Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Kun vuosi vaihtuu, britit joutuvat maksamaan junalipuistaan taas roimasti enemmä  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1721

« : Joulukuu 27, 2018, 17:30:48 »

Kun vuosi vaihtuu, britit joutuvat maksamaan junalipuistaan taas roimasti enemmän – Vuosia yksityistämisen jälkeen Britannian raideliikenne on yhä yhtä kaaosta

https://yle.fi/uutiset/3-10557963

---

YLE:ltä taas hiukan puolueellinen ja negatiivisesti värittynyt uutinen.  Hymyilee leveästi

Jotain perääkin kyllä on. Kaaoksen tunne johtunee siitä, että moni operaattori on joutunut paikallisen ammattiliiton RMT:n hampaisiin. Eräät operaattorit haluavat poistaa konduktöörin junasta. Niinpä lakkopäiviä on kertynyt viitisenkymmentä tällekin vuodelle. Itseasiassa tuo työtaistelu on jatkunut jo useamman vuoden.

Moni asia on myös kilpailun myötä parantunut. Esimerkiksi asemilla on edelleen ihmisiä palvelemassa, täsmällisyys on hyvää tasoa ja myöhästymisistä maksetaan reilut korvaukset. Useimmat operaattorit palauttavat 30 minuutin myöhästymisestä 50% matkan hinnasta. Eräillä paikallisliikenteen operaattoreilla jo 15 minuutin myöhästymisestä saa 25% matkan hinnasta pois. Kausilippulaisille korvaukset tulevat nykyään tilille automaattisesti. VR:n ja HSL:n korvauskäytäntö on tähän verrattuna yksi vitsi.
tallennettu
Marko Anttila
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 143

« Vastaus #1 : Tammikuu 06, 2019, 13:23:29 »

Näistä asioista usein kehittyy loppumaton väittely, mutta tässä yksi näkökulma
https://www.theguardian.com/business/2019/jan/02/five-reasons-why-guardian-readers-hate-taking-the-train

Kovin tutulta kuulostaa myös ao. lainaus tässä Hki-keskeisessä maassa.

"As the thinktank IPPR North has shown, more than half of the UK’s total spending on transport networks is invested in London, and this gulf in investment is expected to get worse."
https://www.theguardian.com/commentisfree/2017/aug/16/trains-too-expensive-transport-problem-subsidies-london
tallennettu
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1721

« Vastaus #2 : Tammikuu 06, 2019, 15:29:56 »

Tuohon rahan kohdentumiseen Lontooseen on yksi ihan looginen selitys. Lontoossa on saaren tukkoisin liikenne ja äärimmilleen täydet paikallisjunat (mistä britit jaksavat valittaa). Kapasiteettia täytyy lisätä sinne, missä on tukkoista. Ja Lontoossa se tarkoittaa kaikista kalleinta maanalaista rakentamista. Myös satoja alkujaan lyhyeksi rakennettuja asemalaitureita täytyy pidentää, että junapituutta voidaan kasvattaa. Ei erityisen halpaa touhua sekään.

Muistan erään tutkimuksen saaren julkisten kulkuneuvojen käyttäjien sosioekonomisesta asemasta. Junaa ja metroa käyttivät vähän köyhin osa kansasta ja eniten rikkain neljännes kansasta. Ei mikään ihme, koska heillä on maailman kalleimmat junaliput (jopa kolminkertaisia Suomeen verrattuna).

Operaattoreita on 27. Jälkimmäisessä uutisessa niistä edustaa viisi-kuusi kehnointa suorituksellaan. Nekin näyttävät silti yltävän VR:n tasolle täsmällisyydessä. ( https://aineistot.liikennevirasto.fi/tasmallisyystilastot/Dia1_tasmallisyys_kaukoliikenne.JPG )
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 06, 2019, 15:48:23 kirjoittanut Juhani Pirttilahti » tallennettu
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1721

« Vastaus #3 : Tammikuu 07, 2019, 23:01:02 »

http://www.railtechnologymagazine.com/HS2/stagecoach-took-35m-from-rail-franchise-before-abandoning-east-coast-main-line/218901

Sijoittajat toki ottavat tilin tavalla tai toisella kävi operoinnissa miten vaan.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Kun vuosi vaihtuu, britit joutuvat maksamaan junalipuistaan taas roimasti enemmä  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2019 Resiina