Resiina  |  Resiinan nettisivusto  |  Aihe: Paikkakunta-kenttä  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Jussi Mäkinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 369

« : Tammikuu 10, 2009, 23:45:59 »

Hieman toistoa siihen mitä kirjoitin yleisessä palautteessa aiemmin, mutta ajattelin että täältä löytyisi helpommin.

Paikanmääreisiin voisi lisätä uuden alasvetovalikon "valtio/maa" tms. Vaihtoehtoja tarvitaan parisataa, mutta vältytään miettimästä miten kukakin kirjoitti maan nimen vapaakenttään. Voin laittaa alustavaa listaa tulemaan jos kaivataan. Maakentän oletus olisi tietysti Suomi.

Jos paikkakuntaan kaivataan nimenomaan kuntaa (nämähän eivät ole synonyymejä), voisi siitäkin olla alasvetovalikko. Tarvittaessa myös lakkautetut kunnat, mutta hankaluus tietysti on, otetaanko kuvanottohetken kunta vai minkä vuoden. Tästäkin voin lähettää listaa jos ylläpito tarvitsee.

Mutta noin muuten vapaa paikkakuntakenttä on minusta hyödyllinen ja tulee säilyttää (kuntakenttä voi olla lisäksi jos kaivataan). Siihen voi syöttää pienien paikkojen kuten kylien, kaupunginosien, siltojen ja katujen nimiä, jos haluaa antaa tarkemman kuvan siitä mistä otos on. Toki koordinaatit ovat täsmällisin mahdollinen määre ja hyvä lisäys vorgiin.
tallennettu
Jape Ruotsalainen
Ylläpito
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 309

« Vastaus #1 : Tammikuu 11, 2009, 00:21:46 »

Kai alkujaan se paikkakunta-kenttä piti tarkoittaa juuri kuntaa. Ja nimenomaan sitä kuntaa, missä liikennepaikka sijaitsi kuvanottohetkellä.

Mitäs jos tehdään niin, että muutetaan paikkakunta-kenttä muotoon "Kunta", ja tehdään yksi vapaamuotoinen kenttä, johon voi laittaa kylän, ulkomaan kaupungin tai minkä vaan, millä haluaa kuvauspaikkaa yksilöidä?
tallennettu
Teemu Sirkiä
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 907

« Vastaus #2 : Tammikuu 11, 2009, 00:25:59 »

Kai alkujaan se paikkakunta-kenttä piti tarkoittaa juuri kuntaa. Ja nimenomaan sitä kuntaa, missä liikennepaikka sijaitsi kuvanottohetkellä.

Mitäs jos tehdään niin, että muutetaan paikkakunta-kenttä muotoon "Kunta", ja tehdään yksi vapaamuotoinen kenttä, johon voi laittaa kylän, ulkomaan kaupungin tai minkä vaan, millä haluaa kuvauspaikkaa yksilöidä?

Tuo voisi olla ihan fiksua. Kuitenkin nuo muutokset pitäisi tehdä aika nopeasti, jottei omia kuvia tarvitse käydä hirvittävän monta kertaa läpi. Väki kuitenkin jatkuvasti (toivottavasti) lisäilee tunnisteita ja muita tietoja kuviinsa.

Samalla voisi harkita sen rataosa-kentänkin lisäämistä, jota myöskin täällä toivottiin. Rataosathan on jo luetteloitunakin jollakin tasolla Vorgissa tällä hetkellä. Tuo olisi kätevä lisä hakuihin.
tallennettu
Jussi Mäkinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 369

« Vastaus #3 : Tammikuu 11, 2009, 00:39:13 »

Mitäs jos tehdään niin, että muutetaan paikkakunta-kenttä muotoon "Kunta", ja tehdään yksi vapaamuotoinen kenttä, johon voi laittaa kylän, ulkomaan kaupungin tai minkä vaan, millä haluaa kuvauspaikkaa yksilöidä?

Ihan hyvältä kuulostaa tuokin. Tosin ehdottaisin silti, että kunta-kenttä olisi siinä tilanteessa alasvetovalikko, jos niiden kiintiö ei ole vielä tullut täyteen. Iskee silmää Jos ottaa kaikki entisetkin (ml. esim. luovutetut alueet), tulee niitä 500-600. Ellei sitten karsi pois niitä missä ei kiskoilla ole kuljettu. Nimenmuutokset pitää myös miettiä. Voin väsätä listan tulevalla viikolla jos tarvitaan, lähteitä on jo koossa.

Tuo voisi olla ihan fiksua. Kuitenkin nuo muutokset pitäisi tehdä aika nopeasti, jottei omia kuvia tarvitse käydä hirvittävän monta kertaa läpi. Väki kuitenkin jatkuvasti (toivottavasti) lisäilee tunnisteita ja muita tietoja kuviinsa.
Hyvä pointti.
Samalla voisi harkita sen rataosa-kentänkin lisäämistä, jota myöskin täällä toivottiin. Rataosathan on jo luetteloitunakin jollakin tasolla Vorgissa tällä hetkellä. Tuo olisi kätevä lisä hakuihin.
Totta tämäkin, tosin pelkään että hyvät ideamme voivat vieraannuttaa jonkun sen takia, että tunnistekohtia tulee paljon.  Hymyilee Kuinka vaikea olisi tehdä sellainen systeemi, joka valitsisi rataosan automaattisesti kun liikennepaikka on valittu? (Risteysasemat vaativat tarkkuutta.) Tai toisinpäin: käyttäjä valitsee ensin rataosan, sen jälkeinen valikko näyttää vain sen rataosan liikennepaikat?
tallennettu
Eljas Pölhö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2418

« Vastaus #4 : Tammikuu 11, 2009, 00:40:38 »

Kai alkujaan se paikkakunta-kenttä piti tarkoittaa juuri kuntaa. Ja nimenomaan sitä kuntaa, missä liikennepaikka sijaitsi kuvanottohetkellä.
.....

Haloo!! Eikö mene jo liian monimutkaiseksi? Onko kukaan ajatellut kuinka paljon Suomessa on ollut kunnan rajojen muutoksia, kuntien yhteenliittymiä, nimien muutoksia ym vaikka viimeisten 50v aikana? Eikö olisi selkeintä käyttää "yleisesti tunnettua" nimeä, jolloin yksi haku riittäisi. Lisäkenttänä voisi olla vapaaehtoinen tarkenne, jos kuvaaja katsoo tarpeelliseksi sen lisäyksen.
tallennettu
Jussi Mäkinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 369

« Vastaus #5 : Tammikuu 11, 2009, 01:27:37 »

Voin sanoa että niitä _on_ paljon, kun on pitänyt töissä rakentaa takautuva tietokanta 70-luvulle asti (myös mikä liittyi mihin ja koska). Monimutkaisuuden riski on olemassa. Liikennepaikkavalikko on minusta hyvä eikä sitä tule poistaa. Jos toiseen kenttään halutaan kunta, pitäisi se minusta kertoa selvästi ohjeissa (ja kentän nimessä). Samoin jos ei haluta, vaan se jätetään vain liikennepaikkaa tarkemmille määreille eli pienemmille nimille tarvittaessa. Nyt suuri osa on täyttänyt sinne kuntaa.

Jos kunnan nimi on sama kuin liikennepaikan, eikä "paikkakunta"-kenttää voi jättää tyhjäksi, tulee minustakin turhaa toistoa kuvien nimissä. Joten siinä mielessä vain toinen olisi pakko täyttää ja toisen voisi jättää tyhjäksi. Toisaalta kunta auttaa hahmottamaan pienten liikennepaikkojen sijaintia ainakin minulle.

Entäpä jos vorgin liikennepaikkatietoihin tallennettaisiin kunta? Se tulisi automaattisesti mukaan kuvan tietoihin kun liikennepaikka on valittu. Vähemmän töitä käyttäjille, enemmän ylläpidolle. Lupaan auttaa tässäkin kun menin kerran ehdottamaan. Toisaalta liikennepaikkojen välillä -ratkaisu tuottaisi tässä ongelman.
tallennettu
Eljas Pölhö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2418

« Vastaus #6 : Tammikuu 11, 2009, 02:06:16 »

Entäpä jos vorgin liikennepaikkatietoihin tallennettaisiin kunta? Se tulisi automaattisesti mukaan kuvan tietoihin kun liikennepaikka on valittu. Vähemmän töitä käyttäjille, enemmän ylläpidolle. Lupaan auttaa tässäkin kun menin kerran ehdottamaan. Toisaalta liikennepaikkojen välillä -ratkaisu tuottaisi tässä ongelman.

Minulla on lista kunta- ja kuntarajamuutoksista itsenäisessä Suomessa teollisuusratatiedostoa varten, ja tulkintaa vaativia ongelmia on paljon. Kuntia, joissa ei ole ollut jonkinlaista teollisuusrataa, ei ole montaa. Vorgissa on kuva Järvenpään asemasta ajalta, jolloin sen sijaintikunta oli Tuusula (ennen 1951). Hyvinkään arkistokuvissa pitää tietää missä meni Hausjärven ja Nurmijärven raja ennen Hyvinkään kauppalan perustamista jne. Itse asuin nuorena kahden kunnan rajalla ja samassa paikassa seisten saatoin kuvata junan Nurmijärvellä, Hyvinkään maalaiskunnassa ja Hyvinkäällä (kaksi viimeistä eri vuosina!). Joskus osa junasta oli Nurmijärvellä ja osa Hyvinkään maalaiskunnassa. Itse olin usein eri puolella kunnanrajaa kuin juna, paitsi jos juna oli kahden kunnan alueella. Mikä on oikea kunta? Kannatan edelleen terveen järjen käyttöä, eli Hyvinkää on Hyvinkää ja Järvenpää on Järvenpää ja Tikkurila on Tikkurila riippumatta kuntarajoista ja kunnan nimestä. Liian yksityiskohtainen ja eksakti kenttien määrittely johtaa sellaiseen suohon, josta kukaan ei koskaan löydä kaikkia relevantteja kuvia. Sama koskee vaunuja, työkoneita ym., missä on esiintynyt runsaasti sarjamuutoksia.
tallennettu
Jussi Mäkinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 369

« Vastaus #7 : Tammikuu 12, 2009, 19:35:19 »

Totta kyllä, tarkasti ottaen kunnista saa loputtoman suon. En ollut ajatellut ihan niin pitkälle. Hymyilee

Mitenkäs muuten koordinaatit: ajateltiinko niiden tarkoittavan kuvaajan sijaintia vai kuvan (pää)kohteen sijaintia? Itse tulkitsin että jälkimmäistä, mutta tästä mukavasta Anssi Krooksin kuvasta tuli mieleen muiden tulkinneen toisin päin: http://vaunut.org/kuva/54397 Anssi perusteli sitä kameran tallentamilla koordinaateilla ja kuvaajan sijainnin suuremmalla hyödyllä muille kuvaajille. Hyviä pointteja! Itse taas ajattelin että kohteen sijainti on kiinnostavampi. Mielipiteitä?
tallennettu
Teemu Sirkiä
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 907

« Vastaus #8 : Tammikuu 12, 2009, 20:28:10 »

Minäkin laitoin kuviini koordinaateiksi sen paikan, josta kuva on otettu. Koordinaattien perusteella pystyy varmaan lähes poikkeuksetta selvittämään junan sijainnin riittävällä tarkkuudella, mutta taas kuvauskohteen tarkan sijainnin perusteella ei välttämättä hyvä kuvauspaikka selviä.

Mielipiteitä on varmasti tästäkin aiheesta monia.
tallennettu
Teemu Peltonen
Ylläpito
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 259

« Vastaus #9 : Tammikuu 12, 2009, 22:02:19 »

Haun kannalta ei aivan valtaisaa merkitystä ole mihin koordinaatit osoittaa, haku näyttää koordinaateilla haettaessa kaikki kuvat joiden koordinaatit ovat noin 5km sätellä haettavista koordinaateista. Noin koska etäisyyttä ei varsinaisesti lasketa vaan suodatus tehdään puhtaasti koordinaattien erojen perusteella (tällöin "etäisyysraja" vaihtelee sijainnista riippuen). Haku suoritetaan näin johtuen tarkkojen etäisyyslaskujen hitaudesta ja siitä yksinkertaisesta seikasta, että moinen tarkkuus ei ole tarpeellinen näissä yhteyksissä.

Tähän perustuen on myös kuvaajan oman harkinnan varassa mihin koordinaatit laittaa osoittamaan, joissakin tapauksissa kuvauksen kohde on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin kuvauspaikka ja toisinpäin.

Näin henkilökohtaisena mielipiteenä lisäisin esimerkiksi asemaa kuvattaessa koordinaateiksi aseman koordinaatit, sillä kuvauspaikan löytäminen ei ole ongelma kunhan asema on löydetty. Sensijaan ns. linjalta otettuun kuvaan lisäisin ehdottomasti kuvauspaikan koordinaatit, näissä tilanteissa kuvauspaikkojen löytäminen kartalta on varsin haasteellista, mutta itse radan löytää kartalta aivan varmasti ilman koordinaattejakin.
tallennettu
Teemu Sirkiä
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 907

« Vastaus #10 : Tammikuu 12, 2009, 22:08:44 »

Haun kannalta ei aivan valtaisaa merkitystä ole mihin koordinaatit osoittaa, haku näyttää koordinaateilla haettaessa kaikki kuvat joiden koordinaatit ovat noin 5km sätellä haettavista koordinaateista. Noin koska etäisyyttä ei varsinaisesti lasketa vaan suodatus tehdään puhtaasti koordinaattien erojen perusteella (tällöin "etäisyysraja" vaihtelee sijainnista riippuen). Haku suoritetaan näin johtuen tarkkojen etäisyyslaskujen hitaudesta ja siitä yksinkertaisesta seikasta, että moinen tarkkuus ei ole tarpeellinen näissä yhteyksissä.

Ylläpidon tiedossa varmaan olikin jo, ettei koordinaattihaku toimi hakusivulla? Muiden kuvien koordinaattien avulla hakua voi käyttää.

Olisi muuten mukavaa, jos tuota haun sädettä voisi säädellä. Jos laitan esimerkiksi latitudiksi vain 60, niin voisi olla mukava saada tuloksia vähän laajemmalta kuin noin 5 kilometrin alueelta.
tallennettu
Jussi Mäkinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 369

« Vastaus #11 : Tammikuu 15, 2009, 21:42:42 »

Kokeilinpa huvikseni, toimivatko negatiiviset koordinaatit - eli jos kuvauspaikka on päiväntasaajasta etelään tai Greenwichin meridiaanista länteen. Eivät toimineet, ainakaan minun yritykselläni.

Tämä ei ole akuutein korjattava, mutta vaikkapa Amerikan junakuvia varten tuo olisi mukava saada kuntoon. Niitäkin varmaan jollakulla on, vaikka häviävän pieni määrä kymmenistä tuhansista. Hymyilee
tallennettu
Jussi Mäkinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 369

« Vastaus #12 : Tammikuu 15, 2009, 22:30:44 »

Kokeilinpa huvikseni, toimivatko negatiiviset koordinaatit - eli jos kuvauspaikka on päiväntasaajasta etelään tai Greenwichin meridiaanista länteen. Eivät toimineet, ainakaan minun yritykselläni.
No niin, korjaanpa itseäni... näyttää se muilta onnistuvan: http://vaunut.org/kuva/4126. Ilmeisesti keksin niin hankalat avomerelle sijoittuvat koordinaatit että GM sekosi tai sähläsin muuta.
tallennettu
Jape Ruotsalainen
Ylläpito
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 309

« Vastaus #13 : Maaliskuu 11, 2009, 12:43:35 »

Paikkakunta-kenttä on muutettu Kuvauspaikka-kentäksi. Se siis sisältää kaiken sen tiedon, mitä vanhan Vorgin aikaan oli tietoa kuvauspaikasta. Jatkossa tähän kenttään voi laittaa sen tiedon, mitä ei voi muuten määritellä annetuilla vaihtoehdoilla.

tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Resiina  |  Resiinan nettisivusto  |  Aihe: Paikkakunta-kenttä  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina