80-luvun kuvien skannaaminen

[Simo Virtanen]

En löytänyt haulla vinkkejä vanhojen kuvien skannaamisesta. Löytyisikö jostakin lyhyt oppimäärä aiheeseen? Joulunpyhinä oli aikaa plarailla vanhoja kuvia ja 80-luvulta olisi jonkin verran kuvia, jotka nyt haluaisin sähköiseen muotoon.

Käytössäni on tavallinen kopiokoneskanneri, mutta eikös niitä ole ihan valokuvaskannereitakin?

[Teemu Niinikorpi]

Itelläni on Canonin CanoScan 8400f muutaman vuoden takaa, eipä tuossa itseasiassa ole mitään ihmeellistä. Kuhan siinä aluksi kattelee et värit yms kohillaan ja antaa mennä. Aikaa vievää ja puuduttavaa hommahan se kyllä on.
Se mikä nyt kannattaa kattoo ettei millään järjettömällä tarkkuudella ala skannaa. Itse kun harjottelin niin ihmettelin et mikä kestää mutta tarkkuutena taisi olla jotain 1600dpi ja sen jälkeen kuva oli monta megaa. Mitään et pysty peruuttamattomasti mokaamaan että eikun kokeilemaan vaan.

[Kimmo T. Lumirae]

Hyllyllä odottelee säilössä joku 12000 diaa pääosin juuri 80-luvulta...Niistä on rautatiekuvia arvioni mukaan ehkä kolmannes ja niistä osa kotimaasta. Hommaa olisi tiedossa ihan mukavasti.

Mutta kun nyt puheeksi tuli, niin kertokaapa, minkälaisilla asetuksilla olette dioja skannanneet? Skanneri pitäisi olla ihan kelvollinen ja tietokoneessa on vääntöä käsitellä kuvaa, mutta mitä laittaisin arvoiksi? 300/600/900/1200 dpi vai jotain muuta? Ovathan digikuvatkin helposti 4000 x 3000 pikseliä.

[Harri Junttila]

Itse olen skannannut Epson Perfection 2400 photo skannerilla, diasta ja negatiivista skannatessani olen käyttänyt skannerin maksimi optista resoluutiota joka tuossa taisi olla sen 2400dpi koska dia/nega on sen verran pieni mekaanisesti niin saadan ihan hyvä määrä pisteitä kuvaan.
(toki koeskannauksia voi tehdä pienemmällä resoluutiolla jos hakee vaikka värisävyjä tms. kohdalleen)

[Teemu Niinikorpi]

Mä skannailin ns perhekuvia -70 luvulta ihan 600dpi arvolla ja punaisuuden korjauksella ja tuli aivan kuin uusia. Ja kyllä tuo 600-800dpi riittää hyvin normaalikäyttöön.

[Eljas Pölhö]

Skannauksessa kannattaa miettiä mihin niitä kuvia tarvitsee ja valita koko sen mukaan. Kuvaruudulle riittää paljon pienempi kuva kuin painotuotteisiin.

Minä skannailen lähes yksinomaan työasioita (siis kirjoihin tulevia kuvia) ja ajattelen kuvat siten, että ne ovat aina 300dpi lopullisessa koossa. Siten esim postikorttikoko (tähän skannaan useimmiten) on noin 1800 pistettä leveimmältä sivultaan. Diaskannauksessa se on skannaus 1200dpi:llä (tai 300dpi+400% suurennus). Hyvät kuvat skannaan pysty-A4:n levyisiksi ja niiden leveys on silloin 2400 pistettä (dian skannaus 1800dpi:llä tai 300dpi+600% suurennus). Äärimmäisen harvoin tarvitsen vaaka-A4:n levyistä kuvaa, jonka pidempi sivu on 3600 pistettä (dian skannaus arvolla 2400dpi tai 300dpi+800% suurennus). Tätä suuremmat suurennukset pitäisikin skannata rumpuskannerilla (suurennus tulee lähinnä kyseeseen, jos diasta haluaa täyden koon kuvan vain sen pienestä osasta)

Mitä suuremmaksi kuvan skannaa, sen pahemmin näkyvät dian tai negatiivin virheet, pöly ja naarmut.

Postikorttikokoisen 300dpi-kuvan kun muuttaa 200dpi-kuvaksi pitäen kuvan kokonaispikselimäärän ennallaan, saa näppärästi hyvälle tulostimelle sopivan pysty-A4:n levyisen kuvan tai vähän vielä pudottamalla lopullisen kuvan resoluutiota saa vaaka-A4 kuvan ja tulostimen jäljessä ei huomaa mitään eroa vaikka saman olisi tulostanut 3600 pikselin levyisestä kuvasta.

Kuvat kannattaa säästää esim tif-muodossa tai korkeimmalla mahdollisella jpg-laadulla. Viivapiirroksia ei kannata tallentaa jpg-muotoon, koska ne menettävät silloin lopullisesti terävyytensä. Jpg-pakkaus on palauttamaton. Tif-kuvien LZW-pakkaus sopii viivapiirroksille hyvin, koska se palauttaa kuvan alkuperäiseksi. PNG-tallennusmuoto käy myös hyvin.

[Tuukka Ryyppö]

Tiedonmurunen JPG-kuvasta:

Se pakkaa kuvadatan erityisen pienen tilaan, koska se jättää pois sellaisen materiaalin, jota ihmissilmä ei havaitse.

Jos on vaikkapa vierekkäin kaksi pistettä, joista toinen on 82% musta, toinen 82,01% musta ja kolmas 81,99% musta JPG-kuvaan tallennetaan tieto: "kolme 82% mustaa pistettä". Tietoa siis poistetaan turhana.
Häviöttömissä kuvaformaateissa, kuten TIF ja PNG, tuossa tiedostossa lukisi: "82% musta piste. 82,01 % musta piste. 81,99% musta piste", eli tallennustilaa noille kolmelle pisteelle tarvitaan melkein kolminkertainen määrä. (Melkein kolminkertainen siksi, että tieto "kolme mustaa pistettä" vie enemmän tilaa kuin tieto "musta piste", kun siinä on myös tuo lisäinformaatio "kolme".)

Samaten jos on kuva vaikka tiheälehtisen puun lehdistöstä ja siellä on vihreiden pikseleiden seassa yksi lehtien läpi näkyvä keltainen piste, se saatetaan vaihtaa vihreäksi jotta ei olisi niin paljon tallennettavaa. JPG-pakkaus siis tekee kustakin kuvan alueesta yksinkertaisemmin selitettävän.

JPG-pakkauksen peruuttamattomuus johtuu siitä, että tieosta "kolme 82% mustaa pistettä" on mahdotonta päätellä, onko joku pisteistä ehkäpä ollutkin vaikkapa 82,01 % musta ja jos on ollut, mikä kolmesta pisteestä se on ollut. Samaten on mahdotonta arvata, missä kohtaa puun lehvästöä on näkynyt yhden pikselin verran taustan keltaista aitaa tai että onko kyseinen aita ollut keltainen, sininen vai harmaa.

JPG-kuva on siis hirveän hyvä pakkausformaatti silloin, kun kyse on kuvasta, jossa on hirveä määrä kaikenlaista "sörsseliä", joka ei kuitenkaan ole itse kuvan kannalta kovin tärkeää. Ketään ei kiinnosta valokuvatun ihmisen kasvojen ihohuokosten tarkka sijainti vaan vain se, että sävyssä on sen verran vaihtelua, ettei se näytä luonnottomalta. Valokuviin JPG-formaatti siis on erinomainen.
Mutta, koska se on suunniteltu valokuviin, se toimii todella huonosti tasaisia suuria väripintoja tai selkeitä täysin yksivärisiä viivoja sun muita sisältävien kuvien kanssa. Tällaisten kuvien kanssa JPG-pakkaus saattaa ottaa yksinkertaistettavaksi alueeksi vaikkapa pienen neliönmuotoisen mustan alueen, jonka läpi menee harmaa viiva ja todeta: "Mustaa ja vähän harmaata". Ja sitten pakata jonkinlaisen sörsselin, jossa on mustaa ja vähän harmaata, mutta jossa suorasta viivasta onkin tullut peräkkäin hengaavien mikä minkäkin muotoisten harmaiden sörsselien sarja mustalla taustalla.
Valokuvassa saa ihan rauhassa olla sörsseliä, koska maailma nyt sattuu koostumaan sörsselistä. Viivapiirros saisi mielellään sisältää jotain tarkempaa kuin sitä sörsseliä. Viivapiirroshan ei ole kuvaus osasta maailmaa, vaan kuvaus siitä, millaisista sörsseleistä osa maailmaa tulisi luoda

[Tuukka Ryyppö]

PNG-formaatin ero vaikkapa BMP-formaattiin on sitten puolestaan tämä:

Jos on vaikkapa 5*3 pikselin kokoinen Viron lippua esittävä kuva, se näyttää BMP-formaatissa tältä:

Kuvan leveys viisi pikseliä. Kuvan korkeus kolme pikseliä. Sininen pikseli. Sininen pikseli. Sininen pikseli. Sininen pikseli. Sininen pikseli. Musta pikseli. Musta pikseli. Musta pikseli. Musta pikseli. Musta pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli.

PNG-formaatissa sama näyttää tältä:

Kuvan leveys viisi pikseliä. Kuvan korkeus kolme pikseliä. Viisi sinistä pikseliä. Viisi mustaa pikseliä. Viisi valkoista pikseliä.

PNG-pakkaus siis hoksaa, milloin kuvasta on löydettävissä selkeitä täysin yksivärisiä alueita ja kertoo niiden muodon ja koon.
Jos Suomen lippu piirretäisiin PNG:nä, se kai näyttäisi osapuilleen tältä:

Kuvan leveys 18 pikseliä. Kuvan korkeus 11 pikseliä.
Osa 1:
5*4 pikseliä kooltaan oleva suorakaide väriltään #18447e. 3*4 pikseliä kooltaan oleva suorakaide väriltään #ffffff. 10*4 pikseliä kooltaan oleva suorakaide väriltään #18447e.
Osa 2: 18*3 pikseliä kooltaan oleva suorakaide väriltään #18447e.
Osa 3: sama kuin Osa 1.

BMP:nä sama tiedosto näyttäisi tältä:

Kuvan leveys 18 pikseliä. Kuvan korkeus 11 pikseliä. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. #18447e pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli. Valkoinen pikseli.

PNG siis pakkaa, mutta häviöttömästi. Jokaisen yksittäisen pikselin alkuperäinen tarkka väri voidaan päätellä. JPG-formaatti pakkaa häviöllisesti, eli pikselin alkuperäistä väriä ei voi päätellä yhtään mistään, mutta voi olla varma, että se on "väriltään sinne päin ja osapuilleen oikealla kohdallakin". BMP-formaatti ei pakkaa yhtään millään tavalla.
Jos kuvassa on paljon _täysin_ yksivärisiä alueita, PNG on fiksu formaatti. Valokuvissa ei ole olemassa täysin yksiväristä aluetta edes, vaikka kuvattaisiin vitivalkoista tasaista seinää, koska silloinkin siinä seinässä on sitä sun tätä pikkiriikkistä sävyvaihtelua. Siksi JPG on kaikkiin valokuviin parempi valinta kuin PNG. Ja BMP on huono valinta, jos kuvassa on on enemmän kuin viisi pikseliä

Ylläolevat esimerkit ovat maallikon kirjoittamia yksinkertaistuksia, joiden tarkoitus on osoittaa asioiden perustoimintamalli, ei toimia teknisenä dokumentaationa.

[Tuukka Ryyppö]

Ainiin, tässä vielä Suomen lippu JPG-formaatissa:

Kuvan leveys 18 pikseliä. Kuvan korkeus 11 pikseliä. Alueen koko 4*4 pikseliä.
Valkoinen. Lähinnä sininen, vasemmalla vähän valkoista. Valkoinen. Valkoinen. Valkoinen.
Lähinnä sininen, alhaalla vähän valkoista. Sininen. Lähinnä sininen, alhaalla vähän valkoista. Lähinnä sininen, alhaalla vähän valkoista. Lähinnä sininen, alhaalla vähän valkoista.
Valkoinen. Lähinnä sininen, vasemmalla vähän valkoista. Valkoinen. Valkoinen. Valkoinen.

Tulisi tuostakin suunnilleen oikeannäköinen, mutta vain suunnilleen. Se ala-asteen opettajani, jonka mielestä korkeimman haluni olisi tullut olla kuolla lipun puolesta, olisi luultavasti pistänyt minut jälki-istuntoon tuollaisesta töherryksestä
JPG-pakkauksen suurpiirteisyyden voi itse valita. Sitä kutsutaan pakkauksen tehokkuuden valitsemiseksi. Mitä tehokkaammin pakkaat, sitä suurpirteisemmin kuva pakataan. Riittävän suurpiirteinen Suomen lippu voisi näyttää vaikka tältä: "Suorakaide, josta 65% on valkoista ja 35% sinistä. Eli eiköhän tuo sitten kaiken kaikkiaan ole todella vaalea sininen." Näyttää suunnilleen tältä.

[Kimmo T. Lumirae]

Tein ensimmäiset koeskannaukset 300dpi tarkkuudella ja ihan vorgia varten. Ainakaan lähitulevaisuudessa en todennäköisesti skannaa edes mainittavaa osaa koko arkistostani.

Kuvien puhdistuksen kanssa saattaa riittää ensimmäisten kuvien perusteella haastetta.

Skanneri siis CanoScan 4400F ja siinä oma softa, jonka asetuksia en kuitenkaan muuttanut. Käytän hyväkseni mahdollisuutta käyttää Photoshopia ja sillä näyttäisi olevan helppo kevyesti terävöittaa tai vaikka lisätä valoisuutta.

[Seppo Romana]

Tässä kohtaa jatkamme keskustelua kuvan http://vaunut.org/kuva/86607 herättämänä. En siis ota kantaa pikseleihin ja tallennusformaatteihin.

SKANNERI
Olen itse skannannut kymmeniä tuhansia dia- ja negatiivifilmejä, joista hyvin iso osa on rautatieaiheisia. Viimeeksi skannasin Ari Määttäsen jäämistöstä löytyneet toista tuhatta rautatieaiheeseen liittyvää kuvaa. Olen käyttänyt tässä touhussa Epson Perfection V700 tasoskanneria (hinta noin 600 euroa) , joka monien testien perusteella näyttää kovin hyvin pärjäävän "oikeille" filmiskannereille. Sen hyvä puoli on se, että kerrallaan se käsittelee 12 kinodiaa. Itse olen kuvannut jonkin verran myös 6x4.5 kokoista rullafilmiä, joita se nielee kuusi kerrallaan.

PÖLYN HALLINTA
Pölyn hallinta on varsinkin tasoskannerilla operoitaessa osoittautunut itselleni haasteelliseksi. Aloitan poistamalla originaalifilmin pinnalta siihen kiinni jääneet roskat antistaattisella tai mikrokuituliinalla. Nyt monet kauhistuvat, mutta varovainen liinan käyttö ei näyttäisi juurikaan vaurioittavan originaalia. Sen jälkeen olen kokeillut paineilmaa, ilmapumppua ja itse puhaltamista. Puhaltamisen olen tehnyt yhtäaikaa tasoskannerin lasille ja filmille. Ja kun toista puhdistaa, niin toiseen tarttuu salamannopeasti uutta pölyä. Jossakin vaiheessa on pakko todeta, että tämä riittää. Usein olen tuskastuneena tukeutunut myös skannerin mukana tulleeseen ohjelmaan, joka tunnistaa pölyn ja poistaa sen. Muutaman kuvan jälkeen olen aina kytkenyt pölynpoisto-ohjelman käytöstä, koska se ei osaa erottaa pölyä kuplavolkkarin valoista tai hiusta veturin kaiteesta. Nyt kerään rahaa voidakseni ostaa tänä vuonna markkinoille tulleen uudenlaisen filmiskannerin (n. 2.000 euroa), joka tunnistaa pölyn infrapunatekniikalla filmin pinnalta eikä muuta filmisisältöä. Onko jollakin kokemusta näistä uusista skannereista? Hasselbladilla on tietääkseni erinomainen ammattiskanneri, mutta hinta on tähtitieteellinen, n. 14.000 euroa.

PÖLYN POISTO DIGITAALISESTA KUVASTA
Kun kuvasta on poistettu pöly ennen skannausta kaikin keinoin, jää roskaa kuvaan silti yllin kyllin. Toki tälläkin sivustolla on keskusteltu siitä kuuluuko vanhoissa kuvissa ollakin roskia. Minun mielestäni ei kuulu, koska kuvanottohetkellä ei taivaalla roikkunut köydenpaksuisia hiuksia tai kymmenittäin pesäpallon kokoisia pölyhiukkasia. Sitten ryhdyn aikaa vievään manuaaliseen pölynpoistoon samalla kun odotan Epsonin skannaavan seuraavia filmiruutuja: Perheeni kutsuu tätä "tikuttamiseksi" hiiren sanoessa tik jokaisen pölyhiukkasen kohdalla. Jonkin 6x4,5 dian kohdalla olen käyttänyt useita tunteja yksittäisen kuvan siivoamiseen. Kun kuva on siisti siirryn sen värien käsittelyyn.

VÄRIEN HAPUILEVAA PALAUTTAMISTA
Käytän Macin omaa kuvankäsittelyohjelmaa Aperturea. Vaativissa tilanteissa tukeudun myös Photoshopiin. Etenen ensin ohjelman automaattitoiminnoilla, minkä jälkeen alan säätää kuvaa käsin. Lopetan vasta, kun olen tyytyväinen kuvan väreihin ja tasapainoon tai olen ajautunut täysin epätodelliseen värimaailmaan. Löydettyäni tietylle filmille (esim. 80 luvun lopun Kodachrome) sopivan korjausalgoritmin pääsen seuraavan kuvan kohdalla helpommalla. Osa värikorjauksista menee hyvin, osa huonommin. Skannerin mukana tulleet algoritmit heitin Aurajokeen heti kättelyssä. On myönnettävä, että jokaisella kuvaajalla on oma kädenjälkensä. Katajiston kuvien värimaailman tunnistaa heti ja tietää kuvan Juhanin ottamaksi olipa sen aihe melkein mikä vain. Niin on varmastikin myös omalla kohdallani.

KUVIEN TALLENNUSFORMAATTI
Muisti on kuitenkin halpaa. Muutamalla kympillä tai korkeintaan satasella saa terakaupalla tallennustilaa. Siksi skannaan ja tallennan kuvat häviämättömässä muodossa. Käytän 16 bittistä TIFF:ä. Tiedän, että sitä voi pitää typeränä. Joitakin 6x4,5 dioja olen myöhemmin tulostuttanut suureen kokoon. Tällöin tarkoitan messustandejä, joissa lyhyempi sivu on 2 metriä. Tuolloin kuvan koko on satoja Megoja. (Täyden kennon Nikonilla kuvaan vain RAW:a. Yksi kuva on yli 70 Megaa, mutta RAW mahdollistaa aivan erilaisen korjailun kuin Jpeg.)

LOPUKSI
Harmillisinta tässä skannaamisessa on se, että tekniikka uusiutuu kymmenen vuoden välein niin perusteellisesti, että kaikki kuvat saisi skannata taas uudelleen. Nyt 55 -vuotiaana en varmastikaan skannaa kuviani (n. 50.000 diakuvaa) enää uudelleen. Siksi koetan tehdä sen nyt niin hyvin kuin harrastelijana voin. Miten te muut toimitte?

[Eljas Pölhö]

Seppo Romanan pitkään juttuun lyhyitä kommentteja:
Joudun skannaamaan työn puolesta tuhansia kuvia vuodessa ja se on minusta niin tylsää puuhaa, että en voi käsittää kuinka joku tekee sitä vapaaehtoisesti ilman liksaa.

SKANNERI
Pääasiassa skannaan Epson Perfection V700 Photo-tasoskannerilla, joka riittää jopa dioille siinä tarkkuudessa mitä tavallisessa painotuotteessa tarvitaan. Ero "tavalliseen" noin tonnin diaskanneriin on vähäinen siinä työssä mitä tarvitsen. Rumpuskanneri voisi olla poikaa, mutta sille ei ole tarpeeksi töitä kun digikuvat ovat (onneksi) vallanneet kaupallisen tarpeen. Sepon kanssa ilmeisesti sama skannerimaku.

PÖLYN HALLINTA + PÖLYN POISTO DIGITAALISESTA KUVASTA
Muutoin sama juttu, mutta painottaisin, että automaattiset roskien poisto-ohjelmat eivät erota riittävän hyvin höyryveturien putkia ja naarmuja. Taustan roskat voi poistaa automatiikalla, mutta veturi mieluummin käsin Photoshopilla, esim. Sepon "tikuttamisella".

Kuka hullu kuvaaja toivoo kuvansa esitettävän naarmuisena ja roskaisena, niinkuin museoiden yleisohjeena on. Sen verran kunnioitusta valokuvaajalle on oltava, että kuva entisöidään hyväksi. Pitäköön museot kuvan historian (naarmuineen ym) omana ilonaan. Toinen kumma museo-ohje on, että kuva skannataan niin isoksi kuin mahdollista (50 megaa ja yli), mutta sitten se tallennetaan keskimääräisen laadun jpg:nä. Hullun hommaa, ei varmaan koskaan kysytty kustantamoilta, millainen kuvan pitäisi olla. Tif on edelleen hyvä tallennusmuoto, jpg (paras mahdollisen laatu=isoin tiedostokoko) on valokuville myös hyväksyttävissä, mutta ei piirroksille.

VÄRIEN PALAUTTAMINEN
Minusta parhaan tuloksen saa luottamalla Photoshopin automaattitoimintoihin (jollei halua erikoisefektejä). Tässä pitää muistaa, että sama kuva näyttää erilaiselta eri kuvaruuduilla riippuen kuvan ja kuvaruudun profiileista ja valaistuksesta, missä kuvaruutua katsoo. Kuvaruutuja (ainakin niitä mitä minulla on) voi kalibroida imitoimaan painojälkeä tai jotain muuta. Yllättävän isoja eroja saa samaan kuvaan. Automatiikka antaa keskimäärin hyvän tuloksen.

KUVAN TALLENNUSFORMAATTI
Niin kauan kuin yleinen julkaisutoiminta tapahtuu 8 bittisesti, en näe mitään syytä tallentaa kuvia 16 bittisessä muodossa. Työssä pitää muistaa muuttaa saapuneet 16 bittiset kuvat 8 bittisiksi (siis 8 bittiä/väri) ennenkuin niille tekee mitään muuta. Jos joskus tulee tarve 16 bittisille, niin sitten voi skannata uudestaan, nyt ne vain ovat isoja tiedostoja ilman mitään hyötyä. Ja tekniikka muuttuu.

LOPUKSI
En näe pienintäkään järkeä varastoon skannaamisessa, ellei kuva ala menettää värejään, kellastumaan tms. Skannaus tehdään silloin kun sille on tarvetta. Silloin se tapahtuu (mahdollisesti) uusimmilla laitteilla ja ohjelmilla. Vanhat 10 vuoden takaiset skannaukset eivät enää vastaa nykyistä tarvetta. Vähintäänkin painoprofiili täytyy muuttaa ja samalla vaivalla kuvan skannaisi uudella paremmin piirtävällä laitteella laakista uusiksi. Mutta, jos on tekemisen puutetta, niin samahan se on mihin sen ajan käyttää.

[Jouni Hytönen]

Hienoa, että olette kirjoittaneet tähän ketjuun näin täsmälliset dokumentoinnit omasta toiminnastanne. Minullakin olisi noin 12 500 filminegatiivia ja noin 4 000 diaa odottamassa jonain päivänä tapahtuvaa aktivoitumista asian suhteen. Urakka on niin suuri, että se kannattaa tehdä kerralla riittävän hyvin eikä vaan jollakin omaan mieleen juolahtavalla tavalla. Toki noihin lukuihin mahtuu myös kelvottomia otoksia, joita ei maksa vaivaa skannata. Mutta onko helpompaa vain skannata kaikki ja tehdä karsinta jälkikäteen? Yllätys oli suuri, kun tuossa joskus vuoden 2009 alussa kävin negatiivit läpi ja totesin kaikkien olevan edelleen tallessa huolimatta lukuisista muutoista.

[Oskari Kvist]

Itse olen huomannut seuraavia tekijöitä tärkeäksi diojen kanssa toimiessa:

- 600x600 dpi on aina suositeltava minimiskannauskoko, koska se vaikuttaa kuvien jatkokäsittelyyn Photoshopissa hyvin merkittävästi = tuloksena 3599x2323 px kuvia, joita on helppo jatkojalostaa (ja se vaikuttaa lopputuloksenkin laatuun merkittävästi) = Kuvien resoluutio on hyvällä tasolla jo lähtötilanteessa (vastaa nykyajan järjestelmäkameraa, jpg-koko kuitenkin melko pieni)

- Dioista kannattaa hellävaraisesti pyrkiä poistamaan pölyt ennen skannausta, se vähentää työn tarvetta digitaalisessa pölynpoistossa (on diaskannereita joissa löytyy automaattinen pölynpoisto).

- Jos dioja on todella paljon, niiden skannaaminen kannattaa toteuttaa teknisesti mahdollisimman helpolla tavalla (automaattisiakin koneita löytyy) = kynnys diojen skannaamiseen on pieni.

- Photoshopilla pystyy helposti poistamaan 600x600 dpi-kuvasta fyysisen käsittelyn jäljiltä roskat, mielellään manuaalisesti, se on vaikeampaa 300x300 dpi-kuvista.

- Photoshopin kuvankäsittelytoiminnolla curves / levels voi värejä muokata automaattitoimintoa tarkemmin oikeaan suuntaan, automaatti on tietenkin merkittävästi suuntaa-antava.

- Photoshopin toiminnolla Shadows & Highlights saa aika paljon "epäonnistuneistakin" kuvista irti.

[Kimmo T. Lumirae]

Kiitos kommenteista, on hienoa, että viitsitte kirjoittaa tietoanne ja kokemustanne tänne meidän kokemattomampien iloksi ja hyödyksi.

Seppo sai minut miettimään kuvien puhdistusta uudelleen ja perusteellisesti. Eljas taisi kirjoittaa suuren viisauden, että ei kannata tämän päivän laitteilla skannata kuvia varastoon, kun kerran huomispäivän laitteet tulevat tekemään sen paremmin (Jounikin!!!).

On myös selvää, että tuota Photohoppia on syytä opetella käyttämään. Mahdollisuudet vaikuttavat aika messeviltä.

[Eljas Pölhö]

Jouni: Jos et ole vielä alkanut skannaamaan, niin tärkein neuvoni voisi olla: Mieti mitä varten skannaat suurimman osan kuvista, koska se ratkaisee paljon. Esimerkiksi omaksi iloksi omalla kuvaruudulla tai nettiin (Vorg tai kotisivu) riittää pienempi tiedosto kuin painettuun julkaisutoimintaan. Jos tulee satunnainen tarve isolle kuvakoolle, niin sen kuvan voi sitten skannata uudestaan. Minulle hyvä kompromissi on skannata kuvat noin postikorttikokoon (levein sivu 14-15 cm) @ 300dpi, mikäli tuleva käyttö on epävarmaa. Kuvakoko pyörii tuolla 6-7 megan kokoluokassa tiffinä.

Jos skannerilla on mahdollista skannata koko strippi 4-6 kuvaa kerralla (Epson V700 skannaa neljä strippiä kerralla), niin näyttökuvasta on helppo erottaa jyvät akanoista: isoon kokoon, keskikokoon, pieneksi muistoksi tai jätetään väliin (kuvakoon voi määrittää kuvakohtaisesti). Lasilla tai suojamuovilla varustettu diakehys on hyvä, mutta filmi on pakko ottaa sellaisen siltä pois skannauksen ajaksi. Jotkut ovat liimanneet filmin lasiin ja silloin on pakko pyytää lupa hienon kokonaisuuden hajottamiseen.

Toinen tärkeä seikka on suunnitella tiedostonimet siten, että haluttu kuva on helppo löytää. Ruotsalaisilla on tässä etulyöntiasema suomalaisiin, koska päiväys (vvkkpp) kuudella merkillä automaattisesti aakkostaa kuvat ikäjärjestykseen. Jos joku haluaa 2000-luvun mukaan, niin esim. -130930 aakkostuu ennen 130930 (eli 1900-luvulle seitsemäs merkki).

Työssäni olen vuosittain yhteydessä useisiin kymmeniin valokuvia kirjoihin tarjoaviin henkilöihin. Vuosien mittaan ainakin sata on ilmoittanut skannaavansa kaikki kuvansa. Useimmilla into on lopahtanut kesken. Seuraavaksi suurimmalla ryhmällä vähän ajan jälkeen laatu on sitä sun tätä, kun ei enää kiinnosta olla huolellinen, tehtävä maistuu puulta. Muutama on skannannut yli 10 000 kuvaa. Nyt minulla on käsissäni yksi tällainen kokoelma, ja kaikissa kuvissa on sama systemaattisesti toistuva virhe. Oli pakko pyytää skannaamaan haluamamme kuvat uudestaan. Onneksi kuvaaja suhtaantui asiaan stoalaisella tyyneydellä ja uudet skannaukset ovat hyviä.

Opetus: Jos et vielä ole kokenut skannaaja, niin aloita varovasti ja kysele ohjeita muutaman kuvan kanssa. Kimmolla on juuri oikea asenne, ei kukaan ole mestari alkaessaan. Minäkin sain kädestä-pitäen oppia parikymmentä vuotta sitten. Yksi oppi-isistäni (Antero Alku) vielä erityisesti opetti veturikuvien käsittelyä.

[Pave Saarinen]

En löytänyt haulla vinkkejä vanhojen kuvien skannaamisesta. Löytyisikö jostakin lyhyt oppimäärä aiheeseen? Joulunpyhinä oli aikaa plarailla vanhoja kuvia ja 80-luvulta olisi jonkin verran kuvia, jotka nyt haluaisin sähköiseen muotoon.

Käytössäni on tavallinen kopiokoneskanneri, mutta eikös niitä ole ihan valokuvaskannereitakin?

Hyvä aihe tämä skannaaminen, juuri itsekin tässä skannailen toisella koneella samanaikaisesti. Hyvät neuvot ovat tarpeen. Itse olen nyt selvittänyt, että

harrastelijahintaluokan skanneriuutuus filmiskannaukseen on viimeksi tullut markkinoille vuonna 2006 (Epson 700) eikä niitä mielellään tehdä, koska markkinat ovat niin pieniä. Harrastelijan ulottuvilla olevan skannerin erotuskyky ei vielä ole päätä huimaava. Skanneri ei pysty vastaamaan hienorakeisen 25 asan filmin terävyyttä ja raekokoa. Huh, tällaista tietoa  minä olen netistä löytänyt.

Itse minulla on Epson perfektion 3200. Sekin on aika ongelmallinen. Draivereita ei tehdä 64 bittiselle w seiskan kanssa. Aika ongelma, kun minulla on juuri tollanen kone. On sellainen ohjelma kuin Vuescan joka toimii jotenkuten sanotulla yhdistelmällä, mutta paska se on enkä käytä. Siksi käytän skannaukseen nyt vanhaa konetta, jossa on xp. En ole sillä netissä tai en pääse. Linuksilla samassa koneessa kyllä pääsen nettiin, joteski se Linuks salpaa yhteydet.

Juu, ongelmissa löytyy. Jos viimeisin skanneri on mallia 2006, olisi aika turhauttavaa ostaa nyt sellainen. Mulla kuten tuli sanottua, on epson 3200 xp:n yhteydessä. Sitä nyt käytän ja en nyt pahemmin valita. Keskiherkille filmeille kyllä rakeet erottuvat.

[Topi Lajunen]

Mitään en aiheesta ymmärrä, mutta näemmä jotkut tekevät hommat järjestelmäkameran ja lisäpalikan avulla, näin:

http://www.scantips.com/es-1.html

[Oskari Kvist]

Jotkut museot käyttävät tuota järjestelmäkameratekniikkaa skannaamiseen.

Tiedostonimeämiseen voisin sellaisen neuvon antaa, että liikennepaikkalyhenne+päivämäärä(+tarvittaessa järjestysnumero) on diakuvien yhteydessä aika hyvä standardi.

Eli esim. Kuo_19072004.

Tiedostokokoihin vielä sellainen juttu, että 600x600 dpi jpg-kuva on ainakin minulla ollut kokoluokkaa 1 megatavu, muokattuna noin neljä. Ja tähän asti ovat jpg-kuvat riittäneet. Voi olla että myöhemmin tulee tarve käyttää ehkä tiffiä.

[Jarmo Pyytövaara]

Tiedostonimeksi olen ”kehittänyt” tällaisen systeemin, ensimmäinen filmi on luonnollisesti ykkönen, ensimmäinen kuva on 0 tai 1 tai mikä filmin ensimmäinen kuvan numero onkaan. (metrifilmissä numeroita ei taida olla) numeron jälkeen ovat ”asiat” ja lopuksi päiväys. Kun muokkaan kuvaa, juoksevan numeron perään laitan K, =korjattu ja jos muokkaan esim. tälle sivustolle sopivaksi kuvaksi, K jälkeen laitan numero 1.
Malliksi korjaamattoman kuvan tiedot: 114-25 P 41 Sr1 3040+7 Parolan varuskunnan ylikäytävällä, Parola 19.8.1979.

[Pauli Ruonala]

Aika monessa diakuvassa jonka olen vorgiin skannannut on joutunut koskemaan kuvan histogrammiin. Nykyinen skannerini on Epson V330, jonka mukana tulevassa skannausohjelmassa on myös histogrammisäätö. Se avautuu napista, jossa on ikäänkuin vuoren kuva ja savupiippu vasemmassa laidassa. Säätö tapahtuu tässä vetämällä histogrammin alla olevaa keskimmäistä nuolta hiirellä vasemmalle, jolloin vaikutus näkyy sinisen neliön sisällä olevassa esikatselukuvassa. Histogrammi-ikkuna näkyy oheisessa kuvassa kahtena kappaleena, vasemmalla on lähtötilanne ja oikealla valmis säätö. Etsi eroavaisuudet! (Säädettävässä kuvassa on nelosen päätepysäkki Munkkiniemessä ja alemmassa kuvassa Tka Kouvolassa 1977.)
Histogrammisäätö, kuten kuvan valoisuussäätökään, ei auta jos kuvan vaaleimpien ja tummempien osien välinen kontrasti on liian suuri. Jos kuvan mielenkiintoinen alue on liian tumma, sen kohdan valoisuuden lisääminen tuottaa kuvaan kohinaa eli lumisateen näköistä värikästä kuviota. Siitä saattaa päästä eroon skannaamalla diakuva suurella tarkkuudella (esim. 2400 dpi) ja pienentämällä valmista kuvaa niin että pienet yksityiskohdat, kuten kohina, häipyvät.
Sitten kun kontrastisäätö menee vielä hankalammaksi, täytyy ottaa Photoshop tai jokin vastaava kaikilla toiminnoilla varustettu (maksullinen) ohjelma, erottaa sillä kuvasta liian tumma alue ja muokata vaaleita ja tummia alueita erikseen. Se miten se tehdään esim. Photoshopilla ei selvinnyt Photoshopin käyttöohjeesta, siinä tarvittiin netistä löytyviä alan harrastajan tekemiä (englanninkielisiä) ohjeita. 
Photoshopissa on histogrammisäätöä vastaava toiminto nimellä Curves ja siinä väännetään hiirellä suoraa toistokäyrää kaarevaksi, oheisessa kuvassa toistokäyrä näkyy histogrammin alla.
Eljaksen mielestä kuvien skannaaminen on tylsää, mitä se onkin silloin kun alkuperäinen kuva on niin hyvälaatuinen että kone pystyy hoitamaan kaikki säädöt itsekseen. Mielenkiintoisempaa tulee kun kuvan valotus ei ole paras mahdollinen tai sitten filmin ominaisuudet ei ole riittäneet toistamaan kuvan tummimpia osia oikein. :-)

[Pave Saarinen]

En löytänyt haulla vinkkejä vanhojen kuvien skannaamisesta. Löytyisikö jostakin lyhyt oppimäärä aiheeseen? Joulunpyhinä oli aikaa plarailla vanhoja kuvia ja 80-luvulta olisi jonkin verran kuvia, jotka nyt haluaisin sähköiseen muotoon.

Käytössäni on tavallinen kopiokoneskanneri, mutta eikös niitä ole ihan valokuvaskannereitakin?

Onkohan tästä vorgista mitään hyötyä, eli tehdäänkö me turhaa työtä? Tarkoitan nyt sitä, että tiedostokoko vorgiin on rajattu 400 kiloon. Arkistolaitoksen ohjeet ovat sellaisia, että skannattujen valokuvien tai muiden digikuvien pitäisi olla raw rai tiff muodossa ja 24 mb kooltaan. Kannattaa sitten skannata ja kuvata mahdollisimman isoja tiedostoja itselleen ja sitten pienentää vorgiin. Mutta onko vorgin arkistoista ja 400 kilon kuvista todellakaan muuta hyötyä kuin nettiselaamisen ilo?

[Eljas Pölhö]

Onkohan tästä vorgista mitään hyötyä, eli tehdäänkö me turhaa työtä? Tarkoitan nyt sitä, että tiedostokoko vorgiin on rajattu 400 kiloon. Arkistolaitoksen ohjeet ovat sellaisia, että skannattujen valokuvien tai muiden digikuvien pitäisi olla raw rai tiff muodossa ja 24 mb kooltaan. Kannattaa sitten skannata ja kuvata mahdollisimman isoja tiedostoja itselleen ja sitten pienentää vorgiin. Mutta onko vorgin arkistoista ja 400 kilon kuvista todellakaan muuta hyötyä kuin nettiselaamisen ilo?

Paven kanssa samaa mieltä. 400 kilon kuvat ovat niin pieniä, etteivät ne nykymaailmassa tahdo kelvata mihinkään muuhun kuin nettiselaamiseen. Alle 400 kiloon pääsee vain pienentämällä alkuperäistä rajusti tai tallennuksessa heikentämällä jpg:n laatutasoa.

Isommat kuvat vievät enemmän tallennustilaa ja latautuvat hitaammin, jos ei ole laajakaistaa. Mutta silti kuvakoon suurentamista voisi ehkä pohtia myös siltä kantilta, että kuvan lisääjä voisi käyttää samoja kuvia kuin johonkin muuhunkin.