Rautatiet ja harrastus  |  Yleinen keskustelu  |  Aihe: Runkojen suunnittelu  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Teemu Salonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 140

« : Kesäkuu 25, 2019, 21:26:44 »

Ajattelin kysellä teiltä viisaammilta vastausta kysymykseen, joka nousi mieleeni matkalla juhanuksen viettoon:

Matkustin kahdeksan kaksikerrosvaunua pitkällä ic-junalla pohjanmaalle joka sekä kuulutusten että omien havaintojen mukaan oli loppuunmyyty. Väkeä oli myös seisomapaikoilla. Tampereen jälkeen alkoi kahvihammasta kolottomaan joten ajattelin poiketa hakemaan ravintolavaunusta kupin kuumaa. Selvittyäni täyteen ammuttujen vaunujen läpi ravintolavaunuun (joka sekin oli täyteen ammuttu) huomasin, että tiskille johtavan jonon pää on viereisen vaunun puolella. En viitsinyt jäädä tukkimaan jo ennestään täysiä käytäviä joten luovuin kahvihaaveista ja palasin omalle paikalleni.

Jäinkin miettimään, kuka/mikä taho päättää ravintolavaunujen määrän junarungoissa? Mitkä tekijät päätöksiin vaikuttaa?

Olen ennenkin matkustanut pitkissä ja täysinäisissä rungoissa ja silloin kyydissä on ravintolavaunun lisäksi ollut kyydissä myös suppeammalla valikoimalla varustettu baari-/kahvilavaunu tasaamassa ruuhkia.
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 964

« Vastaus #1 : Kesäkuu 25, 2019, 21:40:01 »

Näitä tuplaravintolajunia ei ole tainnut olla enää useampaan vuoteen. Joskus mm. 151:ssä oli pari kuppilaa. Nyt ravintoloiden määrän IC-junissa päättänee pitkälti Edo-yhteensopivien vaunujen saatavuus.
tallennettu
Jouni Hytönen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1629

« Vastaus #2 : Kesäkuu 26, 2019, 13:27:39 »

ERd-vaunuissahan oli alun perin myös pieni lisämyyntipiste, jota en ehtinyt nähdä miehitettynä/naisitettuna vai pitäisikö sanoa henkilöitettynä koskaan. Sen ajatuksena taisi alun perin olla nimenomaan ruuhkien purkaminen, mutta ajatus jäi jollain tavalla suutariksi.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Yleinen keskustelu  |  Aihe: Runkojen suunnittelu  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2019 Resiina