Resiina  |  Resiinan nettisivusto  |  Aihe: Vaunut.orgin hiljeneminen  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] 2 3 4 | Siirry alas Tulostusversio
Petri P. Pentikäinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 904


« : Marraskuu 19, 2017, 15:50:23 »

Otsikko on järkyttävä ja kenties yliampuva, mutta sillä viitataan vaunut.orgin heikkenemiseen raideliikennekuvien ajankohtaissivustona. Ennenvanhaan, joskus tämän vuosikymmenen alussa, saattoi luottaa, että missä vain järjestettiin vaikkapa alan harrastajien yhteisretki, avattiin jotain uutta liikennettä tahi lopetettiin, oli siitä useampi dokumenttikuva useammankin henkilön toimesta pian vaunut.orgissa.

Nyt saattaa isojakin asioita mennä lähes huomiotta - esimerkiksi Espoossa eilen aloittaneesta kaksiraiteisesta rautatiestä on täällä toistaiseksi yksi kuva.

Lienee selvää, mikä on kehityksen taustalla, eli ihmiskunnan ajanvieton siirtyminen entistä enemmän erilaisiin sosj. median kanaviin. On epäilemättä kätevämpää ruiskaista kuva vapaamuotoisin saatesanoin sosj. mediaan kuin avata erikseen 1900-luvun muumiologiikalla toimiva nettisivusto ja ryhtyä täyttämään tietolomaketta. Sosjmessa ei tällaista proseduuria tarvita, vaan samalla sekunnilla kilahtelee satojen ihmisten taskuissa, sormi hakeutuu pyyhkäisyasentoon ja kuva saa hetkensä tahmaisten lasilevyjen pinnalla. Pian tulevat sitten seuraavat päivitykset, ja kuva kerrallaan painuu virrassa alaspäin. Kuukausien ja vuosien päästä näitä sosj. mediaan kilautettuja kuvia ei löydä enää vähäisellä vaivalla, jos niitä siellä edes on.

Historiantutkimuksen kannalta tämä on sama ilmiö kuin painettujen aikataulujen loppuminen: köyhästä ja kurjasta menneisyydestä saa tulevaisuudessa paljon helpommin tietoa kuin pulskasta ja päivityskilinää täynnä olevasta nykyajastamme.

Vaunut.orgin huikeus on ollut nimenomaan kuvien haettavuudessa. Tämä sivusto lienee jopa maailmanmitassa poikkeuksellinen kuva-arkisto. Ehkä emme ole sen arvoa ihan ymmärtäneetkään. Mitähän tälle sosjmen aiheuttamalle haasteelle voitaisiin tehdä?
tallennettu

Salattu jäseniltä: Poliisin etsinnästä kaksi vuotta - alaikäisten turvaksi ei ole tehty mitään https://salattujasenilta.blogspot.com/2021/12/poliisin-etsinnasta-kaksi-vuotta.html
Jussi Laukkanen
Ylläpito
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 88


« Vastaus #1 : Marraskuu 19, 2017, 17:00:46 »

Aivan saman havainnon olen tehnyt ja hieman surullisena tätä alamäkeä on tullut katseltua. Vorgin hiljeneminen tosin ei ole mitään ainutlaatuista. Lähes kaikki nettifoorumit ovat hiljentyneet. Syykin on kai selvä: muut sosiaalisen median palvelut ovat ottaneet nettifoorumeiden paikan ihmisten ajankäytössä.

Fb toimii paremmin ja vaivattomammin, jos ajatellaan nopeaa viestittelyä. Sen sijaan esimerkiksi kuvien hierarkinen arkistointi kuvatietoineen tai lukuisiin alaotsikoihin jaettujen keskustelujen käyminen ei fb-pohjalta ole luontevaa eikä edes kaikin osin mahdollista. Melkein kaikki foorum-softat päihittää fb:n tässä suhteessa.

Monet foorumit saavat ainakin osin syyttää itseään suosionsa laskusta. Ikävällä tavalla hoidettu moderointi, joko liian ankarana tai sitten välinpitämättömänä, karkottaa äkkiä ihmisiä muualle. Foorumilla vietetty aika on vapaaehtoista ja kuka haluaa pilata fiiliksiään ikävässä ilmapiirissä.

Vietän päivittäistä aikaani aika paljon somessa, sekä avoimen netin että fb:n puolella. Sillä kokemuksella uskallan nimetä ainakin yhden foorumin, jonka uskoisin käyvän esimerkiksi monelle ylläpitäjälle: masinisten.net, joka on ruotsalainen koneisiin liittyvä foorumi. Se on reilussa kymmenessä vuodessa kasvanut Ruotsin (ja pohjoismaiden) suurimmaksi koneaiheiseksi mediaksi. Asian on tehnyt mahdolliseksi ylläpidon ja moderaattoreiden pääosin inhimillinen ja viisas toiminta. Vaikeuksia heilläkin on tietysti ollut ja ruotsalaisen yhteiskunnan sisäiset ongelmat ovat heijastuneet sinnekin aiheuttaen hankalia tilanteita.

Karu tosiasia on, että aika moni foorumi Suomessa on kuihtumassa pois. Ehkä tulevaisuudessa vain pieni osa harrastuksiin liittyvästä viestinnästä jää avoimen netin puolelle. Tai sitten ei, vaikea sanoa.

Lopuksi yksi kysymys. Miksi avoimen netin puolella olevaa foorumia ei kutsuta sosiaaliseksi mediaksi siinä missä fb:tä? Molemmissahan ihminen tekee kuitenkin samaa, lukee toisten juttuja, kirjoittaa toisille sekä katsoo ja lataa kuvia.
tallennettu
Vesa Höijer
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 739


« Vastaus #2 : Marraskuu 19, 2017, 19:03:24 »

Kaikki siirtyvät Facebookiin, koska siellä mikään ei maksa mitään. Mutta kyllä tälle foorumille kuvia tulee ihan kiitettävästi, Facebookissa hakutoiminnot ovat huonompia ja kuvat katoavat tavoittamattomiin ajan mittaan. Tämä sivusto on syytä säilyttää. Kaikkien pitää vain olla valmiita maksamaan muutama kymppi vuodessa.
tallennettu
Jaakko Pehkonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 190


« Vastaus #3 : Marraskuu 19, 2017, 19:37:31 »

Saman asian olen havainnoinut itsekkin. Mm. museoajoista on tullut viime aikoina huolestuttavan vähän kuvia, kun huomioi kuinka harvinaisilla rataosilla ajoja on ollut. Lisäksi tavallisista junista voisi mielestäni lisätä lisää kuvia.

Samaa on ollut havaittavissa museoajoista tiedottamisen kohdalla, kun ajo löytyy operaattorin Facebook-sivulta, museojunat.fi sivulta sekä avoimestadadasta ennen operaattorin omia sivuja. Tämä on mielestäni jokseenkin noloa.
tallennettu
Jyrki Längman
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 352


« Vastaus #4 : Marraskuu 20, 2017, 06:48:16 »


Nyt saattaa isojakin asioita mennä lähes huomiotta - esimerkiksi Espoossa eilen aloittaneesta kaksiraiteisesta rautatiestä on täällä toistaiseksi yksi kuva.


Oliskohan tässä http://vaunut.org/sarja/4200 jo jotain  Virnistää

kappas vain länsimetron kuvasarja sai tasaluvun
tallennettu
Erno Palonheimo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 34


« Vastaus #5 : Marraskuu 20, 2017, 07:16:37 »

Tuo Facebookin "ylivalta" on kyllä harmillinen ilmiö. Eihän amerikkalaisella markkinointiyrityksellä ole mitään intressejä huolehtia materiaalin ja keskustelujen säilymisestä.
tallennettu
Jukka Voudinmäki
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 356


« Vastaus #6 : Marraskuu 20, 2017, 07:17:41 »

Kyllä vaunut.orgille on edelleen sijaa ja käyttöä meidän harrastajien kuva- ja tietopankkina.

Vertailussa esim. Facebookiin tällä sivustolla pitää mielellään osata kirjoittaa, mikä on ainoastaan pelkkää plussaa. Fb:n puolella valitettavan moni ”keskustelu” ja ”kommentointi” tapahtuu sellaisilla pienillä peukuilla ja naamanvääntelykuvakkeilla, joissa milloin itketään ja milloin nauretaan. Mihin ihmeeseen suomalaisten, kouluja käyneiden ihmisten kirjoitustaito on kadonnut??? Toivottavasti tänne sivustolle ei tule koskaan noita kuvakkeita.

Toinen juttu, joka vaunut.orgissa on edukseen on se, että täällä ihmiset esiintyvät oikeilla nimillä. Ei ole niin kuin esim. Fb:n puolella, että siellä jotkut eivät halua tai uskalla kirjoittaa - tai edes lähettää niitä naamanvääntelykuvia – omalla nimellään, vaan on kaikenlaista keksittyä nimimerkkiä, lemmikkien nimiä yms..

Kuvien ja tietojen haun helppous, joka jo edellä mainittiin, on myös vaunut.orgin vahvuus.
tallennettu
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 885


« Vastaus #7 : Marraskuu 20, 2017, 10:31:28 »

Kuvien ja tietojen haun helppous, joka jo edellä mainittiin, on myös vaunut.orgin vahvuus.

Facebookilla ja vorgilla on mielestäni kummallakin oma paikansa: FB on hetken hurmaa, vorg on pysyvä varasto. Siksi on vain hyvä, jos vailla pysyvää arvoa olevat näppäilyt lähetetään Facebookin. Mutta valitettavasti samalla siihen hetken hurmaan katoaa moni arvokaskin kuva, jonka paikka ehdottomasti olisi vorgissa.

Mitä taas tulee vorgin haun helppouteen, niin se on valitettavasti rapautumassa.  Varsinkin viime aikoina on lisätty uusia kuvia, joissa tunnisteet ovat väärin eikä kuvien lisääjä korjaa tunnisteita, vaikka ne hänelle kommenteissa kerrotaan.  Jos tällainen piittaamattomuus jatkuu, tarvitaan ehkä jonkinlainen laaduntarkistuspolitiikka. Eihän voi olla järkevää, että kuvissa on tieten tahtoen väärät tunnisteet.

Toisaalta ei voida olettaa, että ylläpito  jatkuvasti valvoisi lisättyjen kuvien oikeellisuutta ja korjaisi virheet. Se olisi tietenkin täysin mahdotonta, ja vastuu on tietenkin kuvien lisääjillä. Mutta jos kuvien lisääjä ei reagoi oikaisupyyntöihin, niin...
tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Matti Lehtonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 252


« Vastaus #8 : Marraskuu 20, 2017, 11:35:28 »

Samalla päälinjalla edeltävien kanssa, vaunut.org on edelleen tallentamisen ja päivittämisen arvoinen paikka.

Kannattaa pitää mielessä vanha totuus, että laatu ajaa määrän edelle. Parempi siis vaikkapa 5 kuvaa itse priorisoituna ohjeiden mukaisella oheisdatalla varustettuna kuin 10 kuvaa suurin piirtein huitaistuna.
tallennettu
Roope Prusila
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1225


« Vastaus #9 : Marraskuu 20, 2017, 15:37:57 »

Kuvien ja tietojen haun helppous, joka jo edellä mainittiin, on myös vaunut.orgin vahvuus.

Mitä taas tulee vorgin haun helppouteen, niin se on valitettavasti rapautumassa.  Varsinkin viime aikoina on lisätty uusia kuvia, joissa tunnisteet ovat väärin eikä kuvien lisääjä korjaa tunnisteita, vaikka ne hänelle kommenteissa kerrotaan.  Jos tällainen piittaamattomuus jatkuu, tarvitaan ehkä jonkinlainen laaduntarkistuspolitiikka. Eihän voi olla järkevää, että kuvissa on tieten tahtoen väärät tunnisteet.


Kuvientunnisteisiin pitää ottaa kantaa sen verran, että olen välillä huomannut, että ilmeisesti ylläpito on ottanut laittamiani tunnisteita kuvista pois "turhina". Tiedä sitten miten katsovat turhat ja tarpeelliset tunnistetiedot, mutta jos kuvassa näkyy esim opaste, niin kyllä silloin mielestäni voi laittaa kuvaan tunnisteet "turvalaite ja opastin".
tallennettu

Teemu Sirkiä
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 907


« Vastaus #10 : Marraskuu 20, 2017, 17:21:47 »

Kuvientunnisteisiin pitää ottaa kantaa sen verran, että olen välillä huomannut, että ilmeisesti ylläpito on ottanut laittamiani tunnisteita kuvista pois "turhina". Tiedä sitten miten katsovat turhat ja tarpeelliset tunnistetiedot, mutta jos kuvassa näkyy esim opaste, niin kyllä silloin mielestäni voi laittaa kuvaan tunnisteet "turvalaite ja opastin".

Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni, mutta minusta on hyvä nyrkkisääntö ruksia sellaisia tunnisteita, joita voisi kuvitella kirjoittavansa myös kuvatekstiin jossain muodossa. Jos nyt haluan etsiä kuvia opastimista (siis kuvia, jotka ensisijaisesti esittävät opastimia) ja ruksin hausta "Opastin"-tunnisteen, niin 95 % kuvista on ihan toisenlaisia.
tallennettu
Mikko Mäntymäki
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 509


« Vastaus #11 : Marraskuu 20, 2017, 17:52:00 »

FB huonopuoli on se että sitä sensuroi poliittinenpoliisi POLPO ja bannailee poliittisesti toisinajattelijoita jo 2 kpl 30pv bannia joista viimeisintä lusin nyt. VK on hyvä sieltä ei ole poistettu mitään ellei erehdy haukkumaan Putinia mutta siellä saa haukkua EU:ta ja Suomen hallitusta täysin vapaasti. Youtubestakin poistetaan suoratoistolähetyksiä. Että näin vapaa on sananvapaus Suomessa.
tallennettu
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 885


« Vastaus #12 : Marraskuu 20, 2017, 18:26:18 »

Että näin vapaa on sananvapaus Suomessa.
Sananvapaus ei tarkoita eikä takaa epäämätöntä oikeutta loukkaavan aineiston levittämiseen.
Suomessa ei ole ennakkosensuuria, mutta jälkikäteissensuuri sentään onneksi on.
tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Taavi Ahonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 43


« Vastaus #13 : Marraskuu 20, 2017, 20:28:10 »

Että näin vapaa on sananvapaus Suomessa.
Sananvapaus ei tarkoita eikä takaa epäämätöntä oikeutta loukkaavan aineiston levittämiseen.
Suomessa ei ole ennakkosensuuria, mutta jälkikäteissensuuri sentään onneksi on.

Suomessa voimassa olevalla sananvapauslailla ei ole mitään tekemistä Facebookin kanssa.
tallennettu
Lauri Kivijärvi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 48


« Vastaus #14 : Marraskuu 20, 2017, 21:46:11 »

Sananvapauskeskustelua ja rautateihin liittymätöntä poliittista keskustelua toivoisin jatkettavan jollain muulla aiheeseen sopivalla alustalla, kuten vaikka Hommaforumilla (https://hommaforum.org/). Tämä sivu on tarkoitettu rautatieaiheiseen keskusteluun, joten voisimmeko pitää keskustelun näissä raameissa täällä?

Aiheen ohi jutustelu toimii yleisesti hyvänä keinona karkoittaa lukijoita ja kirjoittajia palvelusta. Kaikesta saa jutella, mutta mieluiten niihin tarkoitetuilla alustoilla.

Rakentavaa keskustelua Vaunut.orgin tulevaisuudesta ja kehityksestä toivoen,

Lauri Kivijärvi
tallennettu
Jimi Lappalainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2584


« Vastaus #15 : Marraskuu 21, 2017, 07:35:24 »

Kuvientunnisteisiin pitää ottaa kantaa sen verran, että olen välillä huomannut, että ilmeisesti ylläpito on ottanut laittamiani tunnisteita kuvista pois "turhina". Tiedä sitten miten katsovat turhat ja tarpeelliset tunnistetiedot, mutta jos kuvassa näkyy esim opaste, niin kyllä silloin mielestäni voi laittaa kuvaan tunnisteet "turvalaite ja opastin".

Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni, mutta minusta on hyvä nyrkkisääntö ruksia sellaisia tunnisteita, joita voisi kuvitella kirjoittavansa myös kuvatekstiin jossain muodossa. Jos nyt haluan etsiä kuvia opastimista (siis kuvia, jotka ensisijaisesti esittävät opastimia) ja ruksin hausta "Opastin"-tunnisteen, niin 95 % kuvista on ihan toisenlaisia.

Nimenomaan näin. Joskus aiemminkin oli juttua siitä, kuinka kuvassa näkyy opastin pienenä pisteenä kilometrin päässä, ja kuvaan on merkitty Opastin-tunniste. Sirkiä on oikeassa, ja johan kuvanlisäysohjeetkin sen kertovat. Tunnisteisiin vain kuvissa selkeästi näkyviä asioita.
tallennettu

... hvilket alle dem, som vederbör, till kännedom och iakttagande härigenom meddelas.
Simo Virtanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1684


« Vastaus #16 : Marraskuu 21, 2017, 10:55:41 »

En ole todellakaan mikään someasiantuntija, mutta eikö facebook ole ollut jo pitkään laskusuunnassa? Nuoriso ei käytä juuri ollenkaan ja varttuunempiakin jurppii sen hetkessä eläminen.
tallennettu
Ari-Pekka Lanne
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 427


« Vastaus #17 : Marraskuu 21, 2017, 12:42:52 »

En ole todellakaan mikään someasiantuntija, mutta eikö facebook ole ollut jo pitkään laskusuunnassa? Nuoriso ei käytä juuri ollenkaan ja varttuunempiakin jurppii sen hetkessä eläminen.

Mikä semmonen vasepooki on?

The Wesitorni pullautti hiljan tänne vaunusomeen tokaisun, jossa piilee suuri viisaus: »KäskyNI n:ro 1: Vorkki on The Rautatiesivusto - Älä pidä muita rt-sivustoja.»
tallennettu

Meitä on joka kelille – muuten junat jäisi ajamatta.
Mikko Herpman
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 350


« Vastaus #18 : Marraskuu 21, 2017, 13:13:42 »

Toivottavasti Vorg pysyy edelleen käynnissä, vaikka hiljenemistä onkin ollut. Jotenkin olen itse havainnut myös aaltoliikettä, eli on ollut aiemminkin seesteisempää ja taas sitten vilkastuu.

Some elää jatkuvasti, nopea tiedonvaihto ja tilannepäivitykset varmaankin ovat oma maailmansa ja elävät vain sen pienen hetken.

Mutta kuten rautatiet yleensäkin, niin myös tämä sivusta voisi olla pitkäjänteinen ja kestää myös ajan heilautukset. Lisäksi kun rautatieharrastajaporukka on huomattavasti pienempi kööri kuin vaikkapa autoharrastajat, uskon että yhdellä hyvällä sivustolla on sija tiedonvälittäjänä/arkistona jatkossakin.

Omakohtaisena esimerkkinä: Kun mietin mistä löytäisin kätevästi vanhan liikennepaikan kilometrin lättäajolla.. Ei auta Google tai Facebook, mutta Vorgin liikennepaikkahaku pelasti ja matkustajat saatiin kyytiin. Eli arvokasta tietoa on sivustolla ja sen käyttöön saaminen on helppoa ja nopeaa. Samaten ulkomaan reissulla tuli tarpeen näyttää kuvia Suomalaisesta junakalustosta, Vorg pelasti taas. Olisihan ollut kuvia/matskua vaikka Facebookissa mutta sieltä niiden löytäminen on lähes toivotonta jatkuvan tietovirran takia.
tallennettu
Timo Järvi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 244


« Vastaus #19 : Marraskuu 21, 2017, 15:04:13 »

Kaikki siirtyvät Facebookiin, koska siellä mikään ei maksa mitään. Mutta kyllä tälle foorumille kuvia tulee ihan kiitettävästi, Facebookissa hakutoiminnot ovat huonompia ja kuvat katoavat tavoittamattomiin ajan mittaan. Tämä sivusto on syytä säilyttää. Kaikkien pitää vain olla valmiita maksamaan muutama kymppi vuodessa.

Mielestäni tätä sivustoa nyt ei voi verrata Facbookiin, koska käyttötarkoitus on erilainen. Eiköhän tämän sivuston päätarkoitus ole olla nimenomaan aihetta käsittelevä tietovaranto kaikkine kuvineen, joka tekee sivustosta varsin ylivoimaisen. Sinänsä siinä ei ole mitään huonoa, että samoista asioista voidaan keskustella eri foorumeilla.
tallennettu
Lari Nylund
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1439


« Vastaus #20 : Marraskuu 21, 2017, 22:40:15 »

Henkilökohtaisesti vorgin seuraaminen on jäänyt melkeinpä kuukausitasolle entisestä päivittäisestä käytöstä. Sattuneesta syystä kiinnostus rautateitä kohtaan on muuttanut muotoaan, eikä aikaisemmin päivittäinen kiinnostus ole nostanut tehoja entiseen malliin... Enemmän odotan kilpailijoiden saapumista kotimaan kiskoille kuin jotain uutta ja mullistavaa monopolilta. Kaikella on aikansa niin harrastus- kuin työrintamallakin. SRHS on uusissa käsissä ja olen ollut ilolla näkymättömissä, mutta en poissa...
tallennettu
Lauri Kivijärvi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 48


« Vastaus #21 : Marraskuu 21, 2017, 23:54:30 »

Jyrkin kuvasarja Länsimetrosta varmasti hälvensi huolia Vaunut.orgin merkityksen laskusta - ainakin toistaiseksi. Hymyilee En tällä hetkellä koe suurta huolta Vaunut.orgin hiljenemisestä ja unohduksiin vaipumisesta, mutta asioita on toki hyvä pohtia ennakkoon, kun kehityssuuntaan voidaan vielä vaikuttaa.

Muihin suomalaisiin (pienois)rautatiesivustoihin verrattuna Vaunut.org on erittäin elinvoimainen: Paikalla olevien käyttäjien määrä on ympärivuorokautisesti kaksinumeroinen, keskustelualueelle tulee useita viestejä vuorokaudessa, kuvia lisätään joka päivä ja uusia kuvakommentteja putkahtelee runsaasti kuvien alle. Sivustolla on siis selvästi käyttäjiä sekä sisällön tuottajia. Edesmenneiden Rautatieaseman keskustelufoorumien kohtalo ei ole käsillä.

Sivuston elinvoimaa ylläpidetään usealla tavalla, joista ehkä se tärkein on sivuston näkyvyys: Löytävätkö uudet rautatieharrastajat tälle sivustolle? Tietävätkö kaikki, että rautateistä voi keskustella Facebookin ohella myös Vaunut.orgissa? Onko Facebookin sivuilla koskaan esim. linkkejä Vaunut.orgin kuviin ja keskusteluihin? Kuinka sana Vaunut.orgista yleensä leviää harrastajien keskuudessa? Itse kuulin tästä paikasta aikoinaan lukiokaverilta, joka sattui olemaan rautatieharrastaja.

Jos uusia harrastajia ei saada korvaamaan poistuneita lukijoita ja sisällön tuottajia, sivusto kuihtuu hitaasti mutta varmasti pois. Julkaisualustan kehittäminen esim. ominaisuuksia lisäämällä on toki tärkeä osa sivuston elinvoimaisuuden ylläpitoa, samoin toimiva moderointi.

Kuulisin mielelläni lisää muiden mietteitä, kuinka Vaunut.orgin elinvoima turvataan myös jatkossa. Ylläpidolta kuulisin mieluusti myös tilastotietoja esim. sivuston lukija- ja jäsenmäärien kehityssuunnasta, samoin kuva- ja viestimäärien kehityssuunnasta.

(Selvennys: Minulla ei ole tilejä sosiaalisessa mediassa, joten en tiedä millaista rautatieharrastus niissä on.)
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 22, 2017, 00:11:21 kirjoittanut Lauri Kivijärvi » tallennettu
Jarmo Puntanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 138


« Vastaus #22 : Marraskuu 23, 2017, 18:37:39 »

Että näin vapaa on sananvapaus Suomessa.
Sananvapaus ei tarkoita eikä takaa epäämätöntä oikeutta loukkaavan aineiston levittämiseen.
Suomessa ei ole ennakkosensuuria, mutta jälkikäteissensuuri sentään onneksi on.

Joo Neuvostoliitossakin oli täysi sananvapaus, mutta myös jälkikäteisvastuu.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #23 : Marraskuu 23, 2017, 21:32:52 »

Veikkaanpa että yksi vaikuttava tekijä Vaunut.orgin suosion kuihtumiseen on sen maksupainotteisuus. Kuvia voi vuoden alussa lisätä ilmaiseksi aina jonkin verran, mutta sen muutaman kuvan kun on lisännyt, joutuu maksamaan jotta saa lisättyä enemmän kuvia tänne. Itsellä ei ole mitään erimielisyyksiä tuon maksupolitiikan kanssa kun toisaalta ymmärrän että sitä palvelintilaa ei ole loputtomiin ja sen tilan hankkiminen tietenkin maksaa, mutta sitten on toki niitä kenellä ei vain ole yksinkertaisesti varaa maksaa lisämaksua seuraavan kuvaerän kuvien lisäämisestä. Ja sen kaltaiset henkilöthän tietenkin yrittävät keksiä jonkun sellaisen alustan kuvien lisäämiseen, missä kuvien lisääminen on "tässä ja nyt" tehtävissä ja täysin ilmaiseksi ilman mitään rajoituksia.
tallennettu
Marko Laine
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 270


« Vastaus #24 : Marraskuu 23, 2017, 22:08:07 »

Kuten Santeri tuossa totesikin, niin palvelintilan kuluja katetaan noilla kuvien lisäysmaksuilla. Mitä enemmän kuvia sivustolle on taltioituna, sitä enemmän tarvitaan palvelintilaa. Resiina-lehden tilaajathan saavat 60 kuvaa vuodessa ilmaiseksi, mikä määrällisesti riittänee hyvin keskivertokäyttäjien tarpeisiin. Tuo ilmainen kuvakiintiö onkin yksi hyvä syy kuulua johonkin Resiinan julkaisija- tai tilaajayhdistykseen, sillä samalla jäsenmaksun maksaessaan tulee tukeneeksi myös kalustoa ja historiaa säilyttävien yhdistysten toimintaa.
tallennettu
Sivuja: [1] 2 3 4 | Siirry ylös Tulostusversio 
Resiina  |  Resiinan nettisivusto  |  Aihe: Vaunut.orgin hiljeneminen  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina