Muut aiheet  |  Sivuraide  |  Aihe: KGB Viruhotellissa  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Jouni Halinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 783


« : Elokuu 28, 2018, 22:11:52 »

Löyty koneelta muutama vaimon ottama kuva Viru hotelin KGB ”museosta”. Kaverini X X  oli ikänsä (60-luvulta asti) tietokonehommissa, ja oli 70-luvulla töissä DataSaabValmetilla, ja kävi työnsä puolesta paljon Virossa. Viruhotelli oli silloin jo valmistunut, ja huoneet olivat aina varattu sieltä. Kun sinne sitten kirjauduttiin sisään, niin kaverit ihmettelivät ensialkuun miksi kaikki saavat huoneen eri kerroksesta, no selvisi lopulta että heidät laitettiin huoneisiin joita voitiin kuunnella, huoneet kun olivat vielä kaikki päällekkäin.

Kun tämä oli selvinnyt heille, niin tietenkin alettiin puhumaaan teemaan sopivasti. Aamiaisella alhaalla oli sitten henkilöitä, jotka seurasivat heitä katseellaan. Kundeilla oli vaan leveät hymyt naamalla, ikinä ei tullut kuitenkaan mitään jälkiseuraamuksia. Muuten touhu oli kumpaankin suuntaan ja kummassakin päässä hyvin tarkkaa ja epäileväistä, kummassakin päässä epäiltiin heidän tarkoitusperiään. Ja kyllä X sanoi että sinne viedyssä tietokonemateriaalissa oli mukana myös ns. CoCom https://fi.wikipedia.org/wiki/CoCom  kieltosopimuksen alaisia laitteita, mm. Unix pohjaisia laitteita. Kerrankin laitteet olivat laatikossa joissa päällystekstin ja rahtipapereiden mukaan oli jääkaappeja. Heille ei kuitenkaan koskaan tullut mitään sanktioita toimistaan. Ja nythän rikos lienee ja vanhentunut.

Toinen firma joka toimitti tietokonemateriaalia neukkilaan oli Elorg-data Oy http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185262-venalaiset-kiinteistokaupat-suomessa-ja-pienet-vihreat-miehet   Firman konttori oli Larussa, ja kävin siellä vuosia kopiokonekeikalla. Oli tosi kumma firma, siellä oltiin kovasti tekevinään ”jotain” mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut, eli täydellistä kulissia koko touhu. Kas kas, kyllähän firma "oikeitakin" töitä teki, tai siis yritti tehdä.

"Se sai kommunistisen liikenneministerin Veikko Saarron päätöksellä VR:n automatisointi hankkeen. Elorg-Data Oy löi Saarron poliittisella päätöksellä mm. Nokian ja ja IBM:n. Hanke takkuili pahasti. Neuvostoliitto sai kuitenkin kattavat tiedot kaikenlaisista rautatiekuljetuksista".
 
Olin 80-luvun töissä Xeroxsilla, ja meidän piti joka vuosi leimauttaa työnjohtajalla kaikki huoltomanuaalit punaisella leimalla jossa luki suunnilleen ”tämä materiaali on Yhdysvaltain vientikieltolakien (CoCom) alaista ja sen luovuttaminen on kielletty………..”.

Työkaverini Ville meni kopiokonekeikalle eteläsatamaan USA ohjusristeilijälle ja kun koppari oli täysin hänelle tuntematonta mallia, niin hän kysyi vieressä vahdissa seisovalta matruusilta, että löytyiskö tähän huoltomanuaaalit. Vastaus tuli napakasti, että kyllä ne tuossa laatikossa ovat, mutta minä en saa luovuttaa sinulle mitään laivalla olevaa kirjallista materiaalia. No Ville teki sitten sen mitä pystyi.  

Itse menin kerran keikalle 80-luvulla laivalle nimeltä Georg Ots (Helsinki-Tallinna), Purseri tai vastaava vei minut syvällä laivan syövereissä olevaan huoneeseen, jossa kopiokone oli, ovessa oli 2 lukkoa, sähköinen ovikytkin ja vahasinetti (naru laitettiin vahakasan sisään ja päälle lyötiin metallisella leimasella ”leima”). Tunnin jälkeen alkoi tulla hätä, että mitäs sitten teen jos laiva lähteekin liikkeelle, ei olut edes passia mukana. No sain keikan valmiiksi ja purserikin ilmestyi paikalle, käänsi lukot kiinni ja laittoi vahasinetin kuntoon. Kysyin häneltä lähtöaikaa, se oli tunnin kuluttua.



 


* KGB 1.JPG (81.5 kilotavua, 640x480 - tarkasteltu 494 kertaa.)

* KGB 2.JPG (84.98 kilotavua, 480x640 - tarkasteltu 509 kertaa.)

* KGB 3.JPG (71.4 kilotavua, 640x480 - tarkasteltu 467 kertaa.)

* KGB 4.JPG (69.66 kilotavua, 640x480 - tarkasteltu 489 kertaa.)

* KGB 5.JPG (74.27 kilotavua, 480x640 - tarkasteltu 496 kertaa.)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 28, 2018, 23:14:14 kirjoittanut Jouni Halinen » tallennettu

Skiffari 40
Simo Virtanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1684


« Vastaus #1 : Elokuu 29, 2018, 07:07:22 »

Mikähän Viru-hotellin nimen tausta on? Ihmetyttää, että miten Neuvostoliitto on sallinut noin kansallishenkisen nimen.
tallennettu
Tuukka Ryyppö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 3078


« Vastaus #2 : Elokuu 29, 2018, 09:00:44 »

Sensorille lienee sanottu, että tuo viittaa Virumaan maakuntaan, eikä tämä ole osannut suomea.
tallennettu

Matkustaminen on kallista. Paitsi jos päättää olla maksamatta majoituksesta. Jee!
Vesa Höijer
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 739


« Vastaus #3 : Elokuu 29, 2018, 11:49:39 »

Nimi lienee peräisin Viru-aukiosta (Viru väljak) jonka luona hotelli sijaitsee.
tallennettu
Jukka Viitala
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 280


« Vastaus #4 : Marraskuu 07, 2018, 23:22:55 »

Vaimo kertoili yhden tuttunsa, jonka nimeä ei saa mainita, tarinoita Virusta:

Ravintolassa pöytiin tuotiin aina tuhkakupit, seurue ei polttanut ja nosti tuhkiksen viereiseen pöytään. Hetken päästä tarjoilija toi sen takaisin. Pelin jatkuttua muutaman kerran tarjoilija sihisi hampaidensa välistä "Te tarvitsette sen tuhkakupin".

Tekniikan kehityttyä tuhkakupit vaihtuivat jälkiruokalautasiin ja joskus sattui niin, että väärän lautasen jouduttua tiskikoneeseen lähipöydässä istunut herraseurue tempoi jotain korvistaan...

Omakohtainen kokemus sieltä on 1994, jyväjemmasin sängyn pohjan alle lompakon, jossa oli kaikki kortit ja hyvän matkaa hilloa ja otin päiväreissulle toisen, jossa oli vain rahhaa. Eipä ollut kuin muisto jäljellä seuraavana aamuna, onneksi oli hilloa paluumatkaan ja matkapaperit taskussa, eli huoneessa oli piilokamera. Sen koommin en ole tuolla käynyt kuin KGB-museossa.
tallennettu
Jouni Halinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 783


« Vastaus #5 : Marraskuu 12, 2018, 05:11:36 »


Tässä mielenkiintoinen artikkeli siitä mitä CoCom oli raaimmillaan, siinä olisi ajettu mm. RaumaRepola jenkkien toimesta suitsait konkkaan.
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/salaista-sotaa-syvissa-vesissa-cia-torppasi-suomen-orastavan-sukellustekniikkabisneksen-yhdysvallat-uhkasi-tuhota-koko-rauma-repolan-6747838   

 
tallennettu

Skiffari 40
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #6 : Huhtikuu 23, 2020, 07:01:11 »

Suosittelen käymään, hyvä paikka, keskellä kaupunkia.
tallennettu
Antti Rautiainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 25


« Vastaus #7 : Lokakuu 28, 2020, 03:58:13 »

Muistan myös tuon ajan kun vanhempani kävivät Neuvostoliitossa kotiseuduillaan -70-80 luvulla,opas kehotti olemaan ihan muuten normaalisti Viruhotellissa kunhan ei puhunut mitään politiikkaa tms erikoista hotellien huoneissa,oli kuulemma salakuuntelulaitteeita JA niinhän siellä olikin!
JA puuttuihan siellä hisseissä yksi kerrosnumero kokonaan siellä sijaitsi se kuuntelun päämaja,noin kerrottiin sillon ja dokumentissä sekin tuli selväksi jälkeen päin.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Muut aiheet  |  Sivuraide  |  Aihe: KGB Viruhotellissa  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina