Toki ryysyistä rikkauksiin -tarinoita riittää viihteessä ja liike-elämässä.
Myös eräs William Henry Gates naputteli 1970-luvun lopulla ystävänsä Paul Allenin kanssa basic-tulkkia varhaiselle Altairille ja nyt Bill Gates on Microsoftin ansiosta maailman toiseksi (sic!) rikkain mies.
Joskus 16 vuotta sitten eräs Holopaisen Tuomas Kiteen lukiosta kävi näyttämässä nuottejaan tutulle nuorelle naiselle, joka ensin kieltäytyi yhteistyöstä, koska oli opiskellut klassista laulua eikä kevyttä musiikkia. Myöhemmin Nightwishistä on tullut maailmankuulu, eikä vähiten entisen laulajansa Tarja Turusen ansiosta.
Ja nyt joku (en uskalla sanoa että p**saukinen, niinpä en sano sitä) bussiyrittäjä, joka osti yhden auton ja ajaa sitä osan aikaa itse, uhoaa vielä joskus hoitavansa Helsingin lähiliikennettä, johon ei tietenkään tarvita henkilökuntaakaan kuin noin 500 ammattihenkilöä.
Ehkä. Kaikkihan on mahdollista. En ole jyrkkä, olen vain skeptinen.
