Ajankohtaiset  |  Havainnot  |  Aihe: Dm12:n vauhdissa avautuvat ovet  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2336


« : Syyskuu 29, 2018, 20:44:53 »

Olen tänä kesänä jo useampaan otteeseen havainnoinut, että Dm12-kaluston ovijärjestelmässä on jonkinlainen bugi, mikä aiheuttaa oven avautumisen vauhdissa. Esimerkiksi liikkeelle lähtiessä, kun kuljettaja ohjaa ovet kiinni ja lukkoon, ja ohjauksen jälkeen oven turvareuna reagoi johonkin, kyseinen ovi avautuu ja sulkeutuu uudelleen. Tämä on ihan okei, mutta se voi myös avautua hetken päästä uudelleen junan jo liikkuessa. Välillä on menty reipastakin vauhtia. Ei tee enää mieli nojailla oviin täpötäysissä eteisissä...  Järkyttynyt

Esim. tämän päivän H 423:n Dm12 4416 teki tuota kolme-neljä kertaa matkalla Tampereelta Haapamäelle. (Saman yksilön lippuautomaatti on muuten ollut rikki toukokuusta lähtien...)
tallennettu
Arto Lopia
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 477


« Vastaus #1 : Lokakuu 13, 2018, 00:21:05 »

Itse en koskaan ole halunnut nojailla liikennevälineiden oviin. Ajatuskin on jotenkin pelottava.

Mut kyllä kai se pitäisi olla siten, että kun ovet on laitettu lukkoon, niin ne on lukossa eikä siten pääse missään tapauksessa aukeamaan. Kelvoton tekninen ratkaisu kai tuon mahdollistaa.
tallennettu

Kyllä diktaatti hyvä on, sitä en kiellä.
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2336


« Vastaus #2 : Lokakuu 13, 2018, 10:00:03 »

Itse en koskaan ole halunnut nojailla liikennevälineiden oviin. Ajatuskin on jotenkin pelottava.

Mut kyllä kai se pitäisi olla siten, että kun ovet on laitettu lukkoon, niin ne on lukossa eikä siten pääse missään tapauksessa aukeamaan. Kelvoton tekninen ratkaisu kai tuon mahdollistaa.

Viittasinkin täpötäysiin juniin, joissa viimeiset kyytiin tulijat saavat seisomapaikan eteisestä. Siinähän voi tulla houkutus vaikka nojata johonkin pitkän matkan aikana.

Tuosta tuli muuten VR:ltä tieto, että ovista oli löydetty vikaa ja olikin jo seuraavana päivänä otettu korjattavaksi.  Hymyilee
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Havainnot  |  Aihe: Dm12:n vauhdissa avautuvat ovet  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina