Rautatiet ja harrastus  |  Ulkomaat  |  Aihe: Junayhteydet Suomesta muualle Eurooppaan yhdessä yössä.  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Kari Juntunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 55


« : Maaliskuu 30, 2021, 00:06:45 »

Jossakin aikaisemmassa viestissä täällä on kerrottu suunnitelluista uusista yöjunayhteyksistä pitkin Eurooppaa, ja samassa viestissä mainittiin Suomen osalta suurin piirtein että "Tällä hetkellä se on vielä aika hankalaa ja hidasta Turun ja Tukholman kautta eteenpäin".

Ajattelen hiukan toisin, yhteydet Euroopan maihin kaikkialle ovat tänä päivänäkin olemassa, ja junamatkan valitsevalla ei lähtökohtaisesti voi olla matkallaan mikään tavaton hoppu.

Otin huvikseni tarkistuksen alle, miten pitkälle Suomesta pääsee vain YHDEN YÖN yli kestävällä matkalla.
Oletuksena silloin on että lähdetään aamulla Turusta tai junalla Tampereelta tai Helsingistä (Helsingistä pääsee vain ma-pe), mennään Vikingin päivälaivalla Turusta Tukholmaan ja jatketaan yöjunalla Malmöhön (se kulkee joka päivä paitsi lauantaisin).
Göteborgiin itse asiassa ehtiikin ilman yömatkaa jo saman päivän iltana kuin on lähdettykin, ja myös Malmöhön ehtii ongelmitta to, pe, su-iltoina, siitä vielä paikallisjunalla Kööpenhaminaan.

Yöjuna Tukholmasta saapuu kuuden jälkeen Malmöhön, jossa nopealla paikallisjunalla siirtyminen Kööpenhaminaan, ja sieltä edelleen kahdeksan maissa lähtee yhteys Hampuriin, jossa ollaan noin 14 aikaan.
Nörttiharrastajat huomaisivat kyllä aikaisemmankin lähdön Kööpenhaminasta, mutta nyt ei juosta pää kolmantena jalkana ja jännätä, onnistuuko yhteys vaan kuljetaan varman päälle, ja hörpätään vielä kahvitkin Köpiksen asemahallissa.

Hampurista ennättää iltapäivän nopeilla junilla Berliiniin ja edelleen Prahaan, etelässä Frankfurtiin ja Müncheniin, jopa  Salzburgiin samana iltana. Sveitsiinkin asti päästään eli Baseliin, mutta viimeinen iltajuna sieltä Zürichiin ehti jo mennä.

Länteen päin ehtii erinomaisesti Kölniin, Amsterdamiin ja Brysseliin. Viimeinen saman illan yhteys Pariisiin lähtee noin puoli tuntia ennen Brysseliin saapumista, ja Lontoon viimeinen juna lähti Brysselistä runsas tunti ennen sinne saapumistamme.

Ei tämä kovin hankalalta allekirjoittaneesta tunnu, koska junalla matkaaminen on lähtökohtaisesti kivaa Hymyilee
Päiväjunissa saa myös einettä ja kahvetta, nämä kun ovat ihan tasokkaita junia kaikki tyynni.

« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 30, 2021, 16:00:26 kirjoittanut Kari Juntunen » tallennettu
Tuukka Ryyppö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 3078


« Vastaus #1 : Maaliskuu 30, 2021, 00:59:36 »

Maininnan arvoista on, että ratainfra ja Euroopassa jo käytössä olevat rautatiekalustotyypit yhdessä mahdollistaisivat vielä todella huomattavasti nopeammatkin junat. Talgo tekee yöjunakalustoa, joka kulkee 250 km/h ilman, että matkustajilla on epämukavaa. 200-350 km/h rataa löytyy jo hyvät pätkät Euroopan läpi. Tästä seuraa, että Tukholmasta olisi mahdollista lähteä Turusta tulevan laivan kanssa yhteen aikataulutettu yöjuna, joka ehtisi 24 tunnin aikana, eli ennen seuraavaa yötä, jonnekin Espanjan tienoille asti. Tämä vaatisi tietysti, että tuo juna priorisoitaisiin kaiken muun liikenteen edelle, mutta tekninen mahdollisuus tuohon on jo nyt. Jos sille saataisiin esim. 180 km/h keskinopeus läpi Euroopan (eivät lentokoneetkaan pysähtele Ruotsin ja Espanjan välillä, ja niiden matkustajamäärä on samaa luokkaa), silloin 24 tunnissa ehtisi 4320 km päähän.

Tukholmasta Lissaboniin on maanteitä pitkin 3700 km, eli varmasti ainakin koilliseen Espanjaan asti ehtisi 24 h aikana. Vaikkapa Madridiin on 3200 km Tukholmasta (maanteitä), eli 24 h aikana tuo ajettuna tuo tekisi n. 130 km/h keskinopeudeksi. Mikä on oikeasti aika vähän, kun isoin osa matkasta onnistuu vähintään 200 km/h, eikä välipysähdyksiä juuri tarvita.
tallennettu

Matkustaminen on kallista. Paitsi jos päättää olla maksamatta majoituksesta. Jee!
Daniel Preiss
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 64


« Vastaus #2 : Maaliskuu 31, 2021, 22:04:49 »

Kun se Rail Baltica on joskus valmis, ehkä 2030 luvalla, sitten menään tästä erillä tasolla ja junalla matkustaminen Suomesta Keski-Europaan helpotaa huomatavasti.
Tällä hetkellä se on liian hankala ja hidas matkusta junalla Baltian kautta. Ja arkipäivänä se ei oo edes mahdolista.

Laiva Turku-Tukholma, ja sitten bussilla matka satamasta Tukholmaan rautatieasemalle on myöskin liian hidas että se olis lentoliikennelle hyvä vaihtoehto jos halutaan jatkaa matka Keski-Europalle. Kyllä itse on monta kerta jo matkustanut tällä reitillä  Virnistää
tallennettu
Kari Juntunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 55


« Vastaus #3 : Maaliskuu 31, 2021, 22:46:14 »

Välillä Kaunas - Białystok kulkee juna nykyään joka päivä, ei pelkästään viikonloppuisin.
Puolan puolelta Kaunasiin asti jatkuu nykyään rata 1435 mm raideleveydellä.
Bialystokissa on yhteys IC -junalla Varsovaan/Varsovasta.
Kaunas 08:10 - Białystok 11:30 / 11:35 - Warszawa Centralna 14:10.
Warszawa Centralna 13:55 - Białystok 16:19/16:40 - Kaunas 22:20.
Kaunasista Vilnaan kulkee paikallisjunat.
Vilna-Riika bussilla, samoin Riika-Tallinna.
Harrastajille mieluisa Riga-Valga/Valga-Tallinn junayhteys onnistuu myös, sopiva vaihtoyhteys Valgassa on kerran päivässä latvialaisen ja virolaisen moottorijunan välillä.
tallennettu
Rainer Silfverberg
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 868


« Vastaus #4 : Huhtikuu 01, 2021, 10:14:07 »


Otin huvikseni tarkistuksen alle, miten pitkälle Suomesta pääsee vain YHDEN YÖN yli kestävällä matkalla.
Oletuksena silloin on että lähdetään aamulla Turusta tai junalla Tampereelta tai Helsingistä (Helsingistä pääsee vain ma-pe), mennään Vikingin päivälaivalla Turusta Tukholmaan ja jatketaan yöjunalla Malmöhön (se kulkee joka päivä paitsi lauantaisin).


Jos menee yölaivalla Turusta Tukholmaan ehtii teoriassa junaan joka lähtee Kööpenhaminaan n klo 7:30. (ei kulja joka päivä)
Sillä, ja monta kertaa vaihtaen ehtisi Müncheniin asti niin että perillä oltaisiin n klo 00:30. Lippukin makaisi vain n satasen DB:n sivujen mukaan. Mutta jos joku yhteys myöhöästyy niin lirissä ollaan jossain keskellä ei mitään keskellä yötä.

Paluumatka sitten hankalampi ja  kalliimpi.

tallennettu
Tuukka Ryyppö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 3078


« Vastaus #5 : Huhtikuu 01, 2021, 20:07:43 »


Otin huvikseni tarkistuksen alle, miten pitkälle Suomesta pääsee vain YHDEN YÖN yli kestävällä matkalla.
Oletuksena silloin on että lähdetään aamulla Turusta tai junalla Tampereelta tai Helsingistä (Helsingistä pääsee vain ma-pe), mennään Vikingin päivälaivalla Turusta Tukholmaan ja jatketaan yöjunalla Malmöhön (se kulkee joka päivä paitsi lauantaisin).


Jos menee yölaivalla Turusta Tukholmaan ehtii teoriassa junaan joka lähtee Kööpenhaminaan n klo 7:30. (ei kulja joka päivä)
Sillä, ja monta kertaa vaihtaen ehtisi Müncheniin asti niin että perillä oltaisiin n klo 00:30. Lippukin makaisi vain n satasen DB:n sivujen mukaan. Mutta jos joku yhteys myöhöästyy niin lirissä ollaan jossain keskellä ei mitään keskellä yötä.

Paluumatka sitten hankalampi ja  kalliimpi.



Jos DB:n sivut myyvät yhtenäisen lipun Tukholma-München, niin ei siinä missään lirissä olla myöhästyttäessä. Kunhan ekaan junaan ehtii. Jos illan viimeisestä junasta myöhästyy ilman omaa syytään, lipun myynyt taho on velvollinen järjestämään majoituksen, tai vähintään maksamaan sen. Plus, jatkoyhteyksien kanssa sama. Käytännössä tuo kai toimisi niin, että viimeisessä junassa, siinä vaiheessa kun on selvää että myöhästytään, otetaan yhteys konduktööriin, joka sitten järjestää DB:n puolesta majoituksen. Joissain huonoissa tapauksissa täytyy majoitus maksaa ensin itse - kohtuulliset kulukorvaukset saa kyllä täysimääräisinä!

Itse olen yöpynyt Kööpenhaminassa DB:n piikkiin vuonna 2008, kun juna Berliini-Köpis oli myöhässä, eikä Öresundståg halunnut odottaa varttia.
tallennettu

Matkustaminen on kallista. Paitsi jos päättää olla maksamatta majoituksesta. Jee!
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Ulkomaat  |  Aihe: Junayhteydet Suomesta muualle Eurooppaan yhdessä yössä.  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina