Rautatiet ja harrastus  |  Radat ja laitteet  |  Aihe: Kouvolan ohitus  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Jukka Viitala
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 280


« : Lokakuu 16, 2018, 22:31:26 »

Ihmetyttää Kouvolan risteysasemastatus varsinkin Oikoradan jälkeen, Lahti-Varpanen on 40 km lyhempi kuin koukkaus Kouvolassa, Helsinki-Kerava-Olli-Koskenkylä-Juurikorpi-Suurivuori-Vainikkala helposti yli 50 km lyhyempi kuin koukkaus Kouvolan-Lahden kautta. Juurikorpi-Suurivuori (siis tunnelin itäpää, jossa erkanemisvaihteen vaatima avarrus) on osa 80-luvun  HeLi-rataa, jonka Kouvolan lobbaus onnistui torppaamaan. Sota-aikana tehty Koria-Voikkaa olisi lopullisessa muodossaan nopeuttanut liikennettä Savoon puolisen tuntia, mutta vieläkin täytyy vaihtaa kulkusuuntaa jonninjoutavassa Karhulan kylässä. (Kouvola sijaitsee 3 km etelään tästä juurettomasta kylästä, jonka kaima Kymissä sai napattua nimensä suureen tietoisuuteen aiemmin) Kaiken huippuna on se, että Savon radan alkuperäinen, edullisin ja suorin linjaus olisi kulkenut Mäntyharjulta Kaipiaisten kautta Haminaan, joista kahdessa jälkimmäisessä ovat juureni, joten olen todella katkera siitä, että Suomen turhin kaupunki nousi tuonne Kymijoen tuomien savimaiden kupeeseen. Näin sai kuuluisa kymenlaaksolainen kateus alkunsa...
tallennettu
Risto Sollo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 104


« Vastaus #1 : Lokakuu 17, 2018, 11:17:45 »

 Kotka hoidelkoon laajoja kansaivälisiä yhteyksiään omimallaan satamalla,jätetään rautatiehommat osaavammille.Kotkalainen veturinkuljettajakin lienee erittäin uhanalainen laji...Kotkalaiset voisi ostaa Vennäältä hyviä kantosiipialuksia ja porhaltaa niillä Helsinkiin töihin kun sinne tuntuu niin kova polte olevan.. Virnistää
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 17, 2018, 14:32:10 kirjoittanut Risto Sollo » tallennettu
Ari-Pekka Lanne
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 427


« Vastaus #2 : Lokakuu 17, 2018, 19:51:17 »

Elähä sie Jukka huolehi. Kouvolah tullah kyl jokain suunnast, mut ei siu tääl vissih kotvaa piä ol. Vällei rautahevoin karrauttoo etehpäin. Työhä tiiätte et tääl laskumäjes silviisii setvotaah roima otsina äärest vieree Suome korvikkeist ja fanikast. Emmie tiiä mihkä myö jokain Sus pantahii jos Kouvostoliitto noinikkeä tukkunoa umpioijaa. Kuusakoskel?
tallennettu

Meitä on joka kelille – muuten junat jäisi ajamatta.
Riku Outinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 882


« Vastaus #3 : Lokakuu 17, 2018, 20:14:57 »

Ei tähän voi muuta sanoa kuin että huono provo  Virnistää
tallennettu
Risto Sollo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 104


« Vastaus #4 : Lokakuu 18, 2018, 11:25:40 »

Eihän tämä provo ole,tämä antaa kuvan Kymenlaaksolaisesta luonteesta.Meillä pissitään omiin muroihin ennen aamupalaa...
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 18, 2018, 13:34:05 kirjoittanut Risto Sollo » tallennettu
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2336


« Vastaus #5 : Lokakuu 18, 2018, 15:33:12 »

Ihmetyttää Kouvolan risteysasemastatus varsinkin Oikoradan jälkeen, Lahti-Varpanen on 40 km lyhempi kuin koukkaus Kouvolassa, Helsinki-Kerava-Olli-Koskenkylä-Juurikorpi-Suurivuori-Vainikkala helposti yli 50 km lyhyempi kuin koukkaus Kouvolan-Lahden kautta.

Miksi kukaan haluaisi ohittaa Kouvolan koukkaamalla Keravan kautta?  Huh
tallennettu
Risto Sollo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 104


« Vastaus #6 : Lokakuu 19, 2018, 13:57:22 »

Olikohan se niin että Oikorata oli jonkinlainen kompromissi,HELI-radassa olisi jäänyt pari Kaakon kyläpahasta kiertämättä,se savimaalle noussut ja toinen Vesijärven rannalle tökätty..Ja Haminassa jos ei tykätä ratojen suunnista niin ainahan voipi tehdä yksityisen rautatien,siellähän on kokemusta.Mielelläni annan hyviä vaihtoehtoja...Hmmm..Hamina-Suurivuori-Tavastila-Ruotsinpyhtää-Artjärvi-Nalkkila-Kerava?
tallennettu
Tuukka Ryyppö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 3078


« Vastaus #7 : Lokakuu 19, 2018, 15:01:47 »

Ihmetyttää Kouvolan risteysasemastatus varsinkin Oikoradan jälkeen, Lahti-Varpanen on 40 km lyhempi kuin koukkaus Kouvolassa, Helsinki-Kerava-Olli-Koskenkylä-Juurikorpi-Suurivuori-Vainikkala helposti yli 50 km lyhyempi kuin koukkaus Kouvolan-Lahden kautta.

Miksi kukaan haluaisi ohittaa Kouvolan koukkaamalla Keravan kautta?  Huh

Ymmärrän. (Videossa muuten näkyy kohdassa 1:06 yksi hyvä puoli: Vähän harvinaisempi veturityyppi, jonka siellä voi kuitenkin usein nähdä.)


Mutta vakavammin: Helsingistä Porvooseen kulkeminen Keravan kautta ei juurikaan kierrä. Rantaviiva ei Helsingistä etene suoraan itään, vaan Porvoo sijaitsee Helsingistä katsottuna ennemminkin koillisessä kuin idässä. Vastaavasti rata ei mene Helsingistä suoraan pohjoiseen, vaan pohjoiskoilliseen. Keravan kautta reitti kyllä on pidempi, mutta ei ihan hirveästi: 51 km vs. 67 km asfalttia pitkin kulkien.
Hyöty Keravan kautta kulkemisessa on, ettei tarvitse rakentaa uutta rataa jo asutetun kaupunkirakenteen läpi.

Jos rata vedettäisiin suoraan Itäkeskuksen kautta, se täytyisi käytännössä väistämättä tehdä tunneliin, eli hintaa tulisi kai noin miljardi lisää. Se saattaisi silti olla tietyssä tilanteessa järkevää: Ehkä Tallinnasta tuleva tunneli voisi jatkua Mellunmäkeen ja jatkaa sieltä pintaratana Porvooseen, Kotkaan ja lopulta Pietariin.
tallennettu

Matkustaminen on kallista. Paitsi jos päättää olla maksamatta majoituksesta. Jee!
Tuomas Pätäri
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 274


« Vastaus #8 : Lokakuu 19, 2018, 18:55:49 »

Mutta vakavammin: Helsingistä Porvooseen kulkeminen Keravan kautta ei juurikaan kierrä. Rantaviiva ei Helsingistä etene suoraan itään, vaan Porvoo sijaitsee Helsingistä katsottuna ennemminkin koillisessä kuin idässä. Vastaavasti rata ei mene Helsingistä suoraan pohjoiseen, vaan pohjoiskoilliseen. Keravan kautta reitti kyllä on pidempi, mutta ei ihan hirveästi: 51 km vs. 67 km asfalttia pitkin kulkien.
Hyöty Keravan kautta kulkemisessa on, ettei tarvitse rakentaa uutta rataa jo asutetun kaupunkirakenteen läpi.

Jos rata vedettäisiin suoraan Itäkeskuksen kautta, se täytyisi käytännössä väistämättä tehdä tunneliin, eli hintaa tulisi kai noin miljardi lisää. Se saattaisi silti olla tietyssä tilanteessa järkevää: Ehkä Tallinnasta tuleva tunneli voisi jatkua Mellunmäkeen ja jatkaa sieltä pintaratana Porvooseen, Kotkaan ja lopulta Pietariin.

Se joskus aikoinaan esillä ollut eteläisempi linjaus meni ymmärtääkseni jotenkin siten, että käännös olisi ollut Tapanilan kohdilla, siitä Suurmetsäntien suuntaisesti itään, sitten jotenkin Jakomäen/Vaaralan rakennetun alueen läpi (tunnelissa?) ja sitten Porvoon moottoritien lähettyvillä koilliseen.
tallennettu
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2336


« Vastaus #9 : Lokakuu 19, 2018, 20:39:39 »

Jos rata vedettäisiin suoraan Itäkeskuksen kautta, se täytyisi käytännössä väistämättä tehdä tunneliin, eli hintaa tulisi kai noin miljardi lisää. Se saattaisi silti olla tietyssä tilanteessa järkevää: Ehkä Tallinnasta tuleva tunneli voisi jatkua Mellunmäkeen ja jatkaa sieltä pintaratana Porvooseen, Kotkaan ja lopulta Pietariin.

Jos pääteaseman laittaisi Mellunmäkeen, siellä voisi järjestää vaikka vaihdot laiturin yli metroon. Tai sitten jos jatketaan vaan metrorataa sinne Vainikkalaan asti. M-kalusto tosin kaipaisi jo vähän plyysipenkkiä tuolle matkalle.
tallennettu
Risto Sollo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 104


« Vastaus #10 : Lokakuu 20, 2018, 11:08:19 »

Ja pektopah-vaunun,tai ainakin kärrytytön,ettei nyt ihan omiin munaleipiin ja lahnaan pitäisi tyytyä.Mites Vainikkalassa?Igor ei varmaan suostu metroradan jatkamiseen Pietarin kulmille,mutta voisiko Pietarin metrolaitos venyttäytyä Vainikkalaan asti? Iskee silmää Iskee silmää
tallennettu
Paavo Wiikki
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 26


« Vastaus #11 : Lokakuu 20, 2018, 15:08:21 »

Eräänä ratkaisuna olisi uuden radan Vantaa -  Porvoo - Luumäki rakentaminen Inkeroisen eteläpuolitse. Heti Kymijoen jälkeen rata jakautuisi kolmeen haaraan: vasemmalle Inkeroiseen (Kouvolaan ja Savoon), oikealle Kotkaa kohti ja se suora Luumäelle. "3 in 1"; kompromissi, mutta ehkä kannattaisi, ei minnekään kulkusuunnan vaihtoa ja kaikkialle lyhyempi reitti.
tallennettu
Jukka Viitala
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 280


« Vastaus #12 : Marraskuu 07, 2018, 22:51:32 »

Pikkupoikana kuljin faijan perässä pyöräilemässä jossain Pyhällön kylän pohjoispuolella, sinne oli tikutettu HeLi-radan linjaus, olisiko ollut noin 1980? Jostain syystä homma raukesi juuri ennen puuston poistoa.

Silloiseen tilanteeseen rata olisi sopinut hyvin, litkut Haminaan ja Kotkaan, Tolstoi ja Repin Helsinkiin. Vainikkala oli vakiinnuttanut paikkansa ja Luumäeltä oli suora jatko Karjalan radalle, jota pitkin olisi varmaan virrannut vihreää kultaa, jopa siinä määrin, että Valkon satama olisi ollut tiukilla ja Porvoon alue olisi muodostunut  seuraavaksi satamapaikaksi öljysataman jatkoksi. Kouvolassa olisi lukittu vaihteet suorille Savon radalta Kotkaan...

No, nykyaikana haaveillaan rekkajunista, joten turha kai tässä on kitistä enempää, muistelen vain, miten 170 hv Scania D11 veti vajaan 300 t sepeliroikkaa jopa yli maantienopeuksien JuHalle joskus 80-luvulla, sellainen pata oli TKa 170 keulilla. Ei taida onnistua VW Golfin samantehoisella ja jopa vääntävämmällä TDI:llä?
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Radat ja laitteet  |  Aihe: Kouvolan ohitus  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina