Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR lisää kaukoliikenteeseen 30 uutta junavuoroa viikossa elokuusta lähtien  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Pietu Tuovinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 356


« : Kesäkuu 12, 2018, 11:23:15 »

Uusia junavuoroja otetaan elokuussa käyttöön yhteensä kuudelle eri reitille. Eniten lisävuoroja saavat Helsingin ja Lappeenrannan sekä Tampereen ja Porin välillä matkustavat asiakkaat.

Kaukoliikenteen matkustajamäärät ovat kasvussa. Markkinaehtoisia junavuoroja on lisätty vuosina 2017 ja 2018 yhteensä kahdeksalla prosentilla.

Kaukoliikenteen matkustajat saavat 30 uutta, viikoittain toistuvaa junavuoroa elokuun 13. päivä lähtien. Yhteensä 20 vuoroa lisätään markkinaehtoiseen liikenteeseen. Eniten uusia vuoroja tulee arkipäiville Helsingin ja Lappeenrannan välille, yhteensä 10 vuoroa viikossa eli yksi uusi vuoro kumpaankin suuntaan päivittäin. Helsingin ja Turun välille lisätään puolestaan neljä uutta viikonloppuvuoroa. Uusia vuoroja tulee myös Oulu–Seinäjoki-, Tampere–Turku- ja Vaasa–Seinäjoki-reiteille.

”Markkinaehtoisten uusien vuorojen lisäksi tuomme kymmenen uutta Liikenne- ja viestintäministeriön ostoliikenteeseen sovittua junavuoroa Tampereen ja Porin välille”, VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen kertoo tiedotteessa.

Elokuun uusien vuorojen lisäksi VR liikennöi 18. kesäkuuta alkaen useammin myös Kolariin. Nämä uudet vuorot ovat ostoliikennettä.

Kesäkuukausien aikana lisävuoroja tuodaan kohdennetusti myös erilaisia tapahtumia varten.

”Osa jalkapallon MM-kisoihin reissaavista kisaturisteista pääsee matkaan uudistetussa Allegro-junassamme 14. kesäkuuta”, Romanainen kertoo.

Lisävuoroja on lisätty Pietarin lisäksi myös Ruisrockin paluuliikennettä silmällä pitäen, samoin Joensuun Ilosaarirock ja Cheekin Lahden konsertti on huomioitu lisävuoroilla. Porissa heinäkuussa järjestettävän SuomiAreenan ja PoriJazzin kävijöitä varten ajetaan iltaisin lisävuoroja Helsinkiin.

Elokuussa aloittavien junavuorojen aikataulut on lueteltu VR:n verkkosivuilla: https://www.vr.fi/cs/vr/fi/ajankohtaista


https://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/liikenne/vr-lisaa-kaukoliikenteeseen-30-uutta-junavuoroa-viikossa-elokuusta-lahtien-kesalla-lisaksi-festarivuoroja-esimerkiksi-cheekin-konserttiin-6729115
tallennettu

Don't panic.
Juhani Suntioinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 23


« Vastaus #1 : Kesäkuu 13, 2018, 09:05:36 »

Savon suuntaan ei lisäyksiä. Kouvolassa seisoo Ic-runko koko päivän. Tulee aamulla Kuopiosta ja lähtee illan alkaessa takaisin. Minusta tällä rungolla voisi heitää yhden Kuopion matkan, kuten aikataulujen mukaan on ajettu aikaisemmin vuosikymmenien ajan.
tallennettu
Pentti Köylijärvi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 49


« Vastaus #2 : Kesäkuu 13, 2018, 12:59:04 »

Mistä ne matkustajat sinne Savon junaan? Se runko tosiaan ehtisi keikan Kuopioon heittää, mutta jos sen lähtö ja saapumisajat Kouvolassa synkronoi Karjalan radan juniin, niin jäänee liian lyhyt väli seuraaviin/edellisiin Savon juniin. Ja varsinkin alkuiltapäivän yleensäkin hiljaisina tunteina tuskin paljoa matkustajia perjantaita lukuunottamatta löytyy.  Sinällään aikaisempi aamuyhteys pääkaupunkiseudulta Savoon olisi varmaan perusteltu, mutta silloin kun sellainen reilu pari vuotta sitten vielä kulki, niin aika hiljainen se oman kokemukseni mukaan oli. Kun ne Suomen matkustajavirrat vain ovat aamulla kohti kirkonkylää ja illalla takaisin. Toisin päin paljon vähäisempää.
tallennettu
Juhani Suntioinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 23


« Vastaus #3 : Kesäkuu 13, 2018, 15:02:03 »

Aikaisemmin ajettiin aamureittiä Kouvolasta Kuopioon Sm1 ja Sm2 kalustolla. Ainakin pääomakustannukset olivat halvempia ja henkilökustannuksissa oli yhden henkilön säästö, ei ravintolaa.
tallennettu
Pentti Köylijärvi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 49


« Vastaus #4 : Kesäkuu 13, 2018, 17:02:16 »

Mutta kun se 700/701 on kaksikerrosrunko. Ja 2010 luvulla pitää olla 2010 luvun kaukojunapalvelut ollakseen kilpailukykyinen muihin kulkuvaihtoehtoihin nähden. Nopeus, vessat, internetyhteys ja sähköä mobiililaitteisiin, vammaispalvelut, lemmikkiosastot sekä myös ruokaa ja juomaa. Nostalgialla ja vanhan "hyvän" ajan standardeilla ei tänä päivänä businesta synny.
tallennettu
Juhani Suntioinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 23


« Vastaus #5 : Kesäkuu 13, 2018, 19:08:18 »

Niinhän se on, ei pääse kahdessa eikä yhdessä kerroksessa. Mutta, jos on kulkutarve niin kaikki kelpaa. Ei tarjoa vaihtoehtoa ei siniset ei punaiset eikä keltaiset linja-autot.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR lisää kaukoliikenteeseen 30 uutta junavuoroa viikossa elokuusta lähtien  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina