Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Sibelius paikkaa Allegron ruuhkahuippuja  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Laura Jänis
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 117


« : Huhtikuu 13, 2011, 07:14:12 »

Päivän Etelä-Saimaa kertoo Sibeliuksen tarjoavan helpotusta Allegron ruuhkiin kevään vilkkaimpina aikoina. Näillä näkymin Sibben voi siis bongata liikenteessä pääsiäisenä ja vappuna.

Jutussa kerrotaan myös Sibben kulkevan omalla vanhalla Allegroa hitaammalla aikataulullaan, mutta hinnasta ei mainita mitään. Allegrojen myötä suosio junamatkustukseen on kasvanut sekä suomalaisten että venäläisten keskuudessa. "Tammi-maaliskuussa junamatkojen määrä kasvoi kolmanneksen viime vuoden vastaavasta ajasta" kertoo E-S.
tallennettu
Riku Outinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 882


« Vastaus #1 : Huhtikuu 13, 2011, 11:01:59 »

"Lisäjunia Venäjän-liikenteessä kevätsesonkina

Pietarin ja Helsingin välillä kulkee pääsiäisenä sekä muutamana toukokuun viikonloppuna lisäjunia.
Esimerkiksi vappuna Pietarin ja Helsingin välillä ajetaan kaksi edestakaista Allegro-lisävuoroa. Lisäksi ylimääräinen junapari kulkee myös Moskovan ja Helsingin välillä. "

www.vr.fi

Vr matkahakua käyttäen löydetty seuraavia ylimääräisiä junia:
22.4 Sibelius 601 Helsinki 6:44-Pietari 13:53
25.4 Pikajuna 67 Pietari 15:45-Helsinki 21:23
13.5 Sibelius 601 Helsinki 6:44-Pietari 13:53
15.5 Pikajuna 67 Pietari 15:45-Helsinki 21:23
20.5 Sibelius 601 Helsinki 6:44-Pietari 13:53
22.5 Pikajuna 67 Pietari 15:45-Helsinki 21:23

29.4 Allegro 639 Helsinki 18:52- Pietari 23:36
29.4 Allegro 157 Pietari 20:25- Helsinki 23:01
30.4 Allegro 639 Helsinki 18:52- Pietari 23:36
1.5 Allegro 157 Pietari 20:25- Helsinki 23:01

2.5 Tolstoi 607 Helsinki 16:52- Moskova 12:17
tallennettu
Jouni Hytönen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1781


« Vastaus #2 : Huhtikuu 26, 2011, 00:13:00 »

2.5 Tolstoi 607 Helsinki 16:52- Moskova 12:17
Missähän kaikkialla tämä juna oikein seisoskelee, kun se lähtee aikaisemmin kuin varsinainen Tolstoi ja saapuu perille nelisen tuntia myöhemmin? Virnistää
tallennettu
Riku Outinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 882


« Vastaus #3 : Huhtikuu 26, 2011, 11:12:57 »

2.5 Tolstoi 607 Helsinki 16:52- Moskova 12:17
Missähän kaikkialla tämä juna oikein seisoskelee, kun se lähtee aikaisemmin kuin varsinainen Tolstoi ja saapuu perille nelisen tuntia myöhemmin? Virnistää

Pietariin 607 saapuu vielä aikaisemmin, mutta Tveriin jo vajaa 2 tuntia myöhemmin ja loppumatkasta jää edelleen.

Tuon 607 vastapari lienee tämä, vaikka matkahaussa junatyyppi onkin hakusessa.

Pendolino 70
perjantai 29.4.2011
Asema            Saapuu             Lähtee
Moskova (leningradski)         15:50
Tver                            00:00    18:36
Pietari (ladozhski)    00:00    02:09
Viipuri                    00:00    04:52
Vainikkala            04:39    00:00
Kouvola                    07:35    00:00
Lahti                    08:33    00:00
Tikkurila                    09:46    00:00
Pasila                    09:58    00:00
Helsinki                    10:05    
tallennettu
Jorma Rauhala
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 797


« Vastaus #4 : Huhtikuu 26, 2011, 18:48:07 »

Tuon 607 vastapari lienee tämä, vaikka matkahaussa junatyyppi onkin hakusessa.
Pendolino 70
Numero 70 on RZD:n pikajunanumero, Suomessa ko. juna on 606. [korjattu numero]

Kysyttiin myös, että "Missähän kaikkialla tämä juna oikein seisoskelee, kun se lähtee aikaisemmin kuin varsinainen Tolstoi ja saapuu perille nelisen tuntia myöhemmin?" Perinteisten  Buslovskajan, Viipurin, Pietari-Laatokan ja Tverin lisäksi on ei-kaupallisia pysähdyksiä seuraavilla asemilla. Siinä niitä kiireellisempiä yöjunia menee ohi, Tolstoi letkassa mukana. Näyttäisi olevan seitsemän pikajunan ohipäästö.
Uglovka (seisonta-aika 17 min.), Berezaika (11 min.), Bologoe (10 min.), Osetsevka (22 min.), Resetnikovo (10 min.), Povarovo (49 min.) ja Krjukovo (31 min.).
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 27, 2011, 18:59:29 kirjoittanut Jorma Rauhala » tallennettu
Hannu Siitari
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 155


« Vastaus #5 : Huhtikuu 27, 2011, 13:46:18 »

"Allegro-junia aletaan piakkoin ajaa ruuhka-aikoina kahdella toisiinsa kytketyllä yksiköllä", kirjoitti Kouvolan Sanomat kiirastorstaina eli 21.4.2011.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Sibelius paikkaa Allegron ruuhkahuippuja  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina