Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: "Jäähyväisjuopottelu" sotki Münchenin junaliikenteen  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Tuukka Varjoranta
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 493


« : Joulukuu 11, 2011, 18:07:09 »

"HELSINGIN SANOMAT

Tuhansien nuorten joukkojuomingit sekoittivat Münchenin paikallisjunaliikenteen sunnuntain vastaisena yönä ja aiheuttivat viivästyksiä, sotkua ja vahinkoja, Süddeutsche Zeitung kertoi sunnuntaina.

Kyseessä oli "jäähyväisjuopottelu" sen takia, että alkoholinkäyttö on sunnuntaista lähtien kielletty miljoonakaupungin nopeissa paikallisjunissa, S-Bahnissa.

Kutsua tapahtumaan oli välitetty Facebookin kautta. Poliisin mukaan noin 2 000 osallistui. Tiettävästi kukaan ei loukkaantunut.

Juna-asemia jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti ja junissa olutpullo kourassa möykkäävä nuoriso kulki vaunusta toiseen, baijerilaislehti kuvasi.

Münchenin poliisi aloittaa päämöykkäreiden ja viestin välittäjien kuulustelut. Monet tunnistaa helposti valvontakameroiden kuvista.

"Hauskaa oli vain juhlijoilla" ja jäljet ovat sellaiset, että ne hyvin kelpaavat kiellon perusteiksi, lehti kommentoi. Samaa mieltä oltiin Facebookin jälkiarvioissa.

"Pitäkää hauskaa oikeudessa", yksi kirjoittaja toivoi.

Hyvää oli kuitenkin joidenkin mielestä se, että monet olivat ostaneet vuorokausilipun, jos eivät aiemmin olleet joukkoliikenteen kanta-asiakkaita.

Jatkossakin paikallisjuniin voi toki tulla juopuneena, juoda vain ei saa. Münchenin busseissa ja metrossa juominen on ollut kiellettyä jo vuodesta 2009.

Baijerilainen olut ja etenkin Oktoberfestin aikana täyttyvä juottamo Hofbräuhaus ovat luoneet Münchenille maineen joviaalien juojien kaupunkina."

http://www.hs.fi/ulkomaat/J%C3%A4%C3%A4hyv%C3%A4isjuopottelu+sotki+M%C3%BCnchenin+junaliikenteen/a1305551180913
tallennettu

Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: "Jäähyväisjuopottelu" sotki Münchenin junaliikenteen  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina