Ajankohtaiset  |  Tapahtumat  |  Aihe: Kesäkauden aloitus Suomen Rautatiemuseolla 10.6.2017  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Saana Palamaa
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 16


« : Huhtikuu 07, 2017, 14:13:31 »

Suomen Rautatiemuseon kesäkausi alkaa lauantaina 10.6.2017. Tämän vuoden teemana on erityisesti lapset ja lapsiperheet.

Avajaisissa yleisö pääsee tutustumaan museon Lättähattu-kiskobussiin, joka on kevään aikana kunnostettu ajokuntoon Hyvinkään konepajalla. Lättähatun kunnostus on osa Rautatiemuseon Suomi 100-hanketta. Lättähattu saapuu tapahtumaan klo 10.30 ja on esiteltävänä klo 15 saakka. Ajoittain päivän aikana Lättähattu myös kyydittää matkustajia museon alueella. Lisäksi museoraiteella liikennöi Leena-höyryveturi III-luokan matkustajavaunun kanssa klo 11–15. Liput Leenaan 2 euroa, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.

Iloa päivään tuo ja nauruhermoja kutittelee suosittu sketsihahmo Aina Inkeri Ankeinen, joka esiintyy klo 12.30 ja 13.30.

Lisäksi museon vanhalla asemalla rakennetaan yhdessä isoa Brio-junarataa klo 10–12 ja 14–16. Halutessa mukaan voi ottaa omat rakennusosat. Muista merkata rakennusosasi hyvin, jotta tunnistat ne, kun lopetat rakentamisen. Asemalla on esillä myös lasten museolle jättämistä piirustuksista koottu pop-up -taidenäyttely.

Pientä syötävää ja juotavaa voi ostaa  Pakarituvan kesäkahvilasta, joka avaa ovensa museon puistossa ja aloittaa kesäkauden. Myös museon pieni puistojuna aloittaa kesäkautensa ja kuljettaa niin lapsia kuin aikuisiakin museon puiston ympäri. Puistojuna liikennöi säävarauksella.

Museo on avoinna tapahtumapäivänä klo 10–17.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 05, 2017, 07:54:57 kirjoittanut Saana Palamaa » tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Tapahtumat  |  Aihe: Kesäkauden aloitus Suomen Rautatiemuseolla 10.6.2017  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2017 Resiina