Rautatiet ja harrastus  |  Kalusto  |  Aihe: VR:n liikkuvan kaluston omistuksesta  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: 1 2 [3] | Siirry alas Tulostusversio
Mikko Mäntymäki
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 509


« Vastaus #50 : Helmikuu 03, 2015, 19:41:20 »

Valitettavasti vain muutama ministeri tietää edes jotain siitä hallintoalasta jonka keulalakuva on, ja mitä useampia puolueita eduskuntaan valtaan, sitä villimmäksi käy.
Tieto ja järjen käyttö on kortilla.

Eipä siellä eduskuntavaaleissa ole kuin yksi puolue jota kannattaa äänestää tämän sikspack pelleilyn jälkeen...
tallennettu
Matti Grönroos
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 342


« Vastaus #51 : Helmikuu 04, 2015, 10:07:20 »

Sinisen kaluston romuttaminen sillä perusteella, että VR sen nykyisenä omistajana saa tehdä sille mitä mielii, on paitsi kansallinen häpeä, niin nähdäkseni myös kilpailun ehkäisemistä. Suomen raideleveydelle kun kalustoa ei osteta noin vaan mistä hyvästä ylijäämäkaupasta.

Siniseen kalustoon tuntuu liittyvän aivan irrationaalisia nostalgisia intohimoja. Kesällä tukalia ja talvella palelee. Vessat säännöllisesti jäässä talvisin. Kaikkea muuta kuin esteettömiä. Käsittämättömän kauan moisia romuja on liikenteessä pidettykin.
tallennettu
Teppo Niemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2122


« Vastaus #52 : Helmikuu 04, 2015, 10:40:16 »


Siniseen kalustoon tuntuu liittyvän aivan irrationaalisia nostalgisia intohimoja. Kesällä tukalia ja talvella palelee. Vessat säännöllisesti jäässä talvisin. Kaikkea muuta kuin esteettömiä. Käsittämättömän kauan moisia romuja on liikenteessä pidettykin.

Ja on se niin kumma nuo saksalaiset ja ruotsalaiset erityisolosuhteet: Käytössä (siis muussa kuin museoliikenteessä) vanhempaa kalustoa kuin nykyiset VR-yhtymä oy:n matkustajavaunut. Ja samoilla raiteilla pystyy toimimaan useampi kuin yksi operaattori....
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1078


« Vastaus #53 : Helmikuu 04, 2015, 14:23:25 »


Siniseen kalustoon tuntuu liittyvän aivan irrationaalisia nostalgisia intohimoja. Kesällä tukalia ja talvella palelee. Vessat säännöllisesti jäässä talvisin. Kaikkea muuta kuin esteettömiä. Käsittämättömän kauan moisia romuja on liikenteessä pidettykin.

Ja on se niin kumma nuo saksalaiset ja ruotsalaiset erityisolosuhteet: Käytössä (siis muussa kuin museoliikenteessä) vanhempaa kalustoa kuin nykyiset VR-yhtymä oy:n matkustajavaunut.

Miten tämä liittyi Matin kommenttiin?
tallennettu
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2909


« Vastaus #54 : Helmikuu 04, 2015, 14:24:59 »

Afrikassa sitä vasta melkoista kalustoa onkin. Ihme hienohelmoja me suomalaiset, kun haluamme jotain ihme muovisia, hiljaisia ja tasaisesti kulkevia ilmastoituja vaunuja.
tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1130


« Vastaus #55 : Helmikuu 04, 2015, 22:59:38 »


Siniseen kalustoon tuntuu liittyvän aivan irrationaalisia nostalgisia intohimoja. Kesällä tukalia ja talvella palelee. Vessat säännöllisesti jäässä talvisin. Kaikkea muuta kuin esteettömiä. Käsittämättömän kauan moisia romuja on liikenteessä pidettykin.

Ja on se niin kumma nuo saksalaiset ja ruotsalaiset erityisolosuhteet: Käytössä (siis muussa kuin museoliikenteessä) vanhempaa kalustoa kuin nykyiset VR-yhtymä oy:n matkustajavaunut.

Miten tämä liittyi Matin kommenttiin?

