Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Junalippuja voi jatkossa ostaa myös R-kioskeista  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
[Tunnus poistettu]
Vieras
« : Helmikuu 25, 2014, 10:13:32 »

VR:n junalippuja voi tulevana keväänä ostaa kaikilta R-kioskeilta. VR laajentaa näin jakelukanaviaan ja parantaa junalippujen saatavuutta varsinkin niillä paikkakunnilla, joilla ei ole VR:n omaa lipunmyyntiä. Uudistus tuo junamatkustajille noin 600 uutta lipunostopistettä eri puolilla Suomea. Asiakas saa henkilökohtaista palvelua ja voi hankkia junalippunsa muun asioinnin yhteydessä kioskilta.

– Asiakkaat ovat toivoneet tällaista uudistusta. Uusi ostokanava parantaa asiakaspalvelua ja junalippujen saatavuutta. Erityisesti palvelu paranee niillä asiakasryhmillä, joille itsepalvelukanavien käyttö on vieraampaa, VR:n matkustajaliikennedivisioonan johtaja Antti Tiitola toteaa.

Tällä hetkellä VR:n puhelinpalvelusta varattuja lippuja voi lunastaa R-kioskeilta. Uudistuksen myötä ennakkotilausta ei aina tarvita vaan kioskilta voi ostaa yleisimpiä junalippuja. Auto- ja makuupaikkaliput saa jatkossakin VR:n omista kanavista sekä varaamalla puhelinpalvelusta ja noutamalla R-kioskilta.

VR ja R-kioski Oy solmivat yhteistyösopimuksen lipunmyynnistä tänään. Uusi myyntikanava otetaan käyttöön loppukeväästä.

– Junaliput ovat luonteva lisä tuotevalikoimaamme. Jo nyt kioskeilta on voinut lunastaa VR:n puhelinpalvelusta varatut liput, business manager Jan Karlsson R-kioski Oy:sta kertoo.

Junalippuja voi kioskien lisäksi edelleen ostaa useista VR:n tutuista myyntikanavista: asemilta, VR:n verkkokaupasta, VR Mobiilista, puhelinpalvelusta, lippuautomaateilta sekä junasta junahenkilökunnalta.

  http://www.vrgroup.fi/fi/vakiolinkit/VR-konsernitiedottaa/news_20140224140529.html
tallennettu
Simo Virtanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1684

« Vastaus #1 : Helmikuu 25, 2014, 15:53:07 »

R-kioskit eli vanhan kansan Rautakirjana tuntemat kioskit ovat siirtyneet uhanalaisten lajien joukkoon. Syynä aukioloaikojen vapautuminen ja erityisesti osuustoimintaliikkeen lanseeraamat 24/7 avoinna olevat miniautomarketit.

Rautakirjan ja rautateiden historia on kuitenkin sen verran läheinen, että junaliput sopivat kioskien valikoimaan hyvin.

Milloin asioitte viimeksi kioskilla, entä milloin ostitte junalippuja niin, että olisitte tarvinneet kioskitädin niitä printtaamaan?  Huh
tallennettu
Matti Lehtonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 252

« Vastaus #2 : Helmikuu 25, 2014, 17:19:07 »

Lainaus
Milloin asioitte viimeksi kioskilla, entä milloin ostitte junalippuja niin, että olisitte tarvinneet kioskitädin niitä printtaamaan?  Huh

Viimeisin printtaus Suonenjoella vuonna 2006.

Varmaankin tämä palvelumuoto on tervetullut niille, joille itsepalvelutekniikat on vieraampia.

tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #3 : Helmikuu 26, 2014, 02:58:49 »

Lainaus
Milloin asioitte viimeksi kioskilla, entä milloin ostitte junalippuja niin, että olisitte tarvinneet kioskitädin niitä printtaamaan?  Huh

Viimeisin printtaus Suonenjoella vuonna 2006.

Varmaankin tämä palvelumuoto on tervetullut niille, joille itsepalvelutekniikat on vieraampia.

Mattihan se sanoikin. Useasti kuulee valituksia, ettei pikkukylässä ole henkilökohtaista palvelua, vanhempi väki ei tykkää (tai osaa, joka on ymmärrettävää) ostella automaateista tai verkosta lippua tai jos ostaa verkosta lipun, ei omista mitään älylaitetta, jolla voisi lipun junassa junahenkilökunnalle näyttää tai tulostinta jolla lipun tulostaa. Tarpeeseen tullut uudistus todellakin. Mysteeriksi vaan jäi, saako R-kioskilta nykyään lunastettua myös Verkkokaupasta ostetut liput.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 26, 2014, 17:06:02 kirjoittanut Ziggy Hulden » tallennettu
Matti Lehtonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 252

« Vastaus #4 : Helmikuu 26, 2014, 16:48:32 »

Käsittääkseni Ärrän nykyisessä palvelussa voi varata puhelimitse matkan VR puhelinpalvelusta ja sitten maksu ja tulostus tapahtuu varausnumeron avulla kioskilla. Verkkokaupassa jo maksettujen lippujen tulostuspalvelua kioskeilla ei käsittääkseni ole. Tuo uudistus mahdollistaa sitten koko ostotapahtuman kioskilla ilman ensin tapahtuvaa puhelinvarausta.
tallennettu
Toni Hartonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 682

« Vastaus #5 : Maaliskuu 01, 2014, 15:38:17 »

todella hyvä lisäys lipunmyntipalveluun, ei tartte erikseen soittaa ja varaa lippuja vaan suoraan ostaa tiketit.
tallennettu
Joonas Jokinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 107

« Vastaus #6 : Maaliskuu 01, 2014, 17:24:11 »

Niin, vähän kaksijakoinen uutinen. Toisaalta hyvähän se on, että lippuja saa ostettua useammasta paikkaa, mutta toisaalta miten käy VR:n omien lipunmyyntipisteiden? Esimerkkinä nyt vaikka Riihimäki, missä R-kioski ja VR:n oma lipunmyynti on vieri vieressä.

tallennettu
Toni Hartonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 682

« Vastaus #7 : Maaliskuu 01, 2014, 20:31:18 »

Niin, vähän kaksijakoinen uutinen. Toisaalta hyvähän se on, että lippuja saa ostettua useammasta paikkaa, mutta toisaalta miten käy VR:n omien lipunmyyntipisteiden? Esimerkkinä nyt vaikka Riihimäki, missä R-kioski ja VR:n oma lipunmyynti on vieri vieressä.

Pakko sanoa että valitettavasti VR:n tiskillä monesti palvelu ollut pakonomaista ja epäkohteliasta, en jää kaipaa yhtään vaikka suljettais kaikki VR:n n lipunmyyntitoimistot. R-kioskilla homma toimii todella hyvin. hymyileviä ihmisiä palvelemassa asiakkaita, Vr:n puolella aistii että miksi sä tuut tänne häiritsee mun kahvitaukoo..
tallennettu
Tuukka Ryyppö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 3078

« Vastaus #8 : Maaliskuu 02, 2014, 10:38:55 »

Just.
tallennettu

Matkustaminen on kallista. Paitsi jos päättää olla maksamatta majoituksesta. Jee!
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #9 : Maaliskuu 02, 2014, 10:45:20 »

 Virnistää
tallennettu
Joonas Jokinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 107

« Vastaus #10 : Maaliskuu 02, 2014, 11:03:43 »

Itse tässä kolmen vuoden säännöllisen epäsäännöllisesti käyttäessäni Riihimäen lipunmyyntiä, on kaikki kokemukset positiivisia. Viimeisin kokemus on viime perjantailta.

Mutta tämä nyt ei tietysti poista muiden kokemuksia.

Kuitenkin tämä on taas yksi tehostamistoimenpide, missä toki laajennetaan lippujen saatavuutta. Aika näyttää tuleeko kokonaisuutena halvemmaksi ja miten käy todellisen palvelutason.

tallennettu
Heikki Piirainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 456

« Vastaus #11 : Maaliskuu 02, 2014, 15:44:05 »

Aika näyttää tuleeko kokonaisuutena halvemmaksi

Niinpä, mielenkiintoista olisi tietää paljonko VR maksaa R:lle tästä hyvästä. Ja säästetäänkö nuo rahat vähentämällä VR:n omaa lipunmyyntihenkilökuntaa entisestään vai korotetaanko esimerkiksi lippujen hintoja…
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #12 : Maaliskuu 02, 2014, 16:44:03 »

Ilmaisia lounaitahan ei tunnetusti ole, mutta pidän tuota positiivisena, samoin kuin sitä, että rajusti palvelujaan huonontanut Itella kuulemma aikoo laajentaa asiamiesketjuaan.
Kuluttajahan sen maksaa, mutta on monta sellaista joka tekee sen lähes mielellään saadakseen asioida ihan oikean ihmisen kanssa.
tallennettu
Jarkko Korhonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 517

« Vastaus #13 : Maaliskuu 02, 2014, 20:35:15 »

Ärrälle on varmasti synergiaetua lippujen myymisestä ja välittämisestä. Asiakas tulee liikkeeseen ja helposti tarttuu mukaan muutakin ostettavaa.
tallennettu
Tuukka Ryyppö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 3078

« Vastaus #14 : Maaliskuu 03, 2014, 16:04:34 »

Ja noiden synergiaetujen takia on ihan mahdollista, todennäköistäkin, että vaikka R:lle maksettaisiin tuosta aika paljonkin, se tulee silti halvemmaksi kuin lipputoimiston ylläpitäminen.
tallennettu

Matkustaminen on kallista. Paitsi jos päättää olla maksamatta majoituksesta. Jee!
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #15 : Kesäkuu 04, 2014, 19:11:02 »

Ja nyt sitten niitä lippuja saa R-kioskilta  http://www.vrgroup.fi/fi/vrgroup/uutishuone/uutiset-ja-tiedotteet/junalippuja-nyt-myos-r-kioskeilta-040620141434/
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Junalippuja voi jatkossa ostaa myös R-kioskeista  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina