Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR vaihdattaa toisen valmistajan maksupäätteet 120 lippuautomaattiin  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Juha Paulavuo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 551


« : Syyskuu 08, 2010, 06:54:23 »

VR on kyllästynyt jatkuviin ongelmiin. Tänä syksynä yhtiö vaihdattaa uudet, toisen valmistajan maksupäätteet kaikkiin 120 lippuautomaattiinsa ympäri Suomen. Vasta vuoden alussa hankittujen automaattien maksukortinlukijat ovat reistailleet koko kesän ja ovat kaiken lisäksi vaikeita huoltaa.

Ongelmia on ollut Tampereen lisäksi esimerkiksi Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Oulussa. Koska automaatit on hankittu vasta vuoden alussa, niiden takuu on vielä voimassa.
Automaatin maksupääte on samanlainen kuin vähittäiskauppojen uudet maksukortinlukijat.

Laitteiden huolto on kestänyt pitkään, sillä päätteet pitää lähettää Englantiin huollettavaksi.

aamulehti
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #1 : Syyskuu 08, 2010, 09:38:30 »

Ihan jees jos näin tapahtuu. Mun mielestä ja mun kropalle (182 cm, 78 kg, vesimies, Vantaa) uudet lippuautomaatit olivat täysin vessasta: joko ne olivat liian matalia tai sitten näytöstä ei saanut suorassa auringonpaisteessa mitään tolkkua. Kokonaan oma lukunsa oli tuo korttilukija ja sen käsittämätön suunnittelu.

Jos joku VR:llä kuuntelisi joskus asiakkaan mielipidettä tai ehdotusta, sanoisin että rasti ruutuun-systeemi paikkavalinnassa voisi olla ihan näppärä juttu. Toisin sanoen, automaatti ja/tai nettivaraus voisi näyttää vaunukartan ja asiakas voisi siitä ruksia itselleen mieleisen vapaan paikan itselleen sopivimmasta vaunusta. Kyselin tätä VR:ltä joskus muutama vuosi sitten, mutta VR:n kanta oli se, että vaunukarttoja ei julkaista. Mahtaako syy olla se, etteivät kilpailijat vahingossakaan näe, millaisin kokoonpanoin VR juniaan ajelee...
tallennettu
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2909


« Vastaus #2 : Syyskuu 08, 2010, 11:24:04 »

Kyselin tätä VR:ltä joskus muutama vuosi sitten, mutta VR:n kanta oli se, että vaunukarttoja ei julkaista. Mahtaako syy olla se, etteivät kilpailijat vahingossakaan näe, millaisin kokoonpanoin VR juniaan ajelee...

Joku kommunikaatiokatkos on varmaankin jossain välissä käynyt, vaunukartathan näkyvät VR:n aivan itse julkaisemassa vaunukuvastossa. Lisäksi aikataulukirjoissa näkyy junien tyypilliset kokoonpanot, joiden palvelusymboleita ja vaunukuvastoa vertailemalla pystyy tasan tarkkaan päättelemään, millaisesta vaunusta on kyse. Eli siis peruskokoonpanot ovat IC2-junissa Helsingistä lukien Edb-Edfs-Ed-Ed, ja IC-junissa Edb-Ed-Eds-Rx-Ex-Expt. (Oikeudet muutoksiin pidätetään.)
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #3 : Syyskuu 08, 2010, 13:49:29 »

Minkähän valmistajan maksupäätteet noissa vekottimissa on?
tallennettu
Juha Paulavuo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 551


« Vastaus #4 : Syyskuu 08, 2010, 14:23:20 »

Minkähän valmistajan maksupäätteet noissa vekottimissa on?

 Ei mainittu lehtijutussa, taitaa olla "yrityssalaisuus"  Virnistää
tallennettu
Heikki Piirainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 456


« Vastaus #5 : Syyskuu 08, 2010, 16:18:34 »

Minkähän valmistajan maksupäätteet noissa vekottimissa on?

Verifonen, kertoo Kauppalehden taannoinen juttu.
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1081


« Vastaus #6 : Syyskuu 08, 2010, 20:31:32 »

Ihan jees jos näin tapahtuu. Mun mielestä ja mun kropalle (182 cm, 78 kg, vesimies, Vantaa) uudet lippuautomaatit olivat täysin vessasta: joko ne olivat liian matalia tai sitten näytöstä ei saanut suorassa auringonpaisteessa mitään tolkkua. Kokonaan oma lukunsa oli tuo korttilukija ja sen käsittämätön suunnittelu.

Mataluus osittain johtunee siitä, että on olemassa erinäköisiä esteettömyysdirektiivejä joita pitää noudattaa.

Lainaus
Jos joku VR:llä kuuntelisi joskus asiakkaan mielipidettä tai ehdotusta, sanoisin että rasti ruutuun-systeemi paikkavalinnassa voisi olla ihan näppärä juttu. Toisin sanoen, automaatti ja/tai nettivaraus voisi näyttää vaunukartan ja asiakas voisi siitä ruksia itselleen mieleisen vapaan paikan itselleen sopivimmasta vaunusta. Kyselin tätä VR:ltä joskus muutama vuosi sitten, mutta VR:n kanta oli se, että vaunukarttoja ei julkaista. Mahtaako syy olla se, etteivät kilpailijat vahingossakaan näe, millaisin kokoonpanoin VR juniaan ajelee...

Ehkä tämä olisi helppoa, mikäli kaikki olisi vuosia sitten tehty tekniikalla jota ei ollut silloin olemassa. Mutta onneksi tekniikka kehittyy ja monenlaista tulee tapahtumaan tähänkin liittyen.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR vaihdattaa toisen valmistajan maksupäätteet 120 lippuautomaattiin  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina