Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Liikennevirasto selvitti vähäliikenteisten ratojensa kunnon  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Esa Väätäinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 175


« : Heinäkuu 05, 2018, 08:47:34 »

Liikennevirasto 26.6.2018
Liikenneviraston selvityksen mukaan usean vähäliikenteisen rataosan kunto on heikentynyt ja osa radoista kaipaa nopealla aikataululla korvausinvestointeja.
Vähäliikenteinen rataverkko on pidettävä liikennöitävissä niillä rataosuuksilla, joilla on teollisuuden ja muun elinkeinoelämän tarpeista lähtevää vakiintunutta rautatieliikennettä ja joiden kehitysnäkymät ovat positiivisia. Elinkeinoelämän tarpeet muuttuvat ja radat kuluvat, joten ajoittain on tarpeen tehdä tilannepäivitys.
”Viimeksi selvitimme vähäliikenteisten ratojemme kuntoa vuonna 2014 ja nyt siihen tehtiin päivitys. Väärinkäsitysten välttämiseksi on syytä todeta, että raportissa on esitetty tarkastelun tuloksia, ei päätöksiä”, toteaa tekninen johtaja Markku Nummelin Liikennevirastosta.
Suurin osa vähäliikenteisistä radoista todettiin sellaisiksi, että nykytasoinen kunnossapito riittää. Joidenkin rataosien, kuten Lahti-Loviisan satama, Lahti-Heinola sekä Joutjärvi-Mukkula tilannetta on syytä arvioida viimeistään viiden vuoden kuluttua uudelleen siitä näkökulmasta, onko liikenne vakiintunutta ja määrät sellaisia, että kunnossapitoon on perusteita.
Heinävaara-Ilomantsi, Kontiomäki–Pesiökylä–Ämmänsaari ja Saarijärvi–Haapajärvi rataosien osalta ehdotetaan käynnistettäväksi tarkemmat hankearvioinnit/tarveselvitykset, joilla arvioidaan peruskorjaushankkeiden sisältö, kustannukset ja yhteiskuntataloudellinen kannattavuus. Tässä selvityksessä arvioidun radan kunnon ja elinkaaren näkökulmasta näiden ratojen peruskorjauksen tarpeet sijoittuisivat vuosille 2019-2025. Hankearvioinnissa arvioidaan tarkemmin kustannustehokkaat toimenpiteet.
 Muita elinkaarensa loppupuolella olevia ratoja ovat Niinisalo-Parkano, Mynttilä-Ristiina, Lieksa-Pankakoski ja Murtomäki-Otanmäki. Raportissa ehdotetaan nykyisen kunnossapidon jatkamista, mutta huomautetaan, että näiden rataosien tekninen kunto saattaa heikentyä äkillisesti. Jos näin käy, rataosalle saatetaan asettaa nopeusrajoituksia tai voidaan jopa joutua sulkemaan ne kokonaan.
Rataosa, jonka kunnossapidolle ei selvityksen perusteella ole enää yhteiskuntataloudellisia perusteita, on Seinäjoki-Kaskinen.
https://www.liikennevirasto.fi/-/liikennevirasto-selvitti-vahaliikenteisten-ratojensa-kunnon#.Wz2-aXkUnDf

tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Liikennevirasto selvitti vähäliikenteisten ratojensa kunnon  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina