Rautatiet ja harrastus  |  Yleinen keskustelu  |  Aihe: 12-vuotias tyttö nukkui ohi aseman  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
[Tunnus poistettu]
Vieras
« : Kesäkuu 19, 2011, 22:39:45 »

Tämä uusavuttomuus hämmentää kerta toisensa jälkeen: tuoreimmassa Matkaan-lehdessä on juttu 12-vuotiaasta mimmistä, joka oli miltei mennyt shokkiin siitä, kun hän oli nukkunut asemansa ohi. Jutussa mainitaan juna nro 911, jonka tuloaika Jyväskylään on klo 13.41. Näin ollen mistään yliväsymyksestäkään ei voi olla kyse, eikä tommonen kakstoistavuotinen pirpanakaan voi todennäköisesti kärsiä rapulasta ja nukkua siten onnensa ohi.

Itselläni on kännykkä, jonka voi laittaa herättämään väsymystilanteessa vaikkapa viisi minuuttia ennen laskettua aikaa.

Se mitä haluan painottaa, on se, että ite oon lentänyt kotimaanlentoja yksin 7-vuotiaana ja kansainvälisiä lentoja 10-vuotiaana. Samoin olen matkustanut itekseni junalla kotimaassa 9-vuotiaasta alkaen, enkä koskaan ole mennyt paniikkiin, vaikka asia jos toinenkin olisi mennyt pieleen, enkä silti ole mitenkään erityinen ihminen, vaan aivan tavallinen taatelin tallaaja. Jotenkin naurattaa tommonen, että jos mennään asemalla "vituiksi", niin mitä sitten? Kyllä nyt joku ratkaisu siihen varmasti löytyy, eikä elämä -varsinkaan 12-vuotiaan sellainen- siihen lopu.

Hysteria on jees, mutta vain Olympiastadionilla ja toki myös Dingon edessä. Järjen käyttö on toki aina sallittu, kuten myös maantiedon tuntemus; Jyväskylä on tässä ja tässä on Pieksämäki.


* Lapsi.jpg (176.91 kilotavua, 939x541 - tarkasteltu 498 kertaa.)
tallennettu
Juha Liimatta
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 293


« Vastaus #1 : Heinäkuu 06, 2011, 20:32:46 »

Olen samaa mieltä. Jos 12-vuotias joutuu keskellä päivää ao. tilanteessa paniikkiin on jotain vialla. Lapselle olisi esim. voinut ennen matkaa kertoa, että jos jotain ns. sattuu, voi kääntyä vaikka konnarin puoleen. Epäilen, että kyseessä on ylisuojattu lapsi.
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1081


« Vastaus #2 : Heinäkuu 06, 2011, 20:55:12 »

Tämä uusavuttomuus hämmentää kerta toisensa jälkeen: tuoreimmassa Matkaan-lehdessä on juttu 12-vuotiaasta mimmistä, joka oli miltei mennyt shokkiin siitä, kun hän oli nukkunut asemansa ohi. Jutussa mainitaan juna nro 911, jonka tuloaika Jyväskylään on klo 13.41. Näin ollen mistään yliväsymyksestäkään ei voi olla kyse, eikä tommonen kakstoistavuotinen pirpanakaan voi todennäköisesti kärsiä rapulasta ja nukkua siten onnensa ohi.

Itselläni on kännykkä, jonka voi laittaa herättämään väsymystilanteessa vaikkapa viisi minuuttia ennen laskettua aikaa.

Turha pohtia mistä syytä joku lapsi on nukahtanut. Missään ei puhuta shokista tai paniikista, ainoastaan hätääntymisestä ja tipasta linssissä. Meistä ei varmaankaan kukaan tiedä mitä tuo tyttö ajatteli sillä hetkellä. Kännykästä akku loppu yms. Ja loppujen lopuksi meni kysymään konnarilta apua kuten täälläkin ehdotettiin.

Eli kuka teki ja mitä väärin?
tallennettu
Timo Valtonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 414


« Vastaus #3 : Heinäkuu 07, 2011, 10:13:22 »

Jos nyt väärintekemistä halutaan etsiä, niin mieleen tulee vain se, että tytön valmentaminen yksin junalla matkustamiseen on ollut puutteellista.

Nyt kaikki hyötyivät, tyttö, vanhemmat ja varsinkin lehti, joka sai positiivisen human interest artikkelin
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Yleinen keskustelu  |  Aihe: 12-vuotias tyttö nukkui ohi aseman  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina