Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR:n kuulutusten tuttu naisääni vaihtuu  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Marko Vornanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 987


« : Lokakuu 30, 2013, 19:37:06 »

VR:n junien kuulutukset lukeva naisääni vaihtuu pian uuteen. Junayhtiö hakee uutta kuuluttajaa omien työntekijöidensä ja myöhemmin myös puheammattilaisten joukosta. Hakuaika alkoi tänään.

"Hakemuksia on tullut jo joitakin, alle kymmenen kuitenkin", kertoo suunnittelupäällikkö Herbert Mannerström VR:stä.

Hänen mukaansa kuulutusääntä vaihdetaan, koska kuulutuksia pitkään tehnyt VR:n myyntipäällikkö Eija Ahlberg ei ole kesän jälkeen ollut enää VR:n palveluksessa.

"Yritämme monessa suhteessa uudistua, joten tämä on hyvä sauma siihen", Mannerström sanoo.

Ahlbergin ääni on tullut matkustajille hyvin tutuksi, sillä hän on tehnyt VR:n junakuulutuksia 1980-luvulta lähtien. Myös uuden kuuluttajan toivotaan sitoutuvan tehtävään.

"Emme halua tilannetta, että ääntä joudutaan yhtäkkiä vaihtamaan. Nämä ovat sopimusasioita, joita viilataan sitten, kun löydetään oikea lukija", Mannerström kertoo.

Ahlbergin ääni on tullut matkustajille hyvin tutuksi, sillä hän on tehnyt VR:n junakuulutuksia 1980-luvulta lähtien. Myös uuden kuuluttajan toivotaan sitoutuvan tehtävään.

"Emme halua tilannetta, että ääntä joudutaan yhtäkkiä vaihtamaan. Nämä ovat sopimusasioita, joita viilataan sitten, kun löydetään oikea lukija", Mannerström kertoo.

VR:n sisäinen kuuluttajahaku jatkuu 17. marraskuuta asti. Puheammattilaisille hakua ei ole toistaiseksi avattu, mutta se on suunnitelmissa. Jos sopivaa ääntä ei siltikään löydy, Mannerström pitää mahdollisena, että haku avataan myöhemmin kaikille.

"Aiemmin kuuluttajat ovat olleet VR:n palveluksessa, ja uusien kuulutusten lukeminen on toiminut joustavasti", hän sanoo.

Myös ennen Ahlbergiä VR:n kuulutukset luki naisääni. Perinne voi kuitenkin muuttua, sillä haku on nyt avoin kummankin sukupuolen edustajille.

Naisääni on todettu toimivaksi, ja sitä kuuluu paljon ulkomaillakin. Molemmat ovat kuitenkin mahdollisia. Miesääni tarkoittaisi tietenkin vielä suurempaa muutosta.
"Naisääni on todettu toimivaksi, ja sitä kuuluu paljon ulkomaillakin. Molemmat ovat kuitenkin mahdollisia. Miesääni tarkoittaisi tietenkin vielä suurempaa muutosta", Mannerström sanoo.

Hakuilmoituksessa VR painottaa äänen tärkeyttä osana yhtiön imagoa ja julkisuuskuvaa, sillä sitä kuullaan sadoissa matkustajajunissa joka päivä.

Mannerströmin mukaan kuuluttajan äänen pitää kuulostaa hyvältä ja olla sopivan tasainen. Kuulutukset kootaan erikseen luetuista sanoista ja lauseista, eikä lopputulos saa kuulostaa töksähtelevältä.

Uudelta kuuluttajalta toivotaan myös kielitaitoa, sillä junissa luetaan kuulutuksia suomen lisäksi ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi. Näistä kolme ensimmäistä pitäisi hallita, ja venäjän taidostakin on etua.

"Nykyisin venäjänkieliset kuulutukset lukee eri henkilö. Tavoite on, että uusi kuuluttaja hallitsisi mahdollisimman monta kieltä", Mannerström kertoo.

VR toivoo, että uusi ääni kaikuisi junissa ensi vuoden puoliväliin mennessä. Yhtiö on sopinut Ahlbergin kanssa, että tarvittaessa tämä tekee sitä ennen uusia kuulutuksia.

Nykyisin sama ääni lukee kuulutukset sekä VR:n junissa että Liikenneviraston hallinnoimilla asemilla, mutta tilanne voi Mannerströmin mukaan muuttua. Uutta kuuluttajaa haetaan siksi ensisijaisesti juniin.

Kuuluttajaksi valittavan rankin työrupeama osuu heti uran alkuun: hänen pitää lukea nauhalle kaikki käytössä olevat asemat, kellonajat ja ohjekuulutukset. VR on arvioinut, että osa-aikaisena työnä urakka vie noin neljä kuukautta.

Sen jälkeen hommia on vähemmän, sillä uusia kuulutuksia tarvitsee äänittää vain muutamia kertoja vuodessa. "Pienet muutokset saadaan tehtyä editoimalla", Mannerström selittää.

Uuden kuuluttajan valitsee työryhmä, johon kuuluu edustajia VR:n matkustajaliikenteestä ja viestinnästä. Apuna käytetään äänitekniikan ammattilaisia.

www.hs.fi
tallennettu

Kiskoviikko aina sunnuntaisin facebookin ryhmässä Yksinäinen junan pilli
Jouni Nousiainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 66


« Vastaus #1 : Marraskuu 03, 2013, 15:42:03 »

Mä olen kyllä eri mieltä mun mielestä joskus kuuluutuksissa tuli 80-luvulla myös miesääni
tallennettu
Toni Aitta
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 68


« Vastaus #2 : Marraskuu 03, 2013, 16:19:05 »

Miten olisi Jussi Wahlgren?
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR:n kuulutusten tuttu naisääni vaihtuu  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina