Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR käynnistää veturihankinnat  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] 2 3 | Siirry alas Tulostusversio
Lari Nylund
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1439


« : Lokakuu 12, 2011, 13:44:31 »

VR käynnistää veturihankinnat

VR-konserni käynnistää 80 sähköveturin hankinnan lähikuukausina. Lisäksi hankinta sisältää option 97 sähköveturista. Vetureiden hankinta on historian suurin yksittäinen kalustoinvestointi VR-konsernissa.

Uusilla vetureilla korvataan käyttöikänsä päähän tulevat Sr1-veturit, jotka hankittiin pääosin 1970-luvulla Neuvostoliitosta. Uudet veturit edustavat uudenlaista tekniikkaa ja ovat myös entistä ympäristöystävällisempiä.

– Edellytämme, että teknologia on testattua ja luotettavaa ja osoittautunut kestäväksi suomalaisia olosuhteita vastaavissa olosuhteissa, VR-konsernin hankintajohtaja Simon Indola sanoo.

Hankittavien sähkövetureiden lopullinen määrä täsmentyy vielä. Määrään vaikuttaa muun muassa rataverkon sähköistyksen eteneminen, joka riippuu valtion panostuksista rataverkkoon. Ensimmäiset veturit otetaan koekäyttöön vuosina 2014–2015. Yhden veturin hinta on muutamia miljoonia euroja.

Sähköveturien hankinta on osa laajempaa investointihanketta, jonka aikana on jo tilattu uusia matkustajavaunuja. VR-konserni aikoo hankkia lähivuosina myös uusia dieselvetureita sekä ratapihakoneita. Kalustohankinnat eivät edellytä budjettirahoitusta, vaan ne rahoitetaan konsernin normaalilla tulorahoituksella ja tarvittaessa lainavaroin.

Lähde: http://www.vrgroup.fi/fi/vakiolinkit/VR-konsernitiedottaa/news_20111012142521.html
tallennettu
Valtteri Paakkari
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 428


« Vastaus #1 : Lokakuu 12, 2011, 14:09:30 »

Mahtaakohan sähkiksen mallista olla vielä tarkempaa tietoa?
tallennettu
Jukka P. T. Ruuskanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 181


« Vastaus #2 : Lokakuu 12, 2011, 14:09:43 »

Samaa kertoi myös Savon Sanomat: http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/vr-tilaa-80-uutta-veturia/710381
tallennettu
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2909


« Vastaus #3 : Lokakuu 12, 2011, 14:19:06 »

VR-konserni käynnistää 80 sähköveturin hankinnan lähikuukausina. Lisäksi hankinta sisältää option 97 sähköveturista.

Kaikki aiemmat arvelut ovat puhuneet n. sadasta sähköveturista (ja lisäksi sadasta dieselveturista), joten uskoisin tuossa käyneen tiedottajalle "pieni lapsus", ja oikeat luvut ovat luultavasti 80 veturia + 17 veturin optio (= yhteensä 97 veturia).
tallennettu
Simo Virtanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1684


« Vastaus #4 : Lokakuu 12, 2011, 14:22:50 »

Viimeistä edellisessä Tekniikan maailmassa eli numerossa 17/11 oli laaja katsaus VR:n veturihankitoihin ja tarjolla oleviin eurooppalaisiin vetureihin. Kyseisen jutun voi myös ostaa TM:n arkistosta kohtuulliseen 3 euron hintaan. http://tekniikanmaailma.fi/arkisto/
tallennettu
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2909


« Vastaus #5 : Lokakuu 12, 2011, 14:24:17 »

Mahtaakohan sähkiksen mallista olla vielä tarkempaa tietoa?

"-- käynnistää 80 sähköveturin hankinnan lähikuukausina." viittaa mielestäni siihen, että edes tarjouspyyntöjä ei ole vielä lähetetty, ne kun ovat osa hankintaprosessia.

Alan lehdissähän on pyörinyt ainakin seuraavia veturimalleja: Siemens Vectron, Bombardier Traxx, Alstom Prima II, Skoda 109E ja jokin puolalainen veturi.
tallennettu
Valtteri Paakkari
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 428


« Vastaus #6 : Lokakuu 12, 2011, 14:30:25 »

Mahtaakohan sähkiksen mallista olla vielä tarkempaa tietoa?

"-- käynnistää 80 sähköveturin hankinnan lähikuukausina." viittaa mielestäni siihen, että edes tarjouspyyntöjä ei ole vielä lähetetty, ne kun ovat osa hankintaprosessia.

Alan lehdissähän on pyörinyt ainakin seuraavia veturimalleja: Siemens Vectron, Bombardier Traxx, Alstom Prima II, Skoda 109E ja jokin puolalainen veturi.
Ahaa, ymmärsin tekstistä, että lähikuukausina tehdään tilaus valmistajalle vetureista. Kiitos tiedosta, Topi!
tallennettu
Tuukka Ryyppö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 3078


« Vastaus #7 : Lokakuu 12, 2011, 14:31:23 »

Osaisikohan NEVZ vielä valmistaa pienikokoisia sähkäreitä? Hymyilee
tallennettu

Matkustaminen on kallista. Paitsi jos päättää olla maksamatta majoituksesta. Jee!
Markus Räsänen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 271


« Vastaus #8 : Lokakuu 12, 2011, 14:45:23 »

Itse ihmettelen, VR:n tilauksen julkistamisessa sitä että, tilaus käsittää 80 kpl sähköveturia ja option 97 kappaleen lisäyksestä. Mutta tässä on se ihmetys? Mihin VR tarvitsee lähes 200 sähköveturia kokonaisuudessa? jos otetaan huomioon taloustilanne ja Suomen paperiteollisuuden alasajo ja kilpailijoiden tulo markkinoille, niin MIHIN TARVITAAN NÄIN MONTAA SÄHKÖLOKOMOA?! ja missä on tieto uusien dieselien tilauksesta?
tallennettu
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2336


« Vastaus #9 : Lokakuu 12, 2011, 15:26:43 »

Itse ihmettelen, VR:n tilauksen julkistamisessa sitä että, tilaus käsittää 80 kpl sähköveturia ja option 97 kappaleen lisäyksestä. Mutta tässä on se ihmetys? Mihin VR tarvitsee lähes 200 sähköveturia kokonaisuudessa? jos otetaan huomioon taloustilanne ja Suomen paperiteollisuuden alasajo ja kilpailijoiden tulo markkinoille, niin MIHIN TARVITAAN NÄIN MONTAA SÄHKÖLOKOMOA?! ja missä on tieto uusien dieselien tilauksesta?

Sr1-veturit poistuvat, joten veturien määrä ei nouse.
tallennettu
Joona Kärkkäinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 543


« Vastaus #10 : Lokakuu 12, 2011, 15:28:33 »

Osaisikohan NEVZ vielä valmistaa pienikokoisia sähkäreitä? Hymyilee
http://www.tmholding.ru/en/products/passazhirskie_gruzovye_elektrovozy_peremennogo_toka/ep1.html Eikös tässä olisi yksi hyvä kuusiakselinen? Muotoilukin olisi tutunoloinen.
tallennettu
Kimmo Säteri
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 237


« Vastaus #11 : Lokakuu 12, 2011, 15:56:10 »

Itse ihmettelen, VR:n tilauksen julkistamisessa sitä että, tilaus käsittää 80 kpl sähköveturia ja option 97 kappaleen lisäyksestä. Mutta tässä on se ihmetys? Mihin VR tarvitsee lähes 200 sähköveturia kokonaisuudessa? jos otetaan huomioon taloustilanne ja Suomen paperiteollisuuden alasajo ja kilpailijoiden tulo markkinoille, niin MIHIN TARVITAAN NÄIN MONTAA SÄHKÖLOKOMOA?! ja missä on tieto uusien dieselien tilauksesta?

Sr1-veturit poistuvat, joten veturien määrä ei nouse.
Uudemmissa vetureissa on todennäköisesti myös tehoa enemmän kuin Sähkö-Rys...siis Sr1:ssä, joten jotkut aiemmin Sr1 -parivetoina vedetyt junat voitaneen jatkossa vetää yhdellä uudella sähkärillä.
tallennettu
Mika Hakala
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 405


« Vastaus #12 : Lokakuu 12, 2011, 16:18:51 »

Vr nykyaikaisen toimintajärjestelmänsä mukaan tilaa sellaisen raskaan kaluston, joilla se voi verukkeenaan lopettaa asiakassuhteita tietyiltä rata/pistoraide osilta.

Kohta on taas jokun Merja Kyllönen tuppukylästä ministeriössä vaatimassa henkilöliikenteen kilpailulle vapautumisen lykkäystä parillakymmenellä vuodella.
tallennettu
Harri Junttila
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1596


« Vastaus #13 : Lokakuu 12, 2011, 16:29:59 »

Hieman huumorilla tuumattuna toivottavasti hankintaporukka kiertää Italian tarpeeksi kaukaa Hymyilee
tallennettu
Simo Virtanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1684


« Vastaus #14 : Lokakuu 12, 2011, 16:38:19 »

Vr nykyaikaisen toimintajärjestelmänsä mukaan tilaa sellaisen raskaan kaluston, joilla se voi verukkeenaan lopettaa asiakassuhteita tietyiltä rata/pistoraide osilta.

Teknarissa oli taulukossa jokin veturityyppi, jonka massat olivat 130 tonnin tuntumassa. Sillä saisi mukavasti perusteltua rataosien lakkauttamisia.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #15 : Lokakuu 12, 2011, 17:22:08 »

VR käynnistää veturihankinnat
Kalustohankinnat eivät edellytä budjettirahoitusta, vaan ne rahoitetaan konsernin normaalilla tulorahoituksella ja tarvittaessa lainavaroin.
Lähde: http://www.vrgroup.fi/fi/vakiolinkit/VR-konsernitiedottaa/news_20111012142521.html

Budjettirahoitusta?

Ei kai mikään kilpailluilla markkinoilla (ainakin teoriassa) toimiva osakeyhtiö oikeasti edellytä hankinnoilleen budjettirahoitusta - jos siis tiedotteessa tarkoitetaan rahoitusta valtion budjetista.

Olettaisin, että tämän kokoluokan hankinnan tulisi näkyä kuitenkin VR-Yhtymä Oy:n omassa tulo- ja menoarviossa eli budjetissa tavalla tai toisella rahoitettavana hankintana - tapahtuu hankinta ja sen rahoitus sitten vaikka käteisvaroin tms.

Virnistää
tallennettu
Jorma Toivonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1410


« Vastaus #16 : Lokakuu 12, 2011, 21:22:46 »

Olisikohan tuo puolalainen vaihtoehto "Dragon" http://vaunut.org/kuva/65670 ? 130tn:a jaettuna kuudelle akselille on noin 21,5tn, suunnilleen sama kuin nykyisillä 4-akselisilla sähkäreillämme. Kitkapaino lisääntyisi yli 40tn:lla - voisi olla melko ratkaiseva lisäys käytännön vetokyvylle.
tallennettu
Toni Aitta
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 68


« Vastaus #17 : Lokakuu 12, 2011, 22:10:27 »

Dieseleissä oli TM:n mukaan muistaakseni ainakin EMD series 66 (JT42CWR), Vossloh Euro 4000 & Vectron. Sähkäreissä ainakin Siemens Vectron, Bombardier Traxx, Alstom Prima II, Skoda 109E. En muista kaikkia ulkoa ja ko. lehti on 200km päässä.
tallennettu
Riku Outinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 882


« Vastaus #18 : Lokakuu 12, 2011, 22:32:45 »

 Asiasta vähän sivuun mutta en muista onko tätä vaihtoehtoa missään esitelty, kuitenkin jos  raskasta 25 tonnin akselipainon omaavaa veturia etsittäisiin vaikkapa Vus tai Vna tavaraliikenteeseen niin ylivoimainen valinta olisi HXD3B! Kuva: http://www.zacliu.com/wp-content/uploads/2009/05/hxd3b_9600kw_600.jpg
Tietoja:
Valmistettu Kiinan rautateille. Suunnittelu Bombardier
Perustuu Iore-sähköveturiin, mutta tekniikkaa muutettu uudemmaksi(GTO->IGBT)
Teho 9600 kw
Paino 150 tn, Pyörästö Co'Co' Akselipaino 25 tn
Vetovoima lähdössä 570 kN, jatkuva 506 kN 68 km/h asti

Vaikuttavaa eikö?  8)

http://en.wikipedia.org/wiki/China_Railways_HXD3B
tallennettu
Jorma Toivonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1410


« Vastaus #19 : Lokakuu 12, 2011, 22:58:52 »

Siinäpä todellinen vaihtoehto - Bombardierilla tuskin olisi ongelmia suunnitella 3-akselista teliä nopeudelle 200km/h (näitähän taitaa jo olla...).
tallennettu
Johannes Erra
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 243


« Vastaus #20 : Lokakuu 12, 2011, 22:59:37 »

Lienee selvää, että Sr3 tulee olemaan neliakselinen veturityyppi ja Bombardierin TRAXX-veturin ja Siemensin Tauruksen kaltainen ominaisuuksiltaan (ellei peräti jompi kumpi mainituista). Jonkin verran Suomessa on edelleen tavarajunia, jotka ovat yhdelle sellaiselle veturille liian raskaita, mutta tämä silti tuskin tarkoittaa, että kuusiakselisia vetureita kannattaisi hankkia. Sen enempää asiasta tietämättä sanoisin mutuna, että tähän hankintaan niitä ei ainakaan sisälly, vaikka tulevaisuudessa tilanne voisikin olla toinen. Yhtenäisen sarjan tuomat skaalaedut ovat huomattavat.
tallennettu
Kimmo T. Lumirae
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1318


« Vastaus #21 : Lokakuu 13, 2011, 02:27:06 »


Ei.  8)
tallennettu
Juha Kutvonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 543


« Vastaus #22 : Lokakuu 13, 2011, 07:52:27 »

VR käynnistää veturihankinnat
– Edellytämme, että teknologia on testattua ja luotettavaa ja osoittautunut kestäväksi suomalaisia olosuhteita vastaavissa olosuhteissa, VR-konsernin hankintajohtaja Simon Indola sanoo.

Lähde: http://www.vrgroup.fi/fi/vakiolinkit/VR-konsernitiedottaa/news_20111012142521.html

Tämä vaatimus rajaa veturivaihtoehtoja huomattavasti. Käytännössä Pohjolassa testattuja vetureita ovat ainoastaan ruotsalaisen Hectorrailin Bombardier Traxx ja Siemens ES 64. Nekin taitavat pääasiassa liikkua Etelä-Ruotsissa.
tallennettu

Offlinessa vuodesta 1967
Toni Aitta
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 68


« Vastaus #23 : Lokakuu 13, 2011, 08:45:01 »

Eikö Norja tilannut taannoin TRAXX:eja? ES64 taitaa olla nykyää mallia Vectron, vai valmistetaanko sitä nykyään. Ja ER20 versioita on Liettuassa käytössä.
tallennettu
Simo Virtanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1684


« Vastaus #24 : Lokakuu 13, 2011, 09:02:14 »

VR käynnistää veturihankinnat
– Edellytämme, että teknologia on testattua ja luotettavaa ja osoittautunut kestäväksi suomalaisia olosuhteita vastaavissa olosuhteissa, VR-konsernin hankintajohtaja Simon Indola sanoo.

Tämä vaatimus rajaa veturivaihtoehtoja huomattavasti. Käytännössä Pohjolassa testattuja vetureita ovat ainoastaan ruotsalaisen Hectorrailin Bombardier Traxx ja Siemens ES 64.

Kyllä kai Siperian oloihin testatut toimivat Suomessakin?
tallennettu
Sivuja: [1] 2 3 | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR käynnistää veturihankinnat  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina