Vanhat sähkökäyttöiset loppuopastimet?

[Timo Järvi]

Tuli tuossa taannoin tutustuttua AGA:n valmistaman ja päältä päin puna-valkoiseksi maalatun loppuoparin tekniseen toteutukseen. Kyseessä on nykyaikaisempaa keltaiseksi maalattua ja perinteisellä polttimolla valmistettua mallia isokokoisempi laite.

Mielenkiinnosta kysyn, milloin Suomessa rautateille tuli käyttöön ensimmäiset sähkökäyttöiset loppuoparit, ja onko kenties nämä nähtävästi Ruotsissa valmistetut AGA:t olleet niitä ensimmäisiä malleja? Ainakin tuo AGA:n tekninen toteutus puhuisi sen puolesta. Kotelon sisällä on ollut nähtävästi jonkin sortin kemialla toiminut akku tai paristo, ja itse vilkkukytkentä on toteutettu hieman vanhemmalla tekniikalla muuntajan, mekaanisen värähtelijan, kondensaattorin ja salamavalolle tyypillisen purkausputken avulla. Toimintaperiaate on yksinkertainen, eli muuntaja-värähtelypiirin avulla nostetaan paristojännite satoihin voltteihin, ja energia varastoidaan kondensaattoriin, kunnes jännite on riittävän korkea ja putkessa tapahtuu purkaus, joka näkyy välähdyksenä. Itse purkausputki on asennnettu seläkkäin olevien heijastinpintojen keskelle vaakatasoon ja metallisista lattalevyista tehtyjen pitimien väliin - ainakin näin epäilen. Alkuperäinen valonlähde kun ei ollut tallella

Onko tietoa, miten toimintavarmoja tuollaiset vehkeet ovat aikanaan olleet niin mekaanisesti kuin sähköisen toiminnan kannalta? Mitä on joskus noita vanhoja keltaisia loppuopareita nähnyt, ne ovat olleet varsin kovaa käyttöä nähneitä - lommoilla joka suunnasta, mutta silti yleensä toimintakuntoisia. Uudemmat vehkeet oli toteutettu perinteisellä parin transistorin vilkkukytkennällä ja valmistaja taisi olla Olli-Tuote...