Junakuvauksen filosofiaa

[Jape Ruotsalainen]

Sain palautelomakkeeseen jokin aika sitten nipun kysymyksiä liittyen harrastamiseen ja kuvaukseen. Laitan ne tähän ja toivon, että nämä kysymykset myös samalla vilkastuttaisivat keskustelua tässä Junakuvaus-osiossa.

Olen useampaan kertaan törmännyt eri yhteyksissä junabongaukseen, vai pitäisikö sanoa rautatieharrastukseen. Mieltäni on jäänyt askarruttamaan muutama yksityiskohta harrastuksen tiimoilta. Olisinkin erittäin kiitollinen, jos voisin saada vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

-Onko tarkoituksena bongata esimerkiksi jokainen juna kertaalleen vai
kenties eri paikoissa vai jotain aivan muuta?

-Käsittääkö harrastus myös junat ulkomailla vai onko painopiste VR:n
junissa?

-Onko valokuvaus ensisijainen tarkoitus, vai pidetäänkö lisäksi kenties
jonkinlaista bongauspäiväkirjaa tms?

-Matkustavatko harrastajat pitkiäkin matkoja esimerkiksi tietyn rataosuuden
tai veturin vuoksi?

-Järjestävätkö harrastajat kokoontumisia?

-Ei niin konkreettisena kysymyksenä minua kiinnostaa tietää mistä syntyy se
viehätys, joka saa harrastajat kerran toisensa jälkeen kameroineen radan varteen?


Suurkiitos jo etukäteen!

[[Tunnus poistettu]]

Pistetään nyt alkajaisiksi yksi yleisluontoisempi vastaus. Kysyjä haluaa tietää harrastajan harrastuksen yksityiskohdista. Niitä on luonnollisesti yhtä monta erilaista kuin on harrastajiakin.

Vastaavasti voitaisiin ihmetellä sellaista ihmisryhmää kuin liikunnan harrastajat. Tiedustelisiko kysyjä vastavaasti tämmöiseltä ryhmältä, että onko tarkoitus juosta nopeimmin sata metriä vai vesijuosta puoli tuntia viitenä päivänä viikossa?

Joidenkin tarkoituksena on "bongata" (termi ei kyllä sovi rautatieharrastukseen järin hyvin, sillä bongareita joukossa on varsin vähän) erilaisia junia eri paikoissa, jotkut seuraavat tietyn rataosan tai tietyn liikennepaikan liikennettä. Joku on kiinnostunut tavarajunista, toinen taas aikatauluista. Osa harrastajista kuvaa kaikkea, osa ei lainkaan ja osa kesittyy kuvaamaan tiettyjä asioita, esimerkiksi asemarakennuksia.

Jotkut matkustavat pitkiäkin matkoja, tavoitteena saattaa olla matkustaa ainakin kertaalleen läpi kaikki tietyn maan rataosat, jotkut keskittyvät kotipaikkansa läheisiin rautateihin. Muutamia harrastajia kiinnostavat kaikki maat, joitain toisia taas kotimaa ja joku saattaa keskittyä pääosin vaikka naapurimaan rautateihin.

Ja mistäkö syntyy viehätys jatkaa harrastusta? Siinäpä kysymys! Miksi ihmiset yleensä harrastavat jotain? Kun pääsisi helpommalla sohvan nurkassa makaamalla? Muiden puolesta en sano mitään, mutta minulla olisi kyllä kuolettavan tylsää jos en tekisi muuta kuin päivätyöt ja sohvaperunoinnin. Ja junat ovat viehättäviä. Miksi? En minä tiedä miksi junat viehättävät minua. Tai ne muut... hm... kohteet (huono sanavalinta, mutten keksi parempaakaan), joita harrastan.

[Eero Hoikkala]

Rautatie on yleensä merkittävien kaupunkien välinen liikenneyhteys. Junan tekee kiehtovaksi se vastakohtaisuus, että rautatien varrelle sijoittuu sijoittuu lisäksi rajallinen joukko niukemmin asutettuja ja vähemmän tunnettuja paikkakuntia.

Tämä kiehtovuus liittyy lievemmin muihin liikennevälineisiin. Lentoreitin sijainti on vaikeammin havaittava osa esimerkiksi Hämeenkosken kuntaa, jonka yli Pohjois-Suomen vuoroja kuljetaan. Linja-auton reitti on usein lentokonetta näkyvämpi osa paikkakuntien maisemaa ja katukuvaa. Junan vieläkin merkittävämpi maisemavaikutus perustuu siihen, että junalle tulee aina rakentaa erillinen kulkuväylä. Rautatie vaikuttaa näkyvästi paikkakunnan maisemaan riippumatta liikenteen tiheydestä.

[Tuukka Ryyppö]

Tärkeintä kysyjän olisi ymmärtää, että junaharrastus, aivan kuten muutkaan harrastukset, ei ole ylhäältä ohjattua toimintaa. Junaharrastukseen ei ole olemassa erityisiä sääntöjä, aivan kuten esim. hölkkäämiseenkään ei ole. Junaharrastukseen pätee siis sama kuin mihin tahansa muuhunkin harrastukseen: Kukin harrastaja harrastaa omista syistään. Itse olen jo pienestä pitäen ollut kiinnostunut tekniikasta, logiikasta sekä tavasta jolla asiat on järjestetty. Junissa minua kiehtovat erityisesti se teknisten ratkaisujen monimuotoisuus, joka raideliikenteen yhteydessä on olemassa. Tietääkö kysyjä esimerkiksi, että vaikka lähes kaikkien Euroopan maiden rataverkot ovat sähköistettyjä, ei tavallisella sähköveturilla yleensä voida ajaa maasta toiseen? Tämä johtuu siitä, että esim. Suomessa käytetään 25 000 voltin jännitettä, kun taas esimerkiksi Ruotsissa on käytössä 15 000 volttia ja Hollannissa vain 1500 volttia. Jos hollantilaisen veturin kytkisi suomalaisen radan sähköihin, hajoaisi siinä paljon sähkölaitteita Suomessa käytetyn valtavan volttimäärän vuoksi. Erilaisten sähköistysjärjestelmien lisäksi ongelmaa Euroopassa tuottaa muun muassa raideleveys. Vaikka suurin osa Euroopasta ajaakin standardoidulla raideleveydellä, on raideleveys Suomessa kymmenisen senttiä muualla Euroopassa käytössä olevaa standardia leveämpi. Eurooppalaiset junat siis putoaisivat Suomessa niille liian leveiden raiteiden väliin. Muitakin ongelmia on, kuten eri maiden keskenään ristiriitaiset lait sen suhteen, millaiset ajovalot junissa on oltava sekä radan yllä kulkevasta ajolangasta sähköä ottavan virroittimen leveys. Leveä itävaltalainen virroitin ei törmäisi tunnelien seiniin Sveitsissä ja kapea sveitsiläinen virroitin taas ei tietyissä olosuhteissa pysyisi itävaltalaisella ajolangalla, vaan muljahtaisi siltä pois - samalla sähkötekniikkaa rikkoen.
Kaikki tällaiset tekniset kummallisuudet, jotka tekevät kansainvälisestä junaliikenteestä haastavaa, ovat minulle mielenkiintoisia. Lisäksi minua kiinnostavat logisiset ratkaisut, joita sekä henkilö- että tavaraliikenteessä on tehty. Miten liikennevirrat on reititetty maan läpi, miten junat kulkevat. Rautateihin liittyy myös paljon paikallishistoriaa. Esimerkiksi Kouvolan kaupunkia ei käytännössä olisi ilman rautateitä. On mielenkiintoista tietää, millainen tapahtumaketju on aikaansaanut sen, että Kouvolan kohdalle päätyi muodostumaan sellainen rautateiden solmukohta kuin siinä nyt on.

Itseäni ei paljoa vähempää voisi kiinnostaa jokaisen mahdollisen veturin tai junan bongaus, mutta jos on kyse jostain poikkeuksellisesta, näen sen mielelläni omin silmin. Esimerkiksi nykyisessä kotikaupungissani Berliinissä olen päässyt näkemään paikallisjunan vetävän perässään tavarajunan vaunuja. Koin näyn huomattavan mielenkiintoiseksi - ja uskon että kokisi lukijakin. Jos sellaisesta saa tietää etukäteen, sen mielellään käy ihan uteliaisuudesta kurkkaamassa - ja sitten pohtii, että /miksi/ ihmeessä ne tavaravaunut juuri sen junan perään on liitetty. Sellaisia pieniä tarinoita arkisesta elämästä.

Suurimmaksi osaksi junien valokuvauksessa lie kyse ihan historian tallentamisesta jälkipolville sekä erikoisuuksien esittelystä muille niistä kiinnostuneille. Esimerkiksi juuri sen erikoisen tavarajunaa kiskovan paikallisjunan nähdessäni harmittelin kameran poissaoloa, koska olisin mielelläni antanut harrastajatovereidenikin nähdä että moista todella tapahtuu.

Toisensa jotain kautta tuntevat harrastajat järjestävät silloin tällöin kokoontumisia, joissa he lähinnä keskustelevat niitä-näitä, mutta myöskin jakavat tietoa harrastuksen yhteydessä oppimistaan asioista sekä vaikkapa suostuttelevat muita harrastajia tulemaan mukaan kunnostamaan museoitua 70-luvulla aktiivikäytössä ollutta veturia.
 
Osa harrastajista käyttää harrastukseensa huomattaviakin rahasummia, osa taas ei juurikaan. Itse lukeudun tähän jälkimmäiseen ryhmään. Junaharrastuksesta koituu minulle kustannuksia ehkä noin 5-10 euroa per kuukausi, kun päätän vaikkapa käydä jossain lähiseudun paikkakunnalla katsomassa, minkälaisten rakennusten keskelle asemat ovat rakennettu ja pohtimassa, millaista alueen päivittäisten matkustajien elämä mahtaa olla.

Tietysti kaikki tämä on vain omaa näkökulmaani. Jollain toisella harrastajalla voi olla hyvinkin erilaiset mielenkiinnon kohteen junien suhteen

[[Tunnus poistettu]]

Niin ja itsarin tekiäksi on luultu monta kertaa.

Tähän ongelmaan pieni, helppo ja halpa vinkki: hanki turvaliivi ja pidä sitä päälläsi kun liikut ratavarressa.

[Jaakko Tuominen]

Ei tarvitse lukea mitään. Kyse on aiemmin aloittamastani keskustelusta vaunut orgissa jossa veturinkuljettajat toivoivat käyttämään liiviä koska itsari kandi harvemmin käyttää sitä ja kuski näkee heti että hekilöllä on jotain muuta mielessä. Tietenkin radan varrella liikkuessa pitää käyttäytyä vastuuntuntoisesti oli liiviä tai ei.

[Jaakko Tuominen]

Ei auta, Mutta tärkeintä on vähentää kuljettajan ylimääräisiä sydämmen tykytyksiä. Keskustelu käytiin elo-syyskuussa 2006 havaintopalstalla jos löydät, itse en osaa etsiä. Kertokaa.

[[Tunnus poistettu]]

Itse asiassa ne liivit auttaa myös sivullisiinkin. Ei välttämättä kaikkiin, mutta väitän kyllä, että aika usein.

Tähän väliin asiaan kuulumaton anekdootti: Minulla on Vorgin porukoiden organisoima "rautatieharrastaja"-liivi (sorry, en nyt muista ketkä olivat sitä järjestämässä, mutta kiitokset heille vielä kerran!) ja se jäi sitten kuvailun jälkeen päälleni kun taannoin ajelin Savonradan vartta alas ja pysähdyin eräälle pikkupaikkakunnalle tankkaamaan autoa. Tankkiin viimeisiä tippoja valutellessani siihen viereen tömisteli kaksi semmoista jääkaapin kokoista ja äkäisen oloista siilitukkaa, ja minä vähän pelästyin, että onkohan parta tällä paikkakunnalla kielletty komistus vai mikähän mahtaa herroja äkyyttää. Kyselivät siinä varsin römäkällä ja isodesibelisellä aksentilla, jotta "mitäs se tuo rautatieharrastaja sun selässäs oikein niiko merkitsee?". Minä siihen ilauhkeasti, että jotain semmoista, että "no nuo junat mua kiinnostaa ja kävin just tossa ratavarressa kuvailemassa ja näköjään jäi toi liivi päälle". No ne siinä katselivat pitkin nenänvartta ja tuumasivat, että "jaa, se on kyllä hyvä kun pidät turvaliiviä ratavarressa ettei noi veturikuskit säikähdä, ja taitaa olla ihan mielenkiintoinen harrastus tuo junakuvaaminen", ja rupatelitiin muutenkin mukavia siinä tovi. Että ei kai sitä sitten hirveästi tartte hävetä sitä "rautatieharrastaja"-turvaliiviä. Vai?

[[Tunnus poistettu]]

Tuo turvaliivi ois kyllä aika hyvä asia, itellä ei kylläkään ole mutta yleensä kun kuvailen niin on joku punainen tai sitten neon oranssi paita päällä että kai sekin vähän auttaaa...?

[Perttu Karttunen]

Turvaliivi on joo aikas rok, isellä juurikin myös tuo rautatieharrastaja - turvaliivi. Sen kansssa sattui erään kerran Joensuussa hupaisa tilanne kun joku VR:n keltaisella valmet - traktorilla ajeleva heppu tuli siihe ninttäään että onku minulla "reimaalipurkki" taskussa, sanoin että ei oo ku iha junia olen kuvaamassa "näytä taskus ettei oo reimaalia" Nokun ei ole, käänsin taskuni nurin. "SItten se äkkäsi liivit ja siellä olevan tekstin "Onko sulla VR:n lupa käyttää tota rautatie - sanaa tossa "öö täh, ei siihe lupaa tartte", vei sitten minut väkisinkin junatoimistoon selvittämään asiaa Ei siinä ovella jo hiukkaa että anna "pojan" kuvata rauhassa ja jäöin sinne junatoimistoon hetkeks kahville kun kerran siellä jo olin

[Juha Kutvonen]

Sain palautelomakkeeseen jokin aika sitten nipun kysymyksiä liittyen harrastamiseen ja kuvaukseen.

...

-Ei niin konkreettisena kysymyksenä minua kiinnostaa tietää mistä syntyy se
viehätys, joka saa harrastajat kerran toisensa jälkeen kameroineen radan varteen?

Ei niin konkreettisena vastauksena lainaus Juicen kappaleesta "Lentää":

"Mies mietti hetken/miten vois tämän selittää/sitten hän lensi pois..."

[Niko Juvonen]

Turvaliivi on joo aikas rok, isellä juurikin myös tuo rautatieharrastaja - turvaliivi. Sen kansssa sattui erään kerran Joensuussa hupaisa tilanne kun joku VR:n keltaisella valmet - traktorilla ajeleva heppu tuli siihe ninttäään että onku minulla "reimaalipurkki" taskussa, sanoin että ei oo ku iha junia olen kuvaamassa "näytä taskus ettei oo reimaalia" Nokun ei ole, käänsin taskuni nurin. "SItten se äkkäsi liivit ja siellä olevan tekstin "Onko sulla VR:n lupa käyttää tota rautatie - sanaa tossa "öö täh, ei siihe lupaa tartte", vei sitten minut väkisinkin junatoimistoon selvittämään asiaa Ei siinä ovella jo hiukkaa että anna "pojan" kuvata rauhassa ja jäöin sinne junatoimistoon hetkeks kahville kun kerran siellä jo olin

Mistäs noita turvaliivejä voisi hankkia kun olisin sellaisen kiinnostunut hankkimaan??

[Jaakko Tuominen]

Niko. Saa vapaasti lukea ketjua.

[Pave Saarinen]

Sain palautelomakkeeseen jokin aika sitten nipun kysymyksiä liittyen harrastamiseen ja kuvaukseen. Laitan ne tähän ja toivon, että nämä kysymykset myös samalla vilkastuttaisivat keskustelua tässä Junakuvaus-osiossa.

Olen useampaan kertaan törmännyt eri yhteyksissä junabongaukseen, vai pitäisikö sanoa rautatieharrastukseen. Mieltäni on jäänyt askarruttamaan muutama yksityiskohta harrastuksen tiimoilta. Olisinkin erittäin kiitollinen, jos voisin saada vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

-Onko tarkoituksena bongata esimerkiksi jokainen juna kertaalleen vai
kenties eri paikoissa vai jotain aivan muuta?

-Käsittääkö harrastus myös junat ulkomailla vai onko painopiste VR:n
junissa?

-Onko valokuvaus ensisijainen tarkoitus, vai pidetäänkö lisäksi kenties
jonkinlaista bongauspäiväkirjaa tms?

-Matkustavatko harrastajat pitkiäkin matkoja esimerkiksi tietyn rataosuuden
tai veturin vuoksi?

-Järjestävätkö harrastajat kokoontumisia?

-Ei niin konkreettisena kysymyksenä minua kiinnostaa tietää mistä syntyy se
viehätys, joka saa harrastajat kerran toisensa jälkeen kameroineen radan varteen?


Suurkiitos jo etukäteen!

Omituisia harrastuksia on paljon. Itse en esimerkiksi ymmärrä laulukuoroharrastuksesta mitään. Siinä vain auotaan suuta ja harrastuksen tulos katoaa samantien ns. eetteriin. Vaan kaikille harrastuksille on yksi yhteinen asia. Harrastajista tuppaa tulemaan fanaatikoita. Niitä on näilläkin sivuilla pilvin pimein. Liitän sen iltarukoukseeni, että minusta ei vain tulisi fanaatikkoa. Voisin luetella monen sortin harrastusfanaatikoita. Esimerkiksi koiraihmiset. ym mitä niitä onkaan. Harrastajat eivät vain siedä toisen lajin harrastajia.

[Vesa Höijer]

Kukaan ei ole tullut ihmettelemään rautatieasemalla tai radanvarressa, jos olen ollut kuvaamassa, mutta muualla vanhoja taloja kuvatessa on joskus tultu kysymään miksi ja mihin kuvaat. Taidan hankkia käyntikortin, jossa on painettuna linkki Flickr-sivustolle. Annan kortin ja sanon: "Käy tuolta katsomassa."

[Vesa Höijer]

Oikeastaan asemarakennukset ovat kiinnostavampia kuin junat. Tietysti samaan kuvaan saa helposti molemmat. Syrjäinen asema, josta ei ole paljon kuvia internetissä, se on löytö. Tietysti nykyään ne löytyvät usein Google Mapsista, mutta ei Googlen autotkaan ole joka asemalle ehtineet kuvaamaan, esimerkiksi Valkaan.

[Reino Kalliomäki]

Valokuvausmestari Pave koettaa kärjistämällä vauhdittaa keskustelua junaharrastuksen olemuksesta. Huomaan hänen osuneen yhteen tärkeään seikkaan valitsemalla kuoroharrastuksen . En pysty luomaan laulamalla hyvää tunnelmaa. Kun ”lauleskelen”, niin perheen kissakin lähtee kohteliaasti lenkille. Lahja puuttuu

Liittyykö junaharrastukseen joitakin lahjoja?  Mainiossa  kirjassaan  ”Mixed Train Daily” (L.Beebe & C.M.Clegg, Howell North, 1961), tekijät  aloittavat  Edna St.Vincent Millayn runon säkeellä:  ”…Yet there isn´t a train I wouldn´t take, no matter where it´s going…” (… Ei ole junaa, johon en nousisi, määränpäästä riippumatta…” , tai sinnepäin)  Tunnistan seikan.  Mieluummin vika.  Avaako tämä yhtä tapaa valokuvata:  Kävin täälläkin.

Onko fanaatikko henkilö, joka ei siedä muita harrastuksia?

[Ari-Pekka Lanne]

Minulle tulee tuosta edellä mainitusta harmittoman harrastuksen fanaattisuudeksi kärjistymisestä mieleen sellainen ajatus, että onko aina niin päin, että ensin on huoleton, harmiton harrastus hauskana ajanvietteenä, joka aikaa myöten saattaa synkistyä ryppyotsaiseksi, veriseksi fanaattisuudeksi, vai voiko joidenkin harrastajien kohdalla tapahtua käänteinen kulku, niin että ensin on höyryveturin kattilan lailla kuumana käyvä, poriseva ja kiivaasti kupliva fanaattisuus ja palava paatos, josta aikaa myöten pehmenee jokin osa karnevalistiseksi harrastamiseksi, ikäänkuin liikoja höyryjä päästeleväksi varoventtiiliksi?

[Pave Saarinen]

Valokuvausmestari Pave koettaa kärjistämällä vauhdittaa keskustelua junaharrastuksen olemuksesta. Huomaan hänen osuneen yhteen tärkeään seikkaan valitsemalla kuoroharrastuksen . En pysty luomaan laulamalla hyvää tunnelmaa. Kun ”lauleskelen”, niin perheen kissakin lähtee kohteliaasti lenkille. Lahja puuttuu

Liittyykö junaharrastukseen joitakin lahjoja?  Mainiossa  kirjassaan  ”Mixed Train Daily” (L.Beebe & C.M.Clegg, Howell North, 1961), tekijät  aloittavat  Edna St.Vincent Millayn runon säkeellä:  ”…Yet there isn´t a train I wouldn´t take, no matter where it´s going…” (… Ei ole junaa, johon en nousisi, määränpäästä riippumatta…” , tai sinnepäin)  Tunnistan seikan.  Mieluummin vika.  Avaako tämä yhtä tapaa valokuvata:  Kävin täälläkin.

Onko fanaatikko henkilö, joka ei siedä muita harrastuksia?

Ainakaan minä en koskaan määrittele missään asiassa itseäni, sen tekee ympäristö puolestani. Kun ympäristö ei ymmärrä harrastustani, ehkä silloin olen jo fanaattinen.

[Reino Kalliomäki]

Kysyinpä tökerösti!  Anteeksi, Pave! Mutta vastaus on hyvä!

[Pave Saarinen]

Kysyinpä tökerösti!  Anteeksi, Pave! Mutta vastaus on hyvä!

Äh, ei tässä ollut tarkoitus hankkia anteeksipyyntöjä! Kysymys ei ollut yhtään tökerö. Mutta fanaattisuudesta, muistelen valokuvausharrastukseni alkua kauan sitten. Alussa välineet olivat puutteelliset ja haaveena oli saada aina vain lisää, aina vaan ja hienompia laitteita. Mutta  valokuvauksen harrastus oli kaikkein intensiivisintä ja parasta. Siis kuvasin paljon muutakin kuin junia. Sitten kun kalusto oli jo saavuttanut täyteytensä, alkoi harrastuksen innostus pikkuhiljaa laimentua. Harrastus on yhä enemmän muuttunut virtuaaliseksi, niinkuin sanotaan. Ehkäpä sitten omien arkistojen penkominen ja kuvankäsittely onkin kokonaan uusimuotoinen harrastus. Se on kyllä paljon  menneisyydessä elämistä. Aikansa kutakin. Onhan kuvia itsekin kiva katsella ja luomisen iloa on, mutta kai niinkuin esittävässä taiteessa, haluaisi jonkun niitä kuvia myös katselevan.

[Jan Jahkola]

Tämä keskustelu onkin ollut täällä jo hyvän aikaa mutta lisään omankin näkökulman muiden tunnistettavien lisäksi. Rautatiekuvausharrastus ei liity mitenkään omaan ammattiin ja arkirutiineihin, vaan on harrastus joka parhaimmillaan yhdistää vapaa-ajan kiinnostukseni tekniikkaan ja Suomen historiaan ja mm teollisuuden ja paikkakuntien kehitykseen ja kotimaan matkailuun (tänä vuonna tosin jäänyt vähemmälle). Ja vuodenkin ajanjaksolla saattaa jotkut kuvauskohteet muuttua tai hävitä tyystin, niin kyllä sitä historiaa mielellään tallentaa ainakin omaksi iloksi silloin kun ehtii. Junakuvauksen filosofiaan liittyy myös hyvin se tosiasia että vaikka hyvinkin suunnittelee kuvauspaikan ja -kohteen jne, saattaa kuvat silti epäonnistua ja tulla ns hukkareissu. Sille ei voi paljon muutakuin nauraa hyväksyvästi mielessään. Miten muilla tämän asian kanssa?