Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: U-juna hajosi kaupungin kallion tunneliin  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Antti Posti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 29


« : Joulukuu 14, 2009, 22:37:01 »

Olin tänään menossa huopalahdesta kauklahteen junalla.

17.38 Helsingistä lähtenyt U-juna saapui täysin normaalisti ajallaan 17.46, jarrutus kyllä meni hieman pitkäksi, lähti liikkeelle sutien. Kaikki normaalisti (ilman sutimisia enempää) Espooseen saakka.

Espoosta lähti taas sutien, mutta liikkeelle kuitenkin. Noin 3 sekunnin kaasuttamisen jälkeen loppui kaasutus ja juna vain valui kunnes lopulta pysähtyi, tunneliin.

Kuulutus, mies ääni kuulutti: "Pahoittelemme häiriötä. Olemme pysähtyneenä teknisen vian vuoksi. Meillä on käynnistysvaikeuksia. Tehot hävisivät koneesta ja yritämme korjata."
Sen jälkeen kokoloppuajan kuului noin minuutin välein samanlainen ääni kuin normaalisti samin liikkeelle lähtiessä, mutta kuulosti vain yks kertaisesti että ei ole tehoja eikä hievahtanut mihinkään. Muutaman kerran kuulosti, että oli laskenut virroittimen ja nostanut sen taas.
Parin minuutin päästä: "Emme vieläkään saa tehoja, pahoittelemme yritämme korjata."

n.25min päästä: "Emme saa tehoja, odotamme ohjeita kulunvalvonnasta, pahoittelemme häiriötä."

siitä pari minuuttia: "Noniin nytten on toinen yksikkö tulossa hakemaan odotamme, että se ajaa tuohon perään ja yritämme päästä sen moottorilla kauklahteen."

siitä noin 5min, kolmas yksikkö tömähti peräämme, kiinnittivät sitä 2min.

Sitten taas yritti käynnistää, ei onnistunut, toisella kerralla sitten päästiinkin jo 3metriä ja pysähdyttiin, kolmas kerta toden sanoi yhden moottorinvoimin kauklahteen.

Kuulutus: "Pääsimme liikkeelle, emme jatka kirkolle, pyydämme matkustajia poistumaan. Pääsette jatkamaan raiteelta 2

Kauklahteen saavuimme E-junan raiteelle 3, n. 35minuuttia myöhässä (18.05 aikataulu, saapui n. 18.40), sama U-juna+ylimääräinen yksikkö lähti lähes heti U-junana takaisin Helsinkiin.

Kirkkonummen puoleisestä päästä lähtien kokoonpano oli: Sm2 6293 + Sm1 6014 ja apuun tullut Sm2 6051 Helsingin puoleisessa päässä.

Että sellainen matka tuli tehtyä Hymyilee Kellään enempää tietoa tapauksesta? Meni varmaankin ilmalan varikolle korjattavaksi? Vaiko Hyvinkäälle?

*edit* otsikon kirjoitusvirhe korjattu hajosin --> hajosi
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 15, 2009, 14:00:59 kirjoittanut Antti Posti » tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #1 : Joulukuu 15, 2009, 06:57:52 »

Ihan kiva tarkka selostus junan hajoamisesta!
Kiitos tästä! Hymyilee
tallennettu
Laura Jänis
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 117


« Vastaus #2 : Joulukuu 15, 2009, 08:51:39 »

Mukava kuulla, että joissain tapauksissa matkustajillekin ilmoitetaan syy pysähtymiseen ja tilanteen edetessä tiedotetaan.  Hymyilee leveästi

Omalle kohdalle moista ei ole sattunut, vaikka monesti olen junassa istunut keskellä metsää ja millon missäkin, missä ei olisi pitänyt. Kerran taisivat mainita, että kohta jatketaan, muulloin ei ole tullut mitään tiedotusta.
tallennettu
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2909


« Vastaus #3 : Joulukuu 15, 2009, 10:13:06 »

Omalle kohdalle moista ei ole sattunut, vaikka monesti olen junassa istunut keskellä metsää ja millon missäkin, missä ei olisi pitänyt. Kerran taisivat mainita, että kohta jatketaan, muulloin ei ole tullut mitään tiedotusta.

"Metsän keskellä" seisomiset ovat yksiraiteisilla rataosilla aivan normaalia liikenteenhoitoa, eikä mitään poikkeuksellista. Ei bussikuskikaan kuuluta joka kerta, kun seistään liikennevaloissa.
tallennettu
Jarkko Korhonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 517


« Vastaus #4 : Joulukuu 15, 2009, 11:01:15 »

Oma kokemukseni taas kaukojunista on että kuski(?) tai konduktööri on usein kuuluttanut tyyliin "odotamme vastaantulevaa junaa". Nykyään tosin matkustan erittäin harvoin kaukojunissa, mutta kokemuksia on todella paljon v. 95-2002. Mielestäni asiallista palvelua, sillä usein junan pysähtyminen keskelle ei mitään on perusmatkustajalle erikoista. Lähinjunassa ei linjalle pysähdyksistä juuri huudella eikä se Linnunlaulussa puoli minuuttia seistessä olekaan tarpeen.
tallennettu
Laura Jänis
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 117


« Vastaus #5 : Joulukuu 15, 2009, 11:26:05 »

Omalle kohdalle moista ei ole sattunut, vaikka monesti olen junassa istunut keskellä metsää ja millon missäkin, missä ei olisi pitänyt. Kerran taisivat mainita, että kohta jatketaan, muulloin ei ole tullut mitään tiedotusta.

"Metsän keskellä" seisomiset ovat yksiraiteisilla rataosilla aivan normaalia liikenteenhoitoa, eikä mitään poikkeuksellista. Ei bussikuskikaan kuuluta joka kerta, kun seistään liikennevaloissa.

Ei oltu valoissa, eikä muitakaan normaaleja pysähdyksiä, sen verta tiedän näistä asioista. Jälkeenpäin monesti kuulin mikä oli vikana (eräskin kerta mummeli oli pomppinut toisen junan alle ja aiheuttanut siten häiriön junaliikenteeseen).
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #6 : Joulukuu 19, 2009, 14:37:07 »

Noista junansisäisistä kuulutuksista: Viime vuosina olen matkustanut melko vähän, mutta useamman kerran on tullut junahenkilökunnalta tiedotteita jos on esim jokin poikkeava pysähdys. Vielä on myös huumorimiehiä linjalla: Toijalan ja Viialan yhdistymisestä Akaan kaupungiksi ei ole monta vuotta, joten tapaus ei voi kovin vanha. Ämyristä kuului jotenkin tähän tapaan: Esiin tulee mutkan takaa pieni kylä nimeltänsä Akaa.. On myös kehoitettu katsomaan oikealle koska pellolla on hirviä jne. Silloin ennenvanhaan kun kaikenmaailman audiotekniikkaa ei ollut, konnareilla oli tapa rientää läpi junan kertomassa poikkeavista asioista.
tallennettu
Timo Valtonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 414


« Vastaus #7 : Joulukuu 19, 2009, 17:25:01 »

Eilen Tukholmassa tuli niin paljon lunta, että tunnelpaanan juna hyytyi maanpintaosuudella jonnekin Fittjan tienoille. Perässä tulleessa junassa kuulutettiin, että juna kääntyy takaisin Masmosta, ja että "ni som skulle vidare hade otur idag." - Ei puhettakaan korvaavista busseista tms.
tallennettu
Tuukka Ryyppö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 3078


« Vastaus #8 : Joulukuu 22, 2009, 00:15:37 »

Tänään tuli S-junassa Helsingistä Pasilaan raahustattessa kuulutus:
"Tässä kuljettaja. Odotamme noin minuutin verran raiteen vapautumista."

Sitten odotettiin ehkä 30 sekuntia ja jatkettiin matkaa. Luulen, että ilman kuulutusta matkustajat eivät olisi edes kunnolla tajunneet junan kulun viivästyvän. Silti, hyvää palvelua tuokin. Ainakaan siitä ei haittaa ollut, ja on hyvä että kuljettajalla on asenteena että kaikista viivästyksistä tiedotetaan! Hymyilee
tallennettu

Matkustaminen on kallista. Paitsi jos päättää olla maksamatta majoituksesta. Jee!
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: U-juna hajosi kaupungin kallion tunneliin  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina