Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Rautateillä ennätyssynkkä vuosi – onnettomuuksissa kuoli 13 ihmistä  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Pietu Tuovinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 356

« : Tammikuu 15, 2018, 15:37:24 »

Rautateillä tapahtui viime vuonna poikkeuksellisen paljon henkilövahinkoja. Onnettomuuksissa menehtyi Trafin tilastojen mukaan viime vuonna 13 henkilöä.

Vuosina 2010-2016 ihmisiä menehtyi rautatieonnettomuuksissa keskimäärin vain kahdeksan vuodessa. Viime vuonna tasoristeysonnettomuuksissa menehtyi 9 henkilöä ja allejääntionnettomuuksissa alustavien tietojen mukaan 4 henkilöä.

"Suuri osa vakavista henkilövahingoista aiheutui yksittäisestä onnettomuudesta eli ei ole syytä tulkita rautatieturvallisuuden pysyvästi heikentyneen", raideliikennejohtaja Yrjö Mäkelä toteaa.

"Matkustusmuotona juna on edelleen hyvin turvallinen ja onnettomuuksia tapahtuu matkustuskilometreihin suhteutettuna todella vähän."

Alustavien tietojen mukaan vuonna 2017 tapahtui 24 tasoristeysonnettomuutta.

Määrä on aiempia vuosia pienempi, sillä vuosina 2010-2016 onnettomuuksia tapahtui tasoristeyksissä keskimäärin 34 vuodessa.

https://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/liikenne/rautateilla-ennatyssynkka-vuosi-onnettomuuksissa-kuoli-13-ihmista-6696378?utm_source=Teta_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Teta_Uutiskirje
tallennettu

Don't panic.
Jari Välimaa
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 836

« Vastaus #1 : Tammikuu 15, 2018, 21:27:44 »

Trafin tiedote positiivisempi

https://www.trafi.fi/trafi/ajankohtaista/5893/vuonna_2017_raideliikenteessa_vahan_onnettomuuksia_mutta_poikkeuksellisen_paljon_henkilovahinkoja
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #2 : Tammikuu 16, 2018, 00:53:24 »

On kyllä aikalailla tasoristeysonnettomuuksien määrä vähentynyt ainakin viimeisen 12 vuoden aikana. Muistan nimittäin lukeneeni että vielä vuonna 2005 (2000-luvun synkin vuosi tasoristeysonnettomuustilastoissa) tapahtui 64 tasoristeysonnettomuutta, eli lähes kaksi kertaa enemmän kuin mitä viime vuonna.
tallennettu
Erno Pintinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 133

« Vastaus #3 : Tammikuu 16, 2018, 01:45:05 »

On kyllä aikalailla tasoristeysonnettomuuksien määrä vähentynyt ainakin viimeisen 12 vuoden aikana. Muistan nimittäin lukeneeni että vielä vuonna 2005 (2000-luvun synkin vuosi tasoristeysonnettomuustilastoissa) tapahtui 64 tasoristeysonnettomuutta, eli lähes kaksi kertaa enemmän kuin mitä viime vuonna.

Kyllä vain. https://www.liikennevirasto.fi/tilastot/ratatilastot/tasoristeysonnettomuudet#.Wl08ZK5l-Uk Tuolla tilastoa, jotka tukevat kertomaasi.
tallennettu
Taavi Ahonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 43

« Vastaus #4 : Tammikuu 16, 2018, 09:40:55 »

Yksikkömäärät kuolleissa ovat niin pieniä että vuosittaiset heittelyt ovat suuria. Raaseporin onnettomuus tuottaa 44 prosenttia kuolleista.
tallennettu
Jarmo Viljamaa
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 33

« Vastaus #5 : Tammikuu 24, 2018, 17:36:21 »

Onkohan yhteensä junanalle kuolleita tilastoitu jossain? Kait niitä vuosittain kuolee lähemmäs sata, ellei joskus ylikin.
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1078

« Vastaus #6 : Tammikuu 24, 2018, 19:17:37 »

Onkohan yhteensä junanalle kuolleita tilastoitu jossain? Kait niitä vuosittain kuolee lähemmäs sata, ellei joskus ylikin.

Tuntuu pieneltä tuo allejääntien määrä 4, jos sisältää kaikki alle kuolleet. Välillä näitä on ollut joka toinen päivä.
tallennettu
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2336

« Vastaus #7 : Tammikuu 24, 2018, 19:22:45 »

Onkohan yhteensä junanalle kuolleita tilastoitu jossain? Kait niitä vuosittain kuolee lähemmäs sata, ellei joskus ylikin.

Tuossa Trafin julkaisussa on jotain asiaa: https://www.trafi.fi/filebank/a/1322207626/3313a9da3b23a2b1b6292ce6001f103f/1651-Trafin_julkaisuja_09-2011_-_Rautatieliikenteen_allejaannit_-_netti.pdf
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1078

« Vastaus #8 : Tammikuu 24, 2018, 19:55:21 »

Onkohan yhteensä junanalle kuolleita tilastoitu jossain? Kait niitä vuosittain kuolee lähemmäs sata, ellei joskus ylikin.

Tuossa Trafin julkaisussa on jotain asiaa: https://www.trafi.fi/filebank/a/1322207626/3313a9da3b23a2b1b6292ce6001f103f/1651-Trafin_julkaisuja_09-2011_-_Rautatieliikenteen_allejaannit_-_netti.pdf

Eli itsemurhia ja luvattomia radanylityksiä ei raportoida henkilövahingoiksi? Tai sitten turvallisuus on oikeasti parantunut hurjasti, eikä mistään synkästä vuodesta voida puhua.

Miksi uutista ei voida kirjoittaa kunnolla, vaikka kaikki tieto olisi saatavilla?
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 25, 2018, 09:07:34 kirjoittanut Lauri Uusitalo » tallennettu
Jarmo Viljamaa
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 33

« Vastaus #9 : Tammikuu 24, 2018, 21:43:12 »

Kyllähän niitä joka viikko on vähintään yksi, eli vuodessa tulee varmuudella se 50 täyteen.
tallennettu
Jukka Voudinmäki
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 356

« Vastaus #10 : Tammikuu 25, 2018, 11:02:24 »

Onkohan yhteensä junanalle kuolleita tilastoitu jossain? Kait niitä vuosittain kuolee lähemmäs sata, ellei joskus ylikin.

Tuossa Trafin julkaisussa on jotain asiaa: https://www.trafi.fi/filebank/a/1322207626/3313a9da3b23a2b1b6292ce6001f103f/1651-Trafin_julkaisuja_09-2011_-_Rautatieliikenteen_allejaannit_-_netti.pdf

Eli itsemurhia ja luvattomia radanylityksiä ei raportoida henkilövahingoiksi? Tai sitten turvallisuus on oikeasti parantunut hurjasti, eikä mistään synkästä vuodesta voida puhua.

Miksi uutista ei voida kirjoittaa kunnolla, vaikka kaikki tieto olisi saatavilla?

Sehän on maan tapa, että kaikkia ikäviä juttuja ei uutisoida tai sitten uutinen kirjoitetaan toiseen sävyyn kuin asia oikeasti on, vaikka tietoa on. Esim. työttömyysluvut ilmoitetaan järjestään 1/4- tai 1/5-osaa todellisesta lukemasta, matujen tekemiä rötöksiä ei pääsääntöisesti uutisoida, se on aina juna, joka ajaa ihmisen päälle, vaikka kyse on allejättäytymisestä jne...
tallennettu
Antti Vanne
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 38

« Vastaus #11 : Tammikuu 25, 2018, 17:34:01 »

Onkohan yhteensä junanalle kuolleita tilastoitu jossain? Kait niitä vuosittain kuolee lähemmäs sata, ellei joskus ylikin.

Tuossa Trafin julkaisussa on jotain asiaa: https://www.trafi.fi/filebank/a/1322207626/3313a9da3b23a2b1b6292ce6001f103f/1651-Trafin_julkaisuja_09-2011_-_Rautatieliikenteen_allejaannit_-_netti.pdf

Eli itsemurhia ja luvattomia radanylityksiä ei raportoida henkilövahingoiksi? Tai sitten turvallisuus on oikeasti parantunut hurjasti, eikä mistään synkästä vuodesta voida puhua.

Miksi uutista ei voida kirjoittaa kunnolla, vaikka kaikki tieto olisi saatavilla?

Trafin tiedotteessa puhutaan "onnettomuuksista" ja niistä aiheutuneista henkilövahingoista. Sen sijaan Juhanin linkittämässä julkaisussa keskitytään "allejäänteihin".

Selvennykseksi lyhyt lainaus julkaisun johdannosta:
" Suomessa rautatieliikenteen onnettomuuksissa on vuosina 2006–2008 kuollut 211 henkilöä (Euroopan rautatievirasto 2010). Jos tästä luvusta poistetaan onnettomuuksissa kuolleet matkustajat, rautateillä työskentelevä henkilöstö ja tasoristeyksissä onnettomuuteen joutuneet tienkäyttäjät, jää jäljelle 185 kuolemantapausta (88 % kaikista kuolemista), jotka koskivat melkein aina luvattomia radanylittäjiä tai itsemurhia. Luvattomilla radanylittäjillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka ylittävät rautatietä muualla kuin siihen tarkoitetussa ja merkityssä paikassa tai kulkevat tai viettävät muuten aikaa radalla.  Tilastojen mukaan Suomessa vuosina 2006–2008 tapahtuneista jalankulkijoiden allejäänneistä 80 % oli itsemurhia (Euroopan rautatievirasto 2010)."

Olisiko tässä kyse nykyään niin paljon puhutusta median lukutaidosta?

tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1078

« Vastaus #12 : Tammikuu 26, 2018, 06:07:13 »

Näin varmaan onkin, mutta media voisi opetella myös kirjoittamaan eikä jättää arvailun varaan.

"Viime vuonna tasoristeysonnettomuuksissa menehtyi 9 henkilöä ja allejääntionnettomuuksissa alustavien tietojen mukaan 4 henkilöä."

Eli luvattomat ylittäjät eivät ole mukana uutisen neljässä?
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Rautateillä ennätyssynkkä vuosi – onnettomuuksissa kuoli 13 ihmistä  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina