Työmatkaihmettelyä

[Lauri Uusitalo]

Sattuneesta syystä matkustan työmatkani junalla Helsinkiin. IC-junissa ainakin on sellainen tapa, että n 8 minuuttia ennen asemaa aloitetaan ramppaaminen junan etupäähän. Mikä ajaa järkeviltä tuntuvat ihmiset tällaiseen mielettömään tekoon? Vai enkö vain ole ymmärtänyt tämän hienoutta ja olen jäänyt jostain kokemuksesta paitsi istuessani rauhassa laituriin asti?

[Timo Salminen]

IC-junissa ainakin on sellainen tapa, että n 8 minuuttia ennen asemaa aloitetaan ramppaaminen junan etupäähän.

Ehkä he haluavat kokea kävelevänsä aivan erityisen vauhdikkaasti?

Mutta oletko varma, että aikaraja on juuri kahdeksan minuuttia? Siis esimerkiksi, että Helsinkiin menevät nousevat paikoiltaan Käpylän paikkeilla?

Oma tapani on ollut joka junassa yleensä alkaa vetää takkia päälleni niin, että saan itseni lähtövalmiiksi suunnilleen junan saapuessa laituriin. Tämä hetki riippuu siis vahvasti vuodenajasta, talvella aikaisemmin, kesällä myöhemmin, syksyllä ja keväällä siltä väliltä.

[Tuukka Ryyppö]

Joillain saattaa vaihtoyhteys lähteä Helsingin asemalta niin, että he junan pituuden kävelemiseen kuluva muutama minuutti saattaa olla ratkaiseva tekijä. Useimpien kohdalla asian laita tuskin on näin.
Itse tykkään joskus rahjustaa junan etuosaan ajoissa, jotta toisaalta vältän ruuhkassa tungeksimisen ja toisaalta sen perässä maleksimisen. Kun pidän huolen että olen junan etuosassa ennen kuin käytävillä aletaan pomppia matkatavaroita tonkien, pääsen kätevästi junan toiseen päähän ja poistuessani etummaisesta ovesta ensimmäisenä ei edessäni ole ketään johon törmäillä. Tähän osatekijänä on tosin sekin, että kävelyvauhtini on hieman keskimääräistä nopeampi ja luontevalta tuntuvan kävelyvauhdin hidastaminen häiritsee jonkin verran.

Eli silloin kun itse tuollaista harrastan, minulla on joko aivan erityinen kiire, tai sillä kerralla sellainen fiilis, että tahdon oleilla omassa rauhassa ikään kuin kaupunkiani ympärilläni ei olisi.