosi (dieselmoottori söi turbon imupuolen vuodon kautta omat öljynsä), eikä näinollen suostunut kerran sammumaan vaikka avaimesta käänsi virrat pois, ennen kuin vasta öljy loppui. Huuti kuin syötävä.

Kerran petti siitä laturi. Pimeällä vielä, keväällä kostealla kelillä, valojen vain himmentyessä kotiin ajellessa...

Sen jälkeen kun siitä eroon pääsin, en ole Fordien perään haikaillut..

Eikä uudemmat Mondeot ole yhtään sen parempia. EGR-vikainen sellainen uudempi Mondeo on mukava ajettava, kun painaa vähän enemmän kaasua niin moottori menee vikatilaan, tehot häviää ja sammuu vauhdissa. Ja sitten vauhdissa käynnistämään uudelleen..

Johtopäätös: Jos haluaa luotettavan ja käyttökustannuksiltaan kohtuullisen käyttöauton, kannattaa ostaa Toyota. Toi ota. Tai väyrysmersua vanhempi mersu, jolla on ajettu alle puoli miljoonaa.

Tuohon tilastoon mahtui Citroen C5-viat, jotka eivät olleet vikoja, vaan katsinssit eivät tienneet uutta tekniikkaa. Siten uusittiin turhaan ja paljon etupään niveliä. Sittemmin asiasta on informoitu. Ehkä seuraavat tilastot tuolta osin kaunistuvat. Oma Xantia on ollut itsellä jo 11v, eikä koskaan ongelmia. Ehkä auton kunnossapito tapahtuu vaivihkaa, helposti, itsestään, huomaamatta, numeroa tekemättä. (mm. LHM-hydrauliöljyn säännöllinen vaihto ohjelman mukaisesti, tähän osin perustuu moitteeton jousituksen, jarrujen toiminta). Syynä saattaa olla 30v kestänyt Warre-kausi.

Itellä on ollu nyt volkkari viitisen vuotta, -03 Bora 1.6 16V. Matkamittarin lukema oli auton hankkiessani 70 tkm ja nyt 220 tkm. Tähän mennessä korjattua: lukkolaite uusittu kuskin oveen, raidetangon päät, kallistuksen vakaajan korihelat pari kertaa (tyyppivika), yksi puola, KATin jälkeinen lambda, toinen kahdesta flektistä joka loisti poissaolollaan aina helteillä kun napsi ilmastoinnin kompuraa pois päältä ruuhkassa kun paine nousi järjestelmässä liikaa. Jarrulevyt ja palat ympäri asti sekä takakontin lukon johtosarja korjattu.

Kaikkein eniten tässä ko. mallissa tykkään siitä kun tuo kori vastustaa ruostumista tosi tehokkaasti johtuen hyvästä suojauksesta joka on jo tehty tehtaalla. Varaosat on halpoja ja korjaustietoutta löytyy netistä sekä alan kirjoista mukavasti koska malli on todella suosittu. Entisenä ooppelin omistajana tappelen mielummin sähkövikojen kanssa vs. hitsaan joka katsastukseen pohjaan lisää neliön peltiä.

Heh, odottelinkin jo, että milloin Opelit nostetaan esiin. ;D Opelien maine lienee mennyt 80-luvun lopun ja 90-luvun ruosteongelmiin, itselläni oli vuosimallin 2004 Astra H kuusi vuotta syksystä 2008 viime joulukuun loppuun ja rullasin siihen mittariin 90 000 km. Ruosteongelmia ei ollut laisinkaan, tiedä sitten onko seuraavalla omistajalla. Raidetangon päät uusin kaikki, vaikka vain kahdesta tuli huomautus katsastuksesta. Tuntuisi aika turhauttavalta vaihtaa niitä yksi kerrallaan, kun joka kerta täytyy tehdä myös pyörien suuntaus.

Muuten tuossa ei ollut juuri muuta ongelmaa kuin normaalit kuluvat osat. Jarrulevyt ja -palat piti toki tuona aikana vaihtaa ja viime kesänä taisi mennä tuo sama katalysaattorin jälkeinen lambda. Kerran paloi sulake, kun takaoven johdotukset olivat kai päässeet kärsimään. Toissakesänä tuli sateella vettä sisään ja ovikaiuttimien reiät piti tiivistää. Erittäin luotettava auto ja kulki melko vähällä, keskikulutus noin 6,40 l/100 km.

Mulla oli ensimmäisenä autonani -86 C-Ascona ja voin sanoa että se ruostuminen oli jotain aivan käsittämätöntä. Kyseisen ajoneuvon mätäneminen eteni suoraan sanoen silmissä mutta siinä oli sentään vielä peltiä jossa oli sitä varaa ruostua. Yleisesti tekniikaltaan ja moottoriltaan kyseinen yksilö oli myös harvinaisen paska, kone avattiin muutamaan kertaan alakerta uudelleen laakeroiden sekä pari nokka-akselia joutu myös vaihtamaan... Ensimmäinen kansiremppa meni kuitenkin edellisen omistajan piikkiin joka oli kiristellyt kannenpultit "omiin momentteihinsa".

-96 Vanhemmat osti uutena F-Astran joka oli myöskin uskomattoman paska yksilö. Tätä ei tuo ruoste niinkään kovin pahasti vaivannut mutta ne lukemattomat tekniset murheet moottorin puolelta johon sisältyy kansivika sekä apulaitevikoja. Koneena oli 1.7 DTI Isuzun tekemänä. Lopullinen niitti tuohon merkkiuskollisuuden loppumiseen oli Ööppelin paska jälkimarkkinointi ja ylimielinen asiakaspalvelu merkkihuollossa jo takuuaikanakin asenteella asiakas on vihollinen.

Volkkarin kanssa pitää muistaa sellanen asia että siinä ei ole vikoja vaan ne ovat ominaisuuksia joiden kanssa oppii elämään, joihin lukeutuu vittuilevat lukot sekä hajoavat lasinnostimet.  ;D Suosittelen myöskin jokaista Das Auton tuotteen omistajaa hankkimaan edes halvan OBD-lukijan tai Vagcom kaapelin läppärille jos vähääkään oman auton korjaaminen kiinnostaa sillä sitä tulee varmasti tarvitsemaan.

Tähän pitää kyllä linkittää tämä:
https://www.youtube.com/watch?v=dxb8S_zv2Xk
 ;D

Erittäin hyvä biisi.
Autojen laatua ja luotettavuutta voi katsella monelta kantilta. Katsastustilastot on yksi hyvä tapa. Katsastuksessa reputtaminen ei kuitenkaan ole ehkä kaikkein ikävintä, mitä auton kanssa voi sattua. Tielle jääminen on monen mielestä vielä pahemmin potuttava ja usein kalliimpi harmi.
Päästöt ovat monissa malleissa hyvin tavallinen syy hylkyyn leimalla. Toisissa merkeissä korjaus on helppo juttu, toisissa hankala. Molemmissa tapauksissa luotettavuustilastoon tulee sama merkintä, mutta auton omistajalle seuraa aivan erikokoinen lasku. Esimerkiksi joku kulunut ohjausnivel tai kässärin ongelma ovat suhteellisen helppoja ja halpoja vikoja panna kuntoon verrattuna vaikkapa koteloiden ruostumiseen.
Ajoin jonkun aikaa hinaus-autoa. Se antoi karun kuvan monesta automerkistä. Siinä kärrätessäni Ooppeleita päivästä toiseen merkkikorjaamon pihalle, mietiskelin, että leipäni olisi paljon kapeampi ilman General Motorsin ponnisteluja autojen valmistamiseksi. Toki myös Peugeotin huolto-organisaatio tuli siinä työssä tutuksi. Samoin Chrysler ja monet muut. Melkein kaikki merkit onnistuivat ryssimään ainakin jonkin mallin.
Mutta miten tämä kokemus on sitten vaikuttanut omaan auton valintaani. Ei juuri mitenkään. Minulla on nyt autona GM:n valmistama tuote. Valitsin sen, koska pidin mallista ja hinta oli sopiva.

Kun autoista kyse, niin OT: Tuolla keskustellaan Hr13 nopeuksista. Nyt autosta, Minulla oli 60-luvulla Warre, vm-63. Ajoin kerran talvipakkaskeskiyöllä Riihimäeltä Lahteen, sen aikaista tietä. Aikaa kului 52 min. Vaikka talvirenkaat oli vain etupyörissä. Mikäs siinä, kiesi oli hyvä ajettava. Pääsin ajoissa VR:n turvalaitetyökunnan asuntovaunua lämmittämään aamuksi, ensiksi tulleena. Tositarina.

Alkaa vaan W124, 123:sta puhumattakaan, olla vähän vanhanaikainen vehje tämän päivän vinkkelistä tarkasteltuna. Hieno auto toki sinänsä, ei siinä mitään.

Mulla on ollut pääasiallisesti Saabeja. Niistä nyt ei sinänsä oo paljoa sanottavaa, kyseessä on kuitenkin enemmänkin elämäntapa ja filosofia kuin auto. Mutta siinä saa kyllä pikkurahalla vähän pirun paljon autoa, kun ei tartte maksaa mitään samanlaista brändi- ja imagolisää kuin esim. Volvon tai saksalaisten premium-autojen kanssa. Siitäkin huolimatta saa ison ja mukavan matka-auton ja koneesta riippuen kulkupuoltakin siihen malliin että voi olla jo lisenssikin herkässä.

Paras vaihtoehto on kyllä se, että ei omista lainkaan autoa vaan taittaa matkat pyörällä tai joukkoliikenteellä. Maailmakin olisi ilmastollisesti paremmassa kondiksessa jos kimppakyytejä sekä joukkoliikennettä hyödynnettäisiin enemmän tai sitten jos taitettaisiin matkat pyörillä. Lisääntyneen autoilun, varsinkin tarpeettoman sellaisen myötä en yhtään ihmettele jos viimeiset pari talveakin ovat olleet täällä Lounais-Suomessa pituudeltaan hyvä kun kuukauden pituisia kun päästöt ovat saastuttaneet ilmakehän yhä lämpimämmäksi.

Samoin vikamäärä vähenee reilusti. Itsellä nykyisessä vm. 2011 maastopyörässä ei ole tarvinnut mitään muuta sen kummosemmin korjata kun vain vaihtaa sisä- ja ulkokumi eturenkaaseen tämän kuukauden aikana alkaneen pyöräilykauden alkuvaiheessa, eturenkaan sisäkumin oltua selvästi puhjennut. Siinä sivussa kun hoitaa tyypilliset renkaantäytöt sekä ketjujen rasvaamiset kausien alussa niin kustannukset ovat reilusti pienemmät kuin auton omistavilla ja niillä ajavilla henkilöillä.

Pyöriä ei tarvi myöskään vaihtaa niin usein kuin autoa, ja silloinkin jos tarvitsee uuden pyörän niin tuleehan se halvemmaksi ostaa uusi alle 500 euron pyörä tyypillisesti yli parin tonnin hintaisen auton sijaan.

Ehdottomasti kannatettavaa. Etenkin silloin, kun työ-, kauppa-, ym. matkat olisivat enintään muutama km. Maaseutua asuttuna pitäville kyse onkin jo rankemmasta valinnasta. Helsinkiläinen sukulaispoika ajelee vuosittain työ-, ym.- ajoja n. 10tkm, fillarilla. Itselle on "pääasia" päästä pienoisrautatiekerholle, kerran viikossa, eestaas yht. 70km, autolla. Kaupunkiin en ole vielä ajatellut muutella.

Ideaalissa haavemaassa toki. Itsehän joudun kuitenkin mm. ammattini puolesta useinkin matkustamaan täysin joukkoliikenteen ulottumattomissa oleviin kohteisiin mukanani takakontillinen isoa ja painavaa tarpeistoa. Parhaassa tapauksessa sitä rojua saattaa olla peräkärryllinenkin ja mukana vielä yhdestä neljään kanssamatkustajaa. Ja kun näiden reissujen siirtymät sattuvat vielä sellaisiin vuorokaudenaikoihin, jolloin joukkoliikenne Suomessa käsittää lähinnä pääradan yöpikajunat ja Helsingin yöbussit niin vaikeaksi menisi.

Maaseudulla, joukkoliikenteestä ulottumattomien etäisyyksien päässä asuvien tai töissä käyvien kohdalla ymmärrän kyllä tilanteen, että ei voi olla käyttämättä autoa. Valitettavasti tästä meidän yhteiskunnasta löytyy niitä valopäitä, jotka käyttävät autoa siitä huolimatta vaikka joukkoliikennettä olisi tarjolla ja vaikka kuinka lähellä tai sitten siitä huolimatta vaikka työpaikka olisi vain muutaman sadan metrin päässä.

Pääkaupunkiseudullakin on monesti välttämätöntä kulkea työmatkaa autolla, etenkin jos työajat on muuta kuin kahdeksasta neljään. Minäkin kuljin Helsingin keskustaan autolla 30 kilometrin päästä kun tein vuorotyötä. Vaihtoehtona olisi ollut T- ja N junat joilla matkaa Keravalta olisi tullut 38 minuuttia ja vuorovälin ollessa harvahko. Valinta auton, korjaan renaultin hyväksi oli selvä. Lisäksi asemalta olisi kuitenkin pitänyt ajaa autolla kotiin.

Eiköhän sen jälkeen auton käyttöön tulisi pääkaupunkiseudullakin pakonomaista vähennystä jos siellä vaan otettaisiin Tukholman kaltaiset ruuhkamaksupisteet käyttöön. Vielä jos Tukholmaakin rajummat laskutukset laitetaan perään niin eipä ole autolla matkustaminen enää yhtä halpaa.

Toivottavasti näin ei koskaan tule tapahtumaan.

Jospa ei nyt sotketa liikennepolittista keskustelua autojen vioista ja niiden korjaamisesta keskustelemiseen. Liikennepoliittiselle keskustelulle on oma ketjunsa.

Ja aina kun puhutaan ruosteesta autoilussa se ei ole vika,se on seuraus käyttäjän huolimattomuudesta/aikaanasaamattomuudesta.
Ruosteen voi minimoida kun auto aivan uutena suojataan sitä vastaan ja vuosien karttuessa suojaus tarkistetaan ja korjataan.
Itsellä tuossa muutamat mallikappaleet kuinka vähän ruostuu kun on suojattu,moni samanikänen on JO paalattu vuosia sitten!
Jos nykyään ostaa käytetyn auton niin miten lie ruosteessa ovat? monessahan on galvanisoidut peltiosat ja muovia jokapaikassa??
Tuttavan poika osti ainakin vanhan farkkuvolvon ja pohja näytti ehjältä vaikka ajettu todella paljon,että ainakin siinä on kestäny pellit,näköjään pelkät ajokilsatkaan ei aina merkitse.
Olisko ollu jotain -95-99 vuosimallia...

90-luvun Volvoissa onkin sinkitty kori ja muutenkin kestävä tekniikka.

Laitetaan tämä tänne
”Ajamisen iloa” – Testaa tunnistatko nuoruutesi automerkkien mainoslauseet!
http://www.is.fi/autot/art-2000005217672.html   
Saksalaista laatua ja taloudellisuutta ! = Wartburg !. Fiat petojen sukua, susi jo syntyjään.

Päivitetäänpä tilannetta nykyaikaan:

W124:ssä alkoi olla voimansiirrossa sen verran kroonista välystä, ja alle 500 tkm vielä kuitenkin mittarissa, niin päätin käyttö/harrasteautoksi hommata Lexuksen, IS300. 2JZ-GE VVT-i-koneella, sama kuin uudemmassa vapaasti hengittävässä Toyota Suprassa (mk4). 3:n litran suora 6 ja tehoja ei ole otettu kuitenkaan ihan hirveästi, 162 kW/220 hp. http://www.autowiki.fi/index.php/Lexus_IS_mk1

Ei ole mikään ekoauto, mutta ei ole tarkoituskaan olla. Matkassa syö 8,7 l/100 km ja kaupungissa noin 13, riippuen siitä miten antaa kenkää. Pääpaino tuossa on hyvässä ajettavuudessa ja ohjaustuntumassa. Esikuvaa on haettu BMW:n 3-sarjasta. Ja kömyähän tästä ei lähde, toisin kuin mersusta, joten keuhkot kiittävät. Bensakaan ei haise, kiitos kahden katin.

Varaosat on puolta halvempia mersuun nähden. Ja tietysti myös vastaavanlaisen BMW:n osat olisivat huomattavan paljon kalliimpia ja ei olisi niin luotettava. Ja vaikka onkin vähän "muovisempi" kuin mitä Mersu, niin vastineeksi siitä huomattavasti luotettavampi. Koska merkki on Toyotan brändi, niin tyypilliseen tapaan lähinnä ruoste on murhe.

Lexuksella on nykyisin mallistossaan kolmannen sukupolven IS300h -hybridi, joka onkin sitten ainut maahantuojan kautta tuleva malli, ei kuluta paljoa mitään (yhdistetty kulutus 4,2 l/100 km):
https://www.lexus.fi/car-models/is/is-300h/#Introduction

IS300h-Hybridissä ei ole muuta huonoa, kuin se että siinä on CVT-vaihteisto joka tarkoittaa sitä että se toimii kuin kuminauha. Mielestäni se on hiukan luonnoton ja eloton voimansiirtoratkaisu henkilöautossa.

Uusimmassa Lexus LC500h:ssa on onneksi tehty uusi Multi-stage-hybrid-järjestelmä, joka toivottavasti päivittyy neljännen sukupolven malliin: https://www.lexus.fi/car-models/lc/lc-500h/#Introduction

Ei siellä Tojotassa mitään perinteistä metallihihnaista variaattoria ole, vaikka tuntumassa samaa onkin.

Ennemmin kyse on sähköautomaisuudesta ja sellaisiksi autot ovat tulevaisuudessa muuttumassa.

Ollutkin erinomaisen hauskaa lukea kirjoittajien kokemuksia omista kalliilla rahalla ostetuista ja ylläpidetyistä "vikasimulaattoreista".

Omista autoistani sen verran, että esim. 1976 Saab 99 kiusasi sähkövioilla, rahaa piti kaataa, aina uudesta virranjakajasta alkaen. Sen pyörityshammasrattaastakin tuli ongelma, kun saatavilla ei ollut kuin manuaalivaihteisten mallia. Rovaniemen Scan-Autosta sitten löytyi kovan puhelinseksisession jälkeen automaattivaihteiseen kuuluva hammasratas, hammasluvuissa kun piti olla eroa! Ja posti kiidätti sen Espoon Scan-Autoon Länsiväylän varrella.

Oikein rakastettava saabismi oli penkkien väliin sijoitetun virtalukon pohjan meneminen oikosulkuun. Osan vaihto vaati erikoistyökalun ja varaosaa sai etsiä kissojen ja koirien kanssa. No siitäkin selvittiin. Niin ja onneksi 1976-mallin sähköflektin moottori oli lähisukulainen 1977-mallin flektinmoottorin kanssa. Ja taas vörkki. Onneksi Autovahinkokeskuksestakin jotain sai ostettua: kourallisen käynnistysvirtapiirin releitä lottorivin ja munkkikahvin hinnalla. Lampunpesin-saabismikin toimi kuin junan vessa.

Harvoin olen kokenut sellaista keskisormimetsää, kun yhtenä pääsiäisenä Kotkasta Helsinkiin ajettaessa jännitteensäätäjä riehaantui antamaan ylivirtaa oikein Porvoon mitalla. Kolme paria ajovalonpolttimoita noin 150 km matkalla kului ja paloi, eikä sekään riittänyt. Sillä virralla olisi saanut vaikka Kaalihäkki-Sr1:n vauhtiin!

Saabin kori oli oikein hyvä, moottori iskussaan 2:lla juuttuvakurkkuisella kaasuttimella (- mitä, onko sellaistakin aikaa eletty, kun ruiskua EI OLLUT?). Automaattivaihteisto Borg-Warner 35 (3-vaihteinen) oli täysin ongelmaton ja toimi kuin unelma. Opaalinvihreä auto erottui kyllä hämärässäkin parkkipaikalla tuskanpunaisten Rutinoffien seasta!

Poliiseilla ja armeijalla oli ollut lievästi sanottuna ikävyyksiä omien automaatti-99:iensä kanssa. Eräskin merivoimien 99 ei päässyt kuin noin 10 metriä merivoimien esikunnan pihalta kadulle, kun tomaatti meni jumiin. Pääsivät vain pakilla pois ja varusmieskuljettajalla kylmä rinki siellä, minne aurinko ei paista, pelätessään herra kommodorin ja herra vara-amiraalin närkästymistä tapahtuneen johdosta.

Molemmat Sivikki-Hondat, 1982 Hatchback ja 1983 Wagon, olikin kelpo pelejä, kunhan vain vaivautui huollot tekemään/teettämään ajallaan. Vehon eli Vellihousun varaosahinnoittelu oli törkeän silmitöntä ja palveluasenne heillä oli heittänyt kuperkeikkaa: minun piti pyytää anteeksi omaa olemassaoloani, kun vaivauduin herroja varaosajumalia vaivaamaan omilla viheliäisillä maan matosen pyyteilläni.

Lada 2104 oli elämys! Uusi "auto" takuineen jne. Ei siihen hintaan saanutkaan läntistä/japsia muuta kuin jotain pikkiriikkisiä päälle puettavia pilailuvälineitä. En tiedä että oliko asiassa sitten lievää masokismia, kun punainen 2104 näytti välillä olevan kanssa-autoilijoille kuin punainen vaate lautapäälle naudalle. Virranjakajan yläpään laakerin heltiäminen ja sen aiheuttama sytytysajoituksen totaalisekoaminen hoitui takuuna, huh!

1990 Toyota Liteace-paku olikin sitten hyvä, paitsi että istuinergonomia oli suunniteltu jaappanialaisen vakioapinan anatomian mukaiseksi. Pitkillä matkoilla piti välillä hoitaa kaasupedaalin käyttö vasemmalla jalalla, oikea tuli kovin kipeäksi. Eikä Biltemalla enää ollut sitä sopivaa vakionopeussäädinlaitetta myyntiohjelmassaan. Pakoputki meni takuuseen, kun ensimmäisen kerran katsastettaessa mittaustulos juorusi reiästä ennen äänenvaimenninta. Kiva auto siirtolapuutarhamökin omistajalle, rojut mahtui hyvin berninpaimenkoiran ohella. Vaivaton pidettävä. Monet junakuvausmatkat hoitui sillä.

1993-mallin 1,6 Corolla Wagon, 1996 ostettuna ei suinkaan paha ollut. Pyöräkulmat vaan piti säädättää kohdalleen ja lievää taipumusta jälkikäyntiin pitkän matkan jälkeen - pikkujuttu! Sen bensanielun jätin ihan mielelläni exälle, kun lusikat meni jakoon.

No niin, oikeastaan kaikki nämä takkuamiset tekevätkin elämästä mielenkiintoista, eihän siitä nyt mitään tulisi jos kaikki sujuisi kuin pissi miestenvessan kourua pitkin!