Mielestäni Tepon logiikka on yksinkertainen: mitä pidempään jotain tiettyä investointia voi käyttää liikevaihdon keräämiseen sitä suuremman taloudellisen hyödyn investointi tuottaa. Tietenkin sillä edellytyksellä, että esim. huolto- ja käyttökustannukset pysyvät kurissa. Voidaan ehkä aiheesta esittää kysymys: mikä on ruotsalaisen ja saksalaisen kaluston suunnittelussa, käytössä, huollossa, saneerauksessa tai modernisoinnissa niin paljon parempaa/tehokkaampaa, että näissä maissa kaupallisessa liikenteessä voidaan yhä toimia paljon vanhemmalla kalustolla kuin Suomessa. Aivan varmasti Ruotsissa ja Saksassa osataan kustannuslaskentaa, jolloin vanhan kaluston käytön aiheuttamia kokonaiskustannuksia osataan vertailla uuden hankintakustannuksiin ja uuden kaluston hankinnan rahoituskustannuksiin. Vanhan kaluston käytön on siis mitä ilmeisimmin oltava edullisempaa kuin uuden ostamisen.

Lisätään kuvioon vielä rautatiekilpailuelementti. Saksassa ja Ruotsissa rautatiekilpailu on avattu, jolloin kilpailutilanne pakottaa tehokkaaseen toimintaan ja tehokkaaseen pääoman käyttöön. Toisaalta asiakkaat pystyvät vertailemaan eri operaattoreiden tarjoamia palveluita, joten aivan millä tahansa kaalihäkillä ei palveluita voi tarjota. Ruotsissa taas on talvi samalla tavalla kuin Suomessakin, jolloin Suomen osalta ei ole "erityisolosuhteita".

Tästä päästään sujuvasti VR:n monopoliasemaan. Onko pääomien käyttö Suomessa niin tehotonta ja kansantaloudellisessa mielessä tuhlailevaa, että markkinatilanteen (tai sen puuttumisen) vuoksi kalustoa voidaan romuttaa miten huvittaa ja sitä voidaan myös hankkia miten huvittaa — ei ole tarvetta käyttää pääomia tehokkaasti, kun ei ole tarvetta kilpailla muiden rautatieoperaattoreiden kanssa. Ei ole myöskään tarvetta syvällisesti pohtia vanhenevan kaluston saneerausmahdollisuuksia, koska ainahan voidaan hankkia uutta — jonka hankintakulut asiakkaat ja yhteiskunta maksavat. Loppuun runsaasti kysymysmerkkejä — minulla ei siis ole kysymyksiin vastauksia.

Tepon kommentti siis oli hyvinkin relevantti. Tältä pohjalta tutkivalle kustannuslaskennalle voisi avautua runsaasti mahdollisuuksia Virnistää

Loppuun vielä ajankohtainen havainto toiselta verkkotoimialalta. Ruotsalaiset ja norjalaiset tuuppaavat yhteispohjoismaisille sähkömarkkinoille jopa sata vuotta sitten rakennetuilla vesivoimalaitoksilla niin halpaa sähköä, että suomalaiset huomattavasti nuoremmat voimalaitokset eivät lähimainkaan pärjää kisassa. Sähkönkäyttäjät myös Suomessa hyötyvät ilmiöstä edullisena "tuontisähkönä" (tosin yhteisillä kotimarkkinoilla on vähän hullua puhua tuonnista). Vanha teknologia ei siis aina ole kelvotonta.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #56 : Helmikuu 05, 2015, 05:05:15 »


Siniseen kalustoon tuntuu liittyvän aivan irrationaalisia nostalgisia intohimoja. Kesällä tukalia ja talvella palelee. Vessat säännöllisesti jäässä talvisin. Kaikkea muuta kuin esteettömiä. Käsittämättömän kauan moisia romuja on liikenteessä pidettykin.

Ja on se niin kumma nuo saksalaiset ja ruotsalaiset erityisolosuhteet: Käytössä (siis muussa kuin museoliikenteessä) vanhempaa kalustoa kuin nykyiset VR-yhtymä oy:n matkustajavaunut.

Huomasithan Teppo ettemme ole Saksassa tai Ruotsissa? Ei voi olla muuta kuin Matin kanssa samaa mieltä. Intohimoa täällä on sinistä kalustoa kohtaan. Sininen kalust oon vanhaa, romua, ei palvele nykyaikaista matkustamista. Tarvitsisi isoja ja kalliita muutoksia. VR:n linjan ymmärtää hyvin, vanha pieni ja korjauskallis kalusto pataan, uutta nykyaikaista tilalle joihin mahtuu myös melkein kaksi kertaa enemmän matkustajia, tilan (eli pituuden) hyötykäyttöä.

Onkohan matkustajat kovin tyytyväisiä, jos esim. Pohjolan rautatiet alkaa liikennöimään Helsinki-Oulu väliä halvemmilla lippuhinnoilla. Kalustona toimii Sr1 ja siniset vaunut. Maksimi nopeus 140km/h. Kilpailija ryskyttää uudella kalustolla 200 nopeudella. Kuka siihen ensimmäiseen oikeasti hyppää kyytiin, muut kuin vannoutuneet sini fanit. Saadaanko tämä kannattavaksi, epäilen.

Kaikki köyhät, työttömät, opiskelijat ja ne, joilla ei ole kiire tässä hektisessä maailmassa. Ja kyllä kannattaa, koska juna tulee täyteen jos lippu maksaa esimerkiksi puolet siitä nopeammasta.


Kyllähän tämä näkyy jo Onnibusin myötä todistetun. Vaikka kilpailija raiteilla kuljettaa esimerkiksi Helsingistä Vaasaan tai Ouluun nopeammin ja mielestäni myös huomattavasti mukavammin, niin onnikoissa riittää silti porukkaa. Siniset vaunut "Pohjolan rautatiet" olisi hauska ajatusleikki edullisesta, mutta silti ahtaita busseja mukavammasta matkustamisesta.

Onnibus... Huomasithan että Onnibussilla on kuitenkin nykyaikaisia autoja? Uusia kaksikerroksisia, jossa kaikki mukavuudet. Samaan hintaan on tarjolla Onniexpress, joka kuitenkin käyttää vanhempia autoja. Kumpi vie enemmän matkustajia? No tottakai se jolla on nykyaikaisempaa ja mukavempaa kalustoa. Vaikka osa harrastajista tuntuu saavan mielihyvää vanhasta kalustosta, kuten sinisistä, niin ei se tavallinen tallaaja ajattele samalla tavalla vaan "hyi v*ttu mikä romu, miten tälläsiä on edes liikenteessä".

Joo tottakai ajatellaan et kyllä se kalusto kelpaa ku hinta on alhainen. No tottakai kelpaa, mutta luuletteko ettei VR viimeistään siinä vaiheessa hintaa alenna kun tulee kilpaileva operaattori, kuten nyt huomaa lähiliikenteessä tapahtuvan (kuluja alennetaan, joka sitten näkyy monissa muissa asioissa kuten Turun mielenilmauksen yhessä syyssä).

Sitten onkin VR ja operaattori X, joilla molemmilla samat hinnat, tai vaikka VR:llä viisi euroa kalliimpi. Kummankohan matkustaja valitsee? Todennäköisesti VR:n jolla saa viidellä eurolla huomattavasti parempaa kyytiä ja nopeampaa, eikä hintaero ole kuin pieni.


Täsmennän nyt niille, joille asia on epäselvä. Ylläoleva on siis spekulointia tilanteesta jossa VR:llä ja operaattori X:llä on hintataso sama tai suhtkoht sama. Kukaanhan ei tiiä millä hinnalla operaattori X alkaisi ylipäätään liikennöimään. Jos käyttäisi vaikka Sr1+sinistä kalustoa niin tuskin käyttökustannukset olisivat alhaisempia kuin VR:llä, vanha kalusto kun myös syö sitä rahaa huomattavasti enemmän.

Miksiköhän HSL päätti haluavansa tulevaisuudessa (2018) koko liikenteensä hoidettavaksi nykyaikaisilla, esteettömillä & moderneilla kulkuvälineillä ja tilasi huomattavan määrän lisää Sm5-kalustoa? Joo joku teistä taas ettei HSL halunnu sitoutua VR:ään millään tavalla lainaamalla siltä Sm2-kalustoa. Kyllä, onhan sekin yksi syistä, mutta ei suinkaan ainut ja se tärkein.

Eniten huvituttaa vertaukset muihin maihin. Suomi on vähän eri asia kuin Saksa, Ruotsi, Englanti jne.
tallennettu
Kimmo Säteri
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 237


« Vastaus #57 : Helmikuu 05, 2015, 06:37:24 »

Vaikka osa harrastajista tuntuu saavan mielihyvää vanhasta kalustosta, kuten sinisistä, niin ei se tavallinen tallaaja ajattele samalla tavalla vaan "hyi v*ttu mikä romu, miten tälläsiä on edes liikenteessä".
Itse ainakin tiedän rautatieharrastajapiirien ulkopuolelta pari tavallista tallaajaa, jotka pitävät sinisistä vaunuista juuri niiden paremman istuinmukavuuden takia. Iskee silmää
tallennettu
Sivuja: 1 2 [3] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Kalusto  |  Aihe: VR:n liikkuvan kaluston omistuksesta  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